Tällainen kerettiläinen ajatus on viime aikoina pyörinyt mielessä. Käsitykseni mukaan voi olla.
Raamatun lukeminen ei ole mikä tahansa juttu. Sitä voi lukea tuomiokseen yhtä hyvin kuin siunaukseksi. Arvelen, että tuo edellinen on liiankin yleistä. Raamattua voi lukea monella tavalla, mutta otan tähän nuo kaksi perusperiaatetta.
Itse olen lukenut Raamattua paljolti tuomiokseni. Sillä tarkoitan lukutapaa, etten etsi sieltä totuutta vaan vahvistan sillä siihen asti omaksumaani käsitystä totuudesta. Tuolla pitkässä kastekeskustelussa tämä tulee oikein hyvin esille. Nekin, jotka sanovat, että Raamattua tulee lukea niinkuin se on kirjoitettu eivät itse noudata tätä sääntöä, vaan lukevat sitä sen tulkinnan lävitse, jonka ovat joskus omaksuneet.
Yksi vakava virhe on siinä, että Raamatun lukeminen nostetaan pelastuksen ehdoksi. Otan lainauksen toisaalla olleesta tekstistä:
"Olisi hyvä eroittaa aikaa rukoukseen, mietiskelyyn, ja Raamatun lukemiseen päivittäin jos mahdollista.
Tuo lihavoitu on kaksipiippuinen juttu, eikä se toimi kaikilla samalla tavalla.
Otan yhden esimerkin. Evankelisena julistajana tunnetuksi tullut C.O. Roseniuskin retkahti äärimmäiseen lakihenkisyyteen juuri tässä asiassa. Hän kirjoittaa kirjassaan Tie rauhaan näin:
"Jos tahdot saada iankaikkisen elämän, sisäisen ihmisesi täytyy saada ravintoa. Jos sinulla ei ole aikaa lukea Jumalan Sanaa, niin sinun on otettava itsellesi aikaa, tapahtukon se sitten yöllä tai päivällä. Sillä vain yksi on tarpeen! Jos et voi tehdä näin, niin voimme etukäteen sanoa, että et kerran pelastu. On aivan sama jos heti lakkaat ajattelemasta taivasta."