Mulla on siihen sellainen kommentti, että Isän Jumalan pyhyys ja täydellisyys ajaa minut jatkuvasti uskoni alkajan jalkojen juureen. Jos puhutaan täydellisyydestä, voin katsoa vain Jeesukseen. En minä, vaan se täydellisyys minussa. Se ulkopuolelta tullut. Se lahjaksi annettu. Se sydämeeni asumaan tullut.
Hän on täydellisyys. Minä olen "en mitään" ja häviävä.
Kuitenkin liian usein minä olen liian hallitseva ja asetun savimajan pomoksi. Onneksi todellinen Herra muistuttaa ja se taas ajaa minut viestini ensimmäisen virkkeen ääreen.