Kirjoittaja Aihe: Ihmisenä olemisen tragiikka vs. Jumalan rakkaus  (Luettu 532 kertaa)

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Minulla on aina silloin tällöin ollut tää ajatus mielessä. Se on sinänsä myös teema Raamatussa näkemykseni mukaan. Ihminen luonnostaan pitää itseään melko tavalla todellisuuden ytimenä ja sen selittäjänä, ja näkee itsensä, muut ja koko ihmiselämän siitä lähtökohdasta. Joskus ihminen on melko mahtavaa, voi luulla käyttävänsä valtaansa toisiin ihmisiin välittämättä miten se sattuu lähimmäisiin. Ihminen voi käyttää toisia ihmisiä, tilanteita hyväkseen parhaaksi näkemällään tavalla. Toisaalta ihminen voi ajatella voivansa päättää omasta elämästään, jopa siten että päättää lopettaa sen, jos asiat eivät mene niinkuin toivottiin.

Mutta sitten toisaalta vanheneminen ja kuolevaisuus asettaa dramaattisella tavalla tuon voiman illuusion epätodeksi ja ihminen kokee valtavaa heikkoutta, epätoivoa tajutessaan täyden voimattomuutensa elämän todellisuuksien suhteen.

Ja lopulta ihminen häviää täältä maapallolta tahtoo sitä tai ei. Siinä on ihmisen absoluuttinen voimattomuus.

Hurja vastakohtaasettelu. Raamattu puhuu paljon miten ihminen voi mahtailla eläessään, mutta siihen tulee loppu.


On valtavaa Jumalan armoa jos ihminen nöyrtyy tuosta ja ottaa vastaan PELASTUKSEN, mikä meille tarjotaan Jeesuksessa Kristuksessa. Se on meidän aivoa toivomme.
« Viimeksi muokattu: 19.08.19 - klo:20:12 kirjoittanut sandia »

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Ihmisenä olemisen tragiikka
« Vastaus #1 : 17.08.19 - klo:18:00 »
Tuosta voisi tehdä melko pitkän Raamatun tutkiskelun, mutta laitan vään tän jakeen. 1 Piet.1. 24-25.

Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee,
25. mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti". Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.

Tai no, sen lisäksi mulla on mielessä muistaakseni psalmin kohta missä on jotenkin: "ihminen, mahtavinkaan ei ole pysyväinen, vaan on verratava eläimeen..."

Pitää etsiä se kohta

Se on psalmi 49:

He luulevat, että heidän huoneensa pysyvät iäti ja heidän asuntonsa polvesta polveen; he nimittävät maatiloja nimensä mukaan.
13. Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen: hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.
14. Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat, ja heidän perässään niiden, jotka mielistyvät heidän puheisiinsa. Sela.
15. Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan, kuolema heitä kaitsee, jo huomenna oikeamieliset astuvat heidän ylitsensä; tuonela kalvaa heidän hahmoansa, eikä heillä ole asuntoa.
16. Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa. Sela.
17. Älä pelkää, jos joku rikastuu, jos hänen talonsa komeus karttuu.
18. Sillä kuollessaan ei hän ota mitään mukaansa, eikä hänen komeutensa astu alas hänen jäljessänsä.
19. Vaikka hän eläissänsä kiittää itseään siunatuksi, vaikka sinua ylistetään, kun vietät hyviä päiviä,
20. täytyy sinun mennä isiesi suvun tykö, jotka eivät ikinä enää valoa näe.
21. Ihminen, mahtavinkin, on ymmärrystä vailla, hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.
« Viimeksi muokattu: 19.08.19 - klo:20:13 kirjoittanut sandia »

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Ihmisenä olemisen tragiikka
« Vastaus #2 : 17.08.19 - klo:21:03 »
Nykyään on myös yleistynyt kovasti näkemys, että ihminen on melko uusi ja vaarallinen tulokaslaji Maapallolla.
Ihminen on kehittynyt evoluution mukana ja saanut samalla paljon haitallisia ominaisuuksia ja kykyjä, jotka ovat vieraita
"alkuperäisille" eliöille ja muulle luonnolle.

Ihmiselle katsotaan kehittyneen älyn, joka on johtanut itsekkääseen muiden eliölajien ja fyysisen luonnon alistamiseen ja vaurioittamiseen.
Olen nähnyt luonto-ohjelmia, joissa saarnataan ajatusta,
että ihmisellä ei ole oikeutta käyttää hyväkseen ja tappaa
eläimiä saadakseen ruokaa, vaatteita yms.
Eläinten, kasvien ja muun luonnon oikeudet korotetaan ensisijaisiksi,
ja niitä pitää ihmisen kunnioittaa.

Tämä kaikki on täysin Jumalan Sanan vastaista ja pohjautuu
erilaiseen arvomaailmaan
ja etiikkaan kuin Jumalan meille asettama.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Ihmisenä olemisen tragiikka vs. Jumalan rakkaus
« Vastaus #3 : 19.08.19 - klo:20:10 »
Lisäsin otsikkoon tuon vs. Jumalan rakkaus. Nimittäin Jumalan rakkaus on täydessä ristiriidassa ihmisen kaikkivaltiusfantasaidoiden kanssa, mutta tulee hyvin lähelle, kun ihminen näkee oman rajallisuutensa, heikkoutensa, kuolevaisuutensa.

Siis ONNEKSI Jumalan rakkaus on 100% vastaus ihmisen haurauteen. Kunhan ihminen tulee itse oman olemuksensa kanssa sinuiksi.

Syntiinlankeemuksen jälkeen ihminen kyky nähdä itsensä realistisesti sumettui ja ihminen pyrkii näkemään itsensä riippumattomana Luojastaan. Se johtaa katastrofaalisiin seurauksiin monella eri tapaa.
Emme voi paeta Luojaamme. Emme voi paeta omaa heikkouttamme.

Jumala loi ihmisen riippuuussuhteeseen itsensä kanssa. Ilman Jumala ihminen on todella niinkuin lastu laineilla.

Kristuksessa Jeesuksessa Jumala kutsuu meitä LAPSEUTEEN.