Puimatanner
Puimatanner => Laki ja evankeliumi => Aiheen aloitti: JPK - 21.06.16 - klo:23:12
-
Hei, olen uusi tällä foorumilla. Päätin aloittaa keskustelun seuraavasta raamatunkohdasta:
"Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan; sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo." - Room.10:2-4
Mitä käytännössä tarkoittaa Jumalan vanhurskauden alle alistuminen?
UT:n kreikassa sana on ὑποτάσσω (hupotasso). Samaa sanaa käytetään esim.
"Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee."
Onko sittenkin kyseessä se, että uskovan tulisi hyväksyä Kristus lain loppuna (päämääränä), ja tässä - käytännössä tapahtuu Jumalan vanhurskauden alle alistuminen?
Kiitoksia vastauksista. :)
-
Olet lämpimästi tervetullut vajavaiseen joukkoomme.
Asiasi on mielestäni erittäin aiheellinen varsinkin tässä ajassa ja sitä nousee esille mielenkiintoisia näkökohtia. En kuitenkaan yritäkään siihen nyt vastata. Asiaa pitää "makustella". Uskon, että saamme tästä hyvän keskustelun, joka avaa jälleen evankeliumin kirkkautta.
-
Tuossa Roomalaiskirjeen osiossa (Room 9-11)
Paavali selvittää Israelin kansan kohtaloita.
Myöhemmin lisätty lukujako katkaisee pahasti Paavalin ajatuksen,
joka siis menee näin:
Mitä me siis sanomme?
Että pakanat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta,
ovat saavuttaneet vanhurskauden, mutta sen vanhurskauden, joka tulee uskosta;
mutta Israel, joka tavoitteli vanhurskauden lakia, ei ole sitä lakia saavuttanut.
Minkätähden?
Sentähden, ettei se tapahtunut uskosta, vaan ikäänkuin teoista;
sillä he loukkautuivat loukkauskiveen,
niinkuin kirjoitettu on:
"Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion,
ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu".
Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä,
että he pelastuisivat.
Sillä minä todistan heistä,
että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta,
vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan,
eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
Siis Israelin ongelma oli siinä,
että se ei tuntenut Jumalan Vanhurskautta Jeesusta Kristusta,
joka on lain täyttymys/päämäärä jokaiselle, joka uskoo.
Ja jos me emme tunne Jeesusta - eli meillä ei ole uskonsuhdetta Häneen,
niin silloin me olemme tietenkin omillamme,
ja ainoa vaihtoehtomme on oma vanhurskautemme,
josta ei kuitenkaan ole mitään hyötyä,
koska me emme pysty Jumalan lakia täyttämään.
Me emme voi korottaa itseämme taivaaseen Jumalan tykö.
Jumala lähetti oman Poikansa maan päälle.
Ja nyt meitä kutsuu Jeesuksen yhteyteen Pyhä Henki,
jonka Jeesus taivaaseen mentyään lähetti maan päälle.
Ja nyt jokainen, joka huutaa avuksi Jeesuksen nimeä pelastuu.
Tähän avuksi huutamiseen meidän täytyy alistua.
Kun Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin,niin kansa huusi:
"Hoosianna, siunattu olkoon Hän ..."
Siis kansa huusi:
"Oi, pelasta ..."
Mutta vielä tulee päivä, jolloin Israel on huutava:
"Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen".
Ja silloin Jeesus tulee taivaasta takaisin maan päälle,
ja koko Israel on pelastuva,
ja on alistunut Jeesukselle Kristukselle, Jumalan Vanhurskaudelle.
-
Asiaan liittyen lainaan William Uotisen kirjaa:
"Suurimpia erehdyksiä, mitä kautta aikojen on tehty kristillisessä opetuksessa, on vanhurskauttamisopin ja pyhitysopin toisiinsa sekoittaminen: ei ole osattu erottaa toisistaan uskonvanhurskautta, joka meille luetaan ansiotta, ja elämänvanhurskautta, siis pyhitystä, joka on kristittynä vaeltamista.
Heti kun alamme puhua kristillisestä elämästä ja hyvästä elämästä, puhumme pyhityksestä. Jos sekoitamme tämän opin vanhurskauttamiseen, tuloksena on oppi: ihminen on vanhurskautettu pyhityksensä tähden. Kuitenkaan ei mikään liha tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto (Room.3:20)."
Sinäkin olet perillinen, Karas-Sana Oy 1973
-
Kiitoksia erittäin paljon hyvistä ja tärkeistä vastauksista. :)
Voisiko nämä Matteuksen evankeliumin Jeesuksen sanat viitata myös mainittuun Jumalan vanhurskauden alle asettumiseen....
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
Kyseessä olisi siten taakkojen pois ottaminen, ja Jeesuksen antaman levon ja ikeen osallisuuteen asettuminen.
Lain alla oleva ihminen itse yrittää saavuttaa Jumalan hyväksynnän, kun uskon vanhurskaudessa Jeesuksen vanhurskaus antaa täydellisen Jumalan hyväksynnän, sekä ottaa pois lain vaatimuksen ihmisen harteilta.
-
Tervetuloa JPK !
Tämä on meille erittäin vaikea läksy, kuten se oli Juutalaisillekin.
Yritämme kelvata (pyhittyä) omilla teoillamme Jumalan ja ihmisten silmissä.
Liha ja veri ei peri Jumalan valtakuntaa. Meillä, jumalattomilla, ei ole edes tahtoa Jumalan puoleen. Kuinka siis voisimme teoillamme kelvata tai tulla pyhiksi ?
Laina vaatteissa saamme kulkea. Jeesuksen Kristuksen vanhurskauteen ja pyhitykseen pukeutuneina.
-
Kiitoksia erittäin paljon hyvistä ja tärkeistä vastauksista. :)
Voisiko nämä Matteuksen evankeliumin Jeesuksen sanat viitata myös mainittuun Jumalan vanhurskauden alle asettumiseen....
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
Kyseessä olisi siten taakkojen pois ottaminen, ja Jeesuksen antaman levon ja ikeen osallisuuteen asettuminen.
Lain alla oleva ihminen itse yrittää saavuttaa Jumalan hyväksynnän, kun uskon vanhurskaudessa Jeesuksen vanhurskaus antaa täydellisen Jumalan hyväksynnän, sekä ottaa pois lain vaatimuksen ihmisen harteilta.
Niin. Kyllä varmastikin voivat.
Sinulla on ehkä tästä syvempää ymmärrystä kuin meillä muilla,
joten odotan mielenkiinnolla, jos osaisit syventää ajatustasi.
Kun jotain määrättyä kohtaa yrittää avata,
niin silloin kuitenkin noin pääsääntöisesti on hyvä
yrittää löytää vastaus tuon kohdan ympäriltä eli kontekstista.
Ja näin minä tein edellä vastatessani sinulle.
Siis Paavali johdattelee lukijoita sen tosiasian eteen,
että Israelia on kohdannut se, mikä sitä on kohdannut, epäuskon tähden.
Ja niin pakanoille tuli pelastus ikäänkuin ensin.
Pakanoilla kun ei ole mitään lain kautta ansaittavaa vanhurskautta,
ja niin meidän pakanoiden on helppo ottaa vastaan lahjavanhurskaus.
Jumalan Vanhurskaus on Jeesus Kristus.
Jeesukselle antautumisesta on kysymys,
ja siten varmasti tuo Matteuksesta esille ottamasi kohta kyllä varmastikin liittyy asiaan.
-
Pakanoilla kun ei ole mitään lain kautta ansaittavaa vanhurskautta,
ja niin meidän pakanoiden on helppo ottaa vastaan lahjavanhurskaus.
Saanen esittää eriävän mielipiteen tuohon tummennettuun. Meillä pakanoillakin on laki sydämessä (Room. 2:14) ja siksi meidän on äärimmäisen vaikeaa uskoa tuohon lahjavanhurskauteen. Alussa se voi olla helppoa, mutta ajanoloon oman sydämemme petollisuuden ja väärän opetuksen vuoksi ajatus lahjavanhurskaudesta hämärtyy. Kyllä se tälläkin foorumilla tulee toisaalla esille, että tottakai sitä itsekin pitää jotain tehdä.
Lahjan saaminen ei edellytä tekemisiä eikä ansioita, kokonaan eri juttu on sitten se, että lahjaksi saatu alkaa vaikuttamaan meissä yhtä ja toista Jumalalle otollista (Tiit. 2:11-14). Silloin on kyse pyhityksestä, jolloin uskovan tila alkaa pikkuhiljaa lähentymään sitä korkeaa asemaa, joka uskovalla jo vanhurskauttamisen perusteella on.
Voi sanoa niinkin, että uskonkilvoituksen ydin on juuri siinä, että pidämme lahjan lahjana emmekä sekoita siihen "hartiavoimakristillisyyttä".
-
Saanen esittää eriävän mielipiteen tuohon tummennettuun.
Tietenkin saat. Minä en tuota kohtaa tummentanut.
Siis en korostanut.
Lienemme kuitenkin yhtä mieltä siitä,
että kun Jeesuksen ajan juutalainen oli Sauluksen lailla päässyt niin pitkälle,
että oli lain vanhurskauteen nähden nuhteeton,
niin on siinä ero meihin pakanoihin nähden,
hylätäkö tuo huippusaavutus ja ottaa vastaan lahjavanhurskaus.
Joka tapauksessa kävi niin kuin kirjoitin,
että pakanat ottivat Jeesuksen eli Jumalan Vanhurskauden vastaan.
Hänen omansa eivät ottaneet.
Mutta tulevat vielä ottamaan niinkuin Paavali myöhemmin
tuossa kirjoituksessaan tuo esille.
-
Lienemme kuitenkin yhtä mieltä siitä,
että kun Jeesuksen ajan juutalainen oli Sauluksen lailla päässyt niin pitkälle,
että oli lain vanhurskauteen nähden nuhteeton,
niin on siinä ero meihin pakanoihin nähden,
hylätäkö tuo huippusaavutus ja ottaa vastaan lahjavanhurskaus.
Tuskinpa me itse asiasta olemme eri mieltä. Toki fariseukset ylsivät lain noudattamisessa korkeimmalle mahdolliselle tasolle, mihin ihminen luontojumalisuudessaan voi yltää ja tällaista henkilöä me pitäisimme mallikelpoisena kristittynä. Tätä asiaa valaisee mielestäni erinomaisesti Hugo Odebergin kirja Farisealaisuus ja kristillisyys. Tästä lienee puhuttu tuolla kirjallisuus-osiossa.
-
Sinulla on ehkä tästä syvempää ymmärrystä kuin meillä muilla,
No en nyt sanoisi että minulla on sen syvällisempää ymmärrystä. Toin vain esille rinnasteisen raamatunkohdan, joka on itselleni puhunut Jeesuksen sanoissa Hänen ikeensä kautta tulevasta levosta ja soveliaisuudesta, jonka ymmärrän juuri lahjavanhurskauden merkityksessä. Juutalaisuudessa tunnetaan "tooran-ies", mutta Jeesus kutsuu oman ikeensä yhteyteen.
Kristus lain loppuna, merkitsee itselleni Jumalan lain täyttämisen lopettamista, ja Hänessä tapahtuvaa Hengen uutta elämää - Jumalan tahdossa. Kuuliaisuus ei siis ole käskyjen kautta tapahtuvaa vanhurskauden saavuttamista, vaan kuuliaisuutta Jumalan evankeliumille. Jumalan evankeliumi ei ole laittomuutta, vaan Kristuksen elämän kautta tapahtuvaa pyhityselämää Hänessä.
-
Kuuliaisuus ei siis ole käskyjen kautta tapahtuvaa vanhurskauden saavuttamista, vaan kuuliaisuutta Jumalan evankeliumille. Jumalan evankeliumi ei ole laittomuutta, vaan Kristuksen elämän kautta tapahtuvaa pyhityselämää Hänessä.
Tässä on sanottu lyhyesti jotain keskeistä. Uskon kuuliaisuus ja lain kuuliaisuus sekoitetaan liian usein toisiinsa ja seurauksena on "hartiavoimakristillisyys", jota kukaan ei kauaa jaksa, toinen vaihtoehto on farisealaisuus.
Asiaa on käsitelty aiemmin mm. täällä:
http://puimatanner.net/index.php?topic=408.0
Kts. vastaus nro 3
-
lainaan tuosta Pauluksen osoittamasta keskustelusta Solteron kommentin:
Kuuliaisuus Jumalalle on samaa kuin Jumalan äänen kuunteleminen ja noudattaminen.
Se ei voi olla lainteko, koska Jumala ei käske noudattamaan lakia.
Itse ymmärrän Raamatusta, että oikea evankeliumin kuuliaisuus on kuuliaisuutta Pojalle, Jeesukselle. Ei enää Mooseksen laille. Tämä siksi, koska Kristus on lain loppu - Hän ei enää odota meidän olevan kuuliaisia Mooseksen laille, vaan Hänelle.
"Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." - Joh.3:36
Ongelma varmaan syntyy siitä, että pelkäämme uskon Jeesukseen johtavan jotenkin "laittomuuteen" (mikä on merkillinen ajatus), ja siksi toiset vielä palaavat lain kirjaimen noudattamiseen, ilman että he vielä olisivat täysin uskoneet lain tulleen jo täytetyksi Kristuksessa. On siis eriasia seurata Mooseksen lakia kuin Kristusta - lain täyttäjää.
Solteron sanat toivat myös mieleeni:
Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. - Joh.10:27
-
Itse ymmärrän Raamatusta, että oikea evankeliumin kuuliaisuus on kuuliaisuutta Pojalle, Jeesukselle. Ei enää Mooseksen laille. Tämä siksi, koska Kristus on lain loppu - Hän ei enää odota meidän olevan kuuliaisia Mooseksen laille, vaan Hänelle.
Minulla on jossain määrin erilainen näkemys tästä asiasta ja oikeastaan en käsitä sitä, että laista ja lain alaisuudesta puhuttaessa nostetaan esille Mooseksen laki. Käsitykseni mukaan Jumala antoi Mooseksen kautta kymmenen käskyn lait ja Jeesus tiivisti ne rakkauden kaksoiskäskyyn. Jeesus ei todellakaan kumonnut lakia, ei kymmenen käskyn lakia (eikä rakkauden kaksoiskäskyä), vaikka vuoden -92 käännös niin väittääkin. Mutta pointti on kokonaan toisaalla, Hän täytti koko lain ja sen vaatimukset. Emme siis enää ole lain alaisia, lakihan koskee ainoastaan sen alaisia.
Kokonaan toinen asia on se, että jos ryhdymme tieten tahtoen rikkomaan lakia, se merkitsee silloin joutumista takaisin lain alaisuuteen.
-
Paavalin sanoessaan olleensa lain suhteen nuhteeton. Hän tarkoittanee olleensa juutalaisten oppineiden mitan mukaan lain suhteen nuhteeton.
Jeesus Kristushan osoitti keskustellessaan fariseusten kanssa heidän mittansa olleen pahasti viallinen, ja toi siihen Jumalan pyhyyden mitan.
Sen suhteen me kaikki, kuten Paavalikin olemme 100 % syntisiä.
Vai onko ketään maanpäällä ennen Jeesusta tai jälkeen pystynyt olemaan lain suhteen nuhteeton ?
Meillä uskovien keskuudessakin on kovin heikot käsitykset Jumalan pyhyyden mitasta, kuten fariseuksillakin.
Jeesushan sanoi; "Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on"."
Kuka meistä on yhtä täydellinen kuin Jumala ?
Se on kuitenkin Jumalan mitta.
Silti kullakin kuppikunnalla on omat "pyhyyden mittansa". Ne kun täyttää on kelvollinen uskova.
On juutalaisuutta, sapatin päivää, ruoka sääntöjä, tupakki aski taskussa, niin ei ole vielä vanhurskas, jne.
Silloin ihminen mittaa omilla teoillaan kelpaivaisuuttaan Jumalan edessä.
Vain yksi ihminen on syntynyt ilman syntiä. Jumalan siemenestä synnittömänä tähän kirottuun maailmaan.
Hän eli synnittömän , täydellisen Jumalan tahdon mukaisen elämän täyttäen Jumalan pyhän elämän mitan meidän puolestamme.
Jeesus Kristus etsii vain syntisiä. JA vain syntinsä tunteva ja tunnustava ihminen saa Jumalan pyhyyden ja vanhurskauden uuteen juhla vaatteenseen pukeutua.
Ja silti, niin moni haluaa kulkea omissa vaatteissaan... näkemättä kuinka saastaiset ne ovat.
-
Pakanoilla kun ei ole mitään lain kautta ansaittavaa vanhurskautta,
ja niin meidän pakanoiden on helppo ottaa vastaan lahjavanhurskaus.
Saanen esittää eriävän mielipiteen tuohon tummennettuun. Meillä pakanoillakin on laki sydämessä (Room. 2:14) ja siksi meidän on äärimmäisen vaikeaa uskoa tuohon lahjavanhurskauteen. Alussa se voi olla helppoa, mutta ajanoloon oman sydämemme petollisuuden ja väärän opetuksen vuoksi ajatus lahjavanhurskaudesta hämärtyy. Kyllä se tälläkin foorumilla tulee toisaalla esille, että tottakai sitä itsekin pitää jotain tehdä.
Noinhan se jotakuinkin menee kuin Paulus kirjoittaa. Langenneessa ihmisluonnossa näyttää olevan tarve painaa joka asiaan oma Eskon puumerkkinsä. Se ei aina täällä pohjan perillä ilmene juutalaisten tapojen tai Mooseksen lain noudattamisen haluna, mutta "kyllähän minunkin pitää jotain tehdä". Voi pyhä jysäys (Hus: yksinkertaisuus) kuinka paljon sitä pitääkään tehdä, että pelastuisi?! On raamatunlukemista, syntisenrukousta, sapatinpyhitystä, hyväkäytöksisyyttä, kymmenystenmaksamista jne. En nyt pyri ollenkaan sanomaan, etteikö monet tekemisemme olisi hyviä asioita mutta ne ovat ilman mitään arvoa pelastuksen asiassa. Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu ja Karitsalta. Lisää siihen hivenkin omaasi niin turmelet pelastuksen armon kirkkauden.
Keskustelin pari viikkoa sitten erään lähimmäiseni kanssa näistä asioista. Hän lähti liikkeelle siitä ajatuksesta, että kaikki olemme hyviä syntyessämme. Tätä samaa on minulle selittäneet useammatkin uskovaiset ja siinä on jo se Eskon puumerkki nähtävissä. Eskon puumerkki ei siis ole vain hyvyydessämme tai pahuudessamme vaan siinä, että synnyimme väärän maan kansalaisiksi s.o aadamilaiseen sukuun. Jos vain kiinalaiset saavat periä maan niin olen auttamattomasti ulkopuolella koska synnyin suomalaiseksi -ihan yhden tekevää kuinka hyvä tai paha olen. Periäkseni maan minulle pitää tapahtua yliluonnollinen juttu; minusta pitää tulla ihan oikeasti kiinalainen. Siinä ei Eskon puumerkit auta vähäisessäkään määrin. Jeesus sanoi sen näin: teidän täytyy syntyä ylhäältä. Ylhäältä ja uudesti ovat alkutekstissä yksi ja sama sana, siksi käännetty suomeksi: "Teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä."
Useimmat tämän foorumin lukijoista ovat varmasti syntyneet ylhäältä, pelastuneet uskomalla Jeesukseen. Näin minullekin tapahtui. En minä synnin painot tunnollani vedonnut omiin tekoihini vaan Herran armoon. Vaan eipä kestänyt kauankaan kun jo mittasin Jumalalle kelpaavaisuuttani uskolla Jeesukseen ja onnistuneella kilvoittelullani. Voi kauheaa millaista vuoristorataa se oli useamman kymmenen vuoden ajan, kun lähestyin pyhää Jumalaa Jeesuksen ansiossa ja ripaus omia ansioita mukanani. Mutta Jeesuksen ansion tähden sain tämänkin syntini anteeksi. Tämä pelastuksen asia alkaa käymään minulle yhä yksinkertaisemmaksi: tunne vain rikoksesi, että olet luopunut Minusta. Niin olen. "Uskomalla Minuun saat synnit anteeksi ja perintöosan pyhien joukossa". Minä uskon. Minun vanhurskauteni on taivaassa, Jumalan oikealla puolella ja juuri nytkin minulla on sen tähden ja vain sen tähden rauha Jumalan kanssa. Lienee tämä ymmärrettävä niin, että olen alistunut Jumalan vanhurskauden alle. Mitä sitten kilvoittelluun tulee niin se on toinen asia.
-
On raamatunlukemista, syntisenrukousta, sapatinpyhitystä, hyväkäytöksisyyttä, kymmenystenmaksamista
Pitäisköhän tuohon litaniaan merkitä vähintään puolen tunnin ylistyssessio… voiko sitä kokousta muutoin aloittaa? ;)
-
Onko sittenkin kyseessä se, että uskovan tulisi hyväksyä Kristus lain loppuna (päämääränä), ja tässä - käytännössä tapahtuu Jumalan vanhurskauden alle alistuminen?
Siis Kristus on lain täyttymys/päämäärä.
Hän ei kumonnut lakia eikä profeettoja.
Vanhassa liitossa laki ohjasi kirjaimena Jumalan kansaa.
Uudessa liitossa laki on kirjoitettu meidän sydämiimme,
kun olemme syntyneet Hengestä.
Siis synnin ja kuoleman laista meidät vapautti Elämän Hengen laki,
joka on Uuteen liittoon liittyvä elementti, jota ei vanhassa liitossa ollut.
Synnin ja kuoleman laki on voimaton,
koska Jeesus täytti tämänkin lain. Ei suinkaan kumonnut sitä.
Hän kärsi synnin ja kuoleman lain meille säätämän tuomion.
Ja me Jeesuksen kuolemaan upotetut olemme Hänen kanssaan
nousseet kuolleista uuteen elämään,
jossa meitä ohjaa meidän sydämiimme kirjoitettu Elämän Hengen laki.
Ja niin meissä vaikuttaa nyt Elämän Hengen laki.
Jos emme ole Kristuksessa, niin tuo laki ei vaikuta meissä,
ja silloin me olemme edelleen synnin ja kuoleman lain alaisia.
Kun olet Kristuksessa, sinä et enää ole synnin ja kuoleman lain alainen,
koska Jeesus on tuon lain täyttymys kohdallasi.
Hän kärsi synneistäsi seuraavan kuoleman rangaistuksen.
Siis ei tuo synnin ja kuoleman laki ole loppu
vaan täytetty Jeesuksessa Kristuksessa.
Siis laki ei ole millään tavoin loppu. Se on täytetty.
Meissä vaikuttaa Elämän Hengen ja Vanhurskauden laki,
kun Kristus lain täyttäjänä asuu Henkensä kautta meissä.
-
On raamatunlukemista, syntisenrukousta, sapatinpyhitystä, hyväkäytöksisyyttä, kymmenystenmaksamista
Pitäisköhän tuohon litaniaan merkitä vähintään puolen tunnin ylistyssessio… voiko sitä kokousta muutoin aloittaa? ;)
Hupsista! Kuinkas tuon ylistysosion kokouksen alusta unohdin? Siitähän on muodostunut merkittävä osa "onnistunutta" kokousta. Voi tuota teeskentelyn määrää; tavoitellaan fiilistä ja esitetään teatteria (lienee toinen toiselleen, vai joko ollaan niin pilkkopimeässä, että luullaan pyhän Jumalan olevan syntisen ihmisen johdateltavissa). "Vie pois minun edestäni virttesi pauhina!"
Kuinka olen muistavinani, että vielä 70-luvun (ainakin) alkupuolella kokoukset aloitettiin rukouksella, että saatiin yhteen tulla Jumalan kasvojen eteen ja pyydettiin Häneltä siunausta kokoukselle. Ylistys ja palvonta ovat sellaisia, että ne ikään kuin murtautuvat esille spontaanisti jos/kun niiden aika on. "Suullani minä Häntä huusin ja ylistys tuli minun kielelleni". Katsokaapas joskus ystävät kuinka kireiltä ja vääristyneiltä ihmisten kasvot näyttävät noissa ylistyssessioissa; kaukana siitä, mitä Raamattu opettaa. "Jotka Häneen katsovat, ne säteilevät iloa".
Saankos vähän tarkentaa aikaisemmin kirjoittamaani. Kirjoitin: "Tämä pelastuksen asia alkaa käymään minulle yhä yksinkertaisemmaksi: tunne vain rikoksesi, että olet luopunut Minusta. Niin olen. "Uskomalla Minuun saat synnit anteeksi ja perintöosan pyhien joukossa". Minä uskon." Tuon 'minä uskon' tilalle voisin myös kokemukseni perusteella kirjoittaa 'kiitos Jeesus'. Niin se menee, että kun saa armosta anteeksi syntinsä niin syntyy kuin itsestään sydämessä kiitoslaulu Herralle. Ei sitä tarvitse harjoitella eikä psyykata.
Saapas muuten nähdä muistavatko suomalaiset nimipäivääni tänään esimerkiksi nostamalla lipun salkoon ::) (olen niin vaatimaton [syvä huokaus] nääs uskovainen).
-
Saapas muuten nähdä muistavatko suomalaiset nimipäivääni tänään esimerkiksi nostamalla lipun salkoon ::) (olen niin vaatimaton [syvä huokaus] nääs uskovainen).
Muistuu mieleen, että taitaa olla muitakin nimipäivää juhlivia. Onnittelut kaikille, vaikka en päivää olisi osannut muutoin muistaakaan.
-
Saapas muuten nähdä muistavatko suomalaiset nimipäivääni tänään esimerkiksi nostamalla lipun salkoon ::) (olen niin vaatimaton [syvä huokaus] nääs uskovainen).
Muistuu mieleen, että taitaa olla muitakin nimipäivää juhlivia. Onnittelut kaikille, vaikka en päivää olisi osannut muutoin muistaakaan.
No johan nyt (tuo Johan myös viettää nimipäiväänsä). Juhanin lisäksi Suomessa Juha, Juhana, Juho, Jussi, Janne, Hannes, Hannu ja Jukka viettävät nimipäivää tänään. Nuo nimet juontavat hebrealaisesta, hyvin kauniista nimestä Johannes (Yochanan) joka merkitsee "Jahve on armollinen". En olisi osuvampaa nimeä voinut saada. Jumalan armoa olen tarvinnut enemmän kuin mitään muuta ja sitä Hän on myös minulle osoittanut runsain määrin. Minun kaikessa rikkoneen on ollut vaikea omistaa itselleni Herran lupaus Jesajasta:
"Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen, sentähden hän nousee armahtaaksensa teitä; sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat! Sinä kansa, joka asut Siionissa, Jerusalemissa, älä itke! Hän on sinulle totisesti armollinen, kun apua huudat; sen kuullessaan hän vastaa sinulle kohta" (30:18-19).
-
"Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen..."
Tuo lause on varsinainen aarre, siinä on paljon sisältöä.
Ja milloin Herra voi olla armollinen? Ehkä Hänen täytyy odottaa, että lopetamme omat (omatekoiset) pyristelyt
ja itsemme parantelut ja myönnämme oman mahdottomuutemme ensin. Ja sitten yksinkertaisesti vain
pyydämme armoa.
-
Kiitos nimipäivä onnitteluista.
Raamatussa sanotaan Daavidin olleen Jumalan mielen mukainen mies, ja kuitenkin.... lankesi mitä törkeimpään syntiin. Avoirikokseen ja murhaan sen peitelläkseen.
Samaa syntistä sukua me kaikki olemme. Aadamin kupeista lähteneitä.
Ja silti syvällä asuu usko meissä. Uskontulon jälkeen voimme parantaa itseämme , jos oikein yritämme, Jumalalle kelpaaviksi.
Onko pyhittyneitä ihmisiä ? Sanoisin pikemminkin Jumalan edessä murtuneita.
Jumalan kouluissa ihminen on joutunut näkemään oman jumalattomuutensa ja raadollisuutensa, ettei hänellä ole mitään kerskattavaa kenenkään edessä.
Kaikkein vähiten Pyhän Jumalan.
Kiitollisuus Jeesuksen sovitus työstä ja Jumalan armosta kirkastuu kirkastumistaan.
Uskovat, joilla on luuloja omasta pyhityksestään. Usein heidän luonteensa karkeus, kovuus ja murtumattomuus paistaa jo kauas.
Pienikin poikkipuolinen mielipide tuo vanhan ihmisen esiin. He vaan eivät itse näe sitä.
Tämä Paavalin kirjeen kohta on ollut minulle tärkeä jo pitkään;
Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra".
Jos olemme Jeesuksessa Kristuksessa. Meillä on kaikki mitä tarvitsemme.
Siunattua Juhannusta Puimatanterelaisille !
-
Jumalan evankeliumi vahvistaa Jumalan lain - ja todistaa Kristuksen lain täyttäjänä, ja sen loppuna (eli sen lopullisena päätepisteenä),
kuten Raamattu sanoo:
"Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain." Room.3:31
Jumalan lain tehtävä on osoittaa, että kukaan ihminen ei pääse iankaikkiseen elämään omien tekojensa kautta (ei vainka kuinka kovasti yrittäisi), vaan ihmisen tulee nöyrtyä syntisenä ja kadotettuna ottamaan vastaan uskossa Jumalan vanhurskauden Herrassa Jeesuksessa, joka on ilmoitettu ilman lakia:
"Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. " Room.3:21-22
Niin kauan kun ihminen taistelee Kristuksen vanhurskautta vastaan, hän vielä yrittää itse lisätä omien tekojensa kautta jotain pelastukseen. Kun syntinen ihminen lopettaa vastaan taistelemisen, ja hyväksyy Jumalan vanhurskauden yksin Kristuksessa - ihminen pääsee vapaaksi lain vaatimuksesta, Hengen uuteen elämään Kristuksessa.
-
Tämä Paavalin kirjeen kohta on ollut minulle tärkeä jo pitkään;
Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra".
Tuo on eräs niistä raamatunkohdista jonka kautta Herran armon evankeliumi alkoi avautumaan minulle. Kohta voitaisiin kääntää myös Jumalasta on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa tai kohdan ilmoitussisältöä muuttamatta myös Se on Jumalan teko, että olette Kristuksessa Jeesuksessa.
-
Jumalan evankeliumi vahvistaa Jumalan lain - ja todistaa Kristuksen lain täyttäjänä, ja sen loppuna (eli sen lopullisena päätepisteenä),
kuten Raamattu sanoo:
"Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain." Room.3:31
Jumalan lain tehtävä on osoittaa, että kukaan ihminen ei pääse iankaikkiseen elämään omien tekojensa kautta (ei vainka kuinka kovasti yrittäisi), vaan ihmisen tulee nöyrtyä syntisenä ja kadotettuna ottamaan vastaan uskossa Jumalan vanhurskauden Herrassa Jeesuksessa, joka on ilmoitettu ilman lakia:
"Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. " Room.3:21-22
Niin kauan kun ihminen taistelee Kristuksen vanhurskautta vastaan, hän vielä yrittää itse lisätä omien tekojensa kautta jotain pelastukseen. Kun syntinen ihminen lopettaa vastaan taistelemisen, ja hyväksyy Jumalan vanhurskauden yksin Kristuksessa - ihminen pääsee vapaaksi lain vaatimuksesta, Hengen uuteen elämään Kristuksessa.
Tuollaisia lukiessa sydämeni jubileeraa. Hänessä me elämme, liikumme ja olemme. "Ainoastaan Herrassa -niin pitää Minusta sanottaman- on vanhurskaus ja voima" ja vielä "Herrassa tulee vanhurskaaksi kaikki Israelin siemen, ja Hän on heidän kerskauksensa."
-
Jumalan evankeliumi vahvistaa Jumalan lain - ja todistaa Kristuksen lain täyttäjänä, ja sen loppuna (eli sen lopullisena päätepisteenä),
kuten Raamattu sanoo:
"Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain." Room.3:31
Jumalan lain tehtävä on osoittaa, että kukaan ihminen ei pääse iankaikkiseen elämään omien tekojensa kautta (ei vainka kuinka kovasti yrittäisi), vaan ihmisen tulee nöyrtyä syntisenä ja kadotettuna ottamaan vastaan uskossa Jumalan vanhurskauden Herrassa Jeesuksessa, joka on ilmoitettu ilman lakia:
"Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. " Room.3:21-22
Niin kauan kun ihminen taistelee Kristuksen vanhurskautta vastaan, hän vielä yrittää itse lisätä omien tekojensa kautta jotain pelastukseen. Kun syntinen ihminen lopettaa vastaan taistelemisen, ja hyväksyy Jumalan vanhurskauden yksin Kristuksessa - ihminen pääsee vapaaksi lain vaatimuksesta, Hengen uuteen elämään Kristuksessa.
Erittäin hyvin ilmaistu. Me vahvistamme lain.
Me olemme vapaat synnin ja kuoleman lain seurauksista,
koska Jeesus kärsi nuo seuraukset.
Ja nyt kun me elämme Hengen uutta Elämää Kristuksessa,
niin meissä vaikuttaa Elämän Hengen laki.
-
Ymmärtääkseni eri seurakunnissa ollaan kohtalaisen laajalti - ainakin periaatteessa - yhtämieltä siitä, että pelastus tulee armosta uskon kautta Jeesukseen, ilman tekoja ja ihmisen ansioita. Onhan siitä Raamatussa selvästi kerrottu. Teoriassa niin selvä asia. Entä käytännössä?
Kun asiaa raaputetaan hieman pintaa syvemmältä, sieltä nouseekin usein esiin yhtä ja toista jonka katsotaan olevan ihmisen "oma osuus". Joskus ilmeisellä, joskus hienovaraisemmalla tavalla.
Sellainen voi olla esim. otsikosa mainittu Jumalan vanhurskauden alle "alistuminen". Tai pelastuksen vastaanottamisessa ihmisen tekemä "ratkaisu". Tai "antautuminen". "Minä tein" ratkaisun, alistuin, antauduin. Onko silloin "kerskaus suljettu pois", kuten Raamattu sen ilmoittaa(Ef.2)?
Eikö armon vastaanottaminenkin ole armoa - mikäli pelastuksen mielii todella olla armosta?
-
Ymmärtääkseni eri seurakunnissa ollaan kohtalaisen laajalti - ainakin periaatteessa - yhtämieltä siitä, että pelastus tulee armosta uskon kautta Jeesukseen, ilman tekoja ja ihmisen ansioita. Onhan siitä Raamatussa selvästi kerrottu. Teoriassa niin selvä asia. Entä käytännössä?
Kun asiaa raaputetaan hieman pintaa syvemmältä, sieltä nouseekin usein esiin yhtä ja toista jonka katsotaan olevan ihmisen "oma osuus". Joskus ilmeisellä, joskus hienovaraisemmalla tavalla.
Sellainen voi olla esim. otsikosa mainittu Jumalan vanhurskauden alle "alistuminen". Tai pelastuksen vastaanottamisessa ihmisen tekemä "ratkaisu". Tai "antautuminen". "Minä tein" ratkaisun, alistuin, antauduin. Onko silloin "kerskaus suljettu pois", kuten Raamattu sen ilmoittaa(Ef.2)?
Eikö armon vastaanottaminenkin ole armoa - mikäli pelastuksen mielii todella olla armosta?
Se on varmastikin noin kuin kirjoitit, mutta meissä ihmisissä on sellainen väärä ohjelmointi petollisessa sydämessämme, että pitää saada kaikkeen painettua se oma Eskon puumerkki. Pitäähän siellä jossain se minunkin puumerkkini olla? Ei se nyt hyvänen aika sentään voi olla niin, että tämän sortin suuri asia annetaan tuosta vaan jumalattomalle ihmiselle. Täytyyhän tässä jotenkin elämäänsä korjata että kehtaa Jumalalta edes armoa kerjätä. Ja kas, heti tuntuu helpommlta lähestyä Jumalaa kun haluaa panna elämäänsä edes hivenen järjestykseen. Eihän Jumalalla voi olla mitään sitä vastaan.
Mutta kun Jumalalla on paljon sitä vastaan. Ei Hän odota mitään paranteluja vaan yhtä yksinkertaista asiaa vain: "Ainoastaan tunne rikoksesi, että olet luopunut Herrasta, Jumalastasi!" Siinä se on mitä Jumala odottaa syntiseltä ihmiseltä ja tämän voimme tehdä silloin, kun Jumalan Henki näyttää meidät syntisiksi ja hukkuviksi.
-
Perintö ja perinnön vastaanottaminen ovat kaksi eri asiaa. Sitä on käsitelty mm. täällä. Esim. vastaus 79
http://puimatanner.net/index.php?topic=375.msg12546#msg12546
-
Perintö ja perinnön vastaanottaminen ovat kaksi eri asiaa. Sitä on käsitelty mm. täällä. Esim. vastaus 79
http://puimatanner.net/index.php?topic=375.msg12546#msg12546
Perintö saadaan syntymän kautta.
Pelastus saadaan uskon kautta, jonka Jumalan Henki synnyttää evankeliumin kautta. Eikö sekin ole armoa mitä suurimmassa määrin? Raamattu antaa ymmärtää, että usko on luottamista ja vastaanottamista: "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä"
Joskus, eikä niin harvoinkaan, evankeliumin vastaanottamisesta tehdään sellainen ihmisen suoritus ja teko, jolla sitten ajatellaan saatavan armo ja pelastus. Ikäänkuin Jumala odottaisi jotain sellaista yksinkertaisen uskon lisäksi.
Itse olin aikoinaan vaipua epätoivoon sellaisen ratkaisun ja vastaanottamisen vaatimusten paineessa. Kun ei oikein millään tiennyt, milloin se kaikki ponnistelu ratkaisun ja vastaanottamisen kohdalla olisi riittävän vilpitöntä ja totista. Että saisi vihdoin uskoa sen omallekin kohdalleen.
Jumala avasi erään kirjan kautta ymmärtämään, että kaikki ihmisen omat ponnistelut ovat synnin tahraamia. Ymmärsin, etten voi luottaa edes oman syntieni tunnustamisen ja rukoukseni vilpittömyyteen - niidenkin kanssa olin niin kipuillut. Että Jeesus on sovittanut myös kaiken senkin. Sai lopultakin rohkeuden uskoa syntien anteksiantamuksen ja armon evankeliumin omallekin kohdalle.
-
Kristillinen kenttä on täynnä opetusta, jossa meitä vaaditaan lapsen asemasta Palvelusväen ademaan.
Rengit ja piiat saavat palkan / elatuksen työstään, mutta eivät peri taloa. Vaikka olisivat kuinka uskollisia työssään.
Lapsi taas on perillinen. Tuhlaajalapsikin.
-
Ymmärtääkseni eri seurakunnissa ollaan kohtalaisen laajalti - ainakin periaatteessa - yhtämieltä siitä, että pelastus tulee armosta uskon kautta Jeesukseen, ilman tekoja ja ihmisen ansioita. Onhan siitä Raamatussa selvästi kerrottu. Teoriassa niin selvä asia. Entä käytännössä?
Kun asiaa raaputetaan hieman pintaa syvemmältä, sieltä nouseekin usein esiin yhtä ja toista jonka katsotaan olevan ihmisen "oma osuus". Joskus ilmeisellä, joskus hienovaraisemmalla tavalla.
Sellainen voi olla esim. otsikosa mainittu Jumalan vanhurskauden alle "alistuminen". Tai pelastuksen vastaanottamisessa ihmisen tekemä "ratkaisu". Tai "antautuminen". "Minä tein" ratkaisun, alistuin, antauduin. Onko silloin "kerskaus suljettu pois", kuten Raamattu sen ilmoittaa(Ef.2)?
Eikö armon vastaanottaminenkin ole armoa - mikäli pelastuksen mielii todella olla armosta?
Kyllähän Jeesus ja Johannes Kastaja ja muut julistivat:
Kääntykää (tehkää parannus), antakaa sovittaa itsenne jne.
Tämä on meidän osuutemme.
Jumala ei tee sitä meidän puolestamme.
Mutta Hän kyllä vetää meitä Poikansa tykö.
Ja meidän osuutemme on lakata vastustamasta - antautua
Hänen Rakkaudelleen eli Jeesukselle Kristukselle.
-
2Tim 2
24. Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään;
25. hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden
26. ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään.
Kyllä kaikki on armoa alusta loppuun saakka. Ihminen kyllä uskoo ja tekee parannuksen, mutta tämä tapahtuu Jumalan armosta.
Ef 2:1. Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
2. joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
-
Ihminen kyllä uskoo ja tekee parannuksen, mutta tämä tapahtuu Jumalan armosta.
Siis tarkkaan ottaen järjestys on se,
että ihminen kääntyy (tekee parannuksen) ja uskoo evankeliumin.
Eli usko on Jumalan lahja. Samoin pelastus.
Niiden vastaanottaminen edellyttää kääntymistä,
jota Jumala ei tee puolestamme.
Hänen hyvyytensä vetää meitä kääntymykseen,
mutta meidän on päästettävä irti vanhasta.
-
Eli usko on Jumalan lahja. Samoin pelastus.
Niiden vastaanottaminen edellyttää kääntymistä,
jota Jumala ei tee puolestamme.
Hänen hyvyytensä vetää meitä kääntymykseen,
mutta meidän on päästettävä irti vanhasta.
Omasta kokemuksesta ei pitäisi tehdä teologiaa, kuitenkin jotain oppia siitäkin voi saada. Itselleni vastaanottaminen oli hyppy tuntemattomaan. Nyt ymmärrän niin, että vastatessani "tahdon" en vielä uudestisyntynyt, mutta siitä alkoi prosessi, joka johti uudestisyntymiseen.
-
Perintö ja perinnön vastaanottaminen ovat kaksi eri asiaa. Sitä on käsitelty mm. täällä. Esim. vastaus 79
http://puimatanner.net/index.php?topic=375.msg12546#msg12546
Pelastus saadaan uskon kautta, jonka Jumalan Henki synnyttää evankeliumin kautta. Eikö sekin ole armoa mitä suurimmassa määrin? Raamattu antaa ymmärtää, että usko on luottamista ja vastaanottamista: "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä"
Aamen. Itse ajattelen niin, että pienikin huokaus tai toive sen suuntaan, että voisiko tämä kuulua minullekin, voisiko tämä olla totta, on jo kurottautumista Jumalan puoleen eli uskoa. Ja lupaus kuuluu: "kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi."
-
Kristillinen kenttä on täynnä opetusta, jossa meitä vaaditaan lapsen asemasta Palvelusväen ademaan.
Rengit ja piiat saavat palkan / elatuksen työstään, mutta eivät peri taloa. Vaikka olisivat kuinka uskollisia työssään.
Lapsi taas on perillinen. Tuhlaajalapsikin.
Oikein, vain lapsi on perillinen, mutta sitten jäin miettimään tuon tuhlaajalapsen perintöoikeutta? Jos tuhlaajalapsella viittaat meille tuttuun tuhlaajapoikavertaukseen, niin oliko tuhlaajapoika perillinen vieraalla maalla ollessaan? Hän lähti pois isänsä kodista perintö mukanaan? Oliko hänellä perintöoikeutta ennen kuin palasi retkiltään isänsä kotiin? Tuhlaajahan palasi kohtaamiensa kärsimysten tähden isänsä kotiin ja lienee vasta silloin palautui tuhlaajalapsen perintöoikeus "tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt" (Luuk. 15:24). Raamattu varottaa harveksimasta Jumalan hyvyyttä ja pitkämielisyyttä jotka ohjaavat kääntymykseen (Room. 2:4).
Tuolla tuhlaajapoikavertauksella on ollut minulle syvällistäkin puhuttavaa. Me pakanat olemme tuon vertauksen nuorempi veli ja juutalaiset vanhempi veli. Me lähdimme kauas ja tuhlasimme perintömme. Siellä vieraalla maalla saimme armon mennä itseemme ja tahdoimme palata kotiin. Minullakin on siitä kokemusta.
Entä se vanhempi veljemme. Hän jäi isän lempeästä puhuttelusta huolimatta vertauksessa ulos (hän muuten vetosi hyviin tekoihinsa eli lakiin Luuk. 15:29) ja ulkona isoveli (juutalaiset) on vielä tänäänkin. "Sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle" joka on Kristus.
-
Eli usko on Jumalan lahja. Samoin pelastus.
Niiden vastaanottaminen edellyttää kääntymistä,
jota Jumala ei tee puolestamme.
Hänen hyvyytensä vetää meitä kääntymykseen,
mutta meidän on päästettävä irti vanhasta.
Omasta kokemuksesta ei pitäisi tehdä teologiaa, kuitenkin jotain oppia siitäkin voi saada. Itselleni vastaanottaminen oli hyppy tuntemattomaan. Nyt ymmärrän niin, että vastatessani "tahdon" en vielä uudestisyntynyt, mutta siitä alkoi prosessi, joka johti uudestisyntymiseen.
Huomenta palstalaiset ja varsinkin Paulus, jonka viesti piti minua yöllä hereillä sitä pohtiessani. Saanko pyytää, että selittäisit tarkemmin mitä tuolla viestilläsi tarkoitit. Tässä asiassahan liikutaan pelastuksen opin keskiössä, koska ymmärtääkseni se (uudestisyntyminen) ratkaisee suhteemme Jumalaan sekä ajassa että iankaikkisuudessa. En tahdo johdatella vastaustasi, mutta vastausta helpottaakseni tuon esille kysymyksiä, joita kirjoituksesi synnytti. Numeroin ne tähän
[1]Itselleni vastaanottaminen oli hyppy tuntemattomaan. [2]Nyt ymmärrän niin, että vastatessani "tahdon" en vielä uudestisyntynyt, mutta [3]siitä alkoi prosessi, joka johti uudestisyntymiseen.
[1]Kun otit vastaan evankeliumin niin joko siinä yhteydessä ajattelit ja ymmärsit tekeväsi "hypyn tuntemattomaan"?
[2]Tarkoittaako tässä "tahdon" samaa kuin "uskon"?
[3]Prosessilla tarkoitetaan kielessämme mm. kehityskulkua, muodostumista ja tapahtumasarjaa. Tarkoitatko, että uudestisyntyminen on tällainen prosessi tai että se uskoon tulleella ihmisellä on tai voi olla yhä kesken?
Tuollaisia kysymyksiä mieleeni nousi nuo kaksi virkettä luettuani.
-
Olet ihan oikeassa Oloneuvos.
Tuhlaajapoika oli perillinen vasta hänen palatessaan vieraalta maalta.
Tarkoitin tuhlaajapoika vertauksella lapsen asemaa Isän edessä. Raskaasti törttöiltyäänkin hän on Isälle rakas lapsi.
Palvelija taas saa helposti jatkaa matkaansa raskaasti rikottua isäntäänsä vastaan (kuten Onessimus karatessaan).
Onessimuksen pelasti vain Pauluksen vetoaminen isäntään. Lapsi sai Isän suosion palattuaan kotiinsa. Ansiottoman suosion, kuten mekin olemme siitä osalliset.
Lapsi ja palvelija on näin eri asemassa.
Lapsi perii lapseutensa tähden, kun Isännälleen kaikessa uskollinen palvelija on vain palkollinen loppuun asti.
-
Huomenta palstalaiset ja varsinkin Paulus, jonka viesti piti minua yöllä hereillä sitä pohtiessani. Saanko pyytää, että selittäisit tarkemmin mitä tuolla viestilläsi tarkoitit. Tässä asiassahan liikutaan pelastuksen opin keskiössä, koska ymmärtääkseni se (uudestisyntyminen) ratkaisee suhteemme Jumalaan sekä ajassa että iankaikkisuudessa. En tahdo johdatella vastaustasi, mutta vastausta helpottaakseni tuon esille kysymyksiä, joita kirjoituksesi synnytti. Numeroin ne tähän
[1]Itselleni vastaanottaminen oli hyppy tuntemattomaan. [2]Nyt ymmärrän niin, että vastatessani "tahdon" en vielä uudestisyntynyt, mutta [3]siitä alkoi prosessi, joka johti uudestisyntymiseen.
[1]Kun otit vastaan evankeliumin niin joko siinä yhteydessä ajattelit ja ymmärsit tekeväsi "hypyn tuntemattomaan"?
[2]Tarkoittaako tässä "tahdon" samaa kuin "uskon"?
[3]Prosessilla tarkoitetaan kielessämme mm. kehityskulkua, muodostumista ja tapahtumasarjaa. Tarkoitatko, että uudestisyntyminen on tällainen prosessi tai että se uskoon tulleella ihmisellä on tai voi olla yhä kesken?
Tuollaisia kysymyksiä mieleeni nousi nuo kaksi virkettä luettuani.
Tätä asiaa on täällä ennenkin käsitelty. Esim. täällä: http://puimatanner.net/index.php?topic=298.15
Otan edellisestä linkistä erilleen vastauksen nro 21:
"Miten usko syntyy?
Asiaa kannattaisi katsoa kahdesta eri näkökulmasta, ihmisen ja Jumalan. Kun ihminen tekee ns. tahdon ratkaisun, niin se ei mielestäni vielä merkitse uudestisyntymistä. Ei ainakaan minulle merkinnyt, koska siinä vaiheessa sisimmässäni alkoi ankara kamppailu. Ihminen voi siis uskoa ja epäillä samanaikaisesti.
Mainitsin täällä jossain naishenkilöstä, jolla tuo kamppailu kesti 2,5 vuotta. Pelastava usko syntyy mielestäni siinä vaiheessa, kun Jumala lahjoittaa ihmiselle uskon. Siinä tapahtuu se, mitä kuvaillaan monella eri termillä: Uudestisyntyminen, uskoontulo, henkikaste = Pyhän Hengen saaminen, Jumalan lapseksi tuleminen.
Pyhällä Hengellä täyttyminen tulisi käsitteellisesti pitää tästä erillään, vaikka saattaa tapahtua samanaikaisestikin."
Tuo oma kokemukseni on saanut minut tutkimaan erilaisten oppien raamatullisuutta, siitä on kuitenkin tullut henkilökohtainen "ongelma" siksi, ettei käsitykselläni ole yhtymäkohtaa oikein minkään suunnan oppiin. Uskovien kastekäsityksen kanssa tulee ristiriita jo heti alussa, koska tahdon ratkaisun katsotaan merkitsevän uudestisyntymistä, mitä se ei vielä ole. Ihminen ei voi valita luonnollisen syntymänsä hetkeä eikä hän voi valita hetkeä, jolloin hän uudestisyntyy. Jumalan maailmasta meitä seurataan ja Jumala antaa meille uskon juuri sillä hetkellä, kun Hän katsoo sopivaksi.
En voi tarkkaan ilmaista hetkeä enkä päivää, jolloin usko minuun tuli, mutta prosessista eri vaiheineen voidaan puhua, ehkä kysymys oli päivistä. Kerroin yllä naisesta, jolla prosessi kesti 2,5 vuotta. Kuitenkin baptistisen käsityksen mukaan olisimme olleet jo heti tahdonratkaisun jälkeen kastekelpoisia (mikä kuitenkin sotii ko. kastekäsitystä vastaan). Kastekeskustelussa varmaankin on tätä pohdittu jo aiemmin.
Yritän vielä vastata numeroimiisi kysymyksiin:
1. Minulta kysyttiin, tahdonko saada Jumalan rauhan?
Vastasin, että tahdon, eikä siinä tilanteessa ehtinyt pohtia teologisia kuvioita. Tajusin vain jotenkin, että minulla on nyt kutsu, joka ei ehkä toistu. Taustatietona se, että olin käynyt pyhäkoulua aiemmin useita vuosia ja uskon asioista oli jonkinlainen tieto tai aavistus.
2. Tahdon -sana merkitsi ehkä "jumalattoman uskoa".
Jumalan rauhaa siitä ei tullut, päinvastoin rauhattomuus. Rauha tuli myöhemmin.
3. Prosessi oli ainakin minulle henkilökohtainen.
Olen kyllä sitä mieltä, että varsinainen usko tulee harvoin sillä samalla hetkellä, kyllä siihen usein liittyy epäilystäkin, että voiko se olla näin yksinkertaista. Ja Jumala antaa sitten rauhan - ajallaan ja tavallaan. Ja kuten jo totesin, ettei ihminen voi määritellä syntymänsä hetkeä.
-
Yritän vielä vastata numeroimiisi kysymyksiin:
1. Minulta kysyttiin, tahdonko saada Jumalan rauhan?
Vastasin, että tahdon, eikä siinä tilanteessa ehtinyt pohtia teologisia kuvioita. Tajusin vain jotenkin, että minulla on nyt kutsu, joka ei ehkä toistu. Taustatietona se, että olin käynyt pyhäkoulua aiemmin useita vuosia ja uskon asioista oli jonkinlainen tieto tai aavistus.
2. Tahdon -sana merkitsi ehkä "jumalattoman uskoa".
Jumalan rauhaa siitä ei tullut, päinvastoin rauhattomuus. Rauha tuli myöhemmin.
3. Prosessi oli ainakin minulle henkilökohtainen.
Olen kyllä sitä mieltä, että varsinainen usko tulee harvoin sillä samalla hetkellä, kyllä siihen usein liittyy epäilystäkin, että voiko se olla näin yksinkertaista. Ja Jumala antaa sitten rauhan - ajallaan ja tavallaan. Ja kuten jo totesin, ettei ihminen voi määritellä syntymänsä hetkeä.
Kiitos vastauksestasi, josta osan tuohon vielä lainasinkin. Viitasit vastauksesi alussa aikaisempaan kirjoitukseen vuodelta 2014, mutta niistä kaikista en ole perillä, koska en vielä tuolloin tälle foorumille kirjoittanut.
Olemme kummatkin suurimman osan elämästämme saaneet elää uskossa Jeesukseen. Vuosikymmenten saatossa kaikki tuokin, mitä kirjoitit vastauksena oli tuttua. Halusinkin kuulla täsmennyksesi eritoten tuohon "tahdon-kohtaan" (en ensisijassa itseni vaan mahdollisesti joidenkin muiden lukijoiden tähden) . Merkillistä kuinka samoilla linjoilla me liikumme.
Olen jo vuosikymmeniä vierastanut "ihmistahdon tekemää ratkaisukristillisyyttä". Ihmistahdon ilmaus ei (välttämättä) ole uskon ilmaus. Silti tykkään sanoa, että ihminen, joka hapuilee Jumalan puoleen on matkalla pelastukseen (eli voisi sanoa; kun tuhlaajapoika nousi vieraalla maalla ja lähti kotia kohti ei vielä ollut pelastunut mutta hän oli matkalla pelastukseen). Jos taas tahdon ratkaisukohdalla tarkoitetaan Jumalan sanan synnyttämää uskoa niin ihminen uudestisyntyy tämän uskon hetkellä.
Itselleni kävi niin, että ymmärryksen tasolla etsin Jumalaa ja anteeksiantamusta kolmisen kuukautta ja sitten kuunnellessani puiston penkillä Raamatusta luettavia kohtia syntyi sydämessäni usko. En vieläkään käsitä kuinka saatoin olla aivan vakuuttunut, että Jeesus on sovittanut ristillä syntini ja tartuin ilman ponnisteluja tähän totuuteen ja sain sydämeeni siinä hetkessä rauhan ja vakuuden, että syntini oli annettu anteeksi. Uudestisyntymisestä en ymmärtänyt silloin mitään, mutta ymmärtääkö vastasyntynyt syntyneensä vai elääkö hän vain saamansa elämän todellisuudessa. Elin onnellisesti Herran armossa kunnes uskovaiset vuoden kuluttua saivat minut uskomaan että minunkin pitää sentään jotain tehdä (entäs "oletko käynyt kasteella", "oletko täytyynyt Pyhällä Hengellä", "uskova ihminen ei viheltele", "teitköhän ollenkaan kokosydämisen ratkaisun kun himot vielä kiusaavat", "et voinut tulla uskoon, kun et rukoillut syntisen rukousta" jne jne).
En tiedä pitääkö kaikkien käydä tuollaisten "helvetin esikartanoiden läpi", mutta kaikkien yritysteni sorruttua jäi jäljelle yhä usko Jeesukseen ja Hänen ristinsä työn riittävyyteen.
-
Kyllä minustakin sitten lopulta tuli "ratkaisukristitty". Olen kertonut siitä lähemmin täällä:
http://puimatanner.net/index.php?topic=628.msg23922#msg23922
-
Siis kääntyminen ... tai edes pysähtyminen ....
Jumalan huutaessa peräämme niinkuin huusi Aadamia,
saa aikaiseksi sen, että kaikki muuttuu.
Jumala ei pysäyttänyt Aadamia. Aadamin oli itse pysähdyttävä.
Ja kohta synti tuotiin valoon,
ja Jumala sovitti (peitti) synnin seuraukset eli alastomuuden,
mikä kuitenkin edellytti sijaiskärsijää
eli viattoman eläimen oli kuoltava Aadamin synnin peittämiseksi.
Siis kääntyminen Jumalan puoleen on mahdollista,
kun Pyhä Henki vetää ja kutsuu meitä, niinkuin Jumala huusi Aadamia.
Ja meidän on se tehtävä - pysähdyttävä, käännyttävä,
suostuttava kohtaamaan Jumala.
Kun tämä on tapahtunut, Jumala lahjoittaa meille uskon, sovittaa syntimme jne.
Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, se saa armon.
Siis kääntykää ja ...
sitten tulee kaikki muu uskosta alkaen lahjana.
-
Ihmisen osuus on vastaanottaa ilmainen pelastus. Vastaanottaminen voi tapahtua kuitenkin monella eri tavalla ja siitä voi jopa kieltäytyä.
-
Uskon syntyminen on ja pysyy ihmiselle mysteerinä. Ei sitä ihminen pysty auki selittämään, eikä tekemään siitä kaavaa.
Ihmiselle on vaikea tunnustaa, ettei hän tiedä jotain ja jokin asia jää selittämättömäksi. Selittämistä riittää, mutta ihmisten kokemusmaailma ei aina tue niitä varmoja selityksiä.
Jumala pelastaa kenet pelastaa.
-
Jumala pelastaa kenet pelastaa.
Jumala ei pelasta kaikkia, mutta pelastaa ne, jotka huutavat asuksi Herran nimeä (Room. 10:12,13). Ymmärrän niin että tätä tarkoittaa predestinaatio eli ennaltamäärääminen. Ei suinkaan niin, että toiset olisi ilman muuta predestinoitu kadotukseen. Jokaisella on mahdollisuus pelastukseen sillä Jumala ei tahdo, että kukaan hukkuu (2. Piet. 3:9).
Pelastuksessa ei ole kysymys mistään arpajaisista, joissa toiset ovat onnekkaampia kuin toiset. Tai jos onkin, niin kaikkien nimellä on jo olemassa voittoarpa. Evankeliumi on tämän ilouutisen julistamista, silti monet hylkäävät pelastuksen.
-
En minäkään usko Jumalan arpovan. Luotan Hänen viisautensa riittävän siihen, mitä en itse osaa selittää.
Ja koska olen epäileväinen ihminen, niin en taida luottaa muidenkaan selityksiin ihan täysin.
Lisäys: tulkoon se kuitenkin vielä sanottua, että useimmiten luen mielelläni ihmisten käsityksiä uskosta ja sen syntymisestä. Jos ei naulaa näkemystään lopulliseksi, niin jotain saattaa oppiakin toisten löydöksistä.
-
Ihmisen osuus on vastaanottaa ilmainen pelastus. Vastaanottaminen voi tapahtua kuitenkin monella eri tavalla ja siitä voi jopa kieltäytyä.
Kyllä. Pelastus on Raamatun mukaan lahja.
Lahja on aina ilmainen lahjan saajalle.
Mutta lahjaa ei ole pakko ottaa vastaan.
Jumalan lahjavanhurskaus on tarjolla,
mutta sen vastaanottaminen edellyttää omasta luopumista.
Jos omat vaatteet ovat kovin hohdokkaat,
voi olla vaikea riisua niitä,
ja ottaa vastaan hääisännän tarjoamaa häävaatetta.
-
. Ihmistahdon ilmaus ei (välttämättä) ole uskon ilmaus. Silti tykkään sanoa, että ihminen, joka hapuilee Jumalan puoleen on matkalla pelastukseen (eli voisi sanoa; kun tuhlaajapoika nousi vieraalla maalla ja lähti kotia kohti ei vielä ollut pelastunut mutta hän oli matkalla pelastukseen).
Entä jos verrataan tapahtumaa syntymään, niin kuin Raamattukin puhuu uudestisyntymisestä? Lapsi, joka on vielä kohdussa, ei ole vielä syntynyt tähän maailmaan, mutta Jumala näkee meidät jo idullamme. Perinteisesti kristilliseen ihmiskäsitykseen on kuulunut sikiön näkeminen ihmisenä ja sikiön oikeuksien puolustaminen. Pitäisikö meidän puolustaa myös vielä "kohdussa" olevan Jumalan lapsen oikeutta pelastukseen, vaikka varsinainen syntymä olisikin vielä edessäpäin?
-
Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
Uskon syntyminen on todellakin mysteeri.
Tulinko uskoon, kun polvistuin ja luin syntisen rukouksen ?
Sen jälkeen alkoi puolitoista vuotta kestänyt "kapina" Jumalaa kohtaan. Helvetillinen taistelu.
Lehtisen Kalevin opetus Jumalasta, joka vanhurskauttaa jumalattoman. Kaikki on ilmaista lahjaa, ja Raamattuhan puhui aivan toista.
Lain miekka viilsi lujaa sydämeen aloittaessani tutustumaan Jumalan Sanaan.
Eihän Jumala vanhurskautakaan syntistä, vaan asettaa isot ehdot seuraajalleen.
Kapina taistelun jälkeen aloin uskollisesti yrittää täyttää Jumalan Sanan vaatimusta ihmiselle, joka tahtoo lähteä Jeesusta seuraamaan.
Yritin täyttää Jumalan ehtoja. Ja epäonnistuin pahasti parannuksen teossani kerta toisensa jälkeen.
Tätä helvettiä kesti noin 10 vuotta, sillä yritys oli kova.
Lopen uupuneena löysin Jumalan armon Jeesuksessa Kristuksessa.
Jos jossain, niin tuon armon löytämisessä koen uudestisyntyneeni.
Rauha tuli sydämeen, vaikka näen itseni yhä syvemmin syntisenä. Ei ole mitään puolusteltavaa tai kerskattavaa Pyhän Jumalan edessä.
Mikä tässä oli ihmisen suoritusta ? Vain vastaan rimpuilua koko elämäni, ja lopulta lopen uupuneena; jättäytyminen Jumalan armoon.
Kaiken työn teki Jumala.
Hän oli valmistanut sovituksen jo ennen maailaman luomista pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.
Pyhän Henegen kautta Hän veti minua puoleensa.
Lain Sanalla näytti synnin todellisuuden sydämelleni. Ja kirkasti Jeesuksen Kristuksen sovitus työn uupuneelle rimpuilijalle.
-
Eikö uskossa Jumalan evankeliumiin tarttuminen ole juuri uskossa olemista? Uudesti syntyminen joissain kristillisissä piireissä täytyy olla jonkinlainen kokemus tai radikaali elämänmuutos, että on hyväksytysti uskossa. Kaikilla ei ole niin radikaalia elämänmuutosta, vaan he löytävät Jumalan evankeliumista Jumalan rakkauden ja syntiensä sovittajan, Jeesuksen, ja näin ovat tulleet uskoon.
Hedelmä sitten todistaa ajan kanssa, että tämä ihminen on pelastunut, ja Jumala tekee työtä hänessä. Kyllä elämänmuutos sieltä sitten nousee, kun Jumala saa tehdä työtä ihmisen sydämessä.
On mielestäni vaarallista perustaa uskonsa esimerkiksi omiin kokemuksiin, tai jopa elämänmuutokseen. Perusta ei ainakaan itselläni voi koskaan olla mitkään kokemukset tai itsestäni todistaminen, vaan Kristus itse. Pelastus täten on aina itseni ulkopuolella, Kristuksessa - vaikka Hän onkin sydämessäni.
-
Kaikilla ei ole niin radikaalia elämänmuutosta, vaan he löytävät Jumalan evankeliumista Jumalan rakkauden ja syntiensä sovittajan, Jeesuksen, ja näin ovat tulleet uskoon.
Jotkut ovat sitä mieltä, että uskoontuloon kuuluu synnintunto. No, minulla ei ollut. Myöhemmin sitä on tullut ihan riittämiin. Jotkut ovat loukkaantuneet siitä kun olen sanonut tehneeni synnit pääosin uskossa ollessani.
-
Rehellisyyteen loukkaantuminen kertoo mielestäni enemmän loukkaantujasta ja hänen epämääräisen ihmismäisestä syntikäsityksestään.
-
Kyllähän Jeesus ja Johannes Kastaja ja muut julistivat:
Kääntykää (tehkää parannus), antakaa sovittaa itsenne jne.
Tämä on meidän osuutemme.
Jumala ei tee sitä meidän puolestamme.
Mutta Hän kyllä vetää meitä Poikansa tykö.
Ja meidän osuutemme on lakata vastustamasta - antautua
Hänen Rakkaudelleen eli Jeesukselle Kristukselle.
Ei ole kovin harvinaista, että ihmisen osuutta perustellaan Raamatusta otetuilla käskymuodoilla. Että kun kerran ihmistä kehoitetaan tekemään jotakin, niin se on sitten ihmisen osuus. Tai 'täytyyhän ihmisen siihen kyetä, koska sitä vaaditaan'. Kai se muuten olisi epäreilua? Järkiparkamme.
Kun Jeesus sanoo esim. "olkaa täydelliset", tarkoittaisiko se, että se on meidän osuutemme?
Jumalan sana ei ole vain informaatiota, johon ihmisen vastaa "tahdonratkaisullaan". Vaan Jumalan sana, kehoitukset ja lupaukset, vaikuttavat sydämeen. Syntyy synnin tunto, pelastuksen tarve, usko. Uskosta seuraa sitten kaikki. Vaikea on ajatella kääntymystä ilman uskoa.
Kyllä se Oloneuvoksen mainitsema termi "oma puumerkki" edelleen on ajankohtainen ja voimissaan kun ihmisen osuutta mietitään. Vaikea siitä on kokonaan irrottautua.
-
Minulle on jotenkin vaikea ajatus tahdonratkaisusta hypppynä "tuntemattomaan". Mihin sillon ajatellaan oltavan matkalla?
Vaikka en tahdo, eikä minulla ole oikeutta vähätellä kenenkään kokemusta. Monenlaista tahdon liikettä siinä voi tapahtua. Uskon kuitenkin kaiken Jumalan puoleen kääntymisen olevan seurausta siitä, että Jumala vetää ihmistä puoleensa. Ja kokemuksemme siinä sitten vaihtelevat. Erilaiset taustamme vaikuttavat myös kokemuksiimme ja etenkin niiden tulkintoihin.
Olen samaa mieltä Micen ja muidenkin asiaan viitanneiden kanssa, ettei uskon syntymistä voida järjelle kovin tarkaan selittää.
"Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
Ihminen voi syntyä normaalisti sairaalassa, saunassa, keskosena tai keisarinleikkausella. Olla happikaapissa heti syntymän jälkeen jne. Kukaan meistä ei tiedä kuin vasta jälkikäteen miten on synnytty tähän maailmaan. Mutta siitä ainakin tiedämme, että jotenkin se on tapahtunut, koska kerran nyt elämme.
-
Eikö uskossa Jumalan evankeliumiin tarttuminen ole juuri uskossa olemista? Uudesti syntyminen joissain kristillisissä piireissä täytyy olla jonkinlainen kokemus tai radikaali elämänmuutos, että on hyväksytysti uskossa. Kaikilla ei ole niin radikaalia elämänmuutosta, vaan he löytävät Jumalan evankeliumista Jumalan rakkauden ja syntiensä sovittajan, Jeesuksen, ja näin ovat tulleet uskoon.
Hedelmä sitten todistaa ajan kanssa, että tämä ihminen on pelastunut, ja Jumala tekee työtä hänessä. Kyllä elämänmuutos sieltä sitten nousee, kun Jumala saa tehdä työtä ihmisen sydämessä.
On mielestäni vaarallista perustaa uskonsa esimerkiksi omiin kokemuksiin, tai jopa elämänmuutokseen. Perusta ei ainakaan itselläni voi koskaan olla mitkään kokemukset tai itsestäni todistaminen, vaan Kristus itse. Pelastus täten on aina itseni ulkopuolella, Kristuksessa - vaikka Hän onkin sydämessäni.
Myötäilen pitkälti noita ajatuskulkuja.
-
Eikö uskossa Jumalan evankeliumiin tarttuminen ole juuri uskossa olemista? Uudesti syntyminen joissain kristillisissä piireissä täytyy olla jonkinlainen kokemus tai radikaali elämänmuutos, että on hyväksytysti uskossa. Kaikilla ei ole niin radikaalia elämänmuutosta, vaan he löytävät Jumalan evankeliumista Jumalan rakkauden ja syntiensä sovittajan, Jeesuksen, ja näin ovat tulleet uskoon.
Hedelmä sitten todistaa ajan kanssa, että tämä ihminen on pelastunut, ja Jumala tekee työtä hänessä. Kyllä elämänmuutos sieltä sitten nousee, kun Jumala saa tehdä työtä ihmisen sydämessä.
On mielestäni vaarallista perustaa uskonsa esimerkiksi omiin kokemuksiin, tai jopa elämänmuutokseen. Perusta ei ainakaan itselläni voi koskaan olla mitkään kokemukset tai itsestäni todistaminen, vaan Kristus itse. Pelastus täten on aina itseni ulkopuolella, Kristuksessa - vaikka Hän onkin sydämessäni.
Siis Raamatun mukaan usko on lahja.
Me emme rupea uskomaan, vaan saamme uskon lahjaksi.
Samoin Raamattu tekee täysin selväksi sen, että Pelastus on lahja.
Mutta lahja on otettava vastaan.
Sikiössä olevan vauvan ei tarvitse tehdä mitään syntyäkseen.
Mutta kun me olemme kuolleet tekemiimme synteihin,
meidän täytyy syntyä uudesti ei enää lihasta ja verestä ja miehen tahdosta,
vaan Jumalasta, Ylhäältä Hengestä.
Miten tämä voi tapahtua. Jeesuksen vastaus oli
kertomus VT:n puolelta.
Hän, joka oli synnitön (vaski)
mutta meidän tähtemme tehtiin synniksi (käärme)
ripustettiin puuhun.
Jokainen käärmeen pureman saanut synnin myrkkyyn kuolemassa oleva,
joka nosti katseensa tuohon puuhun ripustettuun sai uuden elämän.
Ne, jotka eivät nostaneet katsettaan siihen, vaikka tuo vaskikäärme
tuotiin heidä silmiensä eteen,
eivät saaneet uutta elämää vaan kuolivat heissä olevaan myrkkyyn.
Siis meidän on tuo ratkaisu tehtävä.
Käännämmekö katseemme Häneen vai emme.
-
Samoin Jopo.
Yhtä kaikki. Jumala vetää meitä puoleensa, ja milloin se syntymä tapahtuu, sitä on vaikea sanoa ? Mielellämme me mestaroimme näitä asioita.
Varsinkin toisten kohdalla. Laitamme ehtoja asioille oman järkemme mukaan.
Vanhat Jumalan kouluja käyneet , jo kauan sitten ennen meitä eläneet hengelliset isät kirjoittivat kokemuksistaan saman suuuntaisesti kuin oma kokemukseni.
Ihminen herää, kun Jumalan Sana satuttaa. Ja vasta kivuliaan prosessin jälkeen hän löytää armon ja uskon syntisen Vapahtajaan.
Paavo Ruotsalainen oppi lukemaan jo 8 vuotiaana. Raamattu oli hänen aapisensa.
Hän eli Jumalan pelossa saamatta rauhaa sydämeensä. Raamattu ja uskon asiat olivat tuttuja. Ne eivät vain auenneet antaakseen lujan kallio pohjan jolla levätä.
Paavo lähti nuorena miehenä pitkälle vaellukselle Seppä Högmanin luo.
Ensi töikseen Seppä kysyi nääntyneen sielun nähdessään; "Montako puun oksaa katselit matkalla ?"
"Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki. Jeesuksen Kristuksen sisällinen tuntemus."
Tässä oli Sepän diagnoosi Paavolle.
Saatuaan Sepältä lahjaksi Wilkoxin "Kalliin hunajan pisaran" aukesi Paavolle tie Kristuksen luo.
Älköön yllä kirjoittamaani kuitenkaan pidettäkö oikeana mallina Jumalan lapseksi syntymiselle.
Kuten Jopo mainitsikin luonnollisen syntymänkin osalta; syntymä voi tapahtua monin eri tavoin.
Jumala luo monin tavoin uutta, ja meillä ei ole lupa sanoa, jonkun tietyn kaavan olevan se ainoa ja oikea.
Osmo Tiililä. Tuo profetaallinen hahmo Suomen kirkko historiassa.
Hän ei voi sanoa koska tuli uskoon.
Niin pienestä kun hän muistaa; hän on uskonut Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen.
Itselläkin oli lapsen usko. Esikoulussa ja alaluokilla oli selkeä evankeliumin opetus.
Imin sen silloin kuin pesusieni. Nuorena miehenä sitten polvistuin syntisen rukoukseen ja yli kymmenen vuotta myöhemmin löysin Evankeliumin totuuden lain alaisuuden jälkeen.
Jumalan Pyhä Henki on tehnyt sydämessäni työtä koko elämäni. Muokaten sydämen peltoa, jossa Hyvä Siemen voi itää.
Kaikki kunnia kuuluu Jumalalle, joka on jaksanut ylpeää ihmissydäntä hoitaa.
Paljon on kiviä, kantoja, käärmeen pesiä pitänyt poistaa .Kyntää syvältä. Muokata ja kastella.
Ja ainakin omin silmin, paljon on työtä vielä tehtävä.
Syntiä näen, hedelmää en.
Onneksi työ on Jumalan, joka vie aloittamansa työn hyvään päätökseen huonosta maaperästä huolimatta.
Kiitos kuuluu yksin Hänelle.
-
Minulle on jotenkin vaikea ajatus tahdonratkaisusta hypppynä "tuntemattomaan". Mihin sillon ajatellaan oltavan matkalla?
Ei ole tarkoitus, että minun kokemukseni sopisi jollekin muulle. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että "tahdonratkaisuni" ei vielä ollut uskoontuleminen tai uudestisyntyminen. Se tapahtui vähän myöhemmin. Olen täällä kertonut naisesta, jolla meni 2,5 vuotta ratkaisusta uskoontuloon. Ihminen voi suullaan sanoa "tahdon", vaikka hänessä on vielä paljon sellaista, joka ei tahdo. Taitaa muuten olla loppuun asti.
Sanoessani "tahdon" en osannut edes ajatella teolgisia kiemuroita tai mahdollista tulevaisuutta uskovana. Siinä mielessä se merkitsi minulle hyppyä tutemattomaan. Ja tähän saumaan iski sielunvihollinen ja siitä alkoi kamppailu minusta. Jos tämä vaihe olisi kestänyt pitkään, olisi mieleni ehkä järkkynyt, niin vakavasta asiasta oli kysymys. Joillekin on ehkä käynyt niin ja siitä on saatu aihetta puheisiin, että "uskonto" tekee hulluksi.
Jännä juttu sinänsä, että baptistinen kastenäkemys perustuu juuri tuohon tahdon ratkaisuun, vaikka siinä ei aina vielä ole kysymys uudestisyntymisestä.
-
Uskoon tuleminen on Jumalan sanan mukaan ojentautumista, eli Jumalan tahdon hyväksymistä - ihmisen oman elämän kohdalla. Tätä voi mielestäni juuri kutsua synnintunnoksi. Jumalan laki ja sana tuomitsee omat syntimme, ja johtaa ihmisen syylliseksi synnin tähden Jumalan edessä.
Kuitenkin tästä käsin tapahtuva ojentautuminen Jumalan tahdon mukaan voi kääntyä lainalaisuudeksi, jossa ihminen pyrkii noudattamaan Jumalan tahtoa, ja vapautumaan synnistä. Tämä kaikki on hyvää ja raamatullista, mutta ellei uskoon tullut kasva Jumalan armossa ja Kristuksen tuntemisessa, voi uskon elämä tulla vain: "käsky käskyn päälle - läksy läksyn päälle". Uskonnollisuus on aina luonteeltaan lainalaisuutta, jossa ihminen suorittaa pelastustaan.
Siksi itse ajattelen Raamatun valossa, että uudesti syntyminen on Jumalan evankeliumin ymmärtämistä, ja Kristuksen varaan täysin pelastuksensa perustamista. Pyhä Henki annetaan siinä pelastetulle sinetiksi, ja Herra tulee asumaan pelastetutun sydämeen.
Tämä hyvinkin liittyy aloitukseen, eli nöyrtyä Jumalan vanhurskauden alle, eli tunnustaa vain Kristus vanhurskaana syntisen ihmisen pelastajana, ja hänelle luettavana vanhurskautena.
-
Siksi itse ajattelen Raamatun valossa, että uudesti syntyminen on Jumalan evankeliumin ymmärtämistä, ja Kristuksen varaan täysin pelastuksensa perustamista. Pyhä Henki annetaan siinä pelastetulle sinetiksi, ja Herra tulee asumaan pelastetutun sydämeen.
Kiinnitin huomiota noihin lihavoituihin. Ajattelen niin, että evankeliumin ymmärtäminen voi alussa olla hyvinkin vajaata ja samoin Kristuksen varaan täysin pelastuksensa perustaminen. Siksi ihmisiä tulee uskoon mitä ihmeellisimmissä yhteisöissä vaikka ne voivat olla äärimmäisen lakihenkisiä ja harhaoppisia. Mutta Pyhä Henki ohjaa kaikkeen totuuteen, mikäli saa sen tehdä. Joskus uskova kuuntelee kuitenkin enemmän seurakuntansa opetusta kuin Pyhää Henkeä ja silloin lopputulos voi olla hyvinkin surkea. Rakkaus totuuteen on siis äärimmäisen tärkeää riippumatta siitä, mihin kuuluu.
Uskoontulossa voi olla siis kaikki ymmärtäminen hyvin vajaata, mutta kasvun myötä totuudet alkavat suotuisissa oloissa kirkastua .
-
On totta ja selvää, että evankeliumin julistuksen yhteyteen tulee kuulua kehoitus tehdä parannus, uskoa, ottaa Jumalan armo vastaan. Jeesus sanoi heti toimintansa alussa:"Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."
Jos ei uskota evankeliumia Jeesuksesta, eikä siis oteta Jumalan armoa vastaan, se jää turhaksi. "Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi"(2.Kor.6)
Raamattu kertoo myös karun totuuden ihmisestä luonnollisessa tilassa:
"Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti"(1.Kor.2)
Luonnollinen ihminen siis 1) ei ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, 2)Pitää sitä (evankeliumia) hullutuksena, 3)Ei voi ymmärtää sitä.
Siitä, että joku ylipäätään on tullut Jeesuksen uskovaksi on täytynyt tapahtua ihme. Jumalan Hengen työ. Minusta on kovin outoa - vaikkakin toisaalta ymmärrettävää - se hyvin yleinen ajatus, että uudestisyntymätön ihminen "tekee tahdonratkaisun" tullakseen uudestisyntyneeksi eli uskovaksi. Tahtomme tulee juuri kääntyä. Omalla tahdolammeko sen kääntäisimme? Sitä voi miettiä vaikka em. Paavalin tekstin valossa. Jumalan Henki ja sana sen saavat aikaan. Ja niin kaikki kunnia jää yksin Jumalalle.
"jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta"(1.Piet.1)
Lainaus Ev.lut. tunnustuskirjoista ihmisen mahdollisuuksista:
"Suhteessa hyvään ihminen on aivan kuollut ja täysin turmeltunut. Ihmisluonnossa ei lankeemuksen jälkeen ennen uudestisyntymistä ole tallella vähäisintäkään sellaisten hengellisten voimien kipinää, joilla hän itsestään kykenisi valmistautumaan Jumalan armoon tai ottamaan tarjotun armon vastaan. Hän ei sinänsä ole armon saamiseen kelvollinen eikä voi tehdä itseään sellaiseksi. Omien kykyjensä varassa hän ei voi, edes apuna, edistää, aikaansaada, vaikuttaa, mitään omaan kääntymykseensä kuuluvaa - ei kokonaan, ei puoleksi eikä vähimmäksi, ei pienen pienimmäksikään osaksi, niin että se tapahtuisi "ikäänkuin hänestä itsestään".
-
Mainitsinkin aiemmin, että toisaalta on hyvinkin ymmärrettävää se yleinen käsitys, että "tekemällä tahdonratkaisun" ihminen ottaa evankeliumin ja pelastuksen vastaan. Sen suuntaisesti olen myös itse uskon elämän alkutaipalella ajatellut. Se antaa luonnolliselle järjellemme vastauksen kysymykseen, miksi toinen pelastuu ja toinen ei.
Toinen ääripää taas perustaa vastauksensa samaan kysymykseen kaksinkertaisella predestinaatiolla (Galvin).
Kolmas vaihtoehto on jättää kysymys avoimeksi. Pelastus on kokonaan armosta - siis koko pelastus - myöskin usko eli evankeliumin vastaan ottaminen. Evankeliumin torjumisesta taas Raamattu osoittaa vastuulliseksi ihmistä. Siinä uskova ei voi ajatella olevansa naapurin Ville parempi, koska on "tehnnyt ratkaisun". Vaan saa kiittää uskosta yksin Jumalaa. Ja kertoa Jumalan armosta Villellekin. Kehoittaa ja rohkaista häntä uskomaan. Toivoa ja rukoilla, että sama armon ihme saisi tapahtua hänenkin kohdallaan.
Tuo kolmas vaihtoehto on ihmisen lokiigalle ongelmallisin. Uskon kuitenkin, että silloin joudutaan vähiten ristiriitaan Raamatun kanssa. Ja Jumala saa yksin kaiken kunnian pelastuksesta. Kaiken. Raamattu on lokiiggamme yläpuolella ja niin sen tulee olla.
-
Siis ... meidän täytyy ottaa vastaan Hänet,
joka on Jumalan Vanhurskaus, Pelastus ja Iankaikkinen Elämä.
Ei tätä pidä millään tavoin yrittää vesittää.
Silloin teksimme karhunpalveluksen.
Vaan aivan päinvastoin meidän tulee Kristuksen puolesta kehottaa kaikkia:
Antakaa sovittaa itsenne!!!
-
Raamattu kehottaa selvään synnistä pois kääntymykseen ("tehkää parannus") sekä evankeliumin uskomiseen ("uskokaa evankeliumi").
Olennaista ei ole pohtia missä määrin me toimimme siinä, vaan se että Jumalan Sana lävistää sydämemme siinä määrin, että emme pääse pakoon enää Jumalan pelastuskutsua. Vastustamaton Jumalan armo ja kutsu saa meidät hylkäämään synnin ja näkemään Kristuksen syntiemme sovittajana.
Tästä kuitenkin kaikki kunnia kuuluu Jumalalle. Hän antaa mielenmuutoksen, ja hyvyydellään vetää ihmistä parannukseen, eli kääntymykseen.
Pelagiolaisuuden vapaantahdon oppi on täysin mahdoton Raamatun valossa, sillä se jättää "mahdottoman" ihmisen harteille, vaikka Jeesuskin vastasi opetuslapsien Häneltä kysyessä: "Kuka sitten voi pelastua?" - "Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista".
Ihminen ei voi kääntyä itse, ellei Herra häntä vedä - siksi ihmisen kuollutta sydäntä lähelle tuleva Jumalan rakkauden kutsu Jumalan Sanan kautta on aina kultaakin arvokkaampaa. "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta". [Apt.2:40] > "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin" [Apt.2:41]
-
Kirjoitin toisaalla näin:
"On kaksi harhaoppia pelastumisesta. Toinen on se, että pelastumisessa kaikki riippuu ihmisestä. Toinen on se, ettei pelastumisessa mikään riipu ihmisestä. Kumpikaan ei ole totta."
Olen edelleen samaa mieltä. On hyvä muistaa, että pelastus ja pelastuminen ovat kaksi eri asiaa.
-
Ihminen ei voi kääntyä itse, ellei Herra häntä vedä - siksi ihmisen kuollutta sydäntä lähelle tuleva Jumalan rakkauden kutsu Jumalan Sanan kautta on aina kultaakin arvokkaampaa. "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta". [Apt.2:40] > "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin" [Apt.2:41]
Aamen!
Pietari julisti Pyhässä Hengessä Jumalan Sanaa,
ja kolme tuhatta miestä kääntyi.
Jos Jumalan Rakkauden kutsu ei olisi heitä vetänyt Jeesuksen tykö,
eivät he olisi kääntyneet.
Mutta meillä on tuollaisessakin tilanteessa mahdollisuus pistää hanttiin
ja olla kääntymättä.
Rauhaan ja Rakkauteen ei ketään voi pakottaa.
Siihen antaudutaan.
-
Siis ... meidän täytyy ottaa vastaan Hänet,
joka on Jumalan Vanhurskaus, Pelastus ja Iankaikkinen Elämä.
Ei tätä pidä millään tavoin yrittää vesittää.
Silloin teksimme karhunpalveluksen.
Vaan aivan päinvastoin meidän tulee Kristuksen puolesta kehottaa kaikkia:
Antakaa sovittaa itsenne!!!
Noin se on, siitä ei ole epäselvyyttä.
Otammeko kunnian itsellemme tuosta vastaanottamisesta vai kiitämmekö siitä yksin Jumalaa?
-
Sinikka ja Mikko Aalto ovat kirjoittaneet pitkällisen kokemuksen pohjalta kirjan "Armo kadoksissa?" (Karas-Sana). Heillä on myös karismaattista taustaa. Kirjassa kiinnittyy huomio erityisesti ihmisen ns. farisealaisuuteen. Sen lukemattomiin hurskailtakin näyttäviin ilmenemismuotoihin. Armo taitaa olla - käytännössä - ihmiselle kaikkein vaikeimpia asioita ymmärtää. Vaikka ei kaikkiin yksityiskohtiin yhtyisikään, kirjaa voi suostella oman itsensä ja Jumalan armon tuntemisen tutkisteluun.
Senkin äärellä joutuu valitettavasti myöntämään, että myös oman puseroni alla asustaa edelleen fariseus. Se pyrii jatkuvasti nostamaan päätään, esittämään parempaa kuin on, ottamaan itselleen kunniaa ja osuuksia pelastuksesta ja armosta.
Mainitusta kirjasta kohdasta "Tee ratkaisu" (s. 46-47):
"Ratkaisukristillisyydellä tarkoitetaan näkemystä, jonka mukaan ihmisen uskonelämä alkaa siitä, että hän avaa sydämensä Jeesukselle, ottaa hänet vastaan Vapahtajanaan, ratkaisee Kristuksen puoleen, antaa elämänsä hänelle - eri kristillisissä yhteisöissä käytetään hieman eri nimitystä. Niin usein myös tapahtuu.
Mutta ongelmat alkavat siinä vaiheessa, jolloin rupeamme epäilemään, olemmeko todella Jumalan lapsia, ja meitä neuvotaan: Muistele vain päivää, jolloin annoit elämäsi Jeesukselle ja näytä Raamatusta saatanalle, että olet ottanut Jeesuksen vastaan (Ilm.3:20). Tällä pyritään auttamaan ihmistä pelastusvarmuuteen. Sellaiset neuvot näyttävät aivan oikeilta, mutta itse asiassa ne ovat kaukana oikeasta. Mikä todiste se on Jumalan lapseudesta, että on avannut sydämensä oven tai rukoillut Jeesusta elämäänsä? Onko Jumala jollakin tavalla velvollinen antamaan armonsa minulle, koska minä olen tehnyt jotakin? Antaako Jumala armonsa vastalahjaksi, koska me olemme armollisesti ottaneet Vapahtajan vastaan?
Hän voi armossaan niin tehdäkin, mutta ei meidän ratkaisumme tähden. Pelastuksen perustuksena ratkaisu on auttamatoman kestämätön. Ratkaisumme on täysin syntisen ihmisen tekemä syntinen valinta, lihasta syntynyt tuote siitäkin huolimatta, että kaipuu Vapahtajan yhteyteen on Pyhän Hengen työtä. Mutta tällaisen syntisen valinnan, Jeesuksen vastaanottamisen, Vapahtaja on itse sovittanut ristillä. Eihän hän voi koskaan todeta:"Nyt ratkaisusi oli riittävä".
On totta, että useimmilla pelastuksen perustus ns. ratkaisun jälkeen vähitellen siirtyy ristiin, mutta toisaalta on surullista tavata ihmisiä, jotka vuosien uskossaolon jälkeen vielä turvautuvat uskoontuloonsa eivätkä Kristukseen."
-
On hyvä muistaa, että pelastus ja pelastuminen ovat kaksi eri asiaa.
Avaisitko Paulus hieman tuota vielä. Onko vain jompikumpi armosta vai molemmat?
-
Siis ... meidän täytyy ottaa vastaan Hänet,
joka on Jumalan Vanhurskaus, Pelastus ja Iankaikkinen Elämä.
Ei tätä pidä millään tavoin yrittää vesittää.
Silloin teksimme karhunpalveluksen.
Vaan aivan päinvastoin meidän tulee Kristuksen puolesta kehottaa kaikkia:
Antakaa sovittaa itsenne!!!
Noin se on, siitä ei ole epäselvyyttä.
Otammeko kunnian itsellemme tuosta vastaanottamisesta vai kiitämmekö siitä yksin Jumalaa?
Jos hukkuva ihminen tarttuu hänelle heitettyyn pelastusrenkaaseen,
ja näin pelastuu,
niin tuskin hänen mieleensä koskaan tulee ajatus, että olinpa minä mainio.
Mutta pelastajaansa hän varmastikin ylistää kaikille ihmisille.
-
Raamattu kehottaa selvään synnistä pois kääntymykseen ("tehkää parannus") sekä evankeliumin uskomiseen ("uskokaa evankeliumi").
Olennaista ei ole pohtia missä määrin me toimimme siinä, vaan se että Jumalan Sana lävistää sydämemme siinä määrin, että emme pääse pakoon enää Jumalan pelastuskutsua. Vastustamaton Jumalan armo ja kutsu saa meidät hylkäämään synnin ja näkemään Kristuksen syntiemme sovittajana.
Tästä kuitenkin kaikki kunnia kuuluu Jumalalle. Hän antaa mielenmuutoksen, ja hyvyydellään vetää ihmistä parannukseen, eli kääntymykseen.
Pelagiolaisuuden vapaantahdon oppi on täysin mahdoton Raamatun valossa, sillä se jättää "mahdottoman" ihmisen harteille, vaikka Jeesuskin vastasi opetuslapsien Häneltä kysyessä: "Kuka sitten voi pelastua?" - "Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista".
Ihminen ei voi kääntyä itse, ellei Herra häntä vedä - siksi ihmisen kuollutta sydäntä lähelle tuleva Jumalan rakkauden kutsu Jumalan Sanan kautta on aina kultaakin arvokkaampaa. "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta". [Apt.2:40] > "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin" [Apt.2:41]
Hyviä ajatuksia tuossa. Tuosta "vastustamattomasta" armosta ja kutsusta en nyt varma, mitä sillä tuossa yhteydessä tarkoitetaan.
Apostolien teoissa on hyviä esimerkkejä julistuksesta käytönnön tilanteissa. Ja Jumalan sanan muuttavasta voimasta, joka synnyttää synnin tunnon, armon tarpeen, uskon. Ei siellä julistuksen yhteydessä aleta kovin tarkkaan analysoimaan mihin ihminen kykenee tai ei kykene. Ei kerrota vapaasta tahdosta tai sen puutteesta. On evankeliumin julistuksen, kehoitusten ja vastaanottamisen aika. Siellä julistetaan!
Syvällisempi opillinen pohdinta löytyy tarkemmin apostolien kirjeistä. Sieltä sitten viimeistään pitäisi selvitä, että armoa se kaikki on ollut.
En nyt tarkemmin tunne saarnaaja Spurgeonia tai hänen hengellistä yhteisöään. Mutta hän on sanonut hauskasti mielestäni ajattelemisen arvoisen lausuman:
"Oven edessä yläpuolella lukee:"Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi". Ja kun siitä sitten mennään sisäpuolelle, siellä lukee yläkarmissa:"Ette te valinneet minua, vaan minä valitsien teidät"(muistinvarainen lainaus)
-
Siis ... meidän täytyy ottaa vastaan Hänet,
joka on Jumalan Vanhurskaus, Pelastus ja Iankaikkinen Elämä.
Ei tätä pidä millään tavoin yrittää vesittää.
Silloin teksimme karhunpalveluksen.
Vaan aivan päinvastoin meidän tulee Kristuksen puolesta kehottaa kaikkia:
Antakaa sovittaa itsenne!!!
Noin se on, siitä ei ole epäselvyyttä.
Otammeko kunnian itsellemme tuosta vastaanottamisesta vai kiitämmekö siitä yksin Jumalaa?
Jos hukkuva ihminen tarttuu hänelle heitettyyn pelastusrenkaaseen,
ja näin pelastuu,
niin tuskin hänen mieleensä koskaan tulee ajatus, että olinpa minä mainio.
Mutta pelastajaansa hän varmastikin ylistää kaikille ihmisille.
Aivan. Tuskinpa hän kertoo tehneensä ratkaisun ottaa pelastusrankaasta kiinni. Hätä saa sen tekemään.
-
On hyvä muistaa, että pelastus ja pelastuminen ovat kaksi eri asiaa.
Avaisitko Paulus hieman tuota vielä. Onko vain jompikumpi armosta vai molemmat?
Hyvä kysymys. Mielestäni kumpikin ovat armosta. Pelastus on valmistettu meille jo 2000 vuotta sitten. Pelastuminen puolestaan on jokaiselle henkilökohtainen. Käsitykseni mukaan jokainen lapsi syntyy tähän maailmaan Jumalan lapsena, jossain vaiheessa käy yleensä niin, että tapahtuu hengellinen kuolema ja epäusko astuu kuvioihin.
Kalamos kirjoitti edellä:
Jos hukkuva ihminen tarttuu hänelle heitettyyn pelastusrenkaaseen,
ja näin pelastuu,
niin tuskin hänen mieleensä koskaan tulee ajatus, että olinpa minä mainio.
Mutta pelastajaansa hän varmastikin ylistää kaikille ihmisille.
Vastasit Kalamokselle:
"Aivan. Tuskinpa hän kertoo tehneensä ratkaisun ottaa pelastusrenkaasta kiinni. Hätä saa sen tekemään."
Ratkaisu-sana on hieman moniselitteinen. Ihminen voi tehdä jotain ratkaisevaa monin eri tavoin. Jotain asiaa (=ratkaisua) voi harkita vuosikaupalla. Joskus "ratkaisu" on spontaani reaktio, jossa tartutaan pelastusrenkaaseen. Teoriassa on mahdollisuus välttää ratkaisua ja hukkua. Raamattu kehottaa monin kohdin siihen, että ihmisen on jollain tapaa reagoitava (pelastus)kutsuun. Kysymys on siitä, että ihminen ottaa vastaan (lahja)pelastuksen tai on ottamatta. Lahja pysyy 100-prosenttisesti lahjana, siihen voi suhtautua kahdella toisilleen vastakkaisella tavalla. Lutherkin opetti tätä pelastuksen vastaanottamisen välttämättömyyttä. Nyt en tähän hätään löydä ko. tekstiä, mutta se löytynee aikanaan.
Omasta kokemuksestani olen kertonut, etten vielä tullut Jumalan lapseksi "tahdonratkaisun" myötä, vaan se oli kohdallani "synnytystuskien" alku.
Ekahelluntaina "ratkaisu" sijoittunee ajallisesti sydämeen saadun piston ja kasteen väliin: "jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin…"
-
Yllä Paulus kirjoitti: "Käsitykseni mukaan jokainen lapsi syntyy tähän maailmaan Jumalan lapsena, jossain vaiheessa käy yleensä niin, että tapahtuu hengellinen kuolema ja epäusko astuu kuvioihin."
Mielestäni Raamattu käsittelee koko ihmiskuntaa joko Aadamissa tai Kristuksessa. Syntyperä ratkaisee kohtalomme ja luonnollisen syntymän kokenut pitää Jeesuksen opetuksensa mukaan syntyä uudesti voidakseen päästä sisälle Jumalan valtakunnan. Minusta tämä on hyvin perustavaa laatua oleva Uuden Testamentin opetus, josta en tahdo poiketa vaikka en kaikkea ymmärräkään.
Muuten, Paulus käytti tuossa lainaamassani paikassa merkillistä sanavalintaa "jossain vaiheessa käy yleensä niin". Entä jos ei käy niin kuin yleensä ja ihminen ei lankeakaan? Mihin hän sitten tarvitsee Kristuksen pelastustyötä ja armoa? Jätän tämän pohdittavaksi?
-
Muuten, Paulus käytti tuossa lainaamassani paikassa merkillistä sanavalintaa "jossain vaiheessa käy yleensä niin". Entä jos ei käy niin kuin yleensä ja ihminen ei lankeakaan? Mihin hän sitten tarvitsee Kristuksen pelastustyötä ja armoa? Jätän tämän pohdittavaksi?
En väitä olevani tässä asiassa auktoriteetti, enkä missään muussakaan. Pohjimmiltaan minulla on halu löytää totuus ja kaikkein vähiten haluaisin sitoutua jonkun ryhmän tai jonkun kellokkaan näkemykseen.
Tuota ongelmaksi koettua asiaa on täällä käsitelty jo aiemmin, olikohan "Pelastus ilman uudestisyntymistä". Siellä muistaakseni keskusteltiin siitä mahdollisuudesta, että joku voisi säilyttää lapsenuskonsa elämän loppuun asti. Olen tuntenut ainakin kaksi henkilöä, jotka kertoivat aina uskoneensa, enkä sitä heidän kohdallaan voinut epäillä. Etsin tuon keskustelun, jos löydän.
Täällä aiheesta on peräti 12 sivua:
http://puimatanner.net/index.php?topic=194.msg8554#msg8554
-
Tuskinpa hän kertoo tehneensä ratkaisun ottaa pelastusrankaasta kiinni. Hätä saa sen tekemään.
Mutta varmastikin kertoo siitä,
kuinka hän otti kiinni pelastusrenkaasta.
Siitäkin on hyvä kertoa,
että me kaikki olemme hukkuvassa laivassa,
jos emme vielä ole siirretyt pelastusveneeseen.
-
Muuten, Paulus käytti tuossa lainaamassani paikassa merkillistä sanavalintaa "jossain vaiheessa käy yleensä niin". Entä jos ei käy niin kuin yleensä ja ihminen ei lankeakaan? Mihin hän sitten tarvitsee Kristuksen pelastustyötä ja armoa? Jätän tämän pohdittavaksi?
Ei kait sellaista ihmista olekaan, joka ei lankeaisi (lankeamisen ei tarvitse olla mitään rajua, synnintunto saattaa syntyä pienestä epäpuhtaasta ajatuksesta). Mutta tietyissä olosuhteissa voi olla sisimpään iskostunut käsitys, että aina saa tulla armoistuimen eteen päivittäin. Pidän täysin mahdollisena sitä, että lapsenusko saattaa kantaa läpi elämän, kuten edesmennyt ystäväni kertoi. Hän sanoi, että hänellä ei ole uskoontulokokemusta, koska hän on aina uskonut. Mielestäni hänen elämänsä kertoi siitä, että hänen uskonsa kantoi hedelmää. Myös hänen poikansa vahvisti asian.
Suviseurapuheissa joku isä kertoi olleensa 5-vuotiaan poikansa kanssa kahdestaan autoajelulla. Poika istui hänen vieressään ja sanoi yht'äkkiä isälle, että tärkeintä elämässä on syntien anteeksiantamus. Tottakai se oli seuroissa opittua, mutta se oli pojan sydämeen syöpynyt toivottavasti lähtemättömästi. Uskon, että lapsuuden usko voi kantaa perille asti riippumatta siitä, millaisia kokemuksia matkalla on.
-
Muuten, Paulus käytti tuossa lainaamassani paikassa merkillistä sanavalintaa "jossain vaiheessa käy yleensä niin". Entä jos ei käy niin kuin yleensä ja ihminen ei lankeakaan? Mihin hän sitten tarvitsee Kristuksen pelastustyötä ja armoa? Jätän tämän pohdittavaksi?
Ei kait sellaista ihmista olekaan, joka ei lankeaisi (lankeamisen ei tarvitse olla mitään rajua, synnintunto saattaa syntyä pienestä epäpuhtaasta ajatuksesta). Mutta tietyissä olosuhteissa voi olla sisimpään iskostunut käsitys, että aina saa tulla armoistuimen eteen päivittäin. Pidän täysin mahdollisena sitä, että lapsenusko saattaa kantaa läpi elämän, kuten edesmennyt ystäväni kertoi. Hän sanoi, että hänellä ei ole uskoontulokokemusta, koska hän on aina uskonut. Mielestäni hänen elämänsä kertoi siitä, että hänen uskonsa kantoi hedelmää. Myös hänen poikansa vahvisti asian.
Suviseurapuheissa joku isä kertoi olleensa 5-vuotiaan poikansa kanssa kahdestaan autoajelulla. Poika istui hänen vieressään ja sanoi yht'äkkiä isälle, että tärkeintä elämässä on syntien anteeksiantamus. Tottakai se oli seuroissa opittua, mutta se oli pojan sydämeen syöpynyt toivottavasti lähtemättömästi. Uskon, että lapsuuden usko voi kantaa perille asti riippumatta siitä, millaisia kokemuksia matkalla on.
Me puhumme nyt mitä ilmeisemmin eri asioista. Minä lähdin liikkeelle siitä kirjoituksesi synnyttämästä ajatuksesta, että olisimme syntyessämme syntyperältämme synnittömiä Jumalan lapsia, jotka sitten menettäisimme lapsioikeutemme tekosynteihin langettuamme. Monille ihmisille näyttää olevan kovin tärkeää synnymmekö maailmaan hyvinä vai pahoina, mutta onko sillä suurtakaan merkitystä jos syntyperämme ratkaisee iankaikkisuuskohtalomme eikä hyvyys tai pahuus? Voimme toki päätellä ja Raamatulla perustella, että tehtyämme tekosyntejä meistä tuli syntisiä ("kaikki ovat syntiä tehneet", "kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet"), mutta kyllä ymmärrykseni mukaan me olemme syntisiä ennen kaikkea siksi, koska olemme syntyneet väärään sukuun. Ei vain tekomme vaan myös olemuksemme on syntinen, vieläpä täysin peruttamattomalla tavalla. Turmeltunutta luontoamme ei voida korjata eikä parantaa, siksipä sen on kuoltava. Synnin varsinainen olemus ei tule ihmiseen syntiä tekemällä vaan päinvastoin se asuu meissä perittynä ja synnyttää synnin teot. "Kun käskysana tuli, niin synti virkosi". Synti virkosi! Heräsi! Meihin se ei tullut ulkopuolelta kuten Aadamiin, joka myi meidät synnin alaisuuteen. "Synti virkosi ja minä kuolin". Tarvittiin toinen kantasuvun edustaja, ihminen josta tuli viimeinen Aadam. Aadamissa perimme kirouksen ja kuoleman, Kristuksessa siunauksen ja elämän.
Uskon useimpien uskovaisten käsittävän syntiasian sen suuntaisesti kuin tuossa kirjoitin. Toki olen tavannut aivan toisellakin tavalla asian ymmärtäneitä ihmisiä eikä minulla kuitenkaan ole syytä epäile heidänkään lapsioikeuttaan... Olen niin väsynyt että pohdin oliko tässä tekstissäni mitään ymmärrettävää?
-
Minä lähdin liikkeelle siitä kirjoituksesi synnyttämästä ajatuksesta, että olisimme syntyessämme syntyperältämme synnittömiä Jumalan lapsia, jotka sitten menettäisimme lapsioikeutemme tekosynteihin langettuamme.
Olen ilmaissut itseäni väärin, jos siitä noin olet ymmärtänyt. Kukaan ei synny tähän maailmaan synnittömänä, mutta jokainen syntyy sovitettuun maailmaan (2. Kor. 5:19). Nyt ajattelen niin, että ihminen menettää sovituksen tuoman "edun" ainoastaan epäuskonsa vuoksi, mutta lapsella ei vielä ole tätä "epäuskon kykyä".
En tiedä, opetetaanko missään näin, jos olen väärässä, niin häpeä olkoon minun.
-
Oloneuvos
-- ymmärrykseni mukaan me olemme syntisiä ennen kaikkea siksi, koska olemme syntyneet väärään sukuun. Ei vain tekomme vaan myös olemuksemme on syntinen, vieläpä täysin peruttamattomalla tavalla. Turmeltunutta luontoamme ei voida korjata eikä parantaa, siksipä sen on kuoltava. Synnin varsinainen olemus ei tule ihmiseen syntiä tekemällä vaan päinvastoin se asuu meissä perittynä ja synnyttää synnin teot. "Kun käskysana tuli, niin synti virkosi". Synti virkosi! Heräsi! Meihin se ei tullut ulkopuolelta kuten Aadamiin, joka myi meidät synnin alaisuuteen. "Synti virkosi ja minä kuolin". Tarvittiin toinen kantasuvun edustaja, ihminen josta tuli viimeinen Aadam. Aadamissa perimme kirouksen ja kuoleman, Kristuksessa siunauksen ja elämän.
Uskon useimpien uskovaisten käsittävän syntiasian sen suuntaisesti kuin tuossa kirjoitin. Toki olen tavannut aivan toisellakin tavalla asian ymmärtäneitä ihmisiä eikä minulla kuitenkaan ole syytä epäile heidänkään lapsioikeuttaan... Olen niin väsynyt että pohdin oliko tässä tekstissäni mitään ymmärrettävää?
Mielestäni asia on juuri noin. Hyvä kiteytys.
Itse olen myös sitä mieltä, ettei meillä ole syytä epäillä toisten lapsioikeutta. Vaikka asioista oltaisiinkin joissain tai monissakin kohdin eri mieltä. Ja että käsitettä "harhaoppi" pitää käyttää erityisen säästeliäästi. Ellei sitten ole kyse ihan perusteisiin liittyvästä asiasta. Kuten esim. Jeesuksen sovitustyön kieltämisestä, tai Hänestä ainoana tienä iankaikkiseen elämään.
Ps.
Joko sinulla Oloneuvos oli se joku operaatio josta toisaalla oli mainintaa? Että kuinka olet selvinnyt ja mikä on vointi?
-
Tuskinpa hän kertoo tehneensä ratkaisun ottaa pelastusrankaasta kiinni. Hätä saa sen tekemään.
Mutta varmastikin kertoo siitä,
kuinka hän otti kiinni pelastusrenkaasta.
Siitäkin on hyvä kertoa,
että me kaikki olemme hukkuvassa laivassa,
jos emme vielä ole siirretyt pelastusveneeseen.
Kyllä, juuri tuo on tärkeää, että ymmärrettäsiiin tilanteemme. Että ilman evankeliumia ollaan hukkumassa. Uskosta osaton ihminenhän pyrkii pärjäämään niin kauan 'omillaan' ilman Jumalaa kuin mahdollista. Hädässä olevaa hukkuvaa ei tarvinne kauheasti patistella ottaman kiinni pelastusrenkaasta. Rohkaista siihen voi, että siinä on ainoa mahdollisuus pelastua kauhealta (tukehtumis) kuolemalta.
Kuvakielen käyttö voi olla monesti valaisevaa. Siinä on kyllä vaaransakin. Ajatukset voivat saada siitä myös väärän suunnan ja tulkinnan. Voisiko ajatella niin, että Jumalan sana on se pelastusrengas ja usko on se käsi jolla siihen tartutaan? Ja uskokin on lahja, joka tulee Kristuksen sanan kuulemisesta.
-
'Avaisitko Paulus hieman tuota vielä. Onko vain jompikumpi armosta vai molemmat?'
Hyvä kysymys. Mielestäni kumpikin ovat armosta. Pelastus on valmistettu meille jo 2000 vuotta sitten. Pelastuminen puolestaan on jokaiselle henkilökohtainen.
- -
Lutherkin opetti tätä pelastuksen vastaanottamisen välttämättömyyttä. Nyt en tähän hätään löydä ko. tekstiä, mutta se löytynee aikanaan.
Omasta kokemuksestani olen kertonut, etten vielä tullut Jumalan lapseksi "tahdonratkaisun" myötä, vaan se oli kohdallani "synnytystuskien" alku.
Ekahelluntaina "ratkaisu" sijoittunee ajallisesti sydämeen saadun piston ja kasteen väliin: "jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin…"
Hyvä, jos ajattelet myöskin "pelastumisen" henkilökohtaisena asiana olevan armosta.
Toki pelastukseen kuuluu sen valmistaminen Jeesusken ristintyön kautta ja sitten sen vastaanottaminen. Muutenhan koko evankeliumin julistus olisi turhaa. Siitä ei liene kenelläkään epäselvyyttä tai erimielisyyttä. Enkä ainakaan ole tahtonut sitä missään vaiheessa kyseenalaistaa - jos joku olisi niin ymmärtänyt.
Toki Luther opetti siitä samoin. Hän opetti myös, että kaikki liikahdukset Jumalan suuntaan on Jumalan armoa ja vaikutusta. Myöskin ihmisen tahdon kääntyminen. Miten muuten se voisi ollakaan, kun luonnollinen lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, ei ota vastaan Jumalan puhetta, pitää sitä hullutuksena, eikä voi sitä ymmärtää(1.Kor.2)?
Helluntaina Pietarin julistus, Jumalan sana, sai aikaan piston kuulijoiden sydämessä. He näkivät olevansa hukkumassa ja pyysivät saada tietää miten siitä tilanteesta voi pelastua. Ja joka sitä janosi ja tarvitsi otti vaarin Pietarin kehoituksesta. Mielestäni Jumalan sana sai aikaan tuon muutoksen sydmissä.
-
Voisiko ajatella niin, että Jumalan sana on se pelastusrengas ja usko on se käsi jolla siihen tartutaan? Ja uskokin on lahja, joka tulee Kristuksen sanan kuulemisesta.
Numero yksi on kääntyminen.
Mitään ei tapahdu, ellemme käänny ja suostu kohtaamaan Jumalaa.
Siis usko on tuon kohtaamisen seuraus - ei syy.
Kun Jumala saa sovittaa meidät,
niin silloin me olemme Jeesuksen veren suojassa.
Tämän suojan tehoon ei millään tavoin vaikuta meidän uskomme/epäuskomme.
Monessa Israelin kodissa Egyptissä varmastikin pelättiin kovasti,
että entäpä jos verensively oven pihtipieliin ei tehoakaan.
Mutta täysin riippumatta siitä, oliko tuon oven sisäpuolelle epäusko vai usko,
kuolema ei tullut siihen taloon, jonka oven pihtipielet oli sivelty Jeesuksen verellä.
Täysin riippumatta siitä, oliko myrkkykäärmeen pureman saanut
epäilevä ja epäuskoinen, hän sai uuden elämän,
jos nosti katseensa puuhun ripustettuun vaskikäärmeeseen.
Meidän tarvitsee vain nostaa katseemme Golgatan puuhun ripustettuun
Jumalan Ainokaiseen Poikaan, Jumalan Teurastettuun Karitsaan,
ja silloin me olemme pelastetut, syntyneet uudesti ylhäältä Hengestä.
Silloin me olemme siirretyt kuolemasta Elämään.
Silloin me kuulumme joukkoon, josta Jeesus sanoi:
He eivät ikinä huku.
Monen uskovan ihmisen uusi elämä on alkanut rukouksella:
Jumala, jos sinä olet olemassa ...
-
Hyvä, jos ajattelet myöskin "pelastumisen" henkilökohtaisena asiana olevan armosta.
Näin olen mielestäni koko ajan ajatellut. Ehkä hämmennystä on aiheuttanut se, että pidän pelastusta ja pelastumista eri asioina. Pelastus on valmistettu (kaikille) jo 2000 vuotta sitten. Pelastuminen sen sijaan on jokaiselle henkilökohtainen prosessi. Sanon sitä prosessiksi vaikka syntyminen itse asiassa tapahtuu silloin, kun Jumalan armon vastaanottaminen tapahtuu. Moni uskova vaan ei osaa määritellä pelastumisensa hetkeä.
-
Voisiko ajatella niin, että Jumalan sana on se pelastusrengas ja usko on se käsi jolla siihen tartutaan? Ja uskokin on lahja, joka tulee Kristuksen sanan kuulemisesta.
Numero yksi on kääntyminen.
Mitään ei tapahdu, ellemme käänny ja suostu kohtaamaan Jumalaa.
Siis usko on tuon kohtaamisen seuraus - ei syy.
Kun Jumala saa sovittaa meidät,
niin silloin me olemme Jeesuksen veren suojassa.
Tämän suojan tehoon ei millään tavoin vaikuta meidän uskomme/epäuskomme.
Monessa Israelin kodissa Egyptissä varmastikin pelättiin kovasti,
että entäpä jos verensively oven pihtipieliin ei tehoakaan.
Mutta täysin riippumatta siitä, oliko tuon oven sisäpuolelle epäusko vai usko,
kuolema ei tullut siihen taloon, jonka oven pihtipielet oli sivelty Jeesuksen verellä.
Täysin riippumatta siitä, oliko myrkkykäärmeen pureman saanut
epäilevä ja epäuskoinen, hän sai uuden elämän,
jos nosti katseensa puuhun ripustettuun vaskikäärmeeseen.
Meidän tarvitsee vain nostaa katseemme Golgatan puuhun ripustettuun
Jumalan Ainokaiseen Poikaan, Jumalan Teurastettuun Karitsaan,
ja silloin me olemme pelastetut, syntyneet uudesti ylhäältä Hengestä.
Silloin me olemme siirretyt kuolemasta Elämään.
Silloin me kuulumme joukkoon, josta Jeesus sanoi:
He eivät ikinä huku.
Monen uskovan ihmisen uusi elämä on alkanut rukouksella:
Jumala, jos sinä olet olemassa ...
'Jumala, jos sinä olet olemassa..' Mistä tuo hapuilu Jumalan puoleen tulee? "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä". Heb.11 sanoo jopa niinkin, että "Se joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa että Jumala on".
Mielestäni usko ja kääntyminen liittyvät kiinteästi toisiinsa. Ja pikemminkin niinpäin, että kääntymys seuraa uskoa. Usko saa aikaan kääntymysta ja parannusta. Sitähän tarvitsee uskovakin yhä uudelleen. Niiniveläisistä sanotaan:"He tekivät parannuksen Joonan saarnan vaikutuksesta". Kaiketi siksi, koska uskoivat mitä saarnattiin? Samoin käy yhä uudelleen missä evankelumiin uskotaan.
'Meidän tarvitsee vain nostaa katseemme Golgatan puuhun ripustettuun Jumalan Ainokaiseen Poikaan, Jumalan Teurastettuun Karitsaan, ja silloin me olemme pelastetut', aivan oikein - se on uskoa. Tuon katseen nostamisen saa aikaan evankeliumin synnyttämä usko.
Kun Jumalalle vihamielisestä, lihallisesta, hengellisesti kuolleesta, luonnostaan evankeliumia ymmärtämättömästä, sitä hullutuksena pitävästä tulee Jeesukseen uskova, miksi siitä halutaan väen väkisin ottaa itselle sittenkin se ratkaiseva osuus? Lutherin sanoin siinä jäädään salaylpeiksi.
Todistuspuheissa niin usein kuultu: "Minä" tein..". Joskus sentään niinkin, että "sain armon uskoa ja kääntyä Jumalan puoleen". Jälkimmäisessä sielu lepää, ja katse kiinnittyy yksin Jeesukseen. Edellisessä taas enemmän ihmiseen.
-
Uskosta puhuttaessa unohtuu usein se tosiasia, että uskoa on useammanlaista. Kaikki usko ei ole pelastavaa uskoa, on jumalattoman uskoa ja on uskoa, joka johtaa pelastukseen. Viimeksi mainitusta on oiva esimerkki sadanpäämies Kornelius. Ap. t. 10 luvussa hänestä kerrotaan asioita, joita meidän aikanamme pidettäisiin ilman muuta kristityn ja Jumalan lapsen tuntomerkkeinä. Hän ei kuitenkaan vielä omistanut pelastavaa uskoa. Hänen rukouksensa ja almunsa olivat "tulleet muistoon Jumalan edessä". Enkeli ilmoitti hänelle, että Pietari on puhuva hänelle sanoja "joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi" (Ap. t. 11:14).
Olen sitä mieltä, että ihminen ei voi valita pelastuksensa hetkeä, siis sitä, jolloin hän saa pelastavan uskon. Sitä ei aina saada "ratkaisun" hetkellä, vaan se on täysin Jumalan suvereeni teko, joka tapahtuu Jumalan säätämällä ajalla. Ihmiseltä kyllä kysytään "tahdotko".
Inhimillisessä elämässä on tästä esikuvia. Joskus meitä kutsutaan esim. juhliin, mutta meitä ei viedä sinne väkisin, vaan kutsuun on vastattava. Usein perintökin on asia, joka ei muodostu millään tavoin perillisen ansioista, vaan siitä, että perinnön saaja on perinnön jättäjän sukua. Tuskinpa näissä tapauksessa kukaan väittää, että menin juhliin tai sain perinnön, koska ratkaisin asian niin.
Ratkaisu-sana tuntuisi luontevammalta kielteisissä tapauksissa. Esim. sillä tavoin, että kutsuttu sanoo: "ja minähän en sen juhliin mene" tai "minähän en sen tyypin rahoja ole vailla". Jumalan kutsuun vastataan usein juuri edellisen esimerkin tapaisesti. Mutta on olemassa sanonta, että "se, mikä on tarjottu, on annettu".
-
'Jumala, jos sinä olet olemassa..' Mistä tuo hapuilu Jumalan puoleen tulee? "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä". Heb.11 sanoo jopa niinkin, että "Se joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa että Jumala on".
Mielestäni usko ja kääntyminen liittyvät kiinteästi toisiinsa. Ja pikemminkin niinpäin, että kääntymys seuraa uskoa. Usko saa aikaan kääntymysta ja parannusta. Sitähän tarvitsee uskovakin yhä uudelleen. Niiniveläisistä sanotaan:"He tekivät parannuksen Joonan saarnan vaikutuksesta". Kaiketi siksi, koska uskoivat mitä saarnattiin? Samoin käy yhä uudelleen missä evankelumiin uskotaan.
No, minä uskon Raamatun ilmoitukseen,
joka laittaa asiat tähän järjestykseen:
Kääntykää ja uskokaa evankeliumi!
Natanael sai kuulla Jeesuksesta,
mutta ei uskonut, että Nasaretista voisi tulla mitään hyvää.
Hän kuitenkin epäuskostaan huolimatta tuli Filippuksen kanssa Jeesuksen tykö.
Ja tuossa kohtaamisessa Natanaelissa syntyi usko,
jonka hän kajautti samantien ilmoille:
"Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".
Siis me nimenomaan tulemme Jeesuksen tykö
koska Jumala Henki vetää meitä.
Mutta ei meillä tuossa hetkessä vielä mitään uskoa ole.
Usko on kääntymisen seuraus.
Ja sitten tuo usko saa meissä aikaan tekoja.
Siis Hebrealaiskirjeen kirjoittaja jatkaa lainaamaasi kohtaa
kertoen uskonsankareista, mitä he tekivät.
Uskon kautta Nooa rakensi arkin
mutta toki oli uskonut Jumalaan jo sitä ennen.
-
Kuvakielen käyttö voi olla monesti valaisevaa. Siinä on kyllä vaaransakin. Ajatukset voivat saada siitä myös väärän suunnan ja tulkinnan.
Raamatussa on runsaasti kuvakieltä (allegoriaa) eli vertauskuvallista kerrontaa.
Vakaa käsitykseni on, että Raamatun opit rakentuvat selkeästi julistettujen tosiasiain varaan, ei vertauskuvien varaan. Vertauskuvien tehtävät -nehän ovat tulkinnallista sanaa- on rikastuttaa julistusta ja auttaa meitä ymmärtämään asiaa eri puolilta tarkastellen (ja vähän niin kuin "meidän suunnassa" asia nähdään). Kuvakielen "liian pitkälle menevä omapäinen tulkinta" on synnyttänyt vuosisatojen saatossa monta Raamatun ilmoitukselle vierasta oppia.
Otan tähän muutaman kielikuvan Raamatusta.
"Sinun povesi on ympyriäinen malja, josta sekoviini älköön puuttuko" Kork.v 7:2.
"Sinun vihamiehesi verhotaan häpeällä" Job 8:22.
"Ja sen jälkeen minä näin: todistuksen majan temppeli taivaassa avattiin" Ilm. 15:5.
"Jumala on aurinko ja kilpi" Ps. 84:11
Raamattu on täynnä allegoriaa ja metaforaa, ei siis todellakaan mikään kuiva kirja. Mutta suljettuna kirjana se pysyy ulkopuolella oleville tottelemattomuuden lapsille. Keitäs nuo lapset sitten ovat? No he ovat tietenkin koiria (Ilm. 22:15 sen sanoo, että ulkopuolelle jäävät koirat... tästä edelleen voimme päätellä, ettei taivaassa ole ylipäätänsäkään koiria). Tässä kirjoittaessani muistui mieleeni 90-luvun alkupuolella tapaamani pappi Voitto Viro, joka perusteli jollakin raamatunpaikalla, että koirat herätetään kuolleista viimeisenä päivänä. Siksipä hän oli haudannut omat koiransa mökkinsä nurmikolle niin, että herätessään ja päänsä nostaessaan ne katsovat Jerusalemiin päin, koska Jeesus tulee sinne. Voi pyhä yksinkertaisuus (tarkoitan tuota oppia koirien ylösnousemuksesta), vai pitäisikö peräti sanoa, voi hulluuden huippua.
Joko sinulla Oloneuvos oli se joku operaatio josta toisaalla oli mainintaa? Että kuinka olet selvinnyt ja mikä on vointi?
Odotan vielä sitä sydäntoimenpidettä. Olin tänään vihoviimeisissä tutkimuksissa Meilahden sairaalassa ja tutkimuksen tuloksia arvioidaan siellä lähipäivinä. Olen käsittänyt, että tavalla tai toisella aortaläppä vaihdetaan syksyn aikana. Jos leikkaus onnistuu niin minulla on kuulema lupa odottaa laadultaan huomattavasti parempia elämän jatkopäiviä.
[Jo toinen kirjoitusvirheiden korjaus editointitilassa]
-
Odotan vielä sitä sydäntoimenpidettä. Olin tänään vihoviimeisissä tutkimuksissa Meilahden sairaalassa ja tutkimuksen tuloksia arvioidaan siellä lähipäivinä. Olen käsittänyt, että tavalla tai toisella aortaläppä vaihdetaan syksyn aikana. Jos leikkaus onnistuu niin minulla on kuulema lupa odottaa laadultaan huomattavasti parempia elämän jatkopäiviä.
Taivaallinen Isä. Pidä Oloneuvosta kämmenelläsi niin, että tämä sydänvika tavalla tai toisella korjaantuu kirurgisella toimenpiteellä tai ilman. Tarvitsemme täällä Oloneuvosta, koska olet opettanut hänelle monia asioita, joista olemme saaneet yhdessä rakentua. Kiitos, että pidät häntä hoidossasi tavallasi ja ajallasi.
Paulus pyytää tätä Jeesuksen nimessä. Aamen.
-
No, minä uskon Raamatun ilmoitukseen,
joka laittaa asiat tähän järjestykseen:
Kääntykää ja uskokaa evankeliumi!
Natanael sai kuulla Jeesuksesta,
mutta ei uskonut, että Nasaretista voisi tulla mitään hyvää.
Hän kuitenkin epäuskostaan huolimatta tuli Filippuksen kanssa Jeesuksen tykö.
Ja tuossa kohtaamisessa Natanaelissa syntyi usko,
jonka hän kajautti samantien ilmoille:
"Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".
Siis me nimenomaan tulemme Jeesuksen tykö
koska Jumala Henki vetää meitä.
Mutta ei meillä tuossa hetkessä vielä mitään uskoa ole.
Usko on kääntymisen seuraus.
Ja sitten tuo usko saa meissä aikaan tekoja.
Siis Hebrealaiskirjeen kirjoittaja jatkaa lainaamaasi kohtaa
kertoen uskonsankareista, mitä he tekivät.
Uskon kautta Nooa rakensi arkin
mutta toki oli uskonut Jumalaan jo sitä ennen.
Tuo esimerkki Natanaelista ei mielestäni kerro, että hän olisi "kääntynyt" tai "tehnyt parannuksen" mennessään Filippuksen mukana katsomaan mikä mies Jeesus mahtaisi olla. Vai uskotko niin?
"Kääntykää ja uskokaa evankeliumi" tai " tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi"
Mielestäni sanojen järjestys tuossa ei kerro, että asioiden välttämätön järjestys voitaisiin lukea siitä. Tai että ne olisivat toisistaan erillään. Ja-sana pikemminkin liittää ne yhteen. Ei toista ilman toista. Usko saa uskovankin tulemaan jatkuvasti Jeesuksen tykö - sitähän usko myös on.
Esim. "Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut". Siinä mainitaan ensin suulla tunnustaminen ja sitten usko. Uskoisin kuitenkin, että Jeesuksen tunnustaminen Herraksi seuraa uskosta, eikä toisinpäin.
Jos joku tulee vaikka uteliaisuuttaan kirkkoon tai telttakoukseen, en pitäsi häntä välttämättä 'kääntyneenä'. Siellä kuultu sana voi synnyttää uskon, niin että hän tulee mielenmuutokseen, synnintuntoon ja kääntyy sydämessään Jeesuksen tykö. Niin päin itse pikemminkin ajattelisin asioiden kulun. Vaikka emme voi mitään kaavaa tehdäkään. Uskon kuitenkin, että kääntymykseen, parannuksen tekemiseen, mielen muutokseen - mitä ilmaisua sitten tahdotaankaan käyttää - kuuluu usko. Eikä oikeata kääntymystä ole ilman uskoa.
Vai oletko Kalamos tosiaan sitä mieltä, että ihminen voi olla aidosti "kääntynyt" - toista Raamatun ilmaisua käyttäen "tehnyt parannuksen" - ilman uskoa Jeesukseen?
-
Odotan vielä sitä sydäntoimenpidettä. Olin tänään vihoviimeisissä tutkimuksissa Meilahden sairaalassa ja tutkimuksen tuloksia arvioidaan siellä lähipäivinä. Olen käsittänyt, että tavalla tai toisella aortaläppä vaihdetaan syksyn aikana. Jos leikkaus onnistuu niin minulla on kuulema lupa odottaa laadultaan huomattavasti parempia elämän jatkopäiviä.
Taivaallinen Isä. Pidä Oloneuvosta kämmenelläsi niin, että tämä sydänvika tavalla tai toisella korjaantuu kirurgisella toimenpiteellä tai ilman. Tarvitsemme täällä Oloneuvosta, koska olet opettanut hänelle monia asioita, joista olemme saaneet yhdessä rakentua. Kiitos, että pidät häntä hoidossasi tavallasi ja ajallasi.
Paulus pyytää tätä Jeesuksen nimessä. Aamen.
Tahdon yhtyä tuohon rukoukseen.
Isoja asioita tuollaset sydänjutut. Siunausta ja voimia Oloneuvokselle.
-
Jos palataan vielä tuohon palstan aloituksen kysymykseen.
Olisikohan se niin, että Jumalan vanhurskauden alle alistuminen tapahtuu vasta sitten kun huomataan oma mahdottomuutensa täyttää Jumalan tahtoa? Jeesus sanoi fariseuksille - niille jotka koettivat tehdä kaikkensa pitääkseen Jumalan käskyt - että "publikaanit ja portot menevät ennnen teitä Jumalan valtakuntaan". Niin kauan kuin ihmisellä on kuvitelma tulla omilla ponnisteluillaan Jumalalle kelvolliseksi, lahjavanhurskautta ei tarvita tai sen välttämättömyyttä ei ymmärretä.
Kun lain sana sai kunnolla murskata ihmisen omat mahdollisuudet kestää Jumalan pyhyyden ja vanhurskauden edessä, joudutaan turvautumaan ulkopuolisen apuun. Armoon ja sitä kautta evankeliumin ilmoittamaan Kristuksen vanhurskauteen.
"Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!"
Kyllä ihminen niin kovapäinen on, että yleensä se tapahtuu vasta pakon edessä. Antautuminen sodassakin tulee yleensä siinä vaiheessa, kun vastustaja osoittatuu ylivoimaiseksi. Kun katsotaan, että enää ei selvitä.
-
Keskustelu on ollut tässä asiallista ja mielestäni hyvin rakentavaa.
Edellä vähän pohdittiin ihmisen tahdonvalintaa suhteessa pelastukseen, ja siihen miten Jumala vaikuttaa meissä kääntymisen, uskossa pysymisen sekä pelastukseen tarttumisen, uskossa Jeesukseen.
Olennaista Raamatussa on Pyhän Hengen työ, josta sanotaan "Hän osoittaa maailmalle todeksi, synnin, vanhurskauden ja tuomion." Vaikka siis ihminen kykeneekin osaltaan uskonnolliseen itsensä parantelemiseen, eihän kykene itsessään aikaan saamaan synnintuntoa. Tässähän ei ole kysymys normaalista omantunnon kivusta, vaan syvällisestä ihmisen syntisyyden paljastumisesta Jumalan pyhän ja vanhurskaan lain kautta.
Jumalan laki tuomitsee ihmisen tekoja, ja saa aikaan vihaa jumalattomassa ihmisessä. Tämä on luonnollinen reaktio ihmisessä, vastustaa Jumalan tahtoa. Tämäkin osoittaa, että emme kykene itsessämme taipumaan Jumalan lain syntiä osoittavan voiman edessä, vaan ihminen vastustaa sitä synninvallan alaisena.
Siksi kääntyminen on täysin Jumalan armoteko, jossa Pyhä Henki vaikuttaa ihmiselle itselleen mahdottoman synnintunnon, sekä tästä käsin Jumalan evankeliumin ja pelastuksen näkemisen Kristuksessa.
Jeesus sanoi: "Se on Jumalan teko, että te uskotte Häneen, jonka Hän on lähettänyt".
-
Jos joku tulee vaikka uteliaisuuttaan kirkkoon tai telttakoukseen, en pitäsi häntä välttämättä 'kääntyneenä'. Siellä kuultu sana voi synnyttää uskon, niin että hän tulee mielenmuutokseen, synnintuntoon ja kääntyy sydämessään Jeesuksen tykö. Niin päin itse pikemminkin ajattelisin asioiden kulun. Vaikka emme voi mitään kaavaa tehdäkään. Uskon kuitenkin, että kääntymykseen, parannuksen tekemiseen, mielen muutokseen - mitä ilmaisua sitten tahdotaankaan käyttää - kuuluu usko. Eikä oikeata kääntymystä ole ilman uskoa.
Vai oletko Kalamos tosiaan sitä mieltä, että ihminen voi olla aidosti "kääntynyt" - toista Raamatun ilmaisua käyttäen "tehnyt parannuksen" - ilman uskoa Jeesukseen?
Ihminen, joka saa kuulla Pyhässä Hengessä julistettua Kristuksen Sanaa,
tulee kiinniotetuksi. Ja nyt hänellä on ratkaisun paikka.
Hänessä tapahtuu mielenmuutos - tai sitten ei.
Häntä vedetään Jeesuksen tykö, mutta ei pakoteta.
Jos hän ei käänny,
ei myöskään synny uskonsuhdetta Jeesukseen.
Jos hän kääntyy, hän saa lahjaksi uskon.
-
Kääntyminen ja usko.
Noilla sanoilla on monta merkitystä.
Moni vapaan suunnan uskova on opetettu tarkoittamaan kääntymisellä sitä, että on alettava ensin uskoa Jumalaan ja sitten on tehtävä ns. ratkaisu elämässään tullakseen uskovaksi.
Pidän tuota ns. jumalattoman kohdalla mahdottomana, koska tällöin vaadittaisiin uskoa ennen sen syntymistä ja uskon tekoa ennen elämää.
Uskovaisen kodin lapsen kohdalla tilanne on erilainen. Hän syntyy keskelle elämää eikä tiedä muusta.
-
Mielestäni pelastumista mainostetaan useissa kokouksissa sanoen, että ihminen tulee onnelliseksi, terveeksi, avioliitto ehytyy, päihteiden käyttö loppuu. Tällainen todistus mielestäni ei tule Jumalan lain osoittaman synnintunnon kautta, vaan ihmisille myydään unelmia, evankeliumin nimellä.
Totta on, että Jumala vaikuttaa elämänmuutoksen, sekä päästää vapauteen riippuvuuksista, mutta tämä ei ole vielä Jumalan lain tehtävä suhteessa meihin. Jumalan lain tehtävä on synnintunto, jonka syvyys Pyhän Hengen tekemänä ulottuu niin alas, että ihminen ei voi mitenkään itseään pelastaa. Hänelle tähän kadotuksen hätään ja tietoisuuteen tulee usko Jeesukseen pelastukseksi.
Mikä siis tekee tänä päivänä uskovia? Kauniit lupaukset, menestys, terveys, rikkaus? Vaiko Pyhän Hengen aikaansaama synnintunto, jota ihminen, ei edes toinen ihminen, voi aikaansaada. Se on Jumalan teko. Kuten tätä seuraavaa pelastava usko.
-
Mikä siis tekee tänä päivänä uskovia? Kauniit lupaukset, menestys, terveys, rikkaus? Vaiko Pyhän Hengen aikaansaama synnintunto, jota ihminen, ei edes toinen ihminen, voi aikaansaada. Se on Jumalan teko. Kuten tätä seuraavaa pelastava usko.
Minkä tahansa noiden mainittujen kautta voi syntyä ihan oikeaakin kaipausta Jumalan puoleen ja näiden välityksellä saattaa sitten tulla oikeakin usko. Mutta välttämättömiä ne eivät ole, ei edes synnintunto. Mutta katteettomien lupausten kääntöpuoli on se, että ne eivät pidä useinkaan paikkaansa ja ihminen voi pettyä niin, että saa elinikäisen immuniteetin uskonasiaa kohtaan.
Jumala vetää meitä niin monella tavalla, ettei tästä voida tehdä mitään sääntöä. Edes synnintunto ei ole välttämätön. Minun kohdallani sitä ei ollut, paremminkin Jumalan hyvyys veti puoleensa. Synnintuntoa on toki sittemmin ollut ihan riittämiin.
-
En sanoisi kuitenkaan että synnintuntoa ei tarvita - sillä sehän on juuri Pyhän Hengen työtä kääntymisessä. Raamatussa sanotaan, että Jumalan hyvyys vetää parannukseen, joka toisalla on juuri synnin kautta pelastukseen tarttumista.
Jotkut sananjulistajat ovat kovin huolissaan siitä, että ihmisiä vedätetään "uskoon" monella tapaa. Todellinen uskoon tuleminen kyllä sitten todentuu ahdistuksissa ja koetuksissa, sillä pelkällä menestymisellä ja onnellisuudella, ei vielä kestetä koetuksia ja ahdistuksia.
Taitaa olla harvinainen asia tämä synnintunto - tai sitten sitä ihan tarkoituksella vältetään tai jopa halutaan poistaa se. Onhan keskuudessamme julistajia, jotka kieltävät puhumasta mitään synnistä, mutta rakkaudesta ja onnesta toki tulee puhua. Ihminen usein todistaa silloin oman elämän onnellisuuden löytymisestä, ei ristin evankeliumista.
-
Näyttää siltä, että Jumalalla on monenlaisia keinoja ihmisen vetämiseksi puoleensa. Ja totta on, että usein julistajat maalailevat kuulijoille elämää, joka ei sitten toteudukaan. Mutta jos ihminen ihan oikeasti uudestisyntyy (mikä on pääasia), niin kyllä Jumala kukkonsa sitten aikanaan kynii.
-
Jeesuksen kylväjävertaus puhuu myös tästä (Matt.13. luku) - miten Sana pääsee vaikuttamaan ihmissydämessä. Tulenkatkuiset saarnat eivät ole se mitä tarkoitin, vaan edellä tarkoitin oikeaa lain ja evankeliumin merkitystä, pelastumisessa, ja siinä kasvamisessa.
-
Jeesuksen kylväjävertaus puhuu myös tästä (Matt.13. luku) - miten Sana pääsee vaikuttamaan ihmissydämessä. Tulenkatkuiset saarnat eivät ole se mitä tarkoitin, vaan edellä tarkoitin oikeaa lain ja evankeliumin merkitystä, pelastumisessa, ja siinä kasvamisessa.
Tummensin vielä tuon tärkeimmän. Voi mennä hukkaan kymmeniä vuosia siitä syystä, että julistus on lainomaisesti vääristynyttä ja vaaditaan uskovia olemaan jotain muuta kuin ovat. Se johtaa joissakin tapauksissa näyttelemiseen tai kuten minun tapauksessani kyynisyyteen.
Mutta Jumalan armosta sain nähdä oman mahdottomuuteni, jolloin armon evankeliumi jäi ainoaksi mahdollisuudekseni. Pidän sitä uskonelämäni ehkä merkittävimpänä kokemuksena. Voi olla, että Jumala ei anna sellaista kokemusta ihan uskon alkutaipaleella, koska se on melkoisen rankka kokemus.
-
Kääntyminen ja usko.
Noilla sanoilla on monta merkitystä.
Moni vapaan suunnan uskova on opetettu tarkoittamaan kääntymisellä sitä, että on alettava ensin uskoa Jumalaan ja sitten on tehtävä ns. ratkaisu elämässään tullakseen uskovaksi.
Pidän tuota ns. jumalattoman kohdalla mahdottomana, koska tällöin vaadittaisiin uskoa ennen sen syntymistä ja uskon tekoa ennen elämää.
Uskovaisen kodin lapsen kohdalla tilanne on erilainen. Hän syntyy keskelle elämää eikä tiedä muusta.
Ketjun aihetta ajatellen uskovan kodin lapsi voi olla
vaikeammassa asemassa kuin ns. jumalaton ihminen,
jolle Jumalan vanhurskauteen turvautuminen on luonnollista,
kun omaa vanhurskautta ei ole tarjota.
-
Ketjun aihetta ajatellen uskovan kodin lapsi voi olla
vaikeammassa asemassa kuin ns. jumalaton ihminen,
jolle Jumalan vanhurskauteen turvautuminen on luonnollista,
kun omaa vanhurskautta ei ole tarjota.
No ei se kyllä luonnollista ole kenellekään. Se on ihan varma.
-
Ketjun aihetta ajatellen uskovan kodin lapsi voi olla
vaikeammassa asemassa kuin ns. jumalaton ihminen,
jolle Jumalan vanhurskauteen turvautuminen on luonnollista,
kun omaa vanhurskautta ei ole tarjota.
No ei se kyllä luonnollista ole kenellekään. Se on ihan varma.
Kyllähän se niin on, että tämä ristin evankeliumi on "juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus" -aivan kaikille- kunnes Jumala tavalla tai toisella saa osoittaa ihmisen hukkuvaksi syntiseksi. Silloin evankeliumin Kristuksesta tulee "Jumalan voima ja Jumalan viisaus" ja voidaan elää todeksi, että "missä on syntien anteeksiantamus, siellä on elämä ja autuus".
-
Minä kyllä olen samaa mielä kuin KnutL, joka totesi:
Uskovaisen kodin lapsen kohdalla tilanne on erilainen.
Hän syntyy keskelle elämää eikä tiedä muusta.
Kun rappioalkoholisti nostetaan roskiksesta,
ja hänelle kerrotaan evankelliumia Jumalan armosta,
niin kyllä hänelle on selvää, miksi hän tarvitsee armoa.
Ja hänelle on täysin selvää, mistä hänen tulee kääntyä pois.
Mutta kun uskovan kodin lapsi,
joka ei ole koskaan maistanutkaan alkoholia,
ei koskaan yhtään savuketta sytyttänyt,
eikä ole koskaan tannsilattialla käynyt - muusta puhumattakaan,
joka osaa Jumalan Sanan ja hengelliset laulut ulkoa,
on hengellisissä kokouksissa kuin kotonaan,
saa kuulla kehotuksen:
Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi
tai
Alistukaa Jumalan Vanhurskauden alle
niin kyllä siinä vähän enemmän voi joutua miettimään,
mistä minä käännyn ja miten,
ja minkä vanhurskauden alle minä nyt alistun.
Kääntyminen ja usko.
Noilla sanoilla on monta merkitystä.
Moni vapaan suunnan uskova on opetettu tarkoittamaan kääntymisellä sitä, että on alettava ensin uskoa Jumalaan ja sitten on tehtävä ns. ratkaisu elämässään tullakseen uskovaksi.
Pidän tuota ns. jumalattoman kohdalla mahdottomana, koska tällöin vaadittaisiin uskoa ennen sen syntymistä ja uskon tekoa ennen elämää.
Uskovaisen kodin lapsen kohdalla tilanne on erilainen. Hän syntyy keskelle elämää eikä tiedä muusta.
-
Ei evankeliumi ole luonnolista sille puliukollekaan. Ihmisen ylpeys on aika tiukassa ja sana rististä hullutus.
Se on sitten ihan eri asia, että monesti elämässään epäonnistuneet ovat valmiimpia kuuntelemaan sanomaa toivosta, kuin hyvin menestyneet.
-
Ei evankeliumi ole luonnolista sille puliukollekaan. Ihmisen ylpeys on aika tiukassa ja sana rististä hullutus.
Se on sitten ihan eri asia, että monesti elämässään epäonnistuneet ovat valmiimpia kuuntelemaan sanomaa toivosta, kuin hyvin menestyneet.
Sana rististäkin on eri "juutalaisille" kuin "kreikkalaisille".
Juutalaisille se on pahennus, mutta kreikkalaisille hullutus.
Uskovan kodin lapsen ei ole niin helppo ymmärtää,
mistä minä nyt käännyn pois tai teen parannuksen,
tai mistä minä nyt pelastuin.
Sitä voi lähes kateellisena kuunnella suurten syntisten todistuksia siitä,
kuinka Jeesus pelasti siitä ja siitä. Mutta mistä minä todistaisin.
-
Silti evankeliumi ei ole luonnollista ihmiselle. Tajuan sen, että taustat vaikuttavat. Menee jankutukseksi, joten siirryn muihin aiheisiin ainakin hetkeksi.
-
Eli tämän ketjun aiheena oleva asia
Alistua Jumalan vanhurskauden alle (Room 10:2-4),
on nimenomaan Paavalin kirjeen siinä osiossa,
jossa hän selvittää Israelin kansan kohtaloita.
Pakanat ottivat ilsosanoman vastaan. Israel ei ottanut.
-
Parannuksen tekeminen on ihmiselle luontaista. Ihminen kykenee ehostamaan elämäänsä, tekemällä itsestään muita paremman, kuten: lopettamaan ylensyömisen, tupakoinnin, alkoholin väärinkäyttämisen, siivottoman kielenkäytön. Tässä mielessä parannuksen tekeminen on ihmiselle luontaista, ja ihminen itse jopa kykenee siihen, kun tahdonvoimaa ja halua on tarpeeksi.
Jumalan evankeliumissa ei kuitenkaan parannuksen tekeminen ole tätä. Vaikka homoseksuaali ehytyisi heteroseksuaaliksi, ei se merkitse että hän on vanhurskas Jumalan edessä. Raamatussa toki homoseksuaalisuus on syntiä, josta Jumala vie vapauteen, mutta alistua Jumalan vanhurskauden alle on vielä paljon enemmän, kuin vain ulkonainen muutos.
Palaan tuohon aloitukseen, jossa Room.10:4 sanoo, että Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle joka Häneen uskoo. Tässä on selvä jännite lain loppumisen (päämäärän saavuttamisen), sekä Kristuksen vanhurskauden välillä. Siksi alistuminen ja nöyrtyminen Jumalan vanhurskauden alle liittyy kokonaan oman vanhurskauden pois heittämiseen, jolloin parannuksen tekeminen on paljon syvempää kuin ulkonainen elämän paranteleminen.
Kuten edellä tässä kirjoittelin, ihminen ei itse kykene tähän. Jumalan täytyy tehdä se ihmiselle. Pyhä Henki vain kykenee osoittamaan synnin, vanhurskauden ja tuomion niin, että se johtaa Kristuksen vanhurskauden luo, ei tekopyhään itsensä vanhurskaaksi tekemiseen, ulkonaisen itsensä parantelemisen kautta.
Vapaus synnistä seuraa tätä Jumalan tekoa - sillä siinä Jumalan lain vaatimus ja siitä nouseva rangaistustuomio poistuu, koska Kristus on silloin pelastetulle lain loppu. Elämänvanhurskaus Pyhässä Hengessä on pelastetulle elämää Jumalan armon alla - Kristuksen vanhurskaudessa, jossa Jumalan laki on 100% täytetty.
-
Parannus on sanana tosi huono kuvaamaan itse asiaa. Mielenmuutos on jo vähän parempi, mutta ei sekään hyvä ole. Ei myöskään katumus. Yhdellä sanalla ei asiaa ilmeisesti voida suomeksi ilmaista. Mutta mitä oikea parannus sitten on? Voisiko sen sanoa niin, että oikea parannus on Parantajan luokse tulemista ja siinä pysymistä?
-
Nämäkin Jeesuksen sanat kutsuvat totiseen kääntymykseen:
Matt.5:20 "Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan."
Tekstin voi rajoittaa koskemaan vain juutalaisia fariseuksia, vaikka itse ymmärrän että se koskee kaikkea omavanhurskautta, joka on kuin saastainen vaate Jumalan edessä. Pelastuminen Jumalan armosta siis merkitsee suuremman vanhurskauden löytämistä, kuin mihin kukaan ihminen on koskaan kyennyt. Se merkitsee Herran Jeesuksen löytämistä.
-
Parannus on sanana tosi huono kuvaamaan itse asiaa. Mielenmuutos on jo vähän parempi, mutta ei sekään hyvä ole. Ei myöskään katumus. Yhdellä sanalla ei asiaa ilmeisesti voida suomeksi ilmaista. Mutta mitä oikea parannus sitten on? Voisiko sen sanoa niin, että oikea parannus on Parantajan luokse tulemista ja siinä pysymistä?
En tiedä onko tuo "Parantajan luokse tuleminen" hyvä ilmaisu, varsinkaan meidän päivinämme, kun kokouksissa niin paljon pyritään kohtaamaan Jeesus ennen kaikkea muuta ruumiin parantajana. Joosefille enkeli sanoi: "Älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä" (Mt. 1:20,21).
Jeesus ennen kaikkea muuta vapahtaa kansansa synnin vallasta ja tuomiosta. Tämä on Hänen ensisijainen parantajantoimensa. Muu parantajantoimi jää (minun teologiassani) toiselle sijalle ja pystyisinpä vähän tuota näkemystäni alkutekstin sanoilla perustelemaankin, mutta täällä on monia Raamattunsa minua paremmin tuntevia veljiä joten en sitä tee.
Mitä mieltä olette ajatuksesta, että tuhlaajapojan parannuksenteko (mielenmuutos) alkoi siellä vieraalla maalla, kun hän meni itseensä ja sen seurauksena lähti paluumatkalle kotia kohden. Hän ei ollut enää sikakaukaloiden ääressä irstaasti eläen eikä myöskään vielä pelastunut (kotona omistaen perintö- ja lapsioikeutensa), mutta hän oli matkalla pelastukseen. Tuossa kertomuksessa mielenmuutos (jos sitä voi niin kutsua) tapahtui vieraalla maalla.
-
Mitä mieltä olette ajatuksesta, että tuhlaajapojan parannuksenteko (mielenmuutos) alkoi siellä vieraalla maalla, kun hän meni itseensä ja sen seurauksena lähti paluumatkalle kotia kohden.
Jotenkin miellän tämän Jeesuksen opetuksen koskemaan uskovasta kodista olleeseen ihmiseen, joka muistaa millaista Jumalan, eli taivaallisen Isän rakkaus oli. Yleisesti tuhlaajapoika vertaus nähdään Juudan ja Efraimin valossa, joka varmasti on totta, siinä kontekstissa missä Jeesus sen puhui - mutta meidän aikaamme mielestäni se kuvaa olosuhteiden kautta tapahtuvaa Jumalan kutsua. Kuitenkin, tuhlaajapojan tuli mennä Isänsä tykö, ja kohdata tiellä häntä vastaan juokseva rakastava isä, joka hänet sulki syliinsä.
Jumala kutsuu tietenkin meitä kaikkia, rakkaudellaan: "Missä olet?"
-
Jumala kutsuu tietenkin meitä kaikkia, rakkaudellaan: "Missä olet?"
Ja tuossa tilanteessa, meillä on ratkaisun paikka.
Pysähtyä, kääntyä ja kohdata Jumala
tai olla pysähtymättä ja jatkaa matkaa poispäin Jumalasta.
-
Minä kyllä olen samaa mielä kuin KnutL, joka totesi:
Uskovaisen kodin lapsen kohdalla tilanne on erilainen.
Hän syntyy keskelle elämää eikä tiedä muusta.
Kun rappioalkoholisti nostetaan roskiksesta,
ja hänelle kerrotaan evankelliumia Jumalan armosta,
niin kyllä hänelle on selvää, miksi hän tarvitsee armoa.
Ja hänelle on täysin selvää, mistä hänen tulee kääntyä pois.
Mutta kun uskovan kodin lapsi,
joka ei ole koskaan maistanutkaan alkoholia,
ei koskaan yhtään savuketta sytyttänyt,
eikä ole koskaan tannsilattialla käynyt - muusta puhumattakaan,
joka osaa Jumalan Sanan ja hengelliset laulut ulkoa,
on hengellisissä kokouksissa kuin kotonaan,
saa kuulla kehotuksen:
Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi
tai
Alistukaa Jumalan Vanhurskauden alle
niin kyllä siinä vähän enemmän voi joutua miettimään,
mistä minä käännyn ja miten,
ja minkä vanhurskauden alle minä nyt alistun.
Kyllä siinä varmaan jotain eroa on kääntyä ns. 'kiltin' elämän eläneen ja 'raikuli' elämän eläneen välillä. Jälkimmäisen lienee helpompi nähdä syntisyytensä - tai ulkonainen synti.
Voi siinä kyllä käydä niinkin, että jälkimmäisessä tapauksessa parannukseksi ymmärretään ensisijaisesti kääntyminen ulkonaisista synneistä. Synti on paljon syvempi ja vakavampi asia kuin vain ulkonaiset teot ja asiat. Paljon syvemmällä on itsekkyys, oman kunnian etsiminen, ylpeys, farisealaisuus, kuvitelma, että itse pystyy pelastuksen asiassa johonkin.
Jumalan vanhurskauden alle alistuminen tapahtuu vasta ylivoiman edessä. Kun tajutaan oma mahdottomuus. Se taitaa olla niitä vaikeimpia asioita, eikä sitä luonnostaan voida edes käsittää. Jumala tietää senkin vetäessään ihmistä yhteyteensä. Ja sitä saa opetella yhä uudestaan syvemmin tuntemaan.
Noista viestien pohdinnoista nousee sellainen kysymys, että onko uskovan kodin lapsi sitten lopulta paremmassa vai huonommassa asemassa, jos hänen on vaikeampi alistua Jumalan vanhurskauden alle, eli tulla huomaamaan, että vain Jeesuksen vanhurskaus voi kestää Jumalan edessä?
-
Paulushan otti esille tuhlaajapojan, joka oli jättänyt isänsä ja kotinsa.
Vanhempi veli sen sijaan jäi isän kotiin ja teki töitä aamusta iltaan.
Mutta loppujen lopuksi vain tuhlaajapoika antautui Isän Rakkaudelle.
Vanhempi veli ei siihen suostunut lopulta ollenkaan.
-
Paulushan otti esille tuhlaajapojan, joka oli jättänyt isänsä ja kotinsa.
Vanhempi veli sen sijaan jäi isän kotiin ja teki töitä aamusta iltaan.
Mutta loppujen lopuksi vain tuhlaajapoika antautui Isän Rakkaudelle.
Vanhempi veli ei siihen suostunut lopulta ollenkaan.
Noinhan minäkin olen vuosikymmeniä tuota kuullut selitettävän. Mielestäni siinä kuitenkin lisätään tekstiin sellaista, mitä siinä ei ole (=eisegeesi). Tuo lihavoimani kohta on mielestäni sitä lisäystä. Itse kiinnittäisin enemmän huomiota siihen, mitä Isä sanoo tälle vanhemmalle veljelle. Isä tuli ulos ja puhutteli häntä leppeästi. Kun vanhempi veli vielä urputti, niin isä sanoi: "Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun."
Eikö Isän asenne ole tässä kertomuksen toinen tärkeä pointti, hänen rakkautensa kumpaakin poikaa kohtaan tulee hyvin selvästi esille? Tapahtuminen lopputulosta meillä ei ole emmekä siis voi tietää, mitä jatkossa tapahtui. Kertomus ei kuitenkaan anna tukea sille ajatukselle, että isä olisi hylkäämässä toisen pojista. Päinvastoin siitä voi päätellä, että isän rakkaus oli sama kumpaakin kohtaan. Jos tietäisimme, että vanhempi veli olisi hylännyt isän kodin lopullisesti, niin se olisi eri juttu ja silloin tuo yleinen selitys olisi paikallaan.
-
Noista viestien pohdinnoista nousee sellainen kysymys, että onko uskovan kodin lapsi sitten lopulta paremmassa vai huonommassa asemassa, jos hänen on vaikeampi alistua Jumalan vanhurskauden alle, eli tulla huomaamaan, että vain Jeesuksen vanhurskaus voi kestää Jumalan edessä?
Huomiostasi nousi mieleeni, että kun näitä Raamatun asioita aletaan ihmislähtöisellä logiikalla ratkomaan, niin pian ollaan umpikujassa tai solmussa. Ei ole hyvä olla uskovan kodin lapsi, koska on vaikeampi pelastua. Ei pidä tulla liian nuorena uskoon, koska ei tiedä mistä pitäisi pelastua. On parempi kuolla hyvin nuorena, koska kaikki pelastuvat jotka eivät ymmärrä hyvää ja pahaa jne.
En ole kenenkään pelastumista vastaan, mutta moni oppi rakentuu mielestäni ihmismielen tulkinnoille Jumalan sanasta.
Ihmisen mielestä loogisin vaihtoehto esitetään faktana, vaikka Raamattu kertoo kuinka kaukana me kaikki olemme Jumalan kirkkaudesta luonnostamme. Monesti ihmislogiikka joutuu kuitenkin suuriin hankaluuksiin Jumalan sanan ilmoituksen kanssa. Ihmislogiikka tekee Jumalan ilmoituksesta järjetöntä ja ristiriitaista, koska sitä tulkitaan järjen kautta. Ihmettä (pelastumista) selitetään auki järjellä ja siinä epäonnistutaan karkeasti.
-
Oma vajavainen näkemykseni on se, että ihmislähtöisyys pelastumisessa, opissa ja niiden selittämisessä on yksi suurimmista ongelmista seurakunnissa. Se kertoo mielestäni juuri siitä, kuinka luonnotonta evankeliumi ihmiselle on. Sitä täytyy "jalostaa" ihmisen mielen mukaiseksi, mutta silloin siitä häviää voima.
Jos evankeliumi, eli Jumalan voima, on vesitetty, niin ei pidä ihmetellä miksei julistusta seuraa merkit. Siksi tänä päivänä ihmiset juoksevatkin merkkien ja ihmeiden perässä, koska julistuksessa ei luoteta Jumalan ilmoittaman evankeliumin voimaan, vaan aletaan julistaa asiayhteyksistään irroitettuja jakeita totuuksina. Se on mitä pahinta ihmismielen tulkintaa sanasta, vaikka se esitetään hyvin väkevänä ruokana.
Terve järki myöntää pienuutensa Jumalan viisauden edessä. Pöhöttynyt ihmislogiikka päätelmineen nousee Jumalan tuntemista vastaan.
-
Noin on, mitä Mice tuolla kirjoitit. Ihmisen järkeilyt voi viedä kumallisuuksiin hengellisissä kysymyksissä.
-
Olen samoilla linjoilla Pauluksen kanssa tuosta tuhlaajapojan vanhemmasta veljestä.
Raamatun opettaja Kenneth A. Bailay on ollut 40 vuotta lähi-idässä. Hän tuntee paikallisen kielen, tavat ja elämän. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, erityisesti Jeesuksen vertauksista. Tuhlaajapojan vertauksessa hän ei sijoita tuhlaajapojan parannusta sinne sikakaukaloihin, jossa "hän meni itseensä" ja päätti palata kotiinsa. Sitähän käytetään yleisesti esimerkkinä ihmisen tekemästä ratkaisusta.
Vaikutin oli siinä vaiheessa lähinnä oma selviytyminen hengissä. Hänellä ei ollut kunnon paikkaa missä asua ja hän oli nälkäkuoleman partaalla. Hän muisteli kotiaan ja olosuhteita siellä:"Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään!". Niin hän laati selviytymissuunnitelman. Päätti mennä isänsä luo ja pyrkiä - ei lapsen asemaan - vaan "palkkalaiseksi".
Kun hän saapui kotiinsa, isän armahtavaisuus yllätti hänet perusteellisesti. Hänet otettiin iloiten vastaan ja aloitettiin juhlavalmistelut. Vasta siinä tilanteessa pojan mieli varsinaisesti muuttui. Hän sai oppia ymmärtämään isän hyvyyden ja armon. Suhde isään korjaantui. Hän pääsi takaisin lapsen asemaan, jota ei ollut edes osannut toivoakaan.
Asiayhteys jossa Jeesus kertoi vertauksen. Fariseukset syyttivät Jeesusta siitä, että "Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan." Jeesus vastaa kertomalla 3 erilaista vertausta. Kadonnnut lammas, kadonnut hopearaha ja kolmantena tuhlaajapoika.
Kaksi edellistä vertausta päättyy yhteenvetoon:"Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen". Niistäkin vertauksista voi miettiä, mikä osuus parannuksen tekemisessa oli löydetyllä (lammas, hopearaha)?
-
Olen samoilla linjoilla Pauluksen kanssa tuosta tuhlaajapojan vanhemmasta veljestä.
Minä olen yhä taipuvainen näkemään, että "vanhempi veli" on ne vertausta kuuntelevat fariseukset ja kirjanoppineet. He jäivät ulos vertauksessa ja ovat yhä todistettavasti ulkona.
Raamatun opettaja Kenneth A. Bailay on ollut 40 vuotta lähi-idässä. Hän tuntee paikallisen kielen, tavat ja elämän.
Arvostan kyllä veli Bailayta. Tiedä vaikka olisi uskovainenkin ;). Pidän kuitenkin suuressa arvossa myös näitä 45 vuotta jotka itse olen saanut kulkea Herran Jeesuksen seurassa ja tulla Hänen opettamakseen (Jer. 31:34).
Jotain tuhlaajapojan ajattelutavassa muuttui, kun hän lähti paluumatkalle. Olosuhteet pakottivat, mutta eikö näin ole käynyt meille kaikille. Ainakin tuo oli jonkinlaista mielenmuutosta, kun tuhlaajapoika sanoi mielessään siellä kaukana: "Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi." Tämä ajatus oli hänellä jo vieraalla maalla vaikka olisi ollut "ketunhäntä kainalossa" samaan aikaan.
Kun hän saapui kotiinsa, isän armahtavaisuus yllätti hänet perusteellisesti. Hänet otettiin iloiten vastaan ja aloitettiin juhlavalmistelut. Vasta siinä tilanteessa pojan mieli varsinaisesti muuttui.
Noin voi olla kuin kirjoitit tai Bailay opetti, mutta Raamattu ei opeta, että tuhlaajapoika tuli mielenmuutokseen vasta juhlia valmisteltaessa tai juhlissa.
Yhdessä asiassa olemme lienee samaa mieltä (kaikki toistemme kanssa), että Raamatun vertauksille löytyy useita käypiä selityksiä eri aikakausilla niitä tutukittaessa.
-
Juu, kiitos vaan Oloneuvos kommentista. Tarkoitin ensisijaisesti, että olen Pauluksen kanssa samoilla linjoilla siinä, että teksti ei kerro miten vanhemmalle veljelle lopulta kävi. Ja että olihan hän joka tapauksessa isänsä luona, hänen rakkautensa alla. Miten sitten tuo tapahtuma jatkossa sai aikaan vanhemman veljen sydämessä? - sitä emme varmaksi tiedä. Tarkoitus varmaan onkin jättää se avoimeksi. Että saisimme sitä pohtia ja olla sen puhuteltavana yhä uudellleen.
Vertaukset ovatkin siksi niin puhuttelevia, että niitä voi mietiskellä yhä uudelleen eri näkökulmista. Eikä niitä voi ammentaa tai selittää koskaan loppuun asti. Siinä vertausten hienous. Ei Jeesus suotta puhunut hyvin paljon vertauksilla.
Tuhlaajapoikavertauksen kärki oli varmaankin kohdistettu fariseuksiin, kuten Oloneuvos tuossa myöskin viestitti. Heillehän Jeesus vertaukset kertoi vastauksena syytöksiin siitä, että Hän hyväksyy syntiset yhteyteensä ja syö heidän kanssaan. Itse ajattelen samalla, että kaikki Raamatussa on tarkoitettu myös meitä itsekutakin varten. Niin tuon kertomuksen nuoremman veljen kuin vanhemmankin veljen asenteista kertominen. Oliskohan meissä itsekussakin jotain samaa myös?
Sikäli kun terassin rakentamiselta ehdin, kommentoin vielä tarkemmin sitä parannus asiaa tuhlaajapojan kohdalla.
Sanottakoon tässä yhteyhdessä, että luterilaisten opetus parannukesta on vanhastaan liittänyt siihen kaksi osaa: 1) Katumus ja 2) Usko. Ei kai taivaassa voitaisi iloita paranuksen tehneistä, jos heillä ei olisi myös uskon yhteyttä Jeesukseen?
-
Entä jos kertomuksessa onkin vain kuvattuna kaksi erilaista kristittyä. Ovathan he veljeksiä, saman isän lapsia koko kertomuksen ajan. Toinen ei vaan lähde hurvittelemaan, eikä niin ollen koe mitään suurta kääntymiskokemusta vaan saa olla kokoajan isän kotona. Ymmärrän kyllä tuon toisen näkökulman, mutta silti yksinkertaisesti ajattelevana kallistun enemmän edelliseen.
-
Entä jos kertomuksessa onkin vain kuvattuna kaksi erilaista kristittyä. Ovathan he veljeksiä, saman isän lapsia koko kertomuksen ajan. Toinen ei vaan lähde hurvittelemaan, eikä niin ollen koe mitään suurta kääntymiskokemusta vaan saa olla kokoajan isän kotona. Ymmärrän kyllä tuon toisen näkökulman, mutta silti yksinkertaisesti ajattelevana kallistun enemmän edelliseen.
Tunnen yhtyväni tähän ajatukseen. Kristikunta on jossain määrin "hurahtanut" siinä, että se on nostanut tuon nuoremman veljen jalustalle. Kun on oikein paljon rötöstellyt ja siitä tulla pätkähtää uskoon, niin pidetään jo puoleksi evankelistana tai opettajana, vaikka olisi muutoin täysin kasvamaton. Edelleen olen sitä mieltä, että tuon kertomuksen keskushenkilö on Isä, jolla on avara sydän.
-
Raamatun opettaja Kenneth A. Bailay on ollut 40 vuotta lähi-idässä. Hän tuntee paikallisen kielen, tavat ja elämän.
Kenneth E. Baileyn opetus on itselleni hieman "kuivaa" opetusta, siitä puuttuu Raamatun sisäinen opetus, sekä jotenkin "hengetöntä". Toki tärkeää, että raamatunlukija havainnollistaa Raamatun kulttuuriympäristön sekä sen linkvistiset (kielelliset) viitteet, mutta jotenkin itse kaipaan hengellisempää raamatunselitystä ja opetusta.
Arvostan kyllä Kenneth E. Baileyn tutkimusta ja kirjoja muuten.
-
Raamatun opettaja Kenneth A. Bailay on ollut 40 vuotta lähi-idässä. Hän tuntee paikallisen kielen, tavat ja elämän.
Kenneth E. Baileyn opetus on itselleni hieman "kuivaa" opetusta, siitä puuttuu Raamatun sisäinen opetus, sekä jotenkin "hengetöntä". Toki tärkeää, että raamatunlukija havainnollistaa Raamatun kulttuuriympäristön sekä sen linkvistiset (kielelliset) viitteet, mutta jotenkin itse kaipaan hengellisempää raamatunselitystä ja opetusta.
Arvostan kyllä Kenneth E. Baileyn tutkimusta ja kirjoja muuten.
En rohkene lähteä arvostelemaan Baileyn opetuksen hengellisyyttä ta hengettömyyttä. Ihmisillä on erilaisia armolahjoja. Myöskin eri ihmisiä varten. Itselleni Bailey ei ole aivan eniten luettuja opettajia. Hänen taustatietonsa antaa mielestäni hyvää lisävaloa Raamatun ajan oloista ja elämästä. Siinä voi myös tulla joitakin väärinkäsityksiä oikaistuksi.
Käsittääkseni Raamatun tekstin äärellä on hyvä tehdä aina kaksi peruskysymystä: 1) Mitä teksti mahdollisesti tarkoitti alkuperäisessä tilanteessa ja asiayhteydessä? 2) Miten voisin soveltaa sitä siltä pohjalta tähän päivään ja omaan elämään? Titetenkään rukousta unohtamatta. Ehkä Baileyn kirjat keskittyy enempi tuohon ensimmiseen kysymykseen. Jos se ensimmäinen kysymys jää huomioimatta, voidaan ajautua jopa mielikuvituksellisiin tulkintoihin.
-
Noin voi olla kuin kirjoitit tai Bailay opetti, mutta Raamattu ei opeta, että tuhlaajapoika tuli mielenmuutokseen vasta juhlia valmisteltaessa tai juhlissa.
Yhdessä asiassa olemme lienee samaa mieltä (kaikki toistemme kanssa), että Raamatun vertauksille löytyy useita käypiä selityksiä eri aikakausilla niitä tutukittaessa.
Raamattu ei mielestäni myöskään suoraan kerro, että tuhlaajapoika olisi tehnyt parannuksen tai tullut sitä vastaavaan mielenmuutokseen jo vieraalla maalla.
Vertauksia voi ja on tosiaan hyvä pohtia eri näkökulmista. Varmaan olemme yhtämieltä siitäkin, ettei niiden tulkitsemisessa kuitenkaan saa laittaa liikaa painoa omalla mielikuvitukselle. Eikä jokaista yksityiskohtaa voida sovittaa yksi yhteen kuvaamaan ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta. Niissä on aina jokin tietty tähtäyspiste. Tuhlaajapoika vertauksessa ennen kaikkea vastaus kysymykseen, voiko ihmisten mielestä erityisen syntinen, kaikkensa tuhlannut, vielä saada armon? Ja että onko tunnolliselta vaikuttavan mielenlaatu ja asenne kuitenkaan välttämättä oikea? Ja ennen kaikkea se kertoo Jumalan mielenlaadusta meitä kurjia syntisiä kohtaan.
Siitä tuhlaajapojan parannuksesta.
Nuorempi poika siis suunniteli puhetta isälleen siellä sikakaukaloiden ääressä:"Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.' "
Oliko siis kyse aidosta katumuksesta ja parannuksen teosta?
Emme tietysti pääse varmuudella näkemään hänen päänsä sisään. Asiayhteydessään näyttää pikemminkin siltä, että suunnilteltu puhe oli osa omaa nälänhädästä ja kurjuudesta pääsemisen strategiaa. Suunnitelmaa edelsi karu tosiasia:"mutta minä kuolen täällä nälkään!"
Esim. kunigas Saul näytti osoittaneen katumusta kun Daavid oli säästänyt hänen henkensä:"Niin Saul sanoi: "Minä olen tehnyt syntiä. Tule takaisin, poikani Daavid; sillä minä en enää tee sinulle pahaa, koska minun henkeni tänä päivänä on ollut kallis sinun silmissäsi. Katso, minä olen tehnyt tyhmästi ja erehtynyt kovin pahoin."(1:Sam. 26) Tuliko Saulus kääntymykseen tuossa kohtaa?
Kansanlähetuksen raamattukouluttaja TT Vesa Ollilainen on väitellyt tuhlaajapoikavertauksesta. Muutama ote hänen kirjastaan "Jeesuksen vertaukset":
"Meni itseensä". Tämän ilmaisun merkitys on aiheuttanut vertausta selittäville päänvaivaa. Joidenkin mielestä se kuvaa kääntymystä. Vertauksen viitekehyksestä onkin helppo ajatella näin.
--
Toisaalta on vaikea saada otetta pojan kääntymisen todellisesta laadusta.
--
Mutta pojan omien sanojen mukaan hänen suurin ongelmansa oli nälkä. Hän ei viesti näkevänsä tähänastisessa elämässään mitään vääryyttä. - - Toki hän mielessään suunnittelee sanovansa tehneensä syntiä ja kertovansa olevansa kelvoton isänsä pojaksi, mutta tietoisuus omista rikkomuksista ei ensisijaisesti aja häntä kotiin. Hän lähtee saadakseen vatsansa täyteen.
Lukijassa herättää myös ihmetystä pojan synnintunnustuksen liitämä tarjous ryhtyä isän palkkalaiseksi. - - Nuorempi veli toimii ikäänkuin nälkä olisi päälimmäinen motiivi syntien tunnustamiseen ja vieläpä liittää siihen työtarjouksen. Näinkö syntisen tulisi toimia? On vaikea kuvitella, että kääntymistä seikkaperäisesti evankeliumissaan käsittelevä luukas vertauksessa tarjoaisi lukijoilleen kuvan oikeanlaisesta kääntymyksestä. Pikemminkin poika näyttäisi lähteneen liikkeelle harkitusti laskelmoiden. Vasta isän vastaanotto näyttäisi poistavan pojan luulot itsestään. Hän ei enää etsi omia ratkaisujaan."
-
Lukijassa herättää myös ihmetystä pojan synnintunnustuksen liitämä tarjous ryhtyä isän palkkalaiseksi. - - Nuorempi veli toimii ikäänkuin nälkä olisi päälimmäinen motiivi syntien tunnustamiseen ja vieläpä liittää siihen työtarjouksen. Näinkö syntisen tulisi toimia? On vaikea kuvitella, että kääntymistä seikkaperäisesti evankeliumissaan käsittelevä luukas vertauksessa tarjoaisi lukijoilleen kuvan oikeanlaisesta kääntymyksestä. Pikemminkin poika näyttäisi lähteneen liikkeelle harkitusti laskelmoiden. Vasta isän vastaanotto näyttäisi poistavan pojan luulot itsestään. Hän ei enää etsi omia ratkaisujaan."
Sumentaakos tuo teologia tutkijoiden pään? Kaipa herra Ollilainenkin on joskus ollut läsnä johtamassa jotakuta ihmistä synnin teiltä Herran luokse? Ei ole harvinaista, että ihminen hädässään tekee Jumalalle lupauksia. Olen kuullut niitä aika monia (jos Herra pelastaa minut tästä ja tuosta, niin seuraan häntä jne jne). Arjessa tapahtuu tällaista; ehkä teologisessa tiedekunnassa ei.
(Suhtaudun varmaan teologiaan jossain määrin nurjasti, koska teologian opinnot sammuttivat [käytän mielelläni ilmaisuja riisti, varasti] joiltakin ystäviltäni uskon, myös omalta veljeltäni).
-
Sumentaakos tuo teologia tutkijoiden pään? Kaipa herra Ollilainenkin on joskus ollut läsnä johtamassa jotakuta ihmistä synnin teiltä Herran luokse? Ei ole harvinaista, että ihminen hädässään tekee Jumalalle lupauksia. Olen kuullut niitä aika monia (jos Herra pelastaa minut tästä ja tuosta, niin seuraan häntä jne jne). Arjessa tapahtuu tällaista; ehkä teologisessa tiedekunnassa ei.
(Suhtaudun varmaan teologiaan jossain määrin nurjasti, koska teologian opinnot sammuttivat [käytän mielelläni ilmaisuja riisti, varasti] joiltakin ystäviltäni uskon, myös omalta veljeltäni).
On totta, että monet Suomessa teologian opinnoissa ovat sellaisen liberaalin opetuksen alla, että voivat menettää uskonsa Raamattuun Jumalan sanana. Ja mihinpä ihminen silloin voi enää perustaa uskonsa? Onneksi ei sentään kaikki. Voin tietysti olla väärässä, mutta arvelen, että ehkä tälläkin hetkellä kuitenkin suuri osa parhaimmista Raamatun opettajista Suomessa ovat sen myllyn läpi käyneet.
Mielestäni kaikki jotka tutkimme ja sanomme mielipiteitä Raamatun teksteistä 'harrastamme' teologiaa, oppia Jumalasta. On huonoa teologiaa ja hyvääkin. Jälkimmäisessä pyritään ammentamaan Raamatusta.
Minusta tuossa Ollilaisen selityksen mukaan käy juuri niin, kuin Oloneusos kuvailit tuolla aiemmin. Tuhlaajapoika lähti (Ollilan mukaan, josta olen pitkälti samaa mieltä - vaikka tässä nyt ilmoittautuisinkin samalla sumentuneiden päiden joukkoon :) ) kyseenlaisilla motiiveilla kohtaamaan isäänsä, mutta kuitenkin sai armon ja lapsen oikeuden. Minusta se on mitä lohdullisinta opetusta Jumalan armosta.
Kalevi Lehtisen luokse oli kerran tullut tyttö huolestuneena, että hän olisi tullut 'väärillä motiiveilla uskoon'. Kalevi kuunteli ja oli hetken hiljaa. Vastasi sitten, että 'miten me ihmiset, luonnostaan syntiturmeluksen alaisina, voitaisiin tulla oikeilla puhtailla motiiveilla uskoon?'
-
Aamupäivää Jopo ynnä muut lukijat. Tuo käymämme keskustelu johti siihen, että käytin eilisen illan Tuhlaajapoikavertauksen tutkimiseen. Kommentaarien näkemykset poikkesivat paljonkin toisistaan. Siitä olivat yhtä mieltä (liberaalimmatkin), että kyllä Jeesus vertauksen puhui fariseuksille (sitä vastaanhan ei kukaan lie sanonutkaan, mutta politiikassa ja teologiassa tahtoo nykyisin olla yhteistä, että "minä kyllä sanoin niin, mutta tarkoitin että" ja sitten samaa sovelletaan Jeesuksen opetuksiin).
Novumin erikoisartikkelissa (Luukkaan evankeliumi/vertaukset) ollaan jopa kanssani samoilla linjoilla, että vanhempi poika vertauksessa oli puhetta kuuntelevat fariseukset. Jos näin, niin Jeesus lopettaa vertauksen kohtaan, missä vanhempi veli jää ulos. Siitä itse olen sanonut, että nyt tiedämme sen mitä Jeesus ei vielä vertauksessaan sanonut, että nimittäin vanhempi poika jäi ulos palaamatta sisälle taloon ja on yhä ulkona. Toisaalla luemme (se lohduttaa), sekä Mooseksen kirjoista että Profeetoista ja Paavalin opetuksesta (Rm. 9-11) juutalaisen kansan palaavan liittoyhteyteen.
Lempeä vastauksesi taltutti vähän murinoitani teologeja kohtaan. Kiitos. ::)
[Minulla on tänään ollut ongelmia nettiyhteyden kanssa täällä mökillä. Toivottavasti saapuu perille vaikka ei näytä esikatselua].
-
Juuri näin. Pihalle jäi.
Ketjun otsikko liittyy Israelin kansan kohtaloon,
joka on juuri se, mikä kohtasi myös vanhempaa veljeä.
-
Monipuolisesti tätä Jumalan armon alle alistumista on käsitelty. Muutamia viestejä luin alusta.
Joku kirjoittajista arveli että meidän pakanoiden olisi helpompi nöyrtyä Jumalan armosta elämään kuin juutalaisten.
Sama lankeemus meillä kuitenkin on perimässämme. Ei ole helppo tulla Jeesuksen luo parannettavaksi jos todellinen syntien suuruus on itselle kirkastunut.
Mielellään sitä rakentaa jonkunlaisen viikunanlehden eteensä suojaksi ettei koko saastaisuus näkyisi. Ylpeys ei antaisi tulla tyhjänä kerjäläsenä Jeesuksen eteen. Siksi on tämä lukematon joukko konsteja joiden avulla yritämme peittää sen että olrmme ontuvia sokeita ja alastomia Jumalan edessä.
Olemmeko mekin sokeita, kysyivät fariseukset Jeesukselta.
Jeesus vastasi heille: Jos te olisitte sokeita miin teillä ei olisi syntiä, mutta kun te sanotte näkevänne, niin teidän syntinne pysyy.
Maailma on täynnä ihmisiäjotka uskovat näkevänsä paremmin kuin Jumala, mitä heidän rauhaansa sopii. Jumalaakin he neuvovat kuinka tämän tulee toimia. Röyhkeimmät suorastaan käskyttävät Jumalaa. Tee nyt sitä ja tee tuota.
Astu alas ristiltä, niin me uskomme sinuun.
Mies Jeesuksen ristin viereiseltä ristiltä huokaa, muista minua kun tulet valtakuntaasi. Minä roikun tässä ansioni mukaan, sinä et ole mitään pahaa tehnyt.
Hän joka ei suuria odottanut, sa lahjaksi kaiken. Armosta ilman omia ansioitaan.
Ihmiset eivät mielellään puhu tänäänkään, anteeksi minä olin taas niin ahne ja rakastamaton. Minä varastin, minä himoitsin minä valehtelin. Ei puhutaan vaan voitousta ja menestyksestä, ei siitä eytä läteni ovat veressä. Murhasin Jumalani synneilläni.
Armon alle ei ole helppo alistua tänäänkään. Syntiään (sokeuttaan) ei ole helppo tunnustaa. Ei itselleenkään saati toisille. Ei juutalaisen eikä pakanan.
Syntisenä armosta uskoa, on tuo ahdas portti, josta Jeesus puhuu. Alistua armon alle.
-
Parannus on sanana tosi huono kuvaamaan itse asiaa. Mielenmuutos on jo vähän parempi, mutta ei sekään hyvä ole. Ei myöskään katumus. Yhdellä sanalla ei asiaa ilmeisesti voida suomeksi ilmaista. Mutta mitä oikea parannus sitten on? Voisiko sen sanoa niin, että oikea parannus on Parantajan luokse tulemista ja siinä pysymistä?
Käytän mieluusti ilmaisua 'parannuksen armo'. Sitä on soveliasta rukoilla.
Siinä olotilassa taipuu polvilleen ja ylös saa nousta muuttuneena. Ei välttämättä vaadi kokousolosuhteita, vaan voi tapahtua kahden kesken Jumalan kasvojen alla omassa kammiossa - olipa rappiolla, luopuneena tai muutoin eksyksissä.
-
Valitettavasti tämä maasta tullut osuutemme ei muutu, eikä paholainen muuta tapojaan, vaikka kerran polvistumme, tehtiinpä tuo polvistuminen yksin taikka sakissa.
Jos usko on elävä ja ihmisellä on valvova omatunto, niin hän herää joka aamu taistelukentällä. Heti alkaa kuulumaan vaativia (ajatuksia), "ei ihan tuollaisena, paremmaksi sinun pitäisi tulla, onnistuneemmaksi kilvoituksessasi."
Paholainen alkaa heti aamusta häätämään pois Kristuksen lahjavanhurskautta, ja alkaa määritellä hintaa Kristuksen vanhurskaudelle. Jos omatunto ei ole Jumalan sanan valaisema vaan nukkuu sikeästi, silloin on tietenkin rauha maassa, ihminen on tyytyväinen itseensä ja tekoihinsa. Eikä hän tajua lain hengellisestä puolestakaan mitään. Ei hän koe synniksi, jos rahanhimo ajaa täyttämään lottorivin. Ei hän koe synniksi vaikka seksinhimot jylläävät kehossa ja saavat ihmisen toimimaan pseudoseksin alueella. Ei hän koe syntinä vaikka vihaa lähimmäisiään, hänen vihansa on hänen mielestään oikea ja vihan kohteet ovat hänen vihansa ansainneet.
Kun omatunto herää, alkavat synnit polttamaan ja tuntumaan pahalta. Tässä yhteydessä moni pelastusta kaipaava syntinen lähteekin sitten fiksaamaan elämäntapojaan, yrittäen tällä tavalla lepyttää vihaista Jumalaa. Pahimmillaan tästä seuraa vuosikymmenien tie ahkerana omavanhurskauden rakantajana. Kun tällainen ihminen katselee toisia ihmisiä, niin heidän tekonsa näyttävät omiin tekoihn verrattuna tosi mustilta ja kamalilta.
Valvova kristitty joutuu toetemaan Paavalin tavoin, minä olen syntisistä suurin. Ta kuten kuningas Daavid totesi Naatanille omantuntonsa herättyä: Totisesti minä olen kuoleman oma.
Portti on ahdas ja tie kaita. Ei ole helppoa mennä Jeesuksen eteen syntisenä ja tunnustaa publikaanin tavoin, Jumala armahda minua syntistä. Armon alle alistuminen ei ole koskaan helppoa sellaiselle joka JUmalan sanan valossa tuntee syntinsä. SE tekee ihmisen pieneksi. Mutta siellä missä synti on tullut suureksi, siellä armo on tullut ylenpalttiseksi. Hallelujaa kiitos Jeesus.
-
Olipa itseeni sopivasti sanoitettu edellinen viesti.Paholainen istuu aamulla sängyn vieressä valmiina,että pääsee räkyttämään.Armo ei ole ihmisluonnolle helposti omaksuttava totuus.Joku meissä haraa aina vastaan ja ainakin minä aikani kuuntelen vihollisen juttuja.Välillä uupumukseen asti.On se niin ovela ja vetää juuri oikeasta narusta.Mistä kummasta se tietää heikot kohtani ja ampuu aina maaliin.En ole luovuttamassa,koska ole saanut maistaa,että Herra on hyvä.Vain Hän!
-
Kiitos ullamaija todistuksen sanastasi. Pidämme aivan kuin kaksin käsin kiinni Kristuksesta, joka on meitä niin rakastanut, että antoi itsensä teurasuhriksi kaikkien syntiemme sovitukseksi.
1. Piet. 1:8 Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, ...
... häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
1. Piet. 1:9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.
1. Piet. 1:10 Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta,
1. Piet. 1:11 ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.
1. Piet. 1:12 Ja heille, koska he eivät palvelleet itseänsä, vaan teitä, ilmoitettiin se, mikä nyt on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet; ja siihen enkelitkin halajavat katsahtaa.
***) 1. Piet. 1:13 Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.
-
1. Piet. 1:13 Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.
Kuinka osuva ilmaus tuo onkaan. Kun joku on täysi, niin se tarkoittaa, ettei siihen voi lisätä mitään. Käytännössä on kuitenkin vaikeaa luottaa siihen, että armoon voi laittaa täyden toivon.
-
***) 1. Piet. 1:13 Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.
Mikä merkitys on noilla raamatunkohdan eteen kirjoittamillasi tähdillä [kuten yllä ***) 1. Piet. 1:13...]. Oletko poiminut kohdat jostain kirjasta vai mistä on kysymys?
-
Kolme tähteä on. Huomionarvoinen, kristinuskossa ja kristityn uskon kilvoittelussa keskeinen opinkohta.
Henkilökohtainen merkintä, ja teksti kopioitu v. 33/38 raamatunkäännöksestä.
-
Kolme tähteä on. Huomionarvoinen, kristinuskossa ja kristityn uskon kilvoittelussa keskeinen opinkohta.
Henkilökohtainen merkintä, ja teksti kopioitu v. 33/38 raamatunkäännöksestä.
Kiitos veli vastauksestasi.
-
Jos tulee puhetta vanhurskauttamisesta Jehovan todistajien kanssa, he aika pian kaivavat esille Jaakobin kirjeen kohdan. Ja painottavat tekojen osuutta sitä kautta:
"Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta"(Jaak.2)
Ja äkkiseltään Jaakoppi näyttäisi puhuvan toisin kuin Paavali, joka opetaa mm:
"Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja"
"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi"
"Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja"
Onko Jaakob ristiriidassa Paavalin kanssa? Miten sovittaisimme nuo yhteen?
-
Onko Jaakob ristiriidassa Paavalin kanssa? Miten sovittaisimme nuo yhteen?
Rov. Matti Väisänen kirjoittaa tästä asiasta kirjassaan Hänen tekonsa. Otan kirjasta ainoastaan lyhyen lainauksen:
"Historiallisen tilanteen erilaisuudesta johtuen Paavali korostaan uskoa, joka johtaa hyviin tekoihin, ja Jaakob puolestaan tekoja, jotka ovat seurauksia uskosta. Paavali ja Jaakob katselevat samaa asiaa, mutta eri näkökulmilta. Paavali puhuu lain tekoja vastaan; Jaakob puhuu uskon tekojen puolesta."
Kirjassa on muitakin hyviä oivalluksia, joten suosittelen sen hankkimista: Kustantaja Uusi tie, v. 1989
-
Nimenomaan näin kun Paulus kirjoitti, ts. siteerasi Matti väisästä.
Tässä yllä on hienosti todistettu useammakin todistajan kautta uskonvanhurskaudesta.
Silloin nekin ihmiset joilla on korkea vaatimustaso itseensä ja elämäänsä nähden, ja takana paljon pettymyksiä omissa odotuksissaan, saavat toivon mukaan kokea sydämissään sen kuinka köyhille julistetaan evankeliumia. Minäkin, niin monessa puuttuvainen ja kilvoituksessani heikosti menestyvä saan panna täyden toivoni siihen armoon jonka Jumala Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa on meille suonut, sovittamalla kaikki syntimme Golgatan ristillä. Ja vielä kuollutkin minun puolestani, ettei minun tarvitse kuolla syntieni rangaistuksena vaikka olisi sen ansainnut teoillani ja laiminlyönneilläni.
Eikä tässä vielä kaikki, sillä uskosta vanhurskas saa elää, kuolema ei häntä enään vallitse. Komantena päivänä Jeesus nousi ylös kuolleista. Ja me jotka olemme hänen kuolemaansa kastetut, saamme myös hänen kanssaan nousta ylös kuolleista.
Room. 8:33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
Room. 8:34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
Room. 8:35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
Room. 8:36 Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina."
Room. 8:37 Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
Room. 8:38 Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
Room. 8:39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
-
Jos tulee puhetta vanhurskauttamisesta Jehovan todistajien kanssa, he aika pian kaivavat esille Jaakobin kirjeen kohdan. Ja painottavat tekojen osuutta sitä kautta:
"Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta"(Jaak.2)
Ja äkkiseltään Jaakoppi näyttäisi puhuvan toisin kuin Paavali, joka opetaa mm:
"Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja"
"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi"
"Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja"
Onko Jaakob ristiriidassa Paavalin kanssa? Miten sovittaisimme nuo yhteen?
Vaikka siteeraamasi Jaakobin kirjeen kohta antaa selvästi ymmärtää, että usko yksin ei riitä yksilön vanhurskaaksi tulemiseen tai tuomionkestävyyteen Jumalan (tuomioistuimen) edessä, niin jos otamme Jaakobin kirjettä laajemmin esille, niin kohdassa 2:10 hän toteaa, että se, joka pitää koko lain, mutta on edes yhdessä kohtaa vajaa, on syyllinen joka kohdassa, ja kohdassa 3:2 hän sanoo, että monessa kohden me kaikki rikomme. Molemmissa jakeissa on sama verbi alkutekstissä, verbi, joka tarkoittaa lain rikkomista. KR 1938 -käännöksen "rikkoo" (2:10) ja "hairahdumme" (3:2) sisältävät siis saman verbin ptaioo = kompastua, rikkoa, tehdä syntiä. Jos siis Jaakob oli samaa mieltä kuin Paavali siinä, että lain noudattamisen kautta ihminen ei voi pelastua, koska laki vaatii ihmiseltä ehdotonta täydellisyyttä (katso siis 2:10 ja myös 3:2, jossa jälkimmäisessä jakeessa hän toteaa meidän kaikkien jatkuvasti rikkovan monessa kohden, sillä ptaioo on preesensissä kohdassa 3:2), niin silloin voimme todeta, että Jaakobin ja Paavalin välillä ei ole ristiriitaa, vaikka Jaakobin kirjeen toisen luvun kohta näyttäisi olevan ristiriidassa Paavalin opetuksen kanssa.
-
Itse olen lähtenyt pohtimaan tuota Jaakobin kirjeen kohtaa kauempaa. Isommasta asiayhteydestä. Jaakob ottaa esimerkiksi Aabrahamin. Aabrahamin historiasta tiedämme, että hänet luettiin uskon kautta vanhurskaaksi vuosikymmeniä ennen koetusta Iisakin uhraamisesta.
1.Moos.15:"Katso taivaalle ja lue tähdet, jos ne taidat lukea." Ja hän sanoi hänelle: "Niin paljon on sinulla oleva jälkeläisiä." Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi"
1.Moos.17:6:
"Aabraham oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, kun hänen esinahkansa liha ympärileikattiin"
Siis jo ennen Iisakin syntymää.
1.Moos.17:19:
"Niin Jumala sanoi: "Totisesti, sinun vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun on pantava hänen nimekseen Iisak, ja minä teen liittoni hänen kanssaan iankaikkiseksi liitoksi hänen jälkeläisillensä"
Paavali painottaa sitä, että Aabraham oli uskon kautta vanhurskas jo ennen ymärileikkausta, eli jo ennen Iisakin syntymää.
Room.4.11:
"Ja hän sai ympärileikkauksen merkin sen uskon vanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna"
Iisak pystyi jo itse kantamaan uhraamiseen tarvittavat puut Jumalan koetellessa Aabrahamia. Siis vuosikymmeniä Aabrahamin vanhurskaaksi lukemisen jälkeen.
Jaakobin kirjeessä keskeisenä tarkoituksena näyttää olevan opettaa, että usko Jumalaan ei voi olla vaikutamatta jollain tavalla käytännössä. Muuten usko olisi kuollut. Jaakobilla on siis keskeisenä aiheena elävä usko ja kuollut usko. Paavalilla käsittelyssä usko ja teot suhteessa vanhurskauttamiseen.
Paavalin todistelu ottaa huomioon myös historian. Koska laki on annettu yli 400 vuotta sen jälkeen kun Aabraham on jo luettu uskon kautta vanhurskaaksi, laki ei ole voinut saada sitä aikaan. Eikä siis myöskään niin, että hänet olisi vanhurskautettu vasta suostuttuaan uskonsa seurauksena Jumalalta tulleeseen suureen koetukseen. Hänet oli vanhurskautettu ennen sitä.
Gal.3:17:
"Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta"
-
Jos tulkintamme, jonka mukaan Jaakobin ja Paavalin välillä ei ole ristiriitaa, on oikea, niin Jaakobin kirjeen kohta 2:24 tulisi ehkä väärinkäsitysten välttämiseksi suomentaa: "Ihminen osoittautuu vanhurskaaksi teoista, eikä vain uskosta." Itse asiassa KR 1992 -käännös sisältää jo kyseisen tulkinnan: "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." Alkutekstissä Jaak. 2:24 -kohdan "tulla vanhurskaaksi" sisältää saman verbin kuin esim. Paavalin kirjeen kohta Room. 4:5 = dikaiooo. Kyseisellä verbillä on oikeudellinen merkitys Gyllenbergin sanakirjan mukaan: "Oikeudellisen ratkaisun perusteella todeta tai julistaa vanhurskaaksi" (lainaus Rafael Gyllenbergin Uuden testamentin kreikkalais-suomalaisesta sanakirjasta). Gyllenbergin mukaan "sana esiintyy erityisesti Paavalin kirjeissä, mutta kiistanalaista on, merkitseekö se hänellä vanhurskaaksi julistamista vai vanhurskaaksi tekemistä vai molempia samalla kertaa."
Nykyinen kirkkoraamattumme on valinnut ymmärtää Room. 4:5 -kohdan verbin dikaiooo kontekstissaan vanhurskaaksi tekeminen -merkityksessä, sillä se kuuluu (ilmeisesti Aimo T. Nikolaisen päätöksestä): "Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi" (Room. 4:5). Tällainen käännös on sopusoinnussa roomalaiskatolisen vanhurskauttamisopin kanssa. Kun taas vanhempi kirkkoraamattumme sisältää toisenlaisen käännöksen, joka on forenssisen vanhurskauttamisopin mukainen tai antaa mahdollisuuden forenssiseen tulkintaan, sillä kohta kuuluu: "Mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi."