Nyt kun seurakuntia on monennimisiä, niin kuitenkin ne muistuttavat aika paljon toisiaan. Oletko koskaan pohtinut sitä, että millaisen olisi se seurakunta, jonka voisit tuntea kodiksesi? Onko siinä mahdollisesti joitakin erityispiirteitä, joita nykyseurakunnissa ei ole?
Mielestäni seurakunnan tulisi olla paikka, jonne saa mennä sellaisena kuin on ja jonne on tervetullut. Seurakunta, jossa voi aistia ja tuntea lämpöä ja läheisyyttä, empaattista atmosfäriä.
Seurakunta, jossa annetaan mahdollisuus palvella saamillaan lahjoilla tai olla vain rivimies.
Allekirjoittanut oli liki 30 vuotta siirtolaishelluntaiseurakunnan jäsen, aktiivisesti..
..... tällä hetkellä olen ev.lut...
Minä haluaisin löytää seurakunnan, tai yhteyden ilman byrokratiaa, niin että voi puhua toisten uskovien kanssa asioista kuin asioista, vaikeistakin... pelkkä atmosfäärin kokeminen ei pitemmän päälle riitä.
Taisto hyvä ♡
Enhän minä nyt tarkoittanutkaan,
että seurakunnassa oltas VAIN atmosfärin= ilmapiirin takia/ kanssa..
Tarkoitin nimenomaan sitä,
että srk:ssa VALLITSISI sellainen ilmapiiri, henki,
että siellä kokisi KODIN LÄMMÖN ja RAKKAUDEN, YHTEENKUULUVAISUUDEN !!!
Aivan jokainen, joka ovista sisään astuu,
olipa sitten jäsen tai vieras.
Ajatellaanpa esimerkiksi KOTIA.
Jos kotiin, turvalliseen paikkaan,
EI VOI mennä sellaisena kuin on,
onko se silloin KOTI
~ se lämmön ja turvallisuuden tyyssija niinkuin sen kuuluisi olla !?
Jos ei kodissa koe olevansa perheenjäsen ja kuuluvansa yhtenä osana siihen.
on se ahdistuksen ja turvattomuuden paikka.
Kodissa pitäisi saada olla oma itsensä,
tykätty, rakastettu, tervetullut,
jopa epäonnistuneena,
*tuhmana lapsena*
että siellä ymmärretään ja rakastetaan.
Ei heitetä ulos.
Tällaisena koen
että se atmosfäri= ilmapiiri meidän seurakunnissamme,
SEURAKUNTAKODEISSAMME
tulisi olla
~ KRISTUKSEN RAKKAUDELLA VOIDELTU SEURAKUNTA,
josta henkii ja tuoksuu todellinen RAKKAUS ja LÄMPÖ ♡♡♡♡♡♡