Vanhassa Testamentissa puhutaan epäjumalista, jopa kotijumalista. Kaikkina aikoina ja kai kaikkialla ihmisellä on ollut jokin kohde, jota on pitänyt - jumalana. Uudessa Testamentissa Paavali muistutti sen paikkakunnan ihmisiä 'tuntemattomasta jumalasta', joka juurikin oli Jumala, mutta heille yksi monista.
Iankaikkisuuden (ja Jumalan kaipuu) on sisikunnassamme ja etsimme niin kauan kunnes löydämme. Löydettyämme teemme johtopäätöksiä: dissaammeko vai kunnioitamme, lähestymmekö vai kaikkoamme. Hän itse kuitenkin on lähellä ja voi paljon enemmän, kuin mitä osaamme ja ymmärrämme pyytää.
Joku sanoikin, että mikäli ihminen luopumalla luopuu Jumalasta, hän ei vielä ole tullut tuntemaan Häntä. Rikas nuorukainen lähestyi Jeesusta ja poistui pettyneenä. Mitä nuorukainen mahtoi ajatella kuultuaan Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta; varmaan hän kuuli kerrottavan myös siitä, kuinka ristin ryövärille oli luvattu paikka paratiisista.
Kuulun siihen uskovien joukkoon, jotka ovat puhuneet enemmän Jeesuksesta kuin Jumalasta. Tässä kohden olen joutunut tekemään jonkinlaista parannusta tai sitten vain katsomaan tarkempaan isoa kuvaa. Erityisen puhuttelevana koen, kun Tuomas sanoi Jeesukselle 'minun Herrani ja minun Jumalani'.
