Puimatanner > Laki ja evankeliumi

Usko ja tieto

(1/5) > >>

Paulus:
On aika yleistä, että usko ja tieto nähdään usein toisensa poissulkevina. Tarkemmin ajatellen ne ovat kuitenkin kuin siiamilaiset kaksoset, jotka ovat ihmisen elämässä koko ajan läsnä. Lähes kaikkeen siihen, mikä perustuu tietoon, liittyy tavalla tai toisella usko. Tai päinvastoin, kaikkeen siihen, mikä perustuu uskoon, liittyy tieto.

Otan pari esimerkkiä ihan tavallisesta elämästä.

Menen ostoslistan kanssa markettiin ruokaostoksille. Lapussa lukee, että osta kananmunia 15 munan kenno. Tiedän (sekin perustuu uskoon), että kaupassa on kananmunia ja uskon, että siellä on myös näitä isoja kennoja. Mutta hyllyssä onkin vain 10 kpl:een kennoja. En siis voinut tietää, ettei niitä isompia kennoja ole ja niin minun täytyi tyytyä pikkukennoon tai ostaa niitä kaksi.

Toinen esimerkki. Minulle sanotaan, että tänä iltana on täysi kuu. Katson almanakkaa ja totean, niinpäs onkin. Kumpaanko tämä tieto perustuu, uskoon vai tietoon? Joku voisi väittää kivenkovaan, että tietoon, kun se on kerran almanakassa. Väitän kuitenkin, että käsitykseni siitä, että tänään on täysi kuu, perustuu pääasiassa uskoon. Uskon siihen, että minulle on puhuttu totta ja uskon siihen, että almanakkaan on präntätty oikeaa tietoa. Korostan sitä, että minulla ei ole sanottavasti mahdollisuuksia tarkistaa, että kumpikaan tieto on varmasti oikea, ellen luota tietolähteisiin, ts. pidä niitä uskottavina. Tietenkin voi illalla tähyillä taivaalle ja saada sitä kautta tietoa ja sitten voin uskoa omia silmiäni, vaikka minulla ei sen perusteella olekaan täyttä varmuutta, että täysi kuu on juuri tänään. Pitää siis vain uskoa.

"Kristinuskolle olisi turmiollista, jos olisi todistuksia kristillisestä totuudesta ja Jumalan olemassaolosta. Sillä sen kautta sivistyneille olisi annettu varraton etuoikeus sivistymättömiin nähden. Silloin olisi olemassa erityisen viisaitten ja erityinen uskovien seurakunta. Mutta miten tämä soveltuisi Vapahtajan sanoihin: ´Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.´

Ylläoleva (sininen) lainaus E. Phennigsdorfin kirjasta Kristus ja nykyaika. WSOY 1906

Mice:
Tämä uskomisen ja tietämisen teema on mielenkiintoinen.

Oman ymmärrykseni mukaan terve kristillinen usko perustuu sekä tietämiseen että uskomiseen. Se muodostuu siis molemmista. Kristillinen usko = tietämistä ja uskomista.

Tietämisenkään osuus uskossa ei ole ihmisen omaa viisautta tai ymmärrystä, vaan kun otamme vastaan Jumalan sanan, niin se tietäminen syntyy sitä kautta. Olen siis ehdottomasti sitä mieltä, että raittiiseen kristinuskoon kuuluu aina tieto ja tietäminen. Olen useasti käyttänyt tätä Jeesuksen sanaa esimerkkinä tästä asiasta:

Joh. 17:7-8
"Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta. Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. "

Tietävät totisesti ja uskovat. Aika vahvasti sanottu Jeesukselta.

JPK:
Eihän raamatullinen usko ole "sokeaa" uskoa, vaan Jumalan ilmoitus on historiallinen ilmoitus tapahtumista, jotka ovat todella tapahtuneet.

Luomakunnan ilmoitus todistaa Luojasta, mutta erityinen ilmoitus eli Jumalan Sana todistaa Jumalan pelastushistoriasta, sekä antaa sen kautta ja siinä kaiken mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, Herran Jeesuksen tuntemisen kautta.

Katolisessa kirkossa vaikutti aikanaan teologi Tuomas akvinolainen, joka sotki aristoteleen filosofiaa kirkon teologiaan. Martti Luther aikanaan raivosi akvinolaisuutta vastaan, koska se oli "pääkallo-uskoa", eli järjenpäätelmiä, enemmän kuin todellista uskoa Jumalan Sanaan.

Näissä siis on molemmat ojat: sokea ja eksyttävä "usko"; järjenpäätelmien perustalle tehty kuollut "usko". Molemmat mielestäni voidaan välttää, kun pysytään Herran Jeesuksen tuntemisen kautta Jumalan Sanassa, ja annetaan Jumalan Sanan Pyhässä Hengessä antaa elävää uskoa meille.

Ellei ihminen ole syntynyt Hengestä Jumalan lapseksi, eihän voi ymmärtää hengellisesti Jumalan Sanaa, vaan hän tutkii sitä vain oman järkensä ja viisautensa varassa.

Paulus:
Se, mitä ihmiset usein pitävät tietämisenä, onkin itseasiassa uskoa. Ja se taas johtuu siitä, että varsin harvan ihmisen resurssit riittävät siihen, että tieto asioista hankitaan itse ilman välikäsiä. Tietomme perustuu lähes 100-prosenttisesti siihen, mitä olemme jostain kuulleet tai lukeneet.

JPK:

--- Lainaus käyttäjältä: Paulus - 16.06.18 - klo:15:48 ---Se, mitä ihmiset usein pitävät tietämisenä, onkin itseasiassa uskoa. Ja se taas johtuu siitä, että varsin harvan ihmisen resurssit riittävät siihen, että tieto asioista hankitaan itse ilman välikäsiä. Tietomme perustuu lähes 100-prosenttisesti siihen, mitä olemme jostain kuulleet tai lukeneet.

--- Lainaus päättyy ---

En tiedä mihin liitit tuon ajatuksesi, mutta UT on meille välitetty silminnäkijätodistuksen kautta, Jeesuksen opetuslasten sekä apostolien kautta.

Sekulaarissa maailmassa tieto on suhteellinen käsite, etenkin mediassa, mutta myös tieteessä. Monet uskovat tiedemiehet todistavat, että evolutionistinen tiedemaailma tietoisesti ajaa omaa agendaansa. Selvät todisteet evoluutioteoriaa vastaan kielletään, ja näin luodaan määrätty tiedonvälittäminen ilman rehellistä totuutta.

Raamattu sanoo tästä: "he pitävät totuutta vääryyden vallassa".

Uskonnollisessa maailmassa on sama "pimittäminen", joka näkyi hyvin keskiajalla jossa katolinen kirkko ei sallinut tavallisen ihmisen lukea Raamattua. Kun Raamattu käännettiin kansankielelle, paljastui että kirkko opetti monessa kohden Raamatun vastaisesti, ja omasi tämän nojalla myös väärän vallankäyttämisen. Tämä sama uskonnollinen "pimittäminen" on edelleen olemassa, kun käsketään uskomaan enemmän kirkon oppia, kuin itse Raamattua.

Mielestäni jokaisen tulisi asennoitua kaikkeen mediatiedotukseen varauksella, koska yht'lailla näissä instansseissa on agendat joilla ihmisiä ohjataan ajattelemaan määrätyllä tavalla.

Mutta Raamatun ilmoitus on itselleni luotettava ja totuudellinen, ei mitään sokeaa "myytti" uskontoa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta