Olin akuutteina alkoholistivuosinani monia pitkiä jaksoja katkaisuasemilla ja varsinkin huoltoloissa.
En saanut niistä apua juomispakkooni.
Minkäänlaista rakkautta niissä ei tietenkään ollut havaittavissa,
ei edes kristillisessä paikassa Siuntiossa,
joka oli viimeinen sijoituspaikkani.
Vaikeaa kuvitella, mistä niihin olisi voinutkaan ilmestyä rakkautta.
Henkilökunta suhtautui tietysti meihin juomareihin, pilleristeihin ja narkomaaneihin ammatillisen kaikkitietävästi ja huolehtien tarkasti, että heidän auktoriteettinsa säilyy ehdottomana.
Meille anniskeltiin ylhäältä päin tietoa viinan vaaroista ja kehotettiin muuttamaan heikot luonteemme ja huonot moraalimme paremmaksi, yhtä hyväksi kuin kunnon kansalaisilla.
Joitain lapsekkaita terapioitakin pumpattiin. Opin hyvin pian vastailemaan tädeille juuri sillä tavalla kuin he odottivatkin. Siitä sai aina jotain etua itselleen.
Yhden rakastavan tapauksen muistan.
Olin ollut Kyläsaaressa katkaisuhoidossa ja pääsin pois jonain aamuna.
Olin kesävaatteissa, mutta ulkona oli kova pakkanen.
Ovella vartioiva vanhempi nainen sanoi, että älä mene ulos noissa vaatteissa, ainakaan ilman hanskoja.
Hän löysi jostain kaulaliinan, mutta ei hanskoja.
Silloin hän keksi, että sukatkin pitävät kädet lämpöisinä. Sukat löytyivät varastosta, ja ne olivat hyödylliset.
Tuo lämmin teko jäi ainoaksi muistikuvakseni koko hoidosta.
En edes muista, minne menin seuraavaksi, koska asuntoa ei ollut.
Kyläsaaren katkaisuasemaakaan ei enää ole,
vaan se on pakolaiskeskus.