Se tilanne yksinkertaisuudessaan oli niin, että ajaessani illalla pimeässä töistä kotiin, koin vain omassa kokemusmaailmassani, että Herra ikäänkuin seisoi tien pientareella, vaikka en nähnyt häntä, tiedostin vain hänen olemuksensa mikä oli täynnä armoa ja totuutta, hiljaisuutta, rauhallisuutta, vakavuutta, kunniaa..
Hän sanoi hiljaisella vakavalla "äänellä", "sandia, se on synti"
Siitä ei jäänyt epäilystä.
Omassa mielessä olin vatvonut sen kanssa, että minulla on muka oikeus siihen ja taas toisaalta jopa pelkäsin, että Herra oli jo nyt hylännyt minut eikä antaisi anteeksi. Se oli hyvin sekava olotila. Toisaalta yritys oikeuttaa synti, toisaalta kokea Jumalan tuomio ja pelkä että Hän on jo hylännyt minut!!!
Tuo kaikki hävisi siinä hetkessä kun Jeesus täynnä ARMOA ja TOTUUTTA ilmaisi sen yksinkertaisesti: "sandia, se on synti"