Tulin Raamatun UT:n kirjeiden lukukierroksellani jälleen heprealaiskirjeen alkuun ja kiinnitin huomiotani kohtaan 2:10:
Hän, joka on kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen, ja siksi hänen tuli tehdä heidän pelastajansa ja perilleviejänsä kärsimysten kautta täydelliseksi.
Tässä siis ymmärtäisin niin, että kärsimysten kautta voi päästä täydelliseksi. Tai sillä on jokin rooli.
Miten tämä kärsimyksen ja täydellisyyden yhteys sitten pitäisi ymmärtää?
Muistuu mieleen jokin Bruce Charltonin oma kokemus ja jonkin keskustelupalstan kokemus, joiden mukaan esim. sairaana olevan kärsimys ei välttämättä tunnu jalostavan, vaan lähinnä tekee kärsivästä toisille ikävämmän. Toisaalta Paisios Athosvuorelainen rukoili Jumalalta syöpää tarkoituksella ja sai sellaisen, ja hän oli varmastikin paljon pyhittyneempi kuin useimmat.
En tätä puolta asioista siis oikein ymmärrä, enkä kärsimyksen ongelmaa yleensäkään ole pohtinut.