Mielestäni uskovaisten kanssa on vaikea olla ystävä. He nimittäin eivät huoli juuri ketään ystävikseen. Tavallinen Jeesukseen uskova ei ole tarpeeksi uskovainen oikealle uskovaiselle. Tavallisessa uskovaisessa on liikaa jäljellä ihmistä. Oikea uskovainen karttaa ihmisten seuraa.
Kavereiden kanssa nauretaan. Ystävien kanssa itketään.
Olipas tuo osuvasti sanottu: "Kavereiden kanssa nauretaan. Ystävien kanssa itketään." Siinä on varmasti perää. Ystävän kanssa (kahdestaan, poissa kavereiden silmistä) uskalletaan luopua loputtomista naamarileikeistä. Vai uskalletaanko sittenkään? Onko myös uskovien kesken jotain samaa mitä eräässä laulussa sanotaan.
"Kuitenkin ovat muurit välillämme,
kalterein kautta näemme toisemme.
Ihmisten luokse rakkautes saapuu
anteeksiantos vapauden tuo"
Micen tekstissä on aihetta useampaankin raamattuluentoon. Luettuani tekstin muutaman kerran ja pohdittuani sitä muutaman kymmenen minuuttia en osaa kirjoittaa oikein mitään.
JK.Tein tämän aloituksen huomattuani, etten ole koskaan ollut kenellekään tosi ystävä vaikka he ovat ehkä luulleet, että olen ollut. Nyt ei kuitenkaan käsitellä minun juttuja vaan yleisellä tasolla ystävyyden ja kaveruuden merkityksiä ja eroja.