Itse menen Luukkaan evankeliumissa kylväjävertauksessa ja onhan siinä totuus, että sanan kuultuaan pitäisi pysyä siinä. Ja kertaus on opintojen äiti. Tietyssä mielessä parannuksen teon kai pitäisi olla jatkuvaa, joskin riippunee yksilöstä ja tilanteesta.
Huomaa menevänsä helposti arjessa "automaatilla" ja rutiinilla, jos ei esim. rukoile, lue Raamattua tai tee muuta hengellistä, joka palauttaa tämän elämänulottuvuuden mieleen.
Tuli myös mieleen tämänpäiväisen suuren opintosuorituksen arvostelun yhteydessä (arvosanaksi tuli 3/5, hyvä) se, miten absoluuttinen tuomio- ja arviointivalta Jumalalla onkaan verrattuna edes inhimillisiin asiantuntijoihin. Jotka silti varmasti osaavat paljon paremmin kuin itse osaa (hengellisissä tai maallisissa osaamisissa). Ja että ihmisten vaeltelu on hyvin vaikeaa ja keskeneräistä ja varmaankin tyypillisesti lähempänä asteikon alapäätä kuin yläpäätä. "Voitosta voittoon" eteneminen lienee harvinaista.
Parannuksenteko ei myöskään välttämättä ole lainkaan helppoa. Jos esim. olisin halunnut nostaa opintosuorituksen arvosanaani, niin olisi varmaankin vaatinut rankasti työtä ja aikaa ja uudelleenkirjoittamista ja analysointia, jos edes äly riittäisi. Sama kai "elämän parantamisessa" ja kilvoittelussa, ei välttämättä onnistu helposti. Ja Jumalan standardi on täydellisyys kaikessa, siinä ei edes opintosuorituksen 5/5 olisi juuri mitään. "Kokonaistäydellinen elämä" on vaikea juttu.
Itse olen lukenut Raamattua siten, että luen aukeamallisen Vanhaa ja Uutta testamenttia päivittäin (4 sivua yhteensä, ei siis kovin paljoa), lisäksi kuuntelen Norvantoa sovelluksesta. Pitäisikö lukea enemmän, parannuksen teon paikka? Tämä olisi enemmän käyttäytymisessä tapahtuvaa muutosta, parannusta voinee tapahtua myös - tai etenkin - sisäisissä hengellisissä arvoissa/arvostuksissa/asenteissa. Tämä sitten voi johtaa muutokseen käyttäytymisessä, kuten hyvissä teoissa.