En osaa hengellistää ammatinimikettä mitenkään.
Hengellistä työtä ei tarvi hengellistää, koska se on jo sitä.
Kuten silloin tällöin aina mainitsen, niin Euroopan suurimmassa helluntaiherätyksessä, ADI-Italiassa palkallisia paimenia/pastore'eita on vain 15 %. Loput hoitavat paimenen "virkaansa" ja käyvät kokopäivätyössä.
Kun täysaikainen 'pastore' ilmoittaa ammattinsa se on "pastore evangelico", muissa tapauksissa se on muurari, postinkantaja, myyntiedustaja, torikauppias, puuseppä, rakennustyömies, kaupan myyjä, kuorma- tai linja-auton kuljettaja, kunnallinen virkamies, jne. Edelliset on otteita Milanon alueen helluntaiseurakuntien paimenien "ammattinimikkeistä". Uskovien kesken puhutaan vain
pastore. Eli kullakin seurakunnalla on paimen tai paimenia (vanhimmisto), eikä teltantekeminen, eli maallinen työ ole kohdistus.
Olen katsellut jaksoittain Suomen helluntaikentää kolmattakymmentä vuotta ulkomailta käsin, ja ehkä juuri siksi muutoksien suunta on korostunut. Seikka mikä minua on koko ajan enenevästi häirinnyt, on kallistuma maallistumiseen. Tällä tarkoitan, että hengellinen ei korostu vaan se, että hengellisyyttä yritetään kätkeä. Nyt Helluntaikirkon myötä on tullut kirkollistuminen, mikä on mielestäni osa samaa kallistelua.
Saarnaaja määritelmä on mielestäni ollut jopa evankelioiva ja ollut itsensä selvittävä, kun "titteliä" onkäyttänyt helluntaisaarnaaja. Pastori-tittelin kanssa ei koskaan ole viitettä helluntalaisuuteen, joka olisi mielestäni tärkeä, koska edustamme liikehdintää, joka on kasvanut, koska laitoskirkot ja sen pastori-papit-kirkkoherrat-rovastit-piispat-arkkipiispat, ovat
perinteisesti erottaneet kirkoistaan helluntalaiset. Suomen evlut kirkko on siinä omansalainen, ettei se kirkonkirjoistaan poista pedofiiliä eikä helluntalaista, elleivät ao. itse sieltä älyä nimeensä poistattaa. Tämän sekalaisen seurakunnan edeskäypä on suomenkielisessä ymmärtämisessä ollut pastori-pappi. En näe mitään etua hengellisesti samaistua sellaiseen mistä olisi pysyttävä erossa. En myöskään näe asiaa hiustenhalkomisena vaan valvomisena, edelläesitettyyn perustuen.
Asia tietysti voidaan pitää vähämerkityksellisenä ja suhtetuttaa se nk. isompiin ja tärkeisiin asioihin. Hengellisillä asioilla, kaikilla, on
oma tärkeä merkityksensä. Niiden merkitysarvoa ei pidä nostaa tai laskea toisen asian kustannuksella.
Puhun nyt lähinnä helluntalaisista, mihin ketjun otsakekin osoittaa. Se, että hyvää julistusta kuulee helluntalaisuuden ulkopuolella ja pappienkin välittämänä, ei kerro muusta, kuin siitä, että "puun ja kuorenkin" välissä on selviytymiskertomuksia. Tämä tila viittaa lähinnä evlut kirkkoon ja sen parissa toimiviin uskoviin.