Kiitos selvennyksestä. Voisiko todistusaineisto olla sitä, mitä Jumala on konkreettisesti tehnyt elämässäsi, tai yleisemmin kaikkien uskovien elämässä? Tämä tuli ekaksi mieleen. Ainakin omalla kohdallani epäuskon ja epäilyn vyöryessä, Jumalan (suuret) teot kohdallani ovat aivan vastaansanomaton todiste Hänen olemassaolostaan ja luotettavuudestaan.
Minulle ainakaan uskovien kärsimykset, varhaiset kuolemat tai suuret ja jatkuvat vastoinkäymiset eivät ole todisteita siitä, että Hyvää Jumalaa ei olisi niiden tähden olemassa. Päinvastoin. Jos uskovan elämä olisi helppoa, se todistaisi Uuden testamentin opetusta vastaan.
Jos joutuisin suureen lentokoneonnettomuuteen, jossa sadat ihmiset kuolisivat, mutta minä olisin ainoa eloonjäänyt, niin en ajattelisi, että Jumalan varjelus oli mukana, sillä sadat ihmiset näet kuolivat ympäriltäni. Ihminen niin helposti ajattelee asioita liian itsekeskeisesti. Vaikka minulle on käynyt monessa suhteessa ajallisessa mielessä hyvin (toistaiseksi), miljoonille ja taas miljoonille käy ajallisessa ja inhimillisessä mielessä koko ajan huonosti. Esim. yli kymmenen lasta kuolee nälkään minuutin aikana. Jumala ei varjele heitä kuolemalta ja kiduttavilta kuolemaan johtavilta kärsimyksiltä. Kauhistuttavaa ajatella sitä massiivista tuskan määrää tai laatua, mikä on jatkuvaa todellisuutta ihmis- ja eläinkunnassa.
Valitsemasi filosofinen tie asioiden selvittämiseksi taitaa olla pitkä ja kivinen tie, valitettavasti.
Esim. lasten nälkään kuolemiseen voisi suhtautua vaikka niin, että auttaa rahallisesti niin että edes muutamat lapset saavat ruokaa.
Koko nälänhädän ongelmaa ei yksi ihminen voi ratkaista - eikä tarvitsekaan. Eikä ihmis- ja eläinkunnan tuska helpotu myöskään sillä,
että pelkästään pyörittelee näitä asioita päässään. Eikä sillä helpotu myöskään oma tuska tai tietoisuus siitä että tällaista globaalia tuskaa
on laajalti olemassa. Jos sen sijaan uskovan tie on käytännöllisen uskon tie, niin sen kautta voi paremmin päästä selville asioista.
Melko käytännöllinen ("raadollinen") on myös kristinuskon lähtökohta: Jeesus antoi itsensä tapettavaksi.
Jos kuitenkin haluat omin ajatuksin päästä asioista selville, niin se on (ehkä) mahdollinen tie. Voi tosin tulla matkalla kolhuja polviin, jos kompastut kiviin.
Mutta luulisin, että jos asioiden selviäminen onnistuu sitä tietä kulkemalla, niin se tapahtuu samaan tapaan kuin Paavalilla: "Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana".
Jotakin samantapaista oli myös siinä, kun Jobin ystävät puhuivat paljon mielestään viisaita sanoja. Asian ratkaisu oli kuitenkin sellainen,
että tuli sanoja aivan toisesta ulottuvuudesta. Ja kas vain, Jobin ystävien puheet jäivät sen rinnalla täysin "roskaksi".
Jobin ystävillä on sama näkemys kuin joillakin Vanhan testamentin profeetoilla: Jumala rankaisee ihmistä kärsimyksillä ja menetyksillä, koska ihminen on tehnyt syntiä. Eli Jobin ystävien näkemys on sinänsä ihan
raamatullinen. Jobin kirjan opetus kuitenkin on, että ystävien näkemys ei pidä Jobin kohdalla paikkaansa. Jumalahan vain koettelee Jobia, saadaksemme tietää, onko hän Jumalaan luottavainen, vaikka mitä suurimmat hirvittävyydet tapahtuisivat hänelle.
Läheskään kaikkia kärsimyksiä eläin- ja ihmiskunnassa ei todellakaan voi laittaa pahojen ihmisten syyksi. Ei maailma muuttuisi paratiisiksi ja kärsimyksettömäksi paikaksi, vaikka kaikista ihmisistä tulisi yht`äkkiä pyhimyksiä. Kärsimys kuuluu sinänsä kaikkien eläinten ja ihmisten elämään. Sen tarkoitus on saada ihminen luopumaan turhasta intohimoisesta tarrautumisesta katoavaan, joka tarrautuminen synnyttää vain kärsimystä. Kun ihmisestä tulee ikään kuin irrationaalisen luontonsa sivustaseuraaja, joka ei ole enää irrationaalisen puolensa sätkynukke, hän on saavuttanut jo melkoisen sisäisen rauhan tai horjumattomuuden eikä pelkää enää kuolemaa, koska se on päinvastoin vapauttaja tästä pahasta ja kärsimyksenalaisesta maailmasta.
Minusta olisi uskovana jotenkin hävettävää ja itsekeskeistä kiittää Jumalaa siitä, että Hän on (uskovan mielestä) estänyt jotain triviaalia harmia tapahtumasta, sillä samalla Jumala ei estä miljoonien kohdalla hirvittäviä asioita tapahtumasta tai puutu ihmeenomaisessa mielessä kärsivien ihmisten elämiin.
Esim. viimeisen tuhannen vuoden aikana vähintään 15 miljoonaa ihmistä on kuollut luonnononnettomuuksissa tuskallisilla tavoilla. Monet ovat jääneet suremaan onnettomuuksissa kuolleita rakkaitaan. Onnettomuudet eivät ole olleet ihmisten syytä. Noin miljoona ihmistä tekee vuoden aikana itsemurhan. Jumala ei itsemurhaajia ole ihmeellisellä tavalla vapauttanut tuskista, jotta heidän ei olisi tarvinnut turvautua epätoivoiseen ratkaisuun. Useat miljoonat läheiset kärsivät sen tähden suunnattomasti. Nälkään kuolee vähintään 20 000 ihmistä päivässä. Ihmisiä on kuollut massiivisesti nälkään myös silloin, kun esim. nykyistä rikasta ihmiskunnan osaa ei ollut olemassa. Nykyäänhän me voisimme estää esim. länsimaisina ihmisinä lähes kaikki nälänhätä, jos toimisimme toisin. Mutta läheskään kaikkea nälänhätä-kurjuutta ja nälkään kuolemisia ei voi laittaa ihmisen syyksi. Ja vaikka esim. tänä päivänä voisi, Jumala voisi silti kaikkivallallaan tehdä ihmeitä ja estää edes joskus edes pienten lasten kiduttavaa nälänhätää ilman ihmiskättä. Kulkutauteihin on pelkästään keskiajasta viime vuosisadan alkuun asti kuollut vähintään yli sata miljoonaa ihmistä. Malariaan kuolee joka tunti noin 300 ihmistä. Pelkästään vuonna 1918 influenssa tappoi 50 miljoonaa ihmistä. Liikenneonnettomuuksissa kuolee yli miljoona ihmistä vuodessa. Ennen viime vuosisataa on joukkotuhoissa tapettu vähintään 130 miljoonaa ihmistä; viime vuosisadalla puolestaan on tapettu ehkä noin 300 miljoonaa ihmistä. Tuskin monikaan noista kuolemista on ollut kivuton, sillä kaikenlaisia ihmisiä on kidutettu kuoliaiksi, haudattu elävänä, silvottu, hukutettu, hakattu, raiskattu, poltettu ja puukotettu hengiltä. Ihmiskunnan kärsimyslistaa voisi helposti jatkaa vaikka kuinka paljon. Henkinen väkivalta on tietenkin myös kauheaa. Useita kymmeniä miljoonia lapsia pahoinpidellään henkisesti ja fyysisesti joka vuosi. Eläinten kärsimyksiä ei tule myöskään unohtaa. Sadat miljoonat eläimet kärsivät vuosittain, monet kuolevat brutaalilla tavalla.
Kaikkien näiden tosiasioiden edessä tuntuu järkyttävältä, kun esim. jossain karismaattisessa kokouksessa joku ihan lavalla kiitollisena ylistää muiden kuullen Jumalaa siitä, että niskakipu hellitti. Jos Jumala näkee hyväksi parantaa niskakivun (joka lähtee monilla ilman rukoustakin), jotta Häntä ylistettäisiin tai Häneen uskottaisiin, niin miksi Hän ei puutu todella järkyttäviin kärsimyksiin? Tuntui melkoiselta tietämättömyydeltä ellei sitten suoranaiselta säädyttömyydeltä, kun eräs uskova kerran sanoi minulle jumalanpalveluksen jälkeen, että uskovan ei tarvitse nähdä nälkää, sillä Jumalan sanassa sanotaan, että
"Herra ei salli vanhurskaan nälkää nähdä" (San. 10:3a). Tosiasiat puhuvat väitettä vastaan. Tai sitten meidän pitäisi olettaa, että kaikki nälästä kärsivät tai nälkään kuolleet ovat olleet epävanhurskaita jumalattomia.