Se kokousfiilistely lauluineen ja huojumisineen on samanlaista "pierunkuorta" kuin kaikki muukin viihde. Sielun pyyntöä. Ja osalla ihmisistä sielu saakin siitä nautintoa. Se koetaan sitten voidelluksi kokoukseksi, mistä kuivuus on kaukana.
Harmi vaan että sellainen kokemusperäinen hyvä fiilis ei kestä juuri srk:n ulko-ovea kauemmin. Sitten sitä on jo pian saatava lisää. Kokoukset venyvät kun ei malttaisi kotiin lähteä hyvästä tunnelmasta, tulee epävirallisia jälkikokouksia missä tunnelmointia jatketaan ja arkisen tylsät kotiasiat joutavat odottaa.
Kaava on saman kaltainen kuin vaikka päihdekierteissä. Se alkaa hyvillä kokemuksilla ja rentoutuneella ololla. Sitten sitä alkaa kaipaamaan lisää. Homma karkaa käsistä kun se eskapismi - todellisuuspakoisuus - maistuu paremmalta kuin oikea elämä. Lopulta ihminen on koukussa ja todella kiukkuinen ja pois tolaltaan jos ei saa päivittäistä annostaan. Ja vika on aina muissa ja varsinkin niissä jotka varoittavat ja ovat huolissaan.
Olen tavannut monia ns. karismaattisia joiden leveän hymyn alta huokuu vimmainen uskonnollisuus ja aggressiivisuus. Heidän rakkaaseen kokemusharrastukseensa ei saa koskea, eikä sitä saa arvostella.