Hebrealaiskirjeen kirjoittaja oli hyvin huolissaan juutalaisista veljistään.
He olivat heittämässä pois uskalluksensa.
Hylkäämässä Kristuksen. Palaamassa takaisin juutalaisuuteen.
Rituaaliin kuului Kristuksen kiroaminen.
Muuten ei päässyt takaisin synagoogaan.
Sillä jos tahallamme teemme syntiä päästyämme totuuden tuntoon,
ei ole enää uhria syntien edestä,
vaan jokin kauhea tuomion vartominen ja tulen kiivaus,
joka on kuluttava vastustajat.
Kun joku on hylännyt Mooseksen lain,
hän kuolee armotta kahden tai kolmen todistajan sanan perusteella.
Kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulette sen ansaitsevan,
joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren,
jossa hänet on pyhitetty, ja herjaa armon Henkeä?
Hebrealaiskirjeen kirjoittaja sanoo,
ettei tuon teon jälkeen ole enää jäljellä
mitään uhria syntiemme sovitukseksi.
Kristityiksi kääntyneet juutalaiset olivat jättämässä Kristuksen hirvittävien vainojen takia.
He olivat menettäneet kotinsa, kaiken omaisuutensa ja perheensä.
Sekä kaikki yhteydet sukuunsa, mikä tuona aikana oli äärettömän tärkeää.
He asuivat yhteismajoituksissa koko ajan peljäten,
milloin heidätkin teloitetaan uskonsa tähden.
Eikä Kristusta vaan kuulunut takaisin.
Vaikka Roomalaiset olivat jo saartamassa Jerusalemia.
Hävityksen kauhistus oli jo ovella, mutta Jeesusta ei kuulunut.
Heistä tuntui, että he ovat menettäneet kaiken turhan takia.
He ovat kärsineet ja kärsivät turhan takia.
He pelkäsivät totuuden, jonka olivat tulleet tuntemaan, olevankin valhetta.
Ahdistuksen takia he olivat jo lähes valmiita luopumaan uskostansa.
Mutta näin ei ollut alussa, ensirakkauden aikaan.
Ja niin Pyhä Henki sanoo Hebrealaisille:
Muistakaa entisiä päiviä,
jolloin te valistetuiksi tultuanne kestitte monet kärsimysten koetukset.
Toisia teistä häväistiin ja rääkättiin katselijoiden huviksi,
toiset taas tulivat saman kohtalon saaneiden osaveljiksi.
Te olette kärsineet vankien kanssa ja ilolla suvainneet omaisuutenne ryöstön,
tietäen, että teillä on parempaa ja pysyvää omaisuutta.
Tällä teemalla kirjoittaja etenee kirjeessään
ja kannustaa kestävyyteen kaikkien kärsimysten keskellä.
Ja lopulta hän muistuttaa johtajista,
jotka jo olivat menettäneet henkensä uskonsa tähden ja paljon kärsineet.
He olivat jo ylittäneet maaliviivan voittajina.
He olivat kestäneet tuon kauheuden loppuunsa asti
Jeesuksen vaikuttaman uskon kautta. Ja sitten kirjoittaja jatkaa:
Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.
Hebrealaiskirje siis vakuuttaa näillä sanoilla,
että sama Jeesuksen läsnäolo oli oleva myös heidän voimansa
kaiken meneillään olevan kauheuden keskellä.
Synti, josta tuossa kohdassa puhutaan, on siis
Kristuksen hylkääminen - Kristuksen kieltäminen.
Juutalaiset olivat aikeissa käyttäytyä siten kuin
todellinen luvattu Messias olisi vasta tulossa
ja se Jeesus, joka kuoli ristillä, ei ollut luvattu Messias.
Mutta kirjoittaja sanoo: Jos kiellämme Kristuksen,
ei ole oleva enää mitään toista uhria puolestamme.
Ja niin hän vakavasti varoittaa tallaamasta jalkoihin Kristusta.
Hylkäämästä pyhää liittoa, jonka perustana on Jeesuksen veri.
Veri, jossa he olivat pyhitetyt.
Kirjoittaja varoittaa kuoleman vakavasta synnistä:
Armon Hengen herjaamisesta. Pyhän Hengen pilkkaamisesta.