Kirjoittaja Aihe: Kristillisen elämän pahin vihollinen?  (Luettu 1803 kertaa)

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Kristillisen elämän pahin vihollinen?
« : 17.06.15 - klo:11:52 »
Kuka on kristityn pahin vihollinen? No, tähän kaikki vastaavat tietenkin, että sielunvihollinen käytettäköön tästä vihollisesta sitten mitä nimeä tahansa. Mutta tällä vihollisella ei ole meihin mitään otetta, ellei se saa liittolaista puuhilleen ja ellei Jumala sitä salli. Mikä siis on tämä liittolainen?

Ajattelen erästä nuorta miestä, joka tuli uskoon kymmeniä vuosia sitten. Hän otti uskonelämän tosissaan ja tahtoi olla Herran käytössä maksimaalisesti. Muutama vuosi intoa riitti, mutta sitten tuli haaksirikko, tapahtu jotain dramaattista. Tänään hän on täysin kuollut hengellisille asioille ja jopa vastustaa kaikkea hengellistä.

Oli jokin asia, joka esti terveen hengellisen elämän kehittymisen. Mikä se oli? Tunsin aika hyvin tämän henkilön. Nyt ajattelen, että tuo liittolainen oli suuri Minä. Hengellisyydessäkin suurella Minällä on paljon vaikutusalueita, joissa voi nousta suureksi. Ja varsinkin nuori ihminen on altis sille ajatukselle, että minusta tulee jotain suurta. Mutta tosiasiassa Jumalalla ei ole käyttöä suurelle Minälle.

Kristikunnan historia on pullollaan näitä suuria. Usein heille on käynyt huonosti. Jokaiselle meistä tuo suuren Minän vaara on todellinen.
« Viimeksi muokattu: 17.06.15 - klo:11:58 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Kristillisen elämän pahin vihollinen?
« Vastaus #1 : 17.06.15 - klo:17:21 »
Suuri Minä taisi olla asia, joka sai aikanaan Luciferinkin lankeamaan.
Halu olla Jumalan vertainen. Hiukan hirvittää, kun ajattelee ns. suuria
karismaattisia saarnamiehiä... kuinkahan suuria he oikeastaan haluavat olla?

Mutta on se suuren minän houkutus meille kaikille todellinen vaara,
ei pelkästään julkkiksille.

Terve itsetunto on kylläkin hyvä asia. Mutta mitenkähän pitäisi suhtautua siihen,
kun kovasti satsataan itsensä kehittämiseen, oman minän löytämiseen jne?
Onko se hyväksi, vai mennäänkö siinä juuri tähän suuren minän ansaan?

Jotkut puolestaan esittävät jyrkästi sellaisen käsityksen, että ei ole lainkaan
tarpeellista löytää omaa minää, vaan ehdottomasti päinvastoin: pitää kuolla itselleen.
Ja perusteluksi esitetään Sanan kohtia itsensä kieltämisestä, ristin ottamisesta ym.

Mennäänkö tässä sitten toiseen äärilaitaan, ja myös harhaan? Psykologia kun on
joillekin uskoville huuhaata, tai vaarallista.

« Viimeksi muokattu: 17.06.15 - klo:17:23 kirjoittanut Taisto »

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Kristillisen elämän pahin vihollinen?
« Vastaus #2 : 17.06.15 - klo:18:24 »
Jotkut puolestaan esittävät jyrkästi sellaisen käsityksen, että ei ole lainkaan tarpeellista löytää omaa minää, vaan ehdottomasti päinvastoin: pitää kuolla itselleen. Ja perusteluksi esitetään Sanan kohtia itsensä kieltämisestä, ristin ottamisesta ym.

Mielestäni kummassakin tapauksessa toimii sama mekanismi, joka korottaa omaa Minää. Ristin evankeliumi ei nosta ihmistä jalustalle, vaan siinä nollataan ihmisen mahdollisuudet tulla omia teitä Jumalalle kelvolliseksi. Tämän oppimiseen menee koko elämä, eivätkä kaikki opi sitä eläissään. Arvelen, että tässä on erittäin suuri syy siihen, että kristikunta on niin pahoin pirstoutunut.

On yksityisiä uskovia eri suunnista, jotka tämän ovat oppineet. Heidän kanssaan on helppo tulla toimeen ja kristittyjen yhteys syntyy ilman sen kummempia yrityksiä tai julistuksia siitä, kuinka me rakastamme toisiamme.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Jesurun Tiikeri

  • Vieras
Vs: Kristillisen elämän pahin vihollinen?
« Vastaus #3 : 27.06.15 - klo:04:36 »
Vois sanoo et Luther oli "suuri". Mut tarinan opetus lienee se, et ko kaveri meni henkisesti ihan rikki ja ku sen koko juttu lähti siitä, että ku se tunsi olevansa syntinen ja ruoski itseään jne ja oli kauhean tuskissaan ja ahdistunut, niin sit ku se teki ne julistuksensa ja porukat alko polttaan kirkkoja, niin Luther oli lopulta pahemmassa tilassa kuin aikaisemmin: siis itsensä mielestä, sielullisesti ja katui katkerasti tekoaan.

Joten jos jotain tollaista suurta ihminen tekee, niin sit sen seurauksena: siis alentaa vielä alemmas, mitä oli itsensä aikaisemmin siis alentanut että Jumala siis korotti.

Matt. 23:12

Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.