Minua ei kastettu lapsena. Kun varkki-ikäisenä itse halusin kasteelle, ymmärsin siitä lähinnä sen, että kristityn kuuluu olla kastettu ja minä halusin olla kristitty. Sittemmin olen omaksunut varsin luterilaisen tai voisi ehkä sanoa vanhakirkollisen kasteteologian.
Kasteesta ei tosiaan Raamatussa paljon sanota. Siihen yhdistetään uudestisyntyminen ja syntien anteeksisaanti, kuten Nikean uskontunnustuksessakin ("tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi"). Vapaissa suunnissa toki voidaan vedota siihen, että tämä yhteys johtuu kasteen tunnustusluonteesta - uskontunnustus on siis kasteessa se, mikä pelastaa. Toisaalta Raamatussa ja varhaisessa kirkossa kasteeseen ei aina liity tunnustuskaan, kuten perhekuntakasteissa ja varhaiskristillisissä lapsikasteissa (esim. Ireneus ja Origenes). Mene ja ota sitten selvää. Olen ottanut kirkkohistoriasta lisätukea oman näkemykseni muodostamiseen, koska on tuntunut, että Raamatussa asia jää vähän avoimeksi.
Kasteopetusta ei aluksi ollut, sitten sitä olikin jo vuosia, ja nykyään sitä on muodollisesti yhden leirin verran joko etu- tai jälkikäteen. Se on mielestäni vähän sekundaarinen seikka. Pääasia, että kaste ja opetus kuuluvat yhteen, ja opetus on viime kädessä elämänmittaista. Kastetta ei mielestäni ole syytä viivytellä.
