Sandia, en muista että olisin mutta mielelläni kerron. Kertomus sopinee tähän ketjuun, koska tulin uskoon ilman kastetta
Kasvoin perheessä jossa ei kuuluttu kirkkoon eikä käyty kirkossa. En saanut vauvakastetta, en ollut pyhäkoulussa enkä uskonnontunneilla, ja kotona suhtautuminen uskonasioihin oli yleisesti ottaen avoimen kriittinen ja halveksuva. Kasvoin tämän mallin mukaan samanlaiseen mielenlaatuun.
Kuitenkin hyvin nuorena, ala-asteikäisenä aloin mietiskelemään elämän tarkoitusta ja aloin lukemaan. Samalla löysin hippiajan musiikin, ja sen myötä aloin perehtymään kaikenlaiseen filosofiaan ja mystiikkaan jota nuo muusikot paljon harjoittivat, ja niissä tuntui olevan kummaa vetoa.
Opiskeluaikana ajauduin sitten huumepiireihin, ja erinäisten kokeilujen myötä minulle tuli selväksi että on olemassa ulottuvuuksia joihin ei tavallisin aistein ulotu. Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen, ja huomasin pian hyljänneeni ateismin.
Siitä alkoi monen vuoden etsintä erilaisten uskomuksien ja mytologian maailmaan, ja samalla päihteiden käyttö leveni ja syveni. En ollut varsinainen addikti, mutta en vain nähnyt tässä elämässä mitään järkeä jos en löytäisi syvempää merkitystä ja totuutta, ja ajattelin että se löytyy näiden uskomusten ja harjoitusten ja päihteiden kautta.
Tuo tie vei kuitenkin vain pimeyteen. Kerta toisensa jälkeen, kun elämässä tuli vastoinkäymisiä ja vaikeuksia, huomasin että ei näistä asioista ole mitään apua. Päinvastoin, kun pitäisi vielä jaksaa niitä harjoittaa kun muutenkin on vaikeaa. Ja vaikka hyvinä hetkinä koin voimien apua ja läsnäoloa, niin noina yksinäisinä hetkinä olin todella yksin.
Ahdistus alkoi johtamaan syvempään päihteiden käyttöön. Silloin tutustuin yhteen uskovaan, jonka kanssa oli hyvä olla. Hän ei ”tuputtanut” mutta kuunteli ja kertoi myös omasta uskostaan jos olin halukas. Kuvani kristinuskosta oli aika synkkä, liitin sen lähinnä ristiretkiin ja hautajaisiin, ja sunnuntaipuku-ihmisiin joiden kanssa minulla ei ollut mitään yhteistä. Mutta tämä oli ihan normaali ja mukava ihminen, ja kiinnostuin Raamatusta.
Olen luonteeltani ja ehkä osin kasvatuksen vuoksi sellainen, että haluan selvittää asiat itsekseni, joten aloin lukemaan yksinäni Raamattua enkä halunnut keskustella edes tämän tuttavan kanssa uskon asioista ennenkuin muodostaisin niistä oman kuvan. Sen verran annoin hänen ohjata, että suosituksesta aloitin lukemisen evankeliumeista.
Aloin sitten lukemaan, ja aika pian huomasin että näissä kirjoituksissa on jotain ihmeellistä. Ihan kuin ne eläisivät ja lukisivat myös minua samalla kun minä luin niitä. Ja elämässä muutenkin aloin huomaamaan erikoisia tapahtumia ja ilmapiirin muutosta. Ymmärsin sitten evankeliumin sanoman, ja vaikka en tuntenut mitään erityistä synnintuntoa, niin minua puhutteli ja alkoi houkuttelemaan ajatus siitä että tässä saattaisi olla totuus jota olen kaikki nämä vuodet etsinyt.
Ymmärsin myös, että voisin ikäänkuin kokeilla asiaa. Ei tietenkään kevyellä mielellä, vaan tosissani. Mutta löysin Raamatusta paljon lupauksia, joiden perusteella tosissani jos kokeilisin lähestyä Jumalaa (johon en vielä uskonut), saisin kokea Hänen löytämisen, jos tämä kirja siis olisi Jumalan ilmoitus. Jos se olisi vaan ihmisten juttuja niinkuin olin siihen asti ajatellut, ei tapahtuisi mitään ja jatkaisin elämääni kuten ennenkin, paitsi tietäen että Raamattu ei ole Jumalan ilmoitusta.
Siinä hetkessä kun sitten ensimmäisen kerran rukoilin, ja sanoin tahtovani antaa elämäni Jeesukselle jos Jumala olet olemassa ja kuulet tämän, niin siinä hetkessä koin kuinka Pyhä Henki tuli minuun. Se on kokemus jota en osaa mitenkään selittää, mutta tuntuvin välitön muutos oli, että huomasin yhtäkkiä uskovani. Ennen rukousta epäröin ja mietiskelin, mutta nyt minulla oli usko siihen mitä evankeliumissa sanotaan Jeesuksesta. Ja tiesin heti, että tämä on täysin muuta kuin kaikki aiemmat harjoitukseni ja ponnisteluni. Tämä oli Jumalan teko, aivan niinkuin Raamattu sanoo.
Pahoittelen pitkää tarinaa, tätä on vaan niin siunattua jakaa että se oikein tempaa mukaansa. Uskoontuloni jälkeen olin pitkään yhteydessä vain tuohon ensimmäiseen tuttavaani ja muutamaan hänen ystäväänsä, ja kesti kauan ennenkuin astuin minkään rukoushuoneen ovesta sisään. Joten tässä yksi elävä esimerkki sielusta joka kääntyi ja pelastui melkolailla täysin ilman minkään seurakunnan vaikutusta (sillä tuo ainoa tuttavanikaan ei kuulunut mihinkään).