Entäpä sitten se Linkolan näkemys, että ihmiskunta tuhoaa luontoa, hävittää eläinlajeja sukupuuttoon,
aiheuttaa vakavan pulan ruuasta ja puhtaasta vedestä, ja hävittää lopulta itsensä. Tai eihän tämä pelkästään
hänen näkemyksenä ole, onhan se kaikkien nähtävissä jos vain uskaltaa avoimin mielin katsoa ympärilleen.
Oletko tästä samaa mieltä, ja siitä että asialle pitäisi tehdä jotakin:
pitäisi palata pitkästi kehityksessä taaksepäin jotta maapallo säilyisi elinkelpoisena,
ja kertakaikkiaan lopettaa jatkuvan kasvun tavoittelu?
Eli suomeksi: mikä on mielestäsi uskovan vastuu näissä asioissa?
Ovatko nämä hengellisestä näkökulmasta katsoen niin pieniä asioita,
että hällä väliä, vai miten tähän pitäisi käytännön elämässä suhtautua?
Jumala asetti aluksi ihmisen viljelemään ja varjelemaan maata - onko
tämä edelleen meidän tehtävämme? Jos on, niin taidamme jokseenkin
täydellisesti laiminlyödä tehtävämme...
Olen ollut lähes koko ikäni ns. toisinajattelija. Siksi en ole mennyt joukon mukana, en hyvässä enkä pahassa. No, siitä toki koituu kaikenlaisia vaikeuksia ja jotkut ihmiset eivät halua olla missään tekemisissä kanssani. Pidän sitä kuitenkin vain heidän ongelmanaan.
Aika paljon olen miettinyt tuota uskovien yhteiskuntavastuuta. Sen pitäisi vaikuttaa jossakin. Nykyinen käsitykseni on, että moneen asiaan voi vaikuttaa erityisesti pienissä asioissa. Mutta jos ajattelee vaikuttaa vain suuriin asioihin, niin todellisuudessa ei voi useinkaan vaikuttaa juuri mihinkään. Silti minulla on visioita myöskin tähän ihan tavalliseen elämään nähden. Sieltä juontaa tuo toinen keskustelu "Missä haluaisit asua?"
Linkolan kanssa olen samaa mieltä siitä, että jatkuva taloudellinen kasvu ei ole mahdollista loputtomiin ja että se on suuri harha. Jos olisin diktaattori eikä minun tarvitsisi ottaa huomioon muiden mielipiteitä, niin säätäisin ainakin eläkekaton. Se voisi olla esim. 3000-5000 €. Jos eläkeläinen ei sillä tule toimeen, niin päässä on jotain vikaa. Diktaattorina pysäyttäisin suurimpien kasvukeskusten laajenemisen ja hajauttaisin asutusta maaseudulle.
Ylipäätään yhteiskunnassa tulisi kääntää suunta materialistisesta ajattelusta kokonaan toisaalle. Tietenkin perusasiat tulisi saada jokaiselle kuntoon asemasta riippumatta. Toki tietenkin jokaisella terveellä tulee olla myös velvoitteita. Pahin yhteiskunnallinen ongelma on synti. Sitä ei voi kuitenkaan kenenkään ihmisen mahtikäskyllä poistaa, jotain voi kuitenkin tehdä sen vähentämiseksi.
Syntiä sinänsä ei tosiaan voi mahtikäskyllä poistaa. Planeettamme menee kuitenkin pilalle
aika suureksi osaksi yhden synnin vuoksi: ahneuden. Siihen voisit diktaattorina vaikuttaa,
määräämällä rajat sille miten luontoa saa käyttää hyväksi, ja rajat myös saasteen tuottamiselle.
Toki siinä olisi vaarana suuren kapinan syntyminen: nuo rajoitukset kun ilman muuta laskisivat
ihmisten materiaalista elintasoa, ja sehän ei ahneelle sovi, ei mitenkään.
Kaikkein pahinta kansalaisten mielestä olisi tietysti se, että loppuisi talouden kasvu, eikä enää
voisikaan motivoida itseään sillä että sinä ja sinä vuonna saan hankituksia uuden auton, ja siitä
tietty määrä vuosia eteenpäin niin pystyn ehkä ostamaan mökkitontin ja voin aloittaa mökin suunnittelun
ja rakentamisen, jossakin välissä tietysti pitäisi hankkia uudet keittiökalusteet ja muitakin huonekaluja, jne.
Ja pihalle tietysti uima-allas jossakin vaiheessa...
Eli ahneutta ruokkii kätevästi se, että talous kasvaa: voi pitää elämäntehtävänä oman
taloutensa (oman pienen valtakuntansa) kasvattamista ja siinä kilpailemista toisten kanssa.
Elämäntehtävähän siitä automaattisesti tulee, niin paljon aikaa ja energiaa siihen käytetään.
Ja samalla kätevästi vältytään joutavien asioiden (esim. hengellisten asioiden) miettimiseltä:
ei ole aikaa sellaiseen.