Kyllä, kyllä. En minä halua kiistää pelastukseen tarttumista ja siihen kehottamista. Se on ihan totta.
Jumala kuitenkin on se joka on aloitteellinen ja "tekee työt". Me hangoittelemme vastaan.
Hyvä paimen, joka lähti etsimään kadonnutta lammasta. Tai kuten Bo Giertzin "Kalliopohjassa" kuvataan; Hieno Herra, joka päivä kävelyllään näkee maassa lojuvan puhkiruostuneen likaisen peltipurkin. Nostaa sen kepillään maasta ja vie kotiinsa.
Vapaiden suuntien ja katolisen kirkon yhtäläisyyksiä on molemmissa ihminen aktiivisena toimijana; niin pelastuksen kuin pyhityksen suhteen.
Oma osuus on ratkaiseva.
Evankelisessa Luterilaisuudessa taas nähdään pikemminkin Jumala aktiivisena toimijana ihmistä kohtaan. Hän tekee aloitteen. Hän rakastaa, nostaa ja kantaa.
Toki kuritaa myös tarpeen mukaan (ja sitähän me tarvitsemmekin).
Silloin ihminen enemminkin on se joka suostuu Jumalan tahtoon, kuin olisi aktiivinen toimija.
Raamatun mukaan syntiinlankeemuksessa meistä tuli Jumalan vihollisia. Turmelluimme kokonaan.
Tämä on ihmiselle vaikea pala oppia.
Mielellämme ottaisimme itsellekin kunniaa Jumalalta. Minä tartuin pelastukseen, minä kilvoittelen pyhittyäkseni.
Kuinka pilalle mennyt enää pyhittyy täydelliseksi ?
Olkaa täydelliset , kuten teidän Taivaallinen Isänne on täydellinen.
Kuka meistä on on täydellinen itsessään ?
Yhtään ei ole tullut vielä vastaan. Muutama joka on kuvitellut olevansa.
Vain Jeesuksessa Kristuksessa meidät nähdään täydellisenä. Ja silloin kunnia ja kiitos kuuluu yksin Hänelle.
Herralle Jeesukselle Kristukselle. Meidän Jumalallemme.