Puimatanner

Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: JPK - 31.01.17 - klo:15:34

Otsikko: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: JPK - 31.01.17 - klo:15:34
Nyt vallalla oleva poliittinen muutos USA:ssa tulisi tarkasti koetella Jumalan Sanan valossa, sekä sitä kautta myös arvioida Donald Trumpin ns. "hengellinen" tausta ja sitä ylläpitävä oppimuoto.

Ensiksi haluan sanoa - että Jumalan lasten tulee rakastaa kaikkia ihmisiä Jumalan armolla ja totuudella, eikä vihata ketään ihmistä. Media on voimakkaasti ryöpyttänyt Trumpin presidenttikauden alkua, jota toki voidaan spekuloida myös osin melko tarkoituksellisena - mistä syystä ja kenen hyväksi, jääköön tässä nyt pohtimatta.

Donald Trumpilla on maine ja tunnustus siitä, että hän on kristitty. Mutta mistä hän on ammentanut hengellisen oppinsa ja sitä kautta syntyvän elämänmuodon. Yllätys ei ole suuri - Trumpin takana vaikuttaa Vincent Neal Pealen (toukokuu 31, 1898 – joulukuu 24, 1993), "kristillistämä" positiivisen ajattelun oppi, jota sittemmin käytti hyväkseen E.W. Kenyon sekä Kenneth E. Hagin, josta syntyi Uskon Sana-liike, eli menestysteologia.

Positiiviseen ajatteluun kuuluu haarana myös positiivinen tunnustaminen, jossa ihminen uskossa tunnustaa ääneen ja julistaa ääneen suullaan lupauksia omaan elämäänsä - saadakseen ne toteutumaan. Sanoissa on voima, sillä ne luovat lupaukset todellisiksi ja tuovat ne konkreettisiksi.

Lainaus
>> Usko TV:n Pastori Ville Pitkänen opetuksessaan "elämän peräsin" myös opettaa suulla tapahtuvaa positiivista Jumalan lupauksien tunnustamista, jotta ne tulisivat toteutumaan uskovan elämässä [http://www.uskotv.fi/jaksot/pitkasen-patka-1-elaman-perasin/ (http://www.uskotv.fi/jaksot/pitkasen-patka-1-elaman-perasin/)].

Donald Trump on julkisesti tunnustanut suhteensa Vincent Neal Pealen luomaan positiiviseen ajatteluun, ja sanojensa mukaan hän pitää Pealea suurimpana ja parhaimpana opettajana, jonka vaikutus hänen elämäänsä on ollut hyvin suuri. [englanninkielinen video: https://www.youtube.com/watch?v=WH8UwhmQUpU (https://www.youtube.com/watch?v=WH8UwhmQUpU)]

Myöskin menestysteologit kuten Kenneth Copeland, ja muut - rukoilivat siunauksen Donald Trumpin ylle, joka myös osoittaa hänen suhteensa Uskon Sana-liikkeeseen. Copeland esitti [https://www.youtube.com/watch?v=edwCVThqqXQ (https://www.youtube.com/watch?v=edwCVThqqXQ)], että ne jotka eivät äänestä Donald Trumpia presidentiksi, ovat syyllisiä murhaan - jolla hän viittaa aborttiin. Trump esitti julkisesti, että hän tulee estämään laajassa määrin aborttien tekemisen. Tämä toki on oikein ja hyvän tekemistä, mutta silti - tämänkin takana on pimeä valheenoppi: menestysteologia.

Edelleen, Trump on myös toiminut Joel Osteenin yhteydessä, ja tämä liittyy vastaavaan väärään sekä valheelliseen positiiviseen ajattelun oppiin [Joel Osteen on kirjoittanut kirjan: "The Power of I am" käännös: "Minuuden voima"], joka on nyt tuotu valhe evankeliumina amerikkalaisen rahakristillisyyden ja menestysteologian oheen. Ihminen ajattelee positiivisesti itsestään ja näin luo vahvan minäkuvan, hän liittää tämän narsistisen ja ylpeyttä luovan ajattelun, Jumalan voiman ja lupausten osaan. Kyseessä on perkeleen eksytys.

Lainaus
Lainaus
"ja sanoi [perkele] hänelle [Jeesukselle]: "Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua" Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'." Matt.4:9-10

Donald Trump tuo nyt tämän kaiken "positiivisuuden" amerikkalaiseen politiikkaan, sekä sieltä käsin myös kansainväliseen politiikkaan. Monet pitävät Donald Trumpia antikristuksen esiin tuojana - ja tutkien hänen hengellistä taustaansa - on tämä suunta hyvinkin mahdollinen.

Monet kristityt ovat eksyneet tukemaan Trumpin toimintaa, ja siksi tuon tämän tässä esille - että todelliset Jumalan lapset eivät menisi harhaan, ja valheeseen, jota tämä Trumpin menestysteologinen ja valhehenkien synnyttämä positiivinen ajattelu nyt esittää "hyvänä" tai "hyvän" aikaansaajana.

Ehkä tästä voisi syntyä keskustelua.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Taisto - 31.01.17 - klo:17:20
JPK, olet näemmä hyvin perehtynyt Trumpin taustaan. Huolestuttavaa, jos tuollaiseen oppiin
sitoutuminen sanelee sen mitä hän puhuu ja mitä päätöksiä tekee. Taustalla siis oppi,
joka ei tuo - ei voi tuoda - siunausta tullessaan.

Ylen uutisissa eräs suomalainen - olikohan hän juristi, en aivan varmasta muista - totesi
Trumpin toiminnasta, että "ei tuollainen voi kauaa jatkua". Saapa nähdä, mitä USA:ssa tapahtuu...
tulee kyllä helposti mieleen se, että USA:n presidenteistä neljä on murhattu, ja Reaganiakin ammuttiin
mutta hän säästyi hengissä.

En toki toivo, että Trump murhattaisiin. Ihmistä ei pidä vihata - mutta ihmisen tekoja voi ja saa vihata.

Sanoit, että "Trumpilla on maine ja tunnustus siitä, että hän on kristitty". Aika omituista, kun ottaa huomioon
sen miten selvästi hän valehtelee, ja vielä lisäksi esittää paljon puolivalheita, jotka taitavat olla
tietyllä tavalla valheista pahimpia? Ja lisäksi hän (tai hänen avustajansa) on tuonut nyt keskusteluihin
käsitteen "vaihtoehtoinen totuus".

Ei hyvältä vaikuta.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Pökkelö - 31.01.17 - klo:21:15
Ottamatta sen enempää kantaa ko henkilöön. Muutama ajatus vain.

JPK;n mainitsema tausta kyllä näkyy mm. obamacare lopettamisena.
Vain rikas, terve ja menestynyt on Jumalan siunaama.

Ihmetyttää kyllä, eikö miehestä kuitenkaan mitään hyvää uskalleta kirjoittaa ?
Valkoinen heteromieshän on suurin hirviö mitä nyky maailma päällään kantaa vallitsevan "suvaitsevaisuudestaan" tunnetun vihervasemmiston maailman kuvan mukaan.
Joten Trump, ja hänen linjauksensa eivät voi olla kuin pahoja.

Ainut poliitiikko, joka sentään tarmollisesti alkoi lunastaa vaali lupauksiaan., jos jotain hyvää pitää tuoda esiin.
Aika näyttää mikä hän on miehiään. Pelottaa jäljet yhtä lailla, kuten suvaistevaistonkin....
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Paulus - 31.01.17 - klo:21:23
Olin aika kauhistunut, kun Trump valittiin. Se oli melko uskomatonta. Jos jotain positiivista hänestä voisi ajatella, niin se on hänen suhtautumisensa Israeliin ja aborttikysymykseen. Taidamme homoudestakin olla samoilla linjoilla. Saapa nähdä mitä tästä seuraa.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Oloneuvos - 01.02.17 - klo:22:37
Olin aika kauhistunut, kun Trump valittiin. Se oli melko uskomatonta. Jos jotain positiivista hänestä voisi ajatella, niin se on hänen suhtautumisensa Israeliin ja aborttikysymykseen. Taidamme homoudestakin olla samoilla linjoilla. Saapa nähdä mitä tästä seuraa.

1. Olin aika kauhistunut, kun Trump valittiin.
- Mitäs kauhistuttavaa siinä oli. On tullut aika panna hösseliksi ja "sanoa ruma sana niinkuin se on".

2. Se oli melko uskomatonta.
- Jumalan yllättävät teot mykistävät.

3. Jos jotain positiivista hänestä voisi ajatella, niin se on hänen suhtautumisensa Israeliin ja aborttikysymykseen. Taidamme homoudestakin olla samoilla linjoilla. Saapa nähdä mitä tästä seuraa.
- Tuosta voi parhaimmillaan seurata, että Sinut kutsutaan Valkoiseen taloon positiivisen ajattelun rukousaamiaiselle.

- - - - -
Samalla kun käväisin korjaamassa kirjoitusvirheen tekstistäni niin jatkan vielä vähän tätä juttua Trumpista ja hänen presitenttiydestään.

Jumala on Jumala taivaassa ja Jumala maan päällä. Hän nostaa valtaan päämiehen, kenet tahtoo ja panee taas hänet syrjään, silloin kun tahtoo. Esivaltaa ei ole muuta kuin Jumalan asettamaa. Näin tämä menee minun Raamattuni mukaan.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Paulus - 02.02.17 - klo:03:08
- Tuosta voi parhaimmillaan seurata, että Sinut kutsutaan Valkoiseen taloon positiivisen ajattelun rukousaamiaiselle.

Tottahan MINÄ sinne kuulun. Ihme, ettei ole jo kutsuttu.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Pökkelö - 02.02.17 - klo:18:16
Tälläistä kouluja käymätöntä yksinkertaista työmiestä nyt kyllä ihmetyttää........!

Yhden puolueen edustajia on tuomittu sakkoihin sanomisistaan; aika lievistä mielestäni.
Tätä Donaldia vaan saa pilkata ihan miten vain.
Missä menee viha puheen raja ?

Toisesta asiasta ei voi puhua mitään edes hieman sarkastiseen sävyyn, kun se on jo vihapuhetta. Toista saa aivan vapaasti rienata; ja se on aivan upeata; kuka sen rohkeimmin uskaltaa tehdä.

En ole Trumpin kannattaja tai ymmärtäjä. Ihmetyttää vain; miksi vihervasemmiston ruokottomat puheet ovat vähemmän vihapuhetta ?
Ja missä se heidän suvaitsevaisuus nyt on ?
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Taisto - 02.02.17 - klo:20:44

Vihervasemmisto suvaitsee omat asenteensa ja odottaa että muutkin suvitsevat ne.
Ne, jotka ovat eri mieltä - heidän mielipiteitään ei suvaita. Hehän ovat selvästikin suvaitsemattomia,
eli lähes yhteiskuntaan kelpaamattomia.

Vähän samantapainen keinotekoinen käsite on myös paljon puhuttu vasemmiston solidaarisuus.
Siitä kyllä puhutaan - mutta tiukan paikan tullen vasemmmistolaiset rientävät kilpaa ottamaan
oman osansa ennenkuin toiset ehtivät.

Että se siitä suvaitsevaisuudesta, ja solidaarisuudesta.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Mice - 02.02.17 - klo:21:25
En ole voimakkaasti poliittinen henkilö, mutta kerron omia huomioitani.
Vasemmistolaisuus esiintyy minulle enemmänkin kostona ja katkeruutena, kuin oikeudenmukaisuutena ja tasa-arvona.
En vastusta sitä, että valtiotasolla autetaan vähäosaisia, mutta en ymmärrä sitä keulimista ja uhoa, mikä esiintyy osassa sieltä suunnalta.

Enkä ole kokkare.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: JPK - 03.02.17 - klo:14:00
Asiaan liittyen, sydämeeni nousee tämä Jumalan Sanan kohta:

Lainaus
Efe.5:6-13
"Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia; älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan. Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina - sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä - ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle; älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä. Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät; mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta."

Koen tärkeämmäksi rukoilla ja evankelioida ihmisiä Jumalan evankeliumilla - kuin jäädä politiikan turhien väittelyjen keskelle. Jumala tuomitsee kaikki pimeyden teot.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Oloneuvos - 03.02.17 - klo:21:13

Kyllä, juuri noin.

Muistakaamme myös, että tuomio alkaa Jumalan huoneesta, meistä. Olen rukoillut itselleni ja kansssamatkaajilleni jumalanpelkoa, sillä joskus tuntuu kuin me uskovat olisimme menettäneet näkökykymme kenen yhteydessä vaellamme. "Minä olen pyhä, sanoo Herra, joka pyhitän teidät (itselleni)".

Eilen keskustelin erään veljeni kanssa evankeliumista. Totesimme, että helposti selitämme uskosta osattomille pyhiä asioita, joita he eivät voi ymmärtää. Heille pitää ennen kaikkea muuta kertoa evankeliumi. Näinhän Paavalikin opetti 1.Kor.15 alussa. Pyhät asiat kuuluvat Jumalan perhekunnan sisäisiin asioihin, joita ulkopuoliset eivät ymmärrä. Niinpä esimerkiksi Trumpin ihmenousua presidentiksi ei ymmärrä Jumalan käden vaikutuksena ihmiset jotka ovat ulkopuolella. Hitaita ollaan me uskovaisetkin ymmärtämään, että Herramme ohjaa ja johtaa myös kansojen historiaa. Moni asia näyttää nyt pahalta ja kansojen tulevaisuus synkältä (ja se myös on heille synkkä), mutta Jeesus rohkaisi omiaan sanoen: "Kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä." Ei tipu varpunen maahan eikä hius päästämme Isämme tietämättä ja sallimatta. Uskon näin.

Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Paulus - 04.02.17 - klo:05:21
Niinpä esimerkiksi Trumpin ihmenousua presidentiksi ei ymmärrä Jumalan käden vaikutuksena ihmiset jotka ovat ulkopuolella. Hitaita ollaan me uskovaisetkin ymmärtämään, että Herramme ohjaa ja johtaa myös kansojen historiaa.

Monet uskovaiset (kuten itsekin) näemme tämän Trumpin nousun johtoon sekalaisin tuntein. Hän voi saada aikaan hyvää, mutta toisaalta pahaa. Hän on kuin norsu lasikaapissa. Teki sitä tai tätä, niin aina helähtää. Hyvänä pidän hänen positiivista suhdettaan Israeliin ja sitä, että hän rohkenee sanoa asioita, joita kukaan suuri johtaja ei ole uskaltanut sanoa enää aikoihin. Toisaalta rohkeudesta voi helposti tulla uhkarohkeutta.

Mutta uskotaan ja toivotaan, että Kuningasten Kuningas sanoo viimeisen sanan kaikissa tämän kurjan ja poloisen Telluksen asioissa.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Oloneuvos - 05.02.17 - klo:10:25

"Hän [Trump] voi saada aikaan hyvää, mutta toisaalta pahaa".
En lähestynyt kirjoituksessani asiaa lainkaan siltä kantilta mitä Trump saa meidän ihmisten mielestä aikaan. Lähestyin asiaa Raamatun ilmoituksen näkökulmasta, että nimittäin Herra hallitsee suvereenisti kansojen historiassa. Me näemme niin paljon kaikenlaista pahaa ja kärsimystä, että meidän on vaikea ottaa vastaan tällaisia "mieltämme kohottavia" ilmoituksia kuten "Minulle on annettu kaikki valta ... maan päällä" ja "Teidän asianne ei ole tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut" ja "Hän on säätänyt ihmissuvulle määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat".

Otan nyt tähän yhden monista Raamatussa kerrotuista esimerkeistä. Kun Juudan kansa jatkoi synnissä elämistä Herran vakavista varoituksista huolimatta Hän nosti kaldealaiset Nebukatnessarin johdolla heitä vastaan (Jer. 25:9). Maa valloitettiin ja temppeli tuhottiin. Herra nimittää tuossa Nebukatnessaria palvelijakseen. Kun kaldealaiset (babylonialaiset) olivat toteuttaneet Herran rangaistustuomion palautti Hän kansansa takaisin  maahansa 70 vuoden jälkeen ja rankaisi kaldealaisia heidän synneistään (Jer. 25:12ss).

Kirjoittaessani nousi mieleeni myös Israelin kohtalo noin 150 vuotta aikaisemmin. Assyria (suurvalta ennen Babyloniaa) oli Herran vihan vitsa, jolla Hän rankaisi jakaantuneen Israelin pohjoisosissa asuvia juutalaisia (Jes. 10:5ss) . Pohjoisvaltio lakkasi olemasta muistaakseni 722 eKr. Tuossa ilmoituksessa Herra kertoo lähettävänsä Assyrin Israelin kimppuun. Siitä Assyrian hallitsijat tekivät virheellisen johtopäätöksen. He eivät nähneet Herran käden korkeutta vaan luulivat omin voimin kukistaneensa Israelin (Jes. 10:7ss).

Nämä historian kulkuun liittyvät asiat ovat Herran käsissä ja hallinnassa. Saamme luottavaisin mielin jättää tämän hetken ja meistä niin epävarmalta näyttävän tulevaisuuden Herran käsiin. Sotaa on oleva loppuun asti (Dan. 9:26b, Joel 3:9), mutta Herra on omiensa turva ahdingon aikana. "Mutta vanhurskasten pelastus tulee Herralta, hän on heidän linnansa ahdingon aikana" (Ps. 37:39).
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Oloneuvos - 07.02.17 - klo:22:57
Kovin näyttää olevan täällä ja muuallakin tällä foorumilla hiljaista? Onko peräti lopun alkua?
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Mice - 08.02.17 - klo:10:34
Kovin näyttää olevan täällä ja muuallakin tällä foorumilla hiljaista? Onko peräti lopun alkua?

Ehkä ihmiset kyllästyvät nopeasti siihen, että kokevat tulevansa päähän potkituiksi, jos ovat rehellisiä.
Aina on joku kristityn roolinsa väkevästi omaksunut sokea taluttaja neuvomassa vierestä, että mistä saa kirjoittaa ja mikä on turhaa. Olen sellaiseen "uskovaisuuteen" langennut itsekin ja häpeän sitä.

Foorumit hiljenevät, kun vahvat pääsevät ne hiljentämään. Tekevät vielä omasta mielestään oikein, kun tukkivat syntisten suut. Pitävät avoimia foorumeita seurakuntina ja itseään niiden paimenina.

Ugh!

(http://www.allsmileys.com/files/sweetim-holidays/6681.gif)
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Pökkelö - 08.02.17 - klo:22:06
Asiaa puhut. "Right man -syndrooma" , on sellainen oireyhtymä, ettei siihen kannata kauheasti omaa ruutiaan tuhlata.

Veljen heltta on kovasti muuttanut muotoaan sitten viime näkemän.  :)

Ugh !
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Paulus - 09.02.17 - klo:04:27
Foorumit hiljenevät, kun vahvat pääsevät ne hiljentämään. Tekevät vielä omasta mielestään oikein, kun tukkivat syntisten suut. Pitävät avoimia foorumeita seurakuntina ja itseään niiden paimenina.

Minua on vaivannut se, että olen ollut täällä (ehkä) liikaa äänessä. Saattaa olla, että taannoinen joukkopako on kasvattanut syntilistaani. Omasta mielestäni suvaitsen pitkälle toisinajattelua, mutta sitä on vaikeampi sulattaa, että vain yhdellä on koko totuus ja muut ovat jo lähtökohtaisesti väärässä. Asioista on voitava keskustella ilman toisen nälvimistä (se on tosi vaikeaa!), vaikka oltaisiin eri mieltäkin. Kuten olen sanonut, olen harhaoppinen aina jonkun sellaisen mielestä, joka kuuluu sellaiseen yhteisöön, joka oppinsa on edes jotenkin määritellyt. Ja näyttää, että sellaisen ympäriltä melkein kaikki kaikkoavat. Kaipaan kuitenkin teitä kaikkia ja olisi ikävä jättää teidät.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Taisto - 09.02.17 - klo:07:36
Kovin näyttää olevan täällä ja muuallakin tällä foorumilla hiljaista? Onko peräti lopun alkua?

Ehkä ihmiset kyllästyvät nopeasti siihen, että kokevat tulevansa päähän potkituiksi, jos ovat rehellisiä.
Aina on joku kristityn roolinsa väkevästi omaksunut sokea taluttaja neuvomassa vierestä, että mistä saa kirjoittaa ja mikä on turhaa. Olen sellaiseen "uskovaisuuteen" langennut itsekin ja häpeän sitä.

Foorumit hiljenevät, kun vahvat pääsevät ne hiljentämään. Tekevät vielä omasta mielestään oikein, kun tukkivat syntisten suut. Pitävät avoimia foorumeita seurakuntina ja itseään niiden paimenina.

Ugh!

(http://www.allsmileys.com/files/sweetim-holidays/6681.gif)
Veli Mice puhuu nyt arvoituksellisesti. Sano suoraan: kuka tai ketkä ovat olleet vahvoina hiljentämässä tätä foorumia?
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Mice - 09.02.17 - klo:08:25

Tuon tarkemmin en ala omaa näkemystäni avaamaan tämän foorumin suhteen. Sen sanoin jo, että itsekin olen sitä tehnyt mistä kirjoitin. Esim. muistan jotain opillista asiaa käsittelevässä ketjussa narisseeni sen aiheen käsittelyn turhuudesta. Yhtä hyvin olisin voinut olla kirjoittamatta mitään, mutta kun piti päästä sanomaan.

Ja jotta asia olisi vielä sekavampi, niin myönnän, että luin Oloneuvoksen kysymyksenkin väärin. Hän sanoi "täällä ja muuallakin tällä foorumilla", niin jostain syystä sisäistin sen "täällä ja muillakin foorumeilla". Käsitin hänen tarkoittaneen muitakin hengellisiä foorumeita. Tosi asia on, että muuallakin tuntuu olevan aika hiljaista. Siksi kirjoitin, että foorumit hiljenevät, en että foorumi hiljenee.

Edelleen olen sitä mieltä, että foorumeillakin on vahvoja persoonia, jotka joskus tahtomattaankin jättävät sellaisen kuvan, että keskustelun olisi oltava sellaista kuin he haluavat. Sitten osa ei jaksa sitä neuvomiseksi ja päsmäröinniksi tulkittua kommentointia katsella. Monella saattaa olla muutenkin jo aika hankalaa ja sit jos omat mielenkiinnon kohteet ja aiheet ohitetaan tai saavat aina aikaiseksi piikittelevän sävyistä parran pärinää, niin ns. käpy kärähtää ja ovi käy.

Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Mice - 09.02.17 - klo:08:36
Foorumit hiljenevät, kun vahvat pääsevät ne hiljentämään. Tekevät vielä omasta mielestään oikein, kun tukkivat syntisten suut. Pitävät avoimia foorumeita seurakuntina ja itseään niiden paimenina.

Minua on vaivannut se, että olen ollut täällä (ehkä) liikaa äänessä. Saattaa olla, että taannoinen joukkopako on kasvattanut syntilistaani. Omasta mielestäni suvaitsen pitkälle toisinajattelua, mutta sitä on vaikeampi sulattaa, että vain yhdellä on koko totuus ja muut ovat jo lähtökohtaisesti väärässä. Asioista on voitava keskustella ilman toisen nälvimistä (se on tosi vaikeaa!), vaikka oltaisiin eri mieltäkin. Kuten olen sanonut, olen harhaoppinen aina jonkun sellaisen mielestä, joka kuuluu sellaiseen yhteisöön, joka oppinsa on edes jotenkin määritellyt. Ja näyttää, että sellaisen ympäriltä melkein kaikki kaikkoavat. Kaipaan kuitenkin teitä kaikkia ja olisi ikävä jättää teidät.

Niin, muistan useamman kerran, että ollaan oltu juuri tuon teeman ympärillä: jokainen hairahtuu monessa kohtaa. Ja jos tuota ei uskova todellisesti halua itseensä asettaa, niin hankalaksi menee. Itse en pidä sitä pahana, että jokainen kertoo omia kokemuksiaan seurakunnista, opeista ja virtauksista. Kyllä oman näkemyksen voi tuoda esille. Se onkin sitten eri asia, että missä "hengessä" sitä kerrotaan. Aika nopeasti ihmiset  huomaavat, että onko kyseessä aito keskustelu vai foorumisaarna/-julistus.

Olen muistakseeni tuonut sitä esille täällä, että olen tykännyt niistä pohtivista keskusteluketjuista, missä jokainen on voinut suht vapaasti kertoa näkemyksiään ja missä ei jäädä ylenmäärin päitä kopsuttelemaan yhteen. 

Siellä harhaoppisuus-keskustelussa oltiin minusta juuri tässä asiassa kiinni, vaikka se ei nyt kauan jatkunutkaan. Oltiin menossa kohti sitä, että miksi jotkut ihmiset hyvin erilaisista taustoista tulevat foorumeilla ja livenäkin hyvin toimeen, mutta ehkä sitten kaikkien kanssa ei oikein tunnu sujuvan. Persoonat vaikuttavat, mutta kyllä mielestäni myös uskonkäsitykset ja se kuinka tuon hairahtumisen ja väärässä olemisen mahdollisuuden tohtii itseensäkin asettaa.

Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Mice - 09.02.17 - klo:08:53
Asiaa puhut. "Right man -syndrooma" , on sellainen oireyhtymä, ettei siihen kannata kauheasti omaa ruutiaan tuhlata.

Veljen heltta on kovasti muuttanut muotoaan sitten viime näkemän.  :)

Ugh !

Joo, oma näkemykseni on, että sellainen helposti lopettaa keskustelun. Joku sanoo ehkä etsivänsä vain totuutta asioista (mikä on hyvä), mutta siinä sitä etsiessään saattaa vaikuttaa melko paljon siihen miten muut kokevat omia näkemyksiään ja panostaan arvostettavan.

Osa ehkä etsii enemmän yhdessä pohdittavia näkökulmia ja osa kokee tehtäväkseen julistaa totuutta. Toinen johtaa keskusteluun (olemmehan keskustelufoorumilla), toinen melko usein hiljentää keskustelua tai sitten se keskustelu muuttuu sivukaupalla jatkuvaksi sarvien kolisteluksi.

Itse oikeasti uskon siihen, että foorumien hiljentymiseen on myös muita syitä, kuin facebookit ym. uudemmat ja "nopeammat" keskustelualustat, vaikka nekin oman osansa ovat vieneet. Ajattelen, että kun ihmisten kanssa ollaan tekimissä, niin sieltä suunnalta ne syytkin löytyvät.

Oma syntini asiassa on ainakin se, että usein liian huolettomasti letkauttelen asioita. Ja myös se, että käytän joskus tietoisesti hieman kaanaan kieltä. Sen tarkoitus mun tapauksessa on joskus humoristinen, mutta se ei ehkä aina mene läpi siten kuten olen tarkoittanut. Sitten se hieman pilke silmäkulmassa heitetty letkautus voi herättää ajatuksia, että mitähän tuokin jannu tossa oikein yrittää sönköttää jne.

Trumpista on kyllä lipsahdettu pikkasen, mutta liekkö tuo nyt maailman kauhein asia. Keskustelut tuppaavat rönsyilevän ja aina voi palata alkuperäiseen aiheeseen sivupoluilta takaisin.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Oloneuvos - 09.02.17 - klo:08:58

Veljen heltta on kovasti muuttanut muotoaan sitten viime näkemän.  :)

Ugh !

Toden totta. Tarkka havainto. Kyllä siellä veljen skalpin alla yhä jotain joskus liikkuu  ::)
UGH
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Taisto - 09.02.17 - klo:18:21
Mice, kiitos hyvistä vastauksista. En oikeasti odottanutkaan, että luettelisit "vahvisten" nimiä. En minäkään sitä tekisi.

Hyvin kyllä toit esille sitä, mistä foorumeilla saattaa olla kysymys - miksi jotkut poistuvat takavasemmalle. Yhden hyvän havaintosi poimin vielä erikseen: nopeasti kyllä tulee huomatuksi se, onko kyseessä aito keskustelu vai, niinkuin sanoit, foorumisaarna. Saarnaajalta itseltään se tosin voi jäädä täysin huomaamatta.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Paulus - 07.12.17 - klo:17:18
Tässä ketjussa käsiteltiin alunperin Trumpin persoonaa ja edesottamuksia. Nyt on tosi mielenkiintoinen vaihe, kun Trump on tekemässä Jerusalemista Israelin pääkaupunkia ihan oikeasti. Mitähän siitä seuraa? Toteutuvatko ennustukset Sakarjan 12. luvusta? Jakeiden 9 ja10 ennustus ei liene vielä koskaan toteutunut.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Tosikko - 19.12.17 - klo:20:14
Olen lukenut Norman Vincent Pealen kirjoja. Ihan hyviä opetuksia.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Paulus - 19.12.17 - klo:21:09
Olen lukenut Norman Vincent Pealen kirjoja. Ihan hyviä opetuksia.

En itse ole lukenut tämän henkilön kirjoja. Piti hakea netistä tietoa. Mm. tällainen kirjoitus löytyi (KF= Kristitynfoorumi.fi):

KF: Sitten RW kertoo, kuinka mo­net maalliset instituutiot, liikeyri­tykset, yms. ottavat oppia hänen kirjastaan (bisneksen teossaan). Hän mainitsee Coca Colan, Wal­martin (suuri kauppaketju), monia urheiluseuroja, jne. Kyse on ame­rikkalaisesta ahneudesta, jota monet ns. ”kristityt” kirjat pönkittä­vät. Jabesin Rukous, Warrenin kirja, Norman Vincent Pealen ja Robert Schullerin ym. kirjat myy­vät, koska niissä kuvataan kaava, jonka kautta menestyä myös maallisesti. Se on ”uskon sana” ja ”menestys” teologiaa, eli äärika­rismaattista new age kristillisyyttä.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Tosikko - 28.12.17 - klo:21:18
Ilmeisen hyvää kamaa.

Pealen kirjoja on suomentanut myös RistinVoitosta tuttu Tytti Träff
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Mietiskelijä - 28.12.17 - klo:21:38
Ilmeisen hyvää kamaa.

Pealen kirjoja on suomentanut myös RistinVoitosta tuttu Tytti Träff

Kyseenalaisia kirjoja tuo Norman Vincent Pealen on tehtaillut, mm. Positiivisen ajattelun voima.

Presidentti Donald Trump kävi nuorena Pealen järjestämissä kokouksissa Manhattanilla.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Tosikko - 05.01.18 - klo:21:02
Taisi olla Trumpetin kotikirkko.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Paulus - 21.06.18 - klo:07:49
Tässä on erilainen kuva Trumpista. Harva media kertoo tästä:

https://www.oikeamedia.com/o1-71615
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Soltero - 21.06.18 - klo:13:26
Tässä on erilainen kuva Trumpista. Harva media kertoo tästä:

https://www.oikeamedia.com/o1-71615
Hyvä että Trumpin muitakin puolia joskus esitellään-
sen tauottoman solvaamisen ja naurunalaistamisen keskellä,
jota esim. suomalaiset tiedotusvälineet häneen kohdistavat.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: sandia - 21.06.18 - klo:16:40
Kas täällä onkin ketju Trumpista. Aihe ajatteluttaa minua, onhan hän pressamme.
Mielenkiintoista seurata kaikkea. Aluksi muiden mukana olin kauhistunut kun hän tuli republikaanien ehdokkaaksi. En ole ikinä luottanut häneen kristittynä, koska en ole nähnyt mitään mikä laittaisi minut olettamaan, että hän on uskova.
Mutta eihän nuo pressat kovin usein muutenkaan ole uskovia.

Ehkä laitan tänne omia mietteitäni asiasta..

Taidanpa vähän kuitenkin ekaksi tsekkailla mitä ketjuun on jo kirjoitettu.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: sandia - 21.06.18 - klo:16:46
Tässä on erilainen kuva Trumpista. Harva media kertoo tästä:

https://www.oikeamedia.com/o1-71615
Hyvä että Trumpin muitakin puolia joskus esitellään-
sen tauottoman solvaamisen ja naurunalaistamisen keskellä,
jota esim. suomalaiset tiedotusvälineet häneen kohdistavat.

Joo kuuntelin youtubista tuon Trumpin koko puheen. Vaikea uskoa että hän sitä sydämestään sanoisi, mutta ei sitä voi tietää. Itse otan sellaisen kevyen tulkinnan, että hän yksinkertaisesti puhuu tuolla tavalla, koska se vetoaa toisiin hänen kannattajiinsa. Mutta eihän se tee hänen sanojaan epätosiksi. Eri asia on sitten, toimiiko hän itse sanojensa mukaisesti.
Mutta sinänsä ihan hyvä puhe.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Tosikko - 24.06.18 - klo:13:08
Usan presidentit on viime vuosina olleet uskovaisia. Obama, Bush jr, Clinton.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Natanael - 24.06.18 - klo:13:14
Usan presidentit on viime vuosina olleet uskovaisia. Obama, Bush jr, Clinton.

Oliko tuo tarkoitettu trolliksi vai vitsiksi?
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Tosikko - 24.06.18 - klo:13:24
Usan presidentit on viime vuosina olleet uskovaisia. Obama, Bush jr, Clinton.

Oliko tuo tarkoitettu trolliksi vai vitsiksi?

Heidän oman uskontunnuksen mukaan tuon kirjoitin.
Kaikki on käyneet uskovien kasteellakin.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Natanael - 24.06.18 - klo:13:34
Usan presidentit on viime vuosina olleet uskovaisia. Obama, Bush jr, Clinton.

Oliko tuo tarkoitettu trolliksi vai vitsiksi?

Heidän oman uskontunnuksen mukaan tuon kirjoitin.
Kaikki on käyneet uskovien kasteellakin.

Pidätkö sinä heitä uskovina?
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: sandia - 24.06.18 - klo:16:39
Nyt vallalla oleva poliittinen muutos USA:ssa tulisi tarkasti koetella Jumalan Sanan valossa, sekä sitä kautta myös arvioida Donald Trumpin ns. "hengellinen" tausta ja sitä ylläpitävä oppimuoto.

Ensiksi haluan sanoa - että Jumalan lasten tulee rakastaa kaikkia ihmisiä Jumalan armolla ja totuudella, eikä vihata ketään ihmistä. Media on voimakkaasti ryöpyttänyt Trumpin presidenttikauden alkua, jota toki voidaan spekuloida myös osin melko tarkoituksellisena - mistä syystä ja kenen hyväksi, jääköön tässä nyt pohtimatta.

Donald Trumpilla on maine ja tunnustus siitä, että hän on kristitty. Mutta mistä hän on ammentanut hengellisen oppinsa ja sitä kautta syntyvän elämänmuodon. Yllätys ei ole suuri - Trumpin takana vaikuttaa Vincent Neal Pealen (toukokuu 31, 1898 – joulukuu 24, 1993), "kristillistämä" positiivisen ajattelun oppi, jota sittemmin käytti hyväkseen E.W. Kenyon sekä Kenneth E. Hagin, josta syntyi Uskon Sana-liike, eli menestysteologia.

Positiiviseen ajatteluun kuuluu haarana myös positiivinen tunnustaminen, jossa ihminen uskossa tunnustaa ääneen ja julistaa ääneen suullaan lupauksia omaan elämäänsä - saadakseen ne toteutumaan. Sanoissa on voima, sillä ne luovat lupaukset todellisiksi ja tuovat ne konkreettisiksi.

Lainaus
>> Usko TV:n Pastori Ville Pitkänen opetuksessaan "elämän peräsin" myös opettaa suulla tapahtuvaa positiivista Jumalan lupauksien tunnustamista, jotta ne tulisivat toteutumaan uskovan elämässä [http://www.uskotv.fi/jaksot/pitkasen-patka-1-elaman-perasin/ (http://www.uskotv.fi/jaksot/pitkasen-patka-1-elaman-perasin/)].

Donald Trump on julkisesti tunnustanut suhteensa Vincent Neal Pealen luomaan positiiviseen ajatteluun, ja sanojensa mukaan hän pitää Pealea suurimpana ja parhaimpana opettajana, jonka vaikutus hänen elämäänsä on ollut hyvin suuri. [englanninkielinen video: https://www.youtube.com/watch?v=WH8UwhmQUpU (https://www.youtube.com/watch?v=WH8UwhmQUpU)]

Myöskin menestysteologit kuten Kenneth Copeland, ja muut - rukoilivat siunauksen Donald Trumpin ylle, joka myös osoittaa hänen suhteensa Uskon Sana-liikkeeseen. Copeland esitti [https://www.youtube.com/watch?v=edwCVThqqXQ (https://www.youtube.com/watch?v=edwCVThqqXQ)], että ne jotka eivät äänestä Donald Trumpia presidentiksi, ovat syyllisiä murhaan - jolla hän viittaa aborttiin. Trump esitti julkisesti, että hän tulee estämään laajassa määrin aborttien tekemisen. Tämä toki on oikein ja hyvän tekemistä, mutta silti - tämänkin takana on pimeä valheenoppi: menestysteologia.

Edelleen, Trump on myös toiminut Joel Osteenin yhteydessä, ja tämä liittyy vastaavaan väärään sekä valheelliseen positiiviseen ajattelun oppiin [Joel Osteen on kirjoittanut kirjan: "The Power of I am" käännös: "Minuuden voima"], joka on nyt tuotu valhe evankeliumina amerikkalaisen rahakristillisyyden ja menestysteologian oheen. Ihminen ajattelee positiivisesti itsestään ja näin luo vahvan minäkuvan, hän liittää tämän narsistisen ja ylpeyttä luovan ajattelun, Jumalan voiman ja lupausten osaan. Kyseessä on perkeleen eksytys.

Lainaus
Lainaus
"ja sanoi [perkele] hänelle [Jeesukselle]: "Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua" Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'." Matt.4:9-10

Donald Trump tuo nyt tämän kaiken "positiivisuuden" amerikkalaiseen politiikkaan, sekä sieltä käsin myös kansainväliseen politiikkaan. Monet pitävät Donald Trumpia antikristuksen esiin tuojana - ja tutkien hänen hengellistä taustaansa - on tämä suunta hyvinkin mahdollinen.

Monet kristityt ovat eksyneet tukemaan Trumpin toimintaa, ja siksi tuon tämän tässä esille - että todelliset Jumalan lapset eivät menisi harhaan, ja valheeseen, jota tämä Trumpin menestysteologinen ja valhehenkien synnyttämä positiivinen ajattelu nyt esittää "hyvänä" tai "hyvän" aikaansaajana.

Ehkä tästä voisi syntyä keskustelua.

Mielestäni aloitus on turhan kaukaa haettu selitys Trumpille. Mielestäni hän on vain kapitalismin ja siis yleensä USAn kulttuurin tuotos. Ei siihen tarvii sen kauempaa etsiä selitystä.
USA on erilainen kuin Suomi, täällä ajatellaan yleensäkin eri tavalla kuin Suomessa.

Ei usalaiset kirjoista etsi itselleen ihmiskuvaa, ei edes menestysteologien kirjoista. Se tulee vaan täällä olemalla. En ole ikinä kuullut hänen missään ohjelmassaan edes vuosien takaa kertovan, että hän aloituksessa mainitut jutut olisivat olleen keskeisiä hänen elämässään.

Eihän hänen koko luonteensa ole sellainen, joka etsisi itsensä ulkopuolelta totuutta. On sitten valheellinen totuus tai oikea totuus.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Soltero - 24.06.18 - klo:20:07
Jumalalla on oletettavasti jokin erityinen tarkoitus,
kun Hän on säätänyt Trumpin USA:n presidentiksi.
Ihmiset politikoivat, pitävät vaaleja, äänestävät ja valitsevat,
mutta Jumala määrää eli säätää.

Vaikka Trumpin uskovaisuus ei olisikaan mielestämme riittävän korkeatasoista,
Jumala voi silti käyttää Häntä.
Sen ei tarvitse tarkoittaa, että Trumpin toiminta olisi evankelioivaa tai edes
ns. kristillisyyttä edistävää.
Sehän ei ole kenenkään presidentin ensisijainen tehtäväkään.

Mutta Jumala tuskin salli sattuman tai sielunvihollisen ratkaisevan,
että juuri Trump nimitettiin yhdeksi maapallon vaikutusvaltaisimmista henkilöistä.

Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: sandia - 24.06.18 - klo:20:34
Juu kyllä minä tuen häntä. Hän ansaitsi sen duunin perustuslakien mukaisesti.
Se asioiden vääristäminen uutisissa on todella järkkyä. Kuten nyt Sara Sandersin potkiminen ravintolasta.
Koko siirtolaisuutisointi on täysin vääristettyä ja valheellista.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Tosikko - 24.06.18 - klo:21:58
Usan presidentit on viime vuosina olleet uskovaisia. Obama, Bush jr, Clinton.

Oliko tuo tarkoitettu trolliksi vai vitsiksi?

Heidän oman uskontunnuksen mukaan tuon kirjoitin.
Kaikki on käyneet uskovien kasteellakin.

Pidätkö sinä heitä uskovina?

En minä osaa arvioida kenenkään uskoa, enkä oikeastaan halua. He ovat itse tunnustaneet uskonsa, joka on raamatullista   "sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan "

Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Natanael - 24.06.18 - klo:22:02

Miksi kuitenkin halusit tuoda tuollaisen väittämän esille?
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Tosikko - 26.06.18 - klo:20:33

En ole lukenut tarinoita trumpin uskoon tulosta... noista muista olen.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Natanael - 26.06.18 - klo:20:39

En menisi sanomaan, että nuo muut olisivat parempia presidenttejä olleet, vaikka ovat uskontunnustuksensa lausuneet.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Tosikko - 01.07.18 - klo:21:39

En tiedä parantaako uskoontulo jotenkin kenenkään suoritusta...
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: sandia - 01.07.18 - klo:21:52
Eikös Trump oli tulossa Suomeen.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Jees-mies - 01.07.18 - klo:22:33
Trump tulee tapaamaan Putinia 16.7.

https://yle.fi/uutiset/3-10277940

Lainaus
Trump ja Putin tapaavat Helsingissä 16. heinäkuuta – Aiheina ainakin USA-Venäjä-suhteet ja turvallisuuspolitiikka
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: sandia - 01.07.18 - klo:23:44
Heh mun syntymapaivana. :)
Meidan haapaiva on Trumpin syntymapaivana.
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Jees-mies - 01.07.18 - klo:23:51
No nyt on aikamoinen kohtalonyhteys  ;D
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Alvari - 02.07.18 - klo:04:23
Se on nyt sitten USA:kin suomettunut.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201807012201046882_ul.shtml
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Paulus - 02.07.18 - klo:09:02
Heh mun syntymapaivana. :)
Meidan haapaiva on Trumpin syntymapaivana.

Heh. Ja meidän kihlajaispäivä on tuo Trumpin vieralupäivä. :)
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: sandia - 02.07.18 - klo:17:55
Voi että kun vois mennä vaikka pullakahville Haagan torille Pauluksen ja Trumpin kanssa tai jotain.  :)
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Paulus - 02.07.18 - klo:17:59
Voi että kun vois mennä vaikka pullakahville Haagan torille Pauluksen ja Trumpin kanssa tai jotain.  :)

Joo, mennään! Sinä saat olla sitten tulkkina.  ;D
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: Paulus - 14.07.18 - klo:11:31
Tässä hieman erilaista taustatietoa Trumpista: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005753377.html
Otsikko: Vs: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote
Kirjoitti: sandia - 14.07.18 - klo:19:58
Eräs kolleegani kertoi kauhuissaan miten Trump  ns. stalked Hillarya toisessa debatissaan ennen vaaleja.
Trumppia kohtaan on tehty tää syytös mikä näytetään uskovan.
Katsoin koko debatin maanantaina ja totesin tämän. (taaskaan ei toimi kaksoispiste, tulee tää ~~~.

Trump pysyi oman puhepönttönsä ympärillä uskollisesti, mutta Hillary tuli Trumpin eteen ja siitä vielä jatkoi yleisön eteen mikä oli ikään kuin Trumppia lähempänä suhteessa heidän puhepönttöjään.
Kukaan ei katsonut juttua avoimin silmin niinkuin se oli.

Laitan tähän se debatin ja sitten laitan miten se oltiin väännetty SNL sketsissäkin.

Tässä alkuperäinen
https://www.youtube.com/watch?v=rfq0Yw2sMq0

Tässä snl sketsi minkä informaation jengi kritiikittömästi nielee. Onhan siinä hassuakin.
https://www.youtube.com/watch?v=qVMW_1aZXRk