Huokaus... on tässä yritetty, ihan aikuisen oikeasti, totisin sydämin, tosissaan, periksi antamattomalla pyhällä kiivastuksella ja päättäväisyydellä. Eiköhän tämä kuitenkin tästä, kun laitan koko voimani ja tarmoni peliin. Eikös Jumala sitä juuri odota?
Langenneessa ihmisluonnossa on jotain sellaista, että Jumalan armon vastaanottaminen ilman pienintäkään omaa ansiota ei tunnu sopivalta. EI se nyt vaan sovi. Pitäähän meidänkin saada painaa oma Eskon puumerkkimme pelastuksemme perusteisiin. On liian nöyryyttävää tulla ansiottomana, jumalattomana, Herraa vastaan taistelevana ja ottaa armosta vastaan pelastus, jonka Jeesus on hankkinut "oman ruumiinsa uhrilla kertakaikkiaan".
Niin se vaan on ettei tämä Jumalan armo Jeesuksessa tunnu monellekaan yksin riittävän vaan siihen ihminen haluaa lisätä jotain omaansa. Mutta se onkin sitten autuasta, kun armon mittaamaton avaruus alkaa avautumaan syntiselle ja hän panee toivonsa yksin Jeesuksen lunastustyöhön. Tätä asiaa opitaan psalmistan tavoin siellä montun pohjalla: "Syvyydestä minä huudan sinua Herra" ja "Hän tarttui minuun ja nosti minut ylös lokaisesta liejusta". Hän teki sen.
Hieman hämmentäviä vastauksia. Jos ottaisi itseensä, voisipa melkein loukkaantua.
Tuossakin kirjoitetaan ihan oikeita asioita. Siihen ei ole mitään vastaan sanottavaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että on vastattu kysymykseen "miten tulla Jumalalle kelvolliseksi". Ei siihen mitä kysyttiin.
Eihän kysymys koskenut millään tavalla sitä, miten tulla Jumalalle kelvolliseksi. Kysymyksessä tähdennettiin mitä Jumala meiltä toivoo "nimenomaan vaelluksen näkökulmasta" katsottuna. Ei kai kukaan hiemankin armon evankeliumia tuntemaan oppinut kuvittele vaelluksellaan tulevansa Jumalalle kelvolliseksi? Tai ansaitsevansa sillä jotain Jumalan edessä? Että vaelluksemme vaikuttaisi jotenkin vanhurskauttamiseemme?
Koska vain ja ainoastaan Kristuksen vanhurskaus ja pyhyys kestää Jumalan edessä. Ja sen saamme ottaa vastaan yksin armosta, uskon kautta. Miten ikinä voisimme siihen täydelliseen lahjaksi saatuun vanhurskauteen jotain lisätä omilla yrittämisillämme, ponnisteluillamme, vaelluksellamme?
Jos vanhurskaus, tai edes osa sitä, voitaisiin saada lain, tekojen, omien ponnistelujen kautta, sillä osoitettaisiin, ettei Kristuksen uhri olisikaan riittävä. Että sitä pitäisi täydentää. Miten voisimme omat saastaiset riepumme laittaa Kristuksen täydellisen puhtaan valkoisen vanhurskauden vaatteen päälle, ikäänkuin lisäksi?
Antaessaan kirjeissään paljon kehoituksia seurakunnille, miten Jumalan lasten tulee vaeltaa, ei Paavalikaan tietysti tarkoita sitä, että siinä olisi kysymys vanhurskautamisesta. Miten tulla kelvolliseksi Jumalan edessä. Vaan miten olisi oikein elää Jumalan lapsena. Sivuutammekohan sen osan Paavalin kirjeistä liian kevyesti?
Itse kysymykseen ehkä myöhemmin enemmän. Tässä vaiheessa yksi keskeinen kohta jota voi miettiä.
"
Niin kuin siis olette ottaneet vastaan Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä. Juurtukaa häneen, rakentukaa hänessä ja vahvistukaa uskossa"(Kol.2)