Luin 16 vuotiaana juuri uskoon tulleena KLn kustantaman kirjan Uskosta uskoon. Se oli Roomalaiskirjeen selitystä.
Sen teema oli tää kohta ekasta luvusta
Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
17. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
18. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
Siinä on paljon sillä-sanoja. Ne on kaikki poistettu uudemmasta käännöksestä.
Eka "sillä" viittaa siihen mitä Paavali kirjoitti kirjeen alussa. Siis että hän ei häpeä evankeliumia
Toka ja kolmas "sillä" sana viittaa hänen selitykseensä MIKSI hän ei häpeä evankeliumia.
Ja 18 ilmaisee sen hyvin selvästi:
Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
18. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa
Mä tykkään tuosta jakeesta, koska uskon että se kertoo erittäin syvällisen asian ihmisenä olemisesta, yksilönä ja universaalisti. Emme voi paeta sitä, voimme vain hyväksyä sen tai kieltää sen, mikä sitten onkin juuri tuon jakeen kuvaamaa ihmisen olemusta. Kieltää totuus, itse asiassa. Ja elää ikäänkuin ei tietäisi totuutta.
Luin vaan aamulla Roomalaiskirjeen alkua ja taas kerran se säväytti terveellisellä realiteetilla. Se on terveellinen, koska meille tarjotaan ARMO sen vastalääkkeeksi.
Ja mahdollisuus oppia lisää totuutta siitä mikä minä olen, kuka Jumala on, ja miten hän voi vaikuttaa ihmiselämässä.
Toivottavasti tää ei oo liikaa saarnaamista.
Palautetta?
Siis yritin sanoa henkilökohtaisella tasolla että tuo on mun lähtökohtani elämään.