Tuo on aivan tuntematon maailma minulle. Mun ideat kai ovat sellaisia, ettei kukaan niille patenttia antaisi.
On mulle tullut joitakin ideoita mieleen paljon ennen kuin asiasta on yleisesti puhuttu.
Muistan kun vuonna 1982 minulle vaan tuli mieleen, että mistä sitä tietää kuinka kauan Neuvostoliitto seisoo. Sellaiset diktatuuriset valtakunnat on ainakin siihen asti historiassa olleet aikarajoitteisia.
Ei taidettu NLn sortumisesta viela yleisesti niinä aikoina puhua. Ainakin luulen niin. Esitin ajatukseni äidilleni ja poikakaverilleni AKA puolisolleni.
Sitt toinen juttu, mikä mulla oli ideana mielessä sitä ennen kuin asia oli julkisessa keskustelussa.
Se oli TRAUMA. Siis psykologisena käsitteenä.
Tää oli joskus 90 luvun alussa ja siitä eteenpäin samalla vuosikymmenenä. Olin jäänyt kotiäidiksi oltuani siellä poikien kasvatuslaitsesssa töissä noin 5 vuotta.
Kotiäitinä pohdin paljon kaikkea näkemääni ja oppimaani siellä ja aloin pohtimaan mikä niitä poikia erottaa niistä lapsista ja nuorista joilla ei ole niin pahoja sopeutumisongelmia.
Pohdin ja pohdin ja sitten päädyin siihen, että siinä oli kaksi tekijää: trauma (minkä tavallaan muodostin mielessäni kaikesta siitä mitä näin lasten käyneen läpi, ei siis ollut valmiiksi tarjottua käsitettä) ja toinen oli mallioppiminen, mikä on psykologian termi.
Suunnittelin lisensissaattityötä Helsingin Yliopiston psykologian laitokselle, koska sieltä oli valmistunut.
Kun sitten menin tapaamaan Liisä Keltikangas-Järvistä, hän sanoi luettuaan tutkimusuunnitelmani, että kyllä tästä väittäri tulee, enää ei tarvii lisenssiaattityötä välttämättä tehdä siinä välissä.
No se jäi kesken vähän samaan tapaan kuin Pauluksen patentti.
Eri syistä tosin, lähinnä yksityisyydensuojalaeista USAssa kun olin tekemässä työtä ulkomaille.
Luovuin sitten ideasta, mutta opin todella paljon.
Nyt trauma on joka paikassa esillä. Jopa liiaksi.
Aloitin sitten yksityispraktiikan oman luovuuteni kanavaksi kun tuo tyssäsi.