Kirjoittaja Aihe: Seurakunnan hyvinvointi  (Luettu 3360 kertaa)

Letsa

  • Vieras
Vs: Seurakunnan hyvinvointi
« Vastaus #15 : 30.11.21 - klo:18:24 »
Laitan näitä Raamattu-katkelmia ihan vaan siitä syystä, kun niiden välityksellä tulee niin kirkkaana esille Jumalan hyvä tarkoitus. Kun niitä lukee, minussa ne herättävät suurtakin ihailua ja ihastelua sitä kohtaan, miten upeasti kaikki on suunniteltu. Ja niin kuin edellä jo kerkesin todeta, ne myös innoittavat minua. Niiden pohjalta koen, että jospa seurakunta olisi hyvinvoiva ja että nähtäisiin vaivaa sen hyvinvoinnin eteen. Niin kuin sanankohdissa on, Jumala on järjestänyt seurakunnan siten, että siellä kasvettaisiin ja palveltaisiin, oltaisiin osana Kristus-ruumiin rakentamisessa.

Ilmeisesti seurakuntien johtajilla, ja myös muilla jäsenillä on mitä erilaisimpia näkemyksiä siitä, mitä Raamattu tarkoittaa näilläkin laittamillani kohdilla seurakuntaan liittyen. Ulkonaiset tavat ja muut sellaiset, jotka näkyvät ulospäin, ovat lukuisat. Mutta se mitä ihmisten sisimmässä tapahtuu, on tietysti merkitsevää.

Stiinalle voisin kommentoida, ettei seurakunnan hyvinvointi, kasvu ym. ole ihmisten käsissä ja varassa, näin siis koen asian. Ellei uskova itse ala rettelöimään ja asetu muutoinkaan tarkoituksella poikkiteloin Jumalan tahtoa vastaan. Tässä en nyt tarkoita vajavuuksiamme ja keskeneräisyyttämme ym., vaan tietoista vastaan asettumista. Eikä ala paaduttaa itseään, vaan haluaa pysyä herkällä tunnolla Jumalan edessä. Jumala johdattaa ja auttaa nöyrtyväistä, antaa nöyrille armon, se tuolla jo olikin pariin otteeseen noissa sanankohdissa. Aina voi tehdä parannusta, sekin on hieno asia. Ja uskon, että uskovilla on halu tehdä Jumalan tahto "oletusasetuksena", mutta se ei ole jotain lainomaista tekemistä, vaan tekemistä tältä pohjalta: "me rakastamme, koska Hän on rakastanut ensin meitä." Huomionarvoista on, että tuossa efesolaiskirjeenkin kohdassa sanotaan "Hän antoi seurakunnalle...varustaakseen seurakunnan jäsenet palveluksen työhön..." Tekijänä ja mahdollistajana on Jumala.

Todettiin, että seurakunnan todellisuus on kaukana Raamatun tarkoittamasta. Silti Jumala ei ole hylännyt seurakuntaansa, Häneen uskovia. Ihminen voi pitää huolta vain omasta Jumala-suhteestaan. Jumala on ihmeellinen johdattaja ja myös kokoaa uskovia yhteen. Uskovien kokoontuminen onkin jotenkin perusajatus Raamatussa.

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Seurakunnan hyvinvointi
« Vastaus #16 : 01.12.21 - klo:11:32 »
Ei ole ainakaan minun kokemukseni, enkä ole nähnyt edes missään sellaista. Jos noin olisi, Jumala olisi minut hylännyt ja usko armoon joutaisi menemään.
Kylläpä täällä ollaan vielä erilaisempia kuin ikinä olisin kokenut tai arvannut?

Tuomion päivänä tullaan vielä lisäksi hämmästymään suuresti, ennustaa Jeesus.

(Olen pahoillani itseni puolesta, mutta kyllä on meillä ihan eri usko Letsan kanssa, samoin toisella foorumilla Okan kanssa ja eroavaisuuksia on muidenkin kirkkokuntien kanssa. Tai sitten vaan puuttuu ymmärrystä. Jokaisen tulee kuitenkin pysyä siinä, miten Henki on kutakin opettanut, ei voi enää vaihtaa uskoa, (synnistä parannusta tietty pitää kaikissa tapauksissa tehdä useinpa päivittäin ja kuolettaa lihaansa jne.).
"Syntinen olin jo syntyissäni ja niin ovat kaikki muutkin", on fakta. Eikä täällä mikään muuksi muutu, vaikka kuinka kilvoittelisi, uskon säilyttämiseksi varsinaisesti kilvoitellaan jne.
Olen vilpittömästi surullinen ja myös siitä että välttämättä epäilyksiäkin herää.

Letsa

  • Vieras
Vs: Seurakunnan hyvinvointi
« Vastaus #17 : 01.12.21 - klo:12:04 »
Stiina mihin viittaat, ettei ole sinun kokemuksesi? Jotenkin on ollut sellainen olo, että puhutaan usein eri asioista. Niin nytkin.

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Seurakunnan hyvinvointi
« Vastaus #18 : 01.12.21 - klo:13:50 »
 :-X Saattaa olla niin ja toivoisin pystyväni vaikenemaan asiasta. (Voi olla liian kipeä asia minulle, kun en ole sitä turvallista seurakuntaa saanut ja usein "johdatettu" koeteltavaksi pettymään).
Pyydän anteeksi, yritän olla hiljaa asiasta!

Letsa

  • Vieras
Vs: Seurakunnan hyvinvointi
« Vastaus #19 : 01.12.21 - klo:15:57 »
:-X Saattaa olla niin ja toivoisin pystyväni vaikenemaan asiasta. (Voi olla liian kipeä asia minulle, kun en ole sitä turvallista seurakuntaa saanut ja usein "johdatettu" koeteltavaksi pettymään).
Pyydän anteeksi, yritän olla hiljaa asiasta!
Mitään anteeksipyydettävää ei tietenkään ole, kun ei ole aihetta siihen. :) Muistat varmaan, kun kerroin, että olen sivussa itsekin. Jos/kun Raamattua lukiessa tulee olo, etten "täytä mittaa" tai kokee, että pelkkää epäonnistumista on ollut koko elämä joltain tai monelta osin, sellaista ei ole tarkoitettu kenenkään koettavaksi. En siis puhu nyt sinusta Stiina, mutta tämä tuli mieleen. Siihen on syynsä, miksi en itsekään koe voivani olla oikein minkään seurakunnan kokoontumisessa.

Ajattelen niin, että kukaan ei täytä Jumalan mittoja, ei Jumalan tahtoa kuin vain vähän. Siitä syystä, että ihminen on tomuhiukkanen Jumalaan verrattuna. Silti Hän täyttää tahtoaan uskovissa koko ajan. Ja on antanut, sanon niin kuin koen, ihanan sanansa, jota lukemalla ja "syömällä" tulemme ravituiksi. Vastaanottamisen kyky on pieni, koska olemme niin pieniä. Se ei estä kasvamasta, ei uppoutumasta "kaikin tavoin Häneen". Jumala antaa kasvun, myös janon ja kyvyn "syödä" sanaa, jonka kautta Hän kasvattaa. Jeesus on myös seurakunnan rakentaja ja vaikuttaa sen, että jäsenet rakentuvat "elävinä kivinä", ihan mahtavasti sanottu sekin.

Jumalan syvä rauha vallitkoon, olemme kelvanneet jo sataprosenttisesti Jumalalle. Ja olemme päässeet "armoon, jossa me nyt olemme."

Henkilökohtaisesti en halua mitään muuta kuin keskittyä siihen, mitä Jumala sanoo sanassaan. Tarkoitan tässä nyt tätä kontekstia, kun koen olevani sivussa seurakuntayhteydestä. Ja seurakuntienkin rivit ovat paljolti levällään. Raamatun sana näiltä alueilta rohkaisee valtavan paljon, koska Jumala on sen takana. Sitä ei ole peruttu.

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Seurakunnan hyvinvointi
« Vastaus #20 : 01.12.21 - klo:16:15 »
en itsekään koe voivani olla oikein minkään seurakunnan kokoontumisessa.
Saako kysyä, onko siis niin ettet kuulu enää mihinkään seurakuntaan tai kirkkokuntaan? Siis, oletko jossakin vaiheessa eronnut sieltä? Oliko eroaminen vaikea prosessi?

Toisaalta, kyllähän uskova kuuluu seurakuntaan, josta Jumala itse pitää huolen, vaikka nimemme ei olisikaan missään ihmisten pitämässä jäsenrekisterissä.

Letsa

  • Vieras
Vs: Seurakunnan hyvinvointi
« Vastaus #21 : 01.12.21 - klo:16:37 »
en itsekään koe voivani olla oikein minkään seurakunnan kokoontumisessa.
Saako kysyä, onko siis niin ettet kuulu enää mihinkään seurakuntaan tai kirkkokuntaan? Siis, oletko jossakin vaiheessa eronnut sieltä? Oliko eroaminen vaikea prosessi?

Toisaalta, kyllähän uskova kuuluu seurakuntaan, josta Jumala itse pitää huolen, vaikka nimemme ei olisikaan missään ihmisten pitämässä jäsenrekisterissä.
Saa kysyä, enkä pidä sitä pahana. Silti kerron sen mitä kerron, en enempää. Vaikka ollaan nimimerkkejä, tämä on nettisivu ja rajoitan omien asioiden tuomisen tänne minimiin.

Tässä seurakuntaketjussa ajattelen asioita paikallisseurakunnan näkökulmasta. Jutustelen sen pohjalta, mitä Raamatun kohdat tuovat ajatuksia mieleen.

Kyllä juuri noin, kaikki uskovat kuuluvat seurakuntaan.

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Seurakunnan hyvinvointi
« Vastaus #22 : 04.12.21 - klo:22:47 »
Kait monelle toteutumaton ihanne!
Älkää antako kaikenlaisten vieraiden oppien johtaa itseänne harhaan. Meidän sydämemme tulee vahvistua armosta. Hepr. 13:9.
Pitäydymme siinä, minkä olemme oppineet luotettavilta henkilöiltä ja mistä voimme olla varmoja. Seurakuntana tuemme toisiamme raittiissa uskossa ja vahvistumme armossa. Emme etsi suuria sanoja tai ihmeellisiä tekoja, vaan pitäydymme Jumalan sanaan ja armon evankeliumiin. Uskomme Jumalaan, niin kuin isämme ennen. Rukoilemme toistemme puolesta.Rohkaisemme toisiamme Jumalan lupauksilla ja jaamme sanan löytöjä hurskastelematta ja iloisesti. Ympäröimme rakkaudella erityisesti ahdingossa olevat. Rakastamme kaikkia tasapuolisesti ja pidämme toisistamme huolta, ettei kukaan uuvu matkalle. Viemme evankeliumin lähelle ja kauas mahdollisuuksien mukaan. Ja joskus, Jumalan armosta, saamme toivottaa Jumalan luoman eksyneen tervetulleeksi takaisin kotiin.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Seurakunnan hyvinvointi
« Vastaus #23 : 09.12.21 - klo:14:11 »
Tuli mieleen teetupakeskustelussa teema, minkä näkisin syyksi siihen, että seurakunnat eivät ole sen enempää "hoivapaikka" uskoville kuin mitä ovat.

Kirjoitin että näkisin sen ehtona sen, että johtajuudessa on henkilöitä, jotka ovat Herran koulussa todella oppineet armollisuutta, laupeutta, jotta heidän sisunsa ei kiehahtaisi ja sitä kautta tee seurakuntaa vähemmän turvalliseksi.
Toinen juttu on se, että moni haavoittunut, eristäytynyt ihminen ei kykene ottamaan apua vastaan vaikka se olisi kuinka armollista.

Vastauksena tuohon näkisin vain ja ainoastaan sen, että kukin ihminen, on sitten missä asemassa ja tilanteessa omassa elämässään tekee ensisijaisesti tilia Herran edessä ja nöyrtyy omassa elämässään.
Ei ketään haavoittunuttakaan voi "hoitaa", jos he vastaavat toisille ihmisille epäluulojen, katkeruuden värittämällä mielellä.

Eli inhimillisesti täysin mahdoton yhtälö.

Letsa

  • Vieras
Vs: Seurakunnan hyvinvointi
« Vastaus #24 : 09.12.21 - klo:17:09 »
Nöyryys-teema on ollut paljon esillä tämän ketjun Raamatun paikoissa. Muutenkin Raamatussa nöyrtyminen edeltää yleensäkin sitä hyvää, mitä Jumalan tahdon toteutumisesta seuraa ihmisen elämässä. Näin adventtiaikana mieleen nousee nämä Jesajan jakeet, jotka ovat tuttuja mm. virren "Valmistu Herran kansa" sanoista.

Vaikka maaperä olisi/on kova, evankeliumi on silti voimassa. Eikä Herran sanat seurakunnasta ole muuttuneet. Minua tämä innoittaa ja lohduttaa.

Jesaja 40
1 -- Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne.
2 Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu, sillä kaksin verroin on Herran käsi sitä kurittanut kaikista sen synneistä.
3 Ääni huutaa: -- Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme! [Luuk. 3:4-6 : Bar. 5:7; Mark. 1:3]
4 Täyttykööt notkot, alentukoot huiput, mäet madaltukoot, vuorten louhikot tasoittukoot!