Ok. Mielenkiintoista on se, miksi alamaisena oleminen on toisille vaikeaa ja taas toisille ei ole ongelmaa?
Ihmisiä on monenlaisia.
On hitaita ja nopeita, kiivaita ja säyseitä, puheliaita ja tuppisuita, älykkäitä ja tyhmiä.
Jotkut ovat autoritaarisia eli näkevät käskijä-käskettävä-suhteet hyvänä asiana.
Toiset tarvitsevat vapautta kulkea omia teitään.
Elämän tekee mielenkiintoiseksi se, että ihmiset ovat erilaisia yksilöitä.
Syitä erilaisuuteen on niin lukemattomia, että niitä tuskin
kannattaa pohtia.
Jumala kutsuu ja hoitaa jokaista tämän persoonallisuuden rajoissa.
Hän myös opettaa tarpeen mukaan muuttumaan,
jos on liian särmikäs.
Alamaisuudesta muutamia ajatuksia lisää, eli aiheesta, josta olette jo viime vuonna kirjoittaneet tässä viestiketjussa.
Uudessa testamentissa fariseukset esitetään uskonnollisina ihmisinä, jotka ajattelevat olevansa parempia kuin muut ihmiset tietynlaisen uskonnollisen kuuliaisuutensa tähden. Tästä voisi vetää ilman hyviä lisäperusteluja sen johtopäätöksen, että heille suhde jumaluuteen oli vain keino saada hyvä sosiaalinen asema ja sen tuoma vallan- ja hyvänolontunne. Se, että heidän mielessään heidän oma käsityksensä jumaluudesta ja suhteestaan häneen olisi ollut sellainen, että he olisivat käyttäneet jumaluutta vain keinona itsensä korottamiseen muiden ihmisten edessä, ei kuitenkaan varmaan ole uskottava ajatus. He ja muut tietyllä tavalla lakihenkiset uskonnolliset ihmiset ovat varmaankin nauttineet voidessaan saada olla kuuliaisia tai "antautuneita" mielessään kokemalle hengelliselle auktoriteetille ja vallalle.
Maallisessa elämänpiirissäkin on ihmisiä, jotka nauttivat saadessaan olla kuuliaisia jonkin hierarkkisen järjestelmän ylimmille. Armeijoissa on varmaan ollut paljon ihmisiä, jotka ovat nauttineet siitä, kun ovat saaneet olla kuuliaisia ylimmillensä ja kansakunnallensa, jota ovat arvostaneet ja johon ovat samaistuneet. Tällaisessa vapaaehtoisessa kuuliaisuudessa, joka on liittynyt arvostettuihin asioihin, on varmasti ollut paljon tietynlaista ylpeyttä, mutta se on liittynyt siihen, että on saanut kokea olevansa arvostamaansa armeijaa ja kansakuntaa palvelemassa. Kyse ei ole siis siitä, että olisi käytetty jotain, jolle on oltu kuuliaisia, vain ja ainoastaan itsensä korottamiseen. Samoin varmaan monet lakihenkiset uskonnolliset ihmiset, jotka ovat alistuneet vapaaehtoisesti osaksi hierarkkista uskonnollista elämänpiiriänsä, ovat kokeneet itseään ylemmän ja ylimmän hengellisen vallan positiivisessa ja arvostavassa mielessä, ei vastahakoisessa mielessä, jota on ollut hampaat irvessä ja vain vastenmielisesti palveltava, päämääränä vain oma hyvinvointi. Kristinuskon puolella esim. ortodoksien ja katolilaisten keskuudessa on paljon ihmisiä, jotka mieltävät uskontonsa hierarkian ja niihin liittyvät kuuliaisuussuhteet hyvin positiivisessa valossa. Itse en ole koskaan pystynyt samaistumaan ihmisiin, jotka lumoutuvat uskonnollisista hierarkioista.
Ajatus, jonka mukaan kuuliaisuus ylemmilleen olisi pohjimmiltaan aina jotenkin teennäistä tai keino saada vain hyvä tai tulevaisuudessa parempi asema itselle, ei pidä paikkaansa, vaikka luterilaisen pessimistisen ihmiskäsityksen valossa voisi helposti ajatella (jopa luterilaisuuden itsensä kokonaisnäkökulmasta vääristyneesti), että ihminen etsii kaikessa vain ja ainoastaan omaa kunniaansa eikä koskaan luonnollisessa tilassaan aidosti nauti siitä, kun alistuu hengelliselle auktoriteetille.
Läpi ihmishistorian on aina ollut niitä, jotka dominoivat ja johtavat, ja niitä, jotka tottelevat tai alistuvat. Jos näin ei olisi ollut, ei yhteiselämästä olisi tullut mitään. Kaikki eivät halua ja voi dominoida tai olla johtajia, eivätkä kaikki halua ja voi ainoastaan olla kuuliaisia muille ihmisille. Ihmislauman monet alistujat tai alamaiset tai tottelijat eivät olisi halunneet olla itse johtajia, vaikka heille olisi annettu siihen ulkoinen lupa ja valta.