Tuota eihän ihme olisi enää ihme jos voitaisiin selittää. Ja missä menee ihmeen ja ei-ihmeen raja inhimilliseltä kannalta katsottuna. Oliko se vain sattuma vai ihme, että isäni oli jo jätetty kuolemaan sairaalassa 73 vuotiaana hyvin pahan sydänkohtauksen takia. Hänelle ei yksinkertaisesti tehty mitään vaikka oli kuoleman kielissä, ja sitten SATTUMALTA kirurgi, joka oli leikannut isän sydämen 10 vuotta aiemmin oli SATTUNUT jossain näkemään iskän sen hetkiset paperit ja oli päättänyt itsekkeen yksityispotilaana leikata isän ja pelasti isän hengen sinä iltana. Isä sai 10 vuotta lisäaikaa.
Joitakin kuukausia sitä ennen täällä USAssa suomalainen uskova pari, joka oli ollut vanhempiemme vuokralaisena Töölössä, oli nähnyt isästä unen, tai siis vaimo oli nähnyt sen unen. Siinä isä oli kuolemaisillaan ja heille tuli kova hengellinen huoli rukoilla isän puoles
Ja kun kuulin että iskä oli tosi pahana, tuli sellainen kuoleman tunnen ympärilleni ja ajattelin että nyt se on menoa.
Sitten Herra muistutti minulle että hei onhan vieläkin rukous mahdollista.
Tuli sellainen olo että TÄH??
Sitten ajattelin että joo tosiaan, varmaan ihan hyvä tilanne rukoilla Herraa. Rukoillessani sitten koin että mulle sanottiin, että eiks Raamattu neuvo ylistämään Herra joka tilanteessa. Ajattelin että totta sekin ja aloin kiittää Herraa hänen hyvyydestään.
Sitten tuli hyvin voimakas siis täysin sisäinen, subjektiivinen kokemus: ikäänkuin taivaasta tuli jotenkin sydämeeni tai johonkin ikäänkuin hyvin voimakkaasti ikäänkuin tulipallo. Tosi vaikea kuvata, mutta olin täysin ällistynyt ja jotenkin vain tiedostin, että Herra näytti jotain........ehkä voimaansa??
Ihmeissäni sitten jatkoin päivääni ja tiedostin että sain hyvin lujan uskon että kaikki on Herran hallussa. En tiennyt mitä se tarkoittaa mutta se kuoleman kalman tunnen todella oli pois ja usko sen tilalla.
Mutta päiviä vieri ja isä oli sama ja meni vaan heikommaksi. Ostin jopa itselleni mustan hameen kun sattui sopiva kohdalla kirpparilla.
Olin sitten eräänä aamupäivänä lukemassa Raamattua ja rukoilemassa ja nousin siitä muihin askareisiin, ja silloin sain ikäänkuin tosi vahvan vakuutuksen että NYT ISÄN ASIAT OVAT PAREMMASSA JAMASSA. En tiennyt mitä, ajattelin ehkä hän nyt kuoli ja on taivaassa tai sitten kai jotain muuta.
Soitin äidille Suomeen ja kerroin että mulla on sellainen varmuus on asiat on hyvin. Ja samalla äiskä kertoi että kuin ihmeen kautta kirurgi joka oli leikannut isän aiemmin, oli sattunut näkemään jossain iskän paperit ja oli itse päättänyt leikata isän yksityisesti Mehiläisen sairaalan kautta, kuten aikaisemminkin.
Iskä parani.
Kun hän sitten kiitteli lääkäriä hyvästä ammattitaidosta, lääkäri oli sanonut:
"
Arska älä mua kiitä, olit niin pahassa jamassa että ei siinä enää mun kyvyilla yksin oltais pärjätty. Jostain ylhäältä kai tuli se apu."