Kirjoittaja Aihe: Todistaminen, evankeliointi  (Luettu 5850 kertaa)

Charlotte

  • Vieras
Todistaminen, evankeliointi
« : 07.11.15 - klo:13:09 »
Todistamisesta, evankelioinnista.

Olen tullut siihen tulokseen omissa mietinnöissäni, että ihminen voi uskottavasti todistaa vain silloin kun asia on käynyt ihmisen oman sydämen läpi.
Teeskentely on todella inhottavaa, oli sen kohteena sitten kuka tahansa. Uskova voi esim. lähteä evankelioimaan kadulle tai muualle tai todistaa työpaikalla, mutta jos se evankeliointi on vain Raamatunlauseiden latelua ulkomuistista, niin mitä hyötyä siitä silloin on kenellekään?

Joillekin on erityinen kyky annettu ja joilla evankeliointi käy oman sydämen läpi, heillä on evankelioimisen armolahja (tai virka).

Toki Jumala voi käyttää ketä tahansa todistamiseen ja Raamatussa kehoitetaan todistamisiin, mutta se on aivan eri tilanne silloin, kun se tilanne tulee Jumalan johdattamana ja sellaisen ihmisen kautta, jolla on siihen erityinen armoitus.

Jumalan johdattamassa ja vaikutamassa toditustilanteessa/evankelioimisessa on mielestäni mukana Jumalan vaikuttamana rakkautta, armollisuutta, laupeutta jne. niitä todistamisen kohteena olevia ihmisiä kohtaan. Jos ei noita ole, niin mitä muuta se todistaminen/evankeliointi silloin on, kuin teeskentelyä?

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Todistaminen, evankeliointi
« Vastaus #1 : 07.11.15 - klo:13:29 »
Eräs ystävä kertoi olleensa raamattupiirissä, jossa eräs naishenkilö sanoi, että joka päivä on todistettava jollekin, muutoin on menossa helvettiin. On meitä moneksi.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Charlotte

  • Vieras
Vs: Todistaminen, evankeliointi
« Vastaus #2 : 07.11.15 - klo:14:07 »
Olen myös kuullut opetusta aikoinaan (ja netistä nykyäänkin), missä todistamisesta on tehty pelastusehto.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Todistaminen, evankeliointi
« Vastaus #3 : 07.11.15 - klo:14:46 »
Koko sana "todistaminen" on käsitetty täysin väärin. Mielestäni kristityn koko elämä on todistamista, joskus siihen liittyy myös puhumista, mutta ei läheskään aina.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Charlotte

  • Vieras
Vs: Todistaminen, evankeliointi
« Vastaus #4 : 07.11.15 - klo:15:27 »
Mutta entä jos jonkun kristityn elämä on pelkkää surkeaa räpellystä, sellaista, jota ehkä ei-uskovatkin katsovat säälien ja kummastellen, niin miten siinä elämälläänkään todistaa?

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Todistaminen, evankeliointi
« Vastaus #5 : 07.11.15 - klo:20:05 »
Mutta entä jos jonkun kristityn elämä on pelkkää surkeaa räpellystä, sellaista, jota ehkä ei-uskovatkin katsovat säälien ja kummastellen, niin miten siinä elämälläänkään todistaa?

Käsitykseni mukaan elämällään todistaminen on puhtaimmillaan silloin, kun itse on siitä täysin tietämätön. Ja jos sanoilla todistaminen on ristiriidassa elämän kanssa, niin tekee ainoastaan vahinkoa evankeliumin asialle.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Charlotte

  • Vieras
Vs: Todistaminen, evankeliointi
« Vastaus #6 : 07.11.15 - klo:20:23 »

Juuri näin sen ajattelen, ei voi olla ristiriitaa, se on juuri sitä teeskentelyä, minkä ihmiset kyllä huomaavat

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Todistaminen, evankeliointi
« Vastaus #7 : 07.11.15 - klo:20:36 »
Luonnollisimmillaan uskovan elämä muistuttaa monin tavoin pienen lapsen elämää. Suhde isään ja äitiin on mutkatonta ja heille kerrotaan pienetkin asiat. Kun suhde on kunnossa, lapsi ei laskelmoi ja on kaikessa rehellinen. Eikä lapsi yritä miellyttää vanhempiaan ollakseen enemmän vanhempiensa lapsi. Lapsen ei tarvitse näytellä eikä vakuutella kenellekään, että hän on juuri omien vanhempiensa lapsi.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa pax

  • Viestejä: 1665
Vs: Todistaminen, evankeliointi
« Vastaus #8 : 07.11.15 - klo:22:40 »
Olen alkanut kertomaan ihmisille mistä etsin apua elämäni ahdistuksiin ja yllättävän myönteisesti ihmiset suhtautuvat. Sellaisetkin jotka eivät ole uskossa lohduttavat minua Jumalan avulla. Tänään törmäsin erääseen ihmiseen kaupassa ja alettiin jutteleen ja seisoimme ostarilla liki tunnin, kerroin uskostani.
Olen päättänyt että näytän värini ja toivon että Jumala siunaa sanani ja antaa viisautta ja antaa rohkeutta kertoa Jeesuksesta ja antaa hätää niistä jotka ovat menossa pimeyteen.

Charlotte

  • Vieras
Vs: Todistaminen, evankeliointi
« Vastaus #9 : 08.11.15 - klo:09:07 »

En huomannut ajatella asiaa tuolta kannalta, että voi kertoa mistä etsii apua elämän ahdistuksiin.

Minulle on tullut mieleen evankelioinnista, että kun omassa elämässä näkyisi Hengen hedelmät, niin sitten ei-uskovat ihmettelisivät, että mistä tuolle tulee tuollainen kärsivällisyys, rauha, ilo jne.
(Näitä siis ei ole itselläni näkynyt, olen ollut "hermoheikko", ihmispelkoinen neurootikko jne.)
Laitoin sen tähden "olen ollut", koska Jumala voi muuttaa tilanteen

Charlotte

  • Vieras
Vs: Todistaminen, evankeliointi
« Vastaus #10 : 08.11.15 - klo:09:27 »
Luonnollisimmillaan uskovan elämä muistuttaa monin tavoin pienen lapsen elämää. Suhde isään ja äitiin on mutkatonta ja heille kerrotaan pienetkin asiat. Kun suhde on kunnossa, lapsi ei laskelmoi ja on kaikessa rehellinen. Eikä lapsi yritä miellyttää vanhempiaan ollakseen enemmän vanhempiensa lapsi. Lapsen ei tarvitse näytellä eikä vakuutella kenellekään, että hän on juuri omien vanhempiensa lapsi.

Ei siinä ole mitään ongelmaa, olla Jumalan edessä rehellinen, ongelmia tuottavat muut ihmiset, jotka ovat aina vaatimassa sitä sun tätä.

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Todistaminen, evankeliointi
« Vastaus #11 : 08.11.15 - klo:22:30 »
Olen alkanut kertomaan ihmisille mistä etsin apua elämäni ahdistuksiin ja yllättävän myönteisesti ihmiset suhtautuvat. Sellaisetkin jotka eivät ole uskossa lohduttavat minua Jumalan avulla. Tänään törmäsin erääseen ihmiseen kaupassa ja alettiin jutteleen ja seisoimme ostarilla liki tunnin, kerroin uskostani.
Olen päättänyt että näytän värini ja toivon että Jumala siunaa sanani ja antaa viisautta ja antaa rohkeutta kertoa Jeesuksesta ja antaa hätää niistä jotka ovat menossa pimeyteen.

En huomannut ajatella asiaa tuolta kannalta, että voi kertoa mistä etsii apua elämän ahdistuksiin.

Minulle on tullut mieleen evankelioinnista, että kun omassa elämässä näkyisi Hengen hedelmät, niin sitten ei-uskovat ihmettelisivät, että mistä tuolle tulee tuollainen kärsivällisyys, rauha, ilo jne.
(Näitä siis ei ole itselläni näkynyt, olen ollut "hermoheikko", ihmispelkoinen neurootikko jne.)
Laitoin sen tähden "olen ollut", koska Jumala voi muuttaa tilanteen
Rohkaisuksi: kyllä vain uskova on erilainen ilman omaa yrittämistäkin, ja toiset näkevät sen. Kysymys on siitä, missä
hengessä elämme, joskus se voi näkyä vaikka sitten rauhallisuutena, tai se voi näkyä silmiemme katseesta
("silmät ovat sielun peili"), tai mistä sitten milloinkin. Ehkä elämässä tekemämme valinnat kertovat jollekin jotakin.

Voi olla että emme itse edes tiedä, mitä kukin ei-uskova meissä näkee,
se on todellakin "henkimaailman asioita", mutta juuri ne hengen asiat ovat
loppujen lopuksi suurimpia asioita eivätkä jää vaille huomiota. Ei siinä
suuresti haittaa meidän vajavaisuutemme - koska kaikki ovat vajavaisia.
Tämä aarre on meillä saviastioissa, ja kun tiedän tämän niin olen
vapaa täydellisen esittämisestä - mikä helpotus...
« Viimeksi muokattu: 09.11.15 - klo:19:28 kirjoittanut Taisto »

Poissa pax

  • Viestejä: 1665
Vs: Todistaminen, evankeliointi
« Vastaus #12 : 08.11.15 - klo:22:49 »
Minulle on joskus käynyt niin etten olisi uskonut niiden työkavereitteni selän takana puhuneen siihen sävyyn minusta että sillä on jotakin mitä meillä ei ole. No kiitin Jumalaa jos joku jotakin näkee Kristuksesta minussakin.

Poissa hanski

  • Viestejä: 95
Vs: Todistaminen, evankeliointi
« Vastaus #13 : 11.06.16 - klo:23:49 »
Tuli tätä ketjua lukiessani mieleen kouluajat, jolloin olin varmaan jollakin tapaa paljon "innokkaampi" pitämään uskoani esillä tilanteessa kuin tilanteessa kuin mitä myöhemmin olen ollut. Mutta kun nyt ajattelen asiaa, niin en minä silloinkaan kyllä mikään kovin hyökkäävä evankelioija ollut. Tulee mieleen erään luokkatoverini kommentti suomen tunnilla sen jälkeen, kun olin lukenut ääneen aineeni. Ainekirjoituksissa melkein aina jollain tavalla käsittelin uskoa, ja aika usein opettaja laittoi minut lukemaan ääneen aineeni. Yhden tällaisen kerran jälkeen sitten tuo yksi luokkakaveri totesi että minun aineitani on kiva kuunnella, kun minä käsittelen niissä lähinnä omaa uskoani, enkä niinkään yritä syöttää uskoani muille. Hän taisi verrata niitä yhden toisen, vähän "saarnaavamman" kirjoitustyylin omaavan luokkatoverin aineisiin. No, jotkut tietysti ovat sitä mieltä, että kunnon uskovan tulee aina laittaa uskosta osattomat yskimään ja se, että joku ei-uskova kertoo kuuntelevansa mielellään uskovan juttuja, on varma merkki siitä että tämä uskova ei ole ainakaan kovin palava, jos on uskossa ollenkaan. Mutta kyllä minä itse ehkä kuitenkin ajattelisin, että monenlaista tyyliä tarvitaan erilaisten ihmisten tavoittamisessa.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Todistaminen, evankeliointi
« Vastaus #14 : 12.06.16 - klo:05:37 »
No, jotkut tietysti ovat sitä mieltä, että kunnon uskovan tulee aina laittaa uskosta osattomat yskimään ja se, että joku ei-uskova kertoo kuuntelevansa mielellään uskovan juttuja, on varma merkki siitä että tämä uskova ei ole ainakaan kovin palava, jos on uskossa ollenkaan. Mutta kyllä minä itse ehkä kuitenkin ajattelisin, että monenlaista tyyliä tarvitaan erilaisten ihmisten tavoittamisessa.

Ajattelen niin, että tässäkin asiassa tulevat vastaan kaksi eri asiaa - usko ja uskonnollisuus. Edellinen vaikuttaa omalla tavallaan siksi, että siinä on elämä. Jälkimmäinen pannaan vaikuttamaan siksi, että se näyttäisi elävältä.

Todistaminen ei aina ole puhumista, vaikka on se joskus sitäkin. Jossain täällä olen kertonut tädistäni, joka oli nuorena tyttönä tullut uskoon, mutta joka ei juuri milloinkaan puhunut asiasta, vaikka eli yli 90-vuotiaaksi. Mutta hän eli uskovan elämää ja kaikki hänet tunsivat uskovana. Hän oli se, joka piti suvun keskellä "vanhurskautta voimassa". Voidaan sanoa, että juuri hänen vaikutustaan oli se, että moni suvussa sai uskon. Tietenkin Jumala oli kaiken takana, eikä tämä täti koskaan ajassa tullut tietämään, mikä hänen vaikutustaan oli. Mutta ei tämä täti virheetön ollut, ja hän varmaan itsekin tiesi sen ja ehkä siksi ei paljoa puhunut.

"Todistaminenkin" muuttaa ajan oloon muotoaan. Nuorena, juuri uskoon tulleena, saattaa olla aina puhumassa, mutta vanhemmiten asia muuttuu. Eikä se välttämättä ole uskon hiipumista. Usein uskoon sekoittuu varsinkin nuorena tietämättömyyttä, jota saa myöhemmin hävetä. Nuorena luulee tietävänsä lähes kaiken uskonasiasta ja puheet ovat sitten sen mukaisia. Minulle ainakin on käynyt niin.
« Viimeksi muokattu: 12.06.16 - klo:06:09 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell