Kirjoittaja Aihe: Uskoon ilman kastetta  (Luettu 91313 kertaa)

JPK

  • Vieras
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #120 : 11.06.18 - klo:18:00 »
Ehkä tässä välissä on tärkeää todeta, että en ole pilkkaamassa ketään. Aiheen otsikko oli "uskoon ilman kastetta", ja toin esille kirkollisen kasteopin - ja omakohtaisen todistukseni, että en voi siihen yhtyä, koska en löydä tällaista "oppia" Raamatusta.

Jokainen joka tuntee Herran Jeesuksen ristintyön voiman, omien syntiensä kohdalla - tietää että pelastus on yksin Golgatan ristillä. Vain Herran Jeesuksen sovintoveri antaa synnit anteeksi; Jeesuksen yllä kaikki synnit ja synti tuomittiin. Mitään muuta tietä ei ole ulos synnin tuomiosta ja synnin velasta kuin Jeesuksen ristillä tekemä synnin kukistaminen - ja siihen uskossa tarttuminen, ja siihen uskossa luottaminen. Uskon kohde on ristiinnaulittu Jeesus, ei "kastevesi".

Tähän, Jeesuksen ristin ja veren evankeliumiin tulisi keskittyä, eikä siihen onko "kastevedessä" yhdistyneenä Jumalan Sana, ja näin "kastevesi" voisi antaa syntejä anteeksi ja pelastaa.

Aiheen tähden otin esille kirkollisen kasteopin selvityksiä, luterilaisesta isosta katekismuksesta ja katolisesta katekismuksesta - joissa oli siis selvä keskinäinen yhteys.

Poissa Tosikko

  • Viestejä: 639
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #121 : 11.06.18 - klo:21:18 »
Raamatussa on kerrottu nimenomainen YKSI kaste, mutta siinä kasteessa ei käytetä ollenkaan vettä. Se on kaste, jolla Jeesus itse kastaa.


Mikä kaste ilman vettä?

Mistä uskonnosta on kyse?

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #122 : 11.06.18 - klo:21:33 »
Raamatussa on kerrottu nimenomainen YKSI kaste, mutta siinä kasteessa ei käytetä ollenkaan vettä. Se on kaste, jolla Jeesus itse kastaa.


Mikä kaste ilman vettä?

Mistä uskonnosta on kyse?

Pyhän Hengen kaste.

Poissa Tosikko

  • Viestejä: 639
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #123 : 11.06.18 - klo:21:43 »
Raamatussa on kerrottu nimenomainen YKSI kaste, mutta siinä kasteessa ei käytetä ollenkaan vettä. Se on kaste, jolla Jeesus itse kastaa.


Mikä kaste ilman vettä?

Mistä uskonnosta on kyse?

Pyhän Hengen kaste.

Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

Poissa Tosikko

  • Viestejä: 639
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #124 : 11.06.18 - klo:21:45 »
Ja mitä tulee kieliin pyhän hengen kasteen markkinä, niin senhän voi opetella? Ainakin jos on uskomista siihen vierasta tulta kirjaan.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #125 : 11.06.18 - klo:21:48 »
Ja mitä tulee kieliin pyhän hengen kasteen markkinä, niin senhän voi opetella? Ainakin jos on uskomista siihen vierasta tulta kirjaan.

Tuo on eri keskustelun aihe.

Jeesus lupasi kastaa Pyhällä Hengellä.
Hän tekee sen itse eikä käytä siihen vettä.

Pyhän Hengen kasteen ajankohdasta on useita eri näkemyksiä.
Minun mielestäni Raamattu ilmaisee sen tapahtuvan uudestisyntymisen yhteydessä ja Pyhän Hengen kasteen saa jokainen uskovaksi tullut.
1.Kor.12:12-13
Tuokin on eri keskustelun aihe.

Poissa Jopo

  • Viestejä: 379
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #126 : 12.06.18 - klo:06:16 »
Jeesus lupasi kastaa Pyhällä Hengellä.
Hän tekee sen itse eikä käytä siihen vettä.

Mistä sen tiedät?

"Kun nyt Herra sai tietää fariseusten kuulleen, että Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes - vaikka Jeesus ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa"

Tuossa opetuslasten suorittama kaste rinnastettiin Jeesuksen itsensä antamaksi.

Apostolien teoista näemme käyttivätkö Apostolit vettä kastaessaan ihmisiä.
"Ääretön meri armoa on Kristuksessa, en luule voivani koskaan käsittää sitä. On myös ääretön määrä syntiä sydämessäni. En usko koskaan täydellisesti voivani käsittää sitä"(Antti Achrenius)

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #127 : 12.06.18 - klo:06:23 »
Ihminen ei pysty kastamaan ketään Pyhällä Hengellä, eivät edes opetuslapset.

Poissa Jopo

  • Viestejä: 379
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #128 : 12.06.18 - klo:06:35 »
Jokainen joka tuntee Herran Jeesuksen ristintyön voiman, omien syntiensä kohdalla - tietää että pelastus on yksin Golgatan ristillä. Vain Herran Jeesuksen sovintoveri antaa synnit anteeksi; Jeesuksen yllä kaikki synnit ja synti tuomittiin. Mitään muuta tietä ei ole ulos synnin tuomiosta ja synnin velasta kuin Jeesuksen ristillä tekemä synnin kukistaminen - ja siihen uskossa tarttuminen, ja siihen uskossa luottaminen. Uskon kohde on ristiinnaulittu Jeesus, ei "kastevesi".

Tähän, Jeesuksen ristin ja veren evankeliumiin tulisi keskittyä, eikä siihen onko "kastevedessä" yhdistyneenä Jumalan Sana, ja näin "kastevesi" voisi antaa syntejä anteeksi ja pelastaa.

Tuosta voi olla pitkälti samaa mieltä. On selvää, että vain Jeesuksen veri voi pestä synnit pois. Ettei kastevesi voi "antaa syntejä anteeksi". Vain Jeeus voi. Jos olit käsittänyt, että luterilaiset opettaisivat, että kastevesi "antaa" synnit anteeksi, olisi syytä paneutua asiaan hieman syvemmin.

Tuosta herää myös kysymyksiä. Mihin uskomme Jeeuksen ristin ja veren evankeliumiin perustuu? Eikö Jumalan sanaan? Eikö kasteesta kertovat Jumalan sanan kohdat ole yhtälailla Jumalan sanaa? Vai emmekö saisikaan siihen uskoa?

"Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman"

"Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet"

"Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi"

"Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.' "


En näe ristiriitaa Jeesukseen ja ristin evenkeliumiin uskomisen ja Jumalan sanaan uskomisen välillä. Koska en näe uskollemme muuta parustusta kuin Jumalan sana.
« Viimeksi muokattu: 12.06.18 - klo:07:09 kirjoittanut Jopo »
"Ääretön meri armoa on Kristuksessa, en luule voivani koskaan käsittää sitä. On myös ääretön määrä syntiä sydämessäni. En usko koskaan täydellisesti voivani käsittää sitä"(Antti Achrenius)

Poissa Jopo

  • Viestejä: 379
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #129 : 12.06.18 - klo:06:39 »
Ihminen ei pysty kastamaan ketään Pyhällä Hengellä, eivät edes opetuslapset.

Se on varmaa se. Ihminen ei myöskään voi synnyttää Jeesukseen uskovia. Ei Paavalikaan. Ja kuitenkin Paavali toteaa korinttolaisille:"minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa."

Ja voiko ihmiset "tehdä kansoja Jeesuksen opetuslapsiksi"? Siihen tehtävään Jeesus kuitenkin heidät lähetti.

Miten se on mahdollista? Sitä voi miettiä.

"Ääretön meri armoa on Kristuksessa, en luule voivani koskaan käsittää sitä. On myös ääretön määrä syntiä sydämessäni. En usko koskaan täydellisesti voivani käsittää sitä"(Antti Achrenius)

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6775
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #130 : 12.06.18 - klo:10:04 »
Ihminen ei pysty kastamaan ketään Pyhällä Hengellä, eivät edes opetuslapset.

Se on varmaa se. Ihminen ei myöskään voi synnyttää Jeesukseen uskovia. Ei Paavalikaan. Ja kuitenkin Paavali toteaa korinttolaisille:"minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa."

Ja voiko ihmiset "tehdä kansoja Jeesuksen opetuslapsiksi"? Siihen tehtävään Jeesus kuitenkin heidät lähetti.

Miten se on mahdollista? Sitä voi miettiä.

Tähän liittyvää keskustelua on käyty jo aiemmin. Se löytyy täältä:
http://puimatanner.net/index.php?topic=652.msg27110#msg27110
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

JPK

  • Vieras
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #131 : 12.06.18 - klo:16:25 »
Jokainen joka tuntee Herran Jeesuksen ristintyön voiman, omien syntiensä kohdalla - tietää että pelastus on yksin Golgatan ristillä. Vain Herran Jeesuksen sovintoveri antaa synnit anteeksi; Jeesuksen yllä kaikki synnit ja synti tuomittiin. Mitään muuta tietä ei ole ulos synnin tuomiosta ja synnin velasta kuin Jeesuksen ristillä tekemä synnin kukistaminen - ja siihen uskossa tarttuminen, ja siihen uskossa luottaminen. Uskon kohde on ristiinnaulittu Jeesus, ei "kastevesi".

Tähän, Jeesuksen ristin ja veren evankeliumiin tulisi keskittyä, eikä siihen onko "kastevedessä" yhdistyneenä Jumalan Sana, ja näin "kastevesi" voisi antaa syntejä anteeksi ja pelastaa.

Tuosta voi olla pitkälti samaa mieltä. On selvää, että vain Jeesuksen veri voi pestä synnit pois. Ettei kastevesi voi "antaa syntejä anteeksi". Vain Jeeus voi. Jos olit käsittänyt, että luterilaiset opettaisivat, että kastevesi "antaa" synnit anteeksi, olisi syytä paneutua asiaan hieman syvemmin.

Tuosta herää myös kysymyksiä. Mihin uskomme Jeeuksen ristin ja veren evankeliumiin perustuu? Eikö Jumalan sanaan? Eikö kasteesta kertovat Jumalan sanan kohdat ole yhtälailla Jumalan sanaa? Vai emmekö saisikaan siihen uskoa?

"Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman"

"Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet"

"Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi"

"Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.' "


En näe ristiriitaa Jeesukseen ja ristin evenkeliumiin uskomisen ja Jumalan sanaan uskomisen välillä. Koska en näe uskollemme muuta parustusta kuin Jumalan sana.

Mitä luterilainen iso katekismus opettaa kirkollisesta lapsikasteesta:

-----------------

Kaste antaa sen vuoksi jokaiselle kristitylle koko elämän ajaksi riittämiin oppimista ja harjoittamista. Hänellä on jatkuvasti täysi työ uskoa lujasti se, minkä kaste lupaa ja vaikuttaa: voitto Perkeleestä ja kuolemasta, syntien anteeksiantamus, Jumalan armo, Kristus kaikkinensa ja Pyhä Henki lahjoinensa.

Se antaa niin ylenpalttisen runsaasti, että heikko luonto sitä ajatellessaan alkaa väkisinkin epäillä, voiko tämä olla totta. Mietihän itse, mitä tapahtuisi, jos olisi olemassa niin taitava lääkäri, että hän pystyisi estämään ihmisiä kuolemasta, tai vaikka he kuolisivatkin, saisi heidät kuoleman jälkeen elämään ikuisesti? Hänelle sataisi maailmasta rahaa niin paksuin kinoksin, ettei rikkaiden tungokselta kukaan muu pääsisi hänen luokseen. Mutta kasteessa tuodaan ilmaiseksi jokaisen oven eteen aarre ja lääke, joka nielee kuoleman ja säilyttää elossa kaikki ihmiset.

Tällaisessa arvossa meidän on pidettävä kastetta ja käytettävä sitä hyväksemme, jotta synnin ja huonon omantunnon painaessa saisimme kasteen voimaksemme ja lohduksemme.

lähde: http://www.tunnustuskirjat.fi/ik/4osa.html

-----------

Iso katekismus siis opettaa, että luterilaisen kirkon jäsenen, joka on kastettu lapsikasteella - Hänellä on jatkuvasti täysi työ uskoa lujasti se, minkä kaste lupaa ja vaikuttaa: voitto Perkeleestä ja kuolemasta, syntien anteeksiantamus, Jumalan armo, Kristus kaikkinensa ja Pyhä Henki lahjoinensa.

En tiedä sitten mitä luterilaisuus nykyään on, jos se on ristiriidassa oman tunnustuksensa ja katekismuksensa kanssa - mutta tässä iso katekismus on aivan selvä: luterilaisessa kirkossa kastetun tulee jatkuvasti uskoa sen minkä kaste lupaa -- siihen kuuluu syntien anteeksiantamus.

Joko iso katekismus on väärässä tai sitten joku muu on väärässä, mutta selvästi luterilainen kirkko opettaa, että lapsikasteessa saadaan synnit anteeksi.

Tämä on sama kasteoppi kuin katolisessa kirkossa.

SYNTIEN ANTEEKSIANTAMISEKSI …

1263. Kasteessa annetaan anteeksi kaikki synnit, perisynti ja kaikki henkilökohtaiset
synnit, samoin kuin synnin rangaistukset.
Niihin, jotka ovat syntyneet uudesti, ei jää mitään, mikä estäisi heitä astumasta Jumalan valtakuntaan, ei Aadamin syntiä, ei henkilökohtaista syntiä eikä synnin seurauksia, joista pahin on ero Jumalasta.

lähde: https://cdn.katolinen.fi/uploads/2014/01/KKK-2.OSA-2.JAKSO-1-2.L-1210-1532.pdf

« Viimeksi muokattu: 12.06.18 - klo:16:32 kirjoittanut JPK »

Poissa Tosikko

  • Viestejä: 639
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #132 : 12.06.18 - klo:18:49 »
Hienosti saa valikoiden kopioiden muokaten ja littäen sekä korostusta ja alleviivausta ihan hyvää propagandaa.

Poissa Jopo

  • Viestejä: 379
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #133 : 12.06.18 - klo:22:19 »
On eri asia, että kasteessa annetaan synnit anteeksi. Kuin että "kastevesi" antaa synnit anteeksi.

Raamatussa Pietari kehoittaa:"Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi"

Pietari:"Vesi nyt tiedätkin pelastaa kasteena"

Paavalia kehoitettiin:"Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'"

Mutta sen enempää Paavali, Pietari, kuin myöskään Luther tai luterilaiset eivät opeta, että "kastevesi" antaa synnit anteeksi. Vaan Jeesus, johon kastettava liitetään. Kaste Jeesuksen nimeen on Hänen kuolemaansa kastamista, yhdessä Kristuksen haudatuksi tulemista, yhteenkasvamista Jeesuksen kanssa yhtälaisessa kuolemassa (Room.6, Kol.2), Kristuksen päällensä pukemista (Gal.3).  Kasteeseen on liitetty lupaus synten anteeksisaamisesta  ja pelastuksesta sille joka uskoo. Niin Raamatussa. Eikä ole väärin pitää siitä kiinni.

Mutta jos kasteen merkitys turhennetaan ihmisen kuuliaisuuden askeleeksi ja vain vertauskuvalliseksi (yleistä vapaissa suunnissa) eikä todelliseksi Jeesuksen kuolemaan kastamiseksi, niin siinä kyllä saa jäädä ihmettelemään, miten siihen voi liittyä noin suuria asioita. Että miten muka "kastevesi" voisi saada sellaista aikaan. Ei kastevesi sinänsä, vaan koska Jumala on säätänyt kasteen Kristukseen, Jeesukseen nimeen, Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Siihen Pietarikiin viittaa:

"Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta".

Siinä on kerrottu lyhyesti mihin hyvän omantunnon pyytäminen kasteessa perustuu. Hyvä omatunto kaiketi saadaan siitä, kun saadaan uskoa että synnit on annettu anteeksi?
« Viimeksi muokattu: 12.06.18 - klo:22:24 kirjoittanut Jopo »
"Ääretön meri armoa on Kristuksessa, en luule voivani koskaan käsittää sitä. On myös ääretön määrä syntiä sydämessäni. En usko koskaan täydellisesti voivani käsittää sitä"(Antti Achrenius)

Poissa Jopo

  • Viestejä: 379
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #134 : 12.06.18 - klo:22:23 »
Kunhan aikaa järjestyy, palaan tuohon kysymykseen "vedestä ja Hengestä". Että mitä edellytyksiä Nikodeemuksella oli ymmärtää tuo kohta ja miten. Ja että mitä vesi tuossa tarkoittaa. Jos ei vettä, niin miksi sitten sitä sanaa käytetään.
"Ääretön meri armoa on Kristuksessa, en luule voivani koskaan käsittää sitä. On myös ääretön määrä syntiä sydämessäni. En usko koskaan täydellisesti voivani käsittää sitä"(Antti Achrenius)