Kirjoittaja Aihe: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.  (Luettu 31770 kertaa)

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6782
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #75 : 26.03.14 - klo:21:59 »
Mitä kenenkin mielestä Raamattu opettaa, ja kaikki lukevat samaa Raamattua. Mielestäni vain uudestisyntynyt voi täyttyä Pyhällä Hengellä. En tuijottaisi sanoihin. Helluntaina saatiin Pyhän Hengen kaste, jota samassa yhteydessä kutsutaan myös Pyhällä Hengellä täyttymiseksi. Ja kun korinttolaiskirjeessä mainitaan, että olemme kastetu samassa Hengessä yhdeksi ruumiiksi, se viittaa siihen, että kaikilla uskovilla on Pyhä Henki.

Tuossa lihavoidussa olemme samaa mieltä.

Raamatussa on kuitenkin tapauksia, joissa oli erilainen järjestys. Uskon, että vieläkin on niin. Jos ei ole sidottu mihinkään ennakkokäsityksiin, niin se mahdollistaa Raamatun lukemisen niin kuin siinä on kirjoitettu. Samarian tapaus on otettu esille jo aikaisemminkin. Jos luetaan Ap. t. 8. lukua, niin voidaan ymmärtää, että Filippuksen julistuksen vastaanottaneet "uskoivat", mutta eivät olleet vielä uudestisyntyneitä, koska eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä ("sillä Hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä" jae 16). Kukaan ei voi olla uudestisyntynyt ilman Pyhää Henkeä (Room. 8:9). Tämän luulisi olevan aivan selvää.

Sekaannus tulee siitä, että Pyhän Hengen kaste ja Hengellä täyttyminen mielletään samaksi asiaksi. Näinhän ei ole, vaan en ovat erillisiä, vaikka toki joskus tapahtuvat samanaikaisestikin. Henkikaste on kertaluontoinen, mutta Hengellä täyttyminen on toistuvaa. Pyhä Henki voi täyttää ihmisen myös ilman ulkonaisia merkkejä. Mutta kaikissa tapauksissa Kristus tulee tälle henkilölle suureksi. Johannes Kastajakin oli täytetty jo äitinsä kohdussa.
« Viimeksi muokattu: 26.03.14 - klo:22:09 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4475
  • Matkalla
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #76 : 30.03.14 - klo:21:36 »
Joku voi kysyä miksi on niin tärkeää ymmärtää se, missä vaiheessa Pyhän Hengen kaste saadaan, uudestisyntymän yhteydessä vaiko myöhemmin.



Mielestäni oppi kahdesta erillisestä tapahtumasta johtaa moneen kielteiseen asiaan:


Ensinnäkin se johtaa erotteluun eli kahden luokan uskovaisiin. 


Toiseksi se johtaa toisen kokemuksen turhaan tavoitteluun. Sellaista ei voi saada mikä on jo saatu. (Kielilläpuhuminen on eri asia)


Kolmanneksi toisen kokemuksen (uudestisyntymisen jalkeisen kokemuksen) tavoittelu johtaa vaaraan tavoitella aivan väärää eli jotakin muuta kuin hengellistä. Useimmiten tavoitellaan tunnekokemuksia.


Neljanneksi se johtaa epäterveisiin käytäntöihin. Ainakin aiemmin tiettyihin tehtäviin olivat kelvollisia helluntailaisen käsityksen mukaan Pyhällä Hengellä täyttyneet.


Viidenneksi sellainen oppi johtaa voiman tavoitteluun väärästä paikasta. Todistusvoima ei tule yläsalista,  vaan se tulee Golgatalta


Helena

  • Vieras
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #77 : 31.03.14 - klo:15:56 »
Jatkan omaa juttuani vähän.

Elisabet ja Sakarias täytettiin Pyhällä Hengellä jo ennen helluntaita. Uskon, että monet muutkin kokivat saman, vaikka niistä ei ole mainintaa Raamatussa. Daavidilla mainitaan olleen Pyhä Henki, samoin profeetat puhuivat Jumalan Hengessä. En hyväksy ajatusta, että ennen 1. helluntaita Jumalan omilla ei olisi ollut Pyhää Henkeä lainkaan.

Jumalan oma ei rukoile Herralta Pyhää Henkeä siinä mielessä, ettei hänellä jo olisi Jumalan Henkeä, vaan rukous on sen anomista, että täytyttäisiin Pyhällä Hengellä. Jeesus jo sanoi, että me jotka olemme pahoja, osaamme antaa lapsillemme hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen anovalle. En ole sitä mieltä, että Jeesus tarkoittaisi siinä uudestisyntymistä, vaan nimenomaan Pyhällä Hengellä täyttymistä. Samoin Jooelin ennustuksessa tarkoitetaan ymmärtääkseni Pyhällä Hengellä täyttymistä ja nimenomaan sitä Hengen vuodatusta, joka tapahtui ensimmäisenä helluntaina. Tämä sama Pyhällä Hengellä täyttyminen voidaan kokea ja opetuslapsetkin sen kokivat useita kertoja helluntain jälkeenkin. Se ei ollut vain joku tunnekokemus, vaikka Raamatussa mainitaankin mm. ilo. Samoin mainitaan rohkeus julistaa evankeliumia helluntain jälkeen tapahtuneen täyttymisen yhteydessä. Pyhä Henki on sama tänäänkin. Helluntaista alkoi seurakunnan aika. Seurakunnalle annettiin Pyhä Henki ja armolahjat, sekä evankeliumin julistamiseen että rakentumiseen yksilöinä ja seurakuntana.

Mark. 16
17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."

1. Kor.12
4 Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama;
5 ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama;
6 ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama.
7 Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.

Poissa Mice

  • Viestejä: 1651
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #78 : 31.03.14 - klo:17:10 »
Raamattu antaa aika selvät ohjeet uskoville Hengellä täyttymisestä. Se, että olemme yhteydessä Isään Jumalaan, ja myös toisiin Isän lapsiin, on tärkeää.

"Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,
puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle,
kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä."


Kiitämme ja rukoilemme Isää, Jeesuksen nimessä, Pyhässä Hengessä. Aivan kuten Raamattu opettaa.
Ihmisroska

Helena

  • Vieras
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #79 : 31.03.14 - klo:17:24 »
Jatkanpa vielä. Matteuksen 10. luvussa Jeesus antaa opetuslapsilleen vallan ajaa ulos riivaajia ja parantaa tauteja ym. Herra lähettää heidät työhön ja saatesanoiksi sanoo, että lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. Tällaista ei voi ymmärtääkseni tehdä, ellei ole osallinen Pyhästä Hengestä.

Poissa Mice

  • Viestejä: 1651
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #80 : 31.03.14 - klo:17:29 »
Ja kaiken keskiössä on se, että evankeliumi tulisi julistettua. Nimenomaan evankeliumi ristiinnaulitusta Kristuksesta, joka kärsi ja kuoli syntiemme vuoksi ja elää tänään.

Pyhä Henki kirkastaa Kristusta. Kristus on evankeliumin ydin ja Jumalan voima.

"...niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus."

Raamatussa mainitaan kolme asiaa Jumalan voimaksi:
-Evankeliumi
-Sana rististä
-Kristus itse

(Ihmiset Samariassa kutsuivat kyllä noita Simonia "Jumalan voimaksi", mutta se oli ihmisten näkemys, ei Jumalan.)
« Viimeksi muokattu: 31.03.14 - klo:17:41 kirjoittanut Mice »
Ihmisroska

Poissa Mice

  • Viestejä: 1651
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #81 : 31.03.14 - klo:17:35 »
Selvitän ajatustani lisää.

Tarkoitan siis sitä, että Hengellä täyttyminen on tärkeää siksi, että pysyisimme itse Kristuksessa ja evankeliumissa ja olisimme kykeneväisiä julistamaan evankeliumia Kristuksesta myös muille.

Kaikki siinä tähtää tuohon asiaan ja lopulta sielun pelastumiseen.
Ihmisroska

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4475
  • Matkalla
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #82 : 01.04.14 - klo:20:00 »
Jatkan omaa juttuani vähän.

Elisabet ja Sakarias täytettiin Pyhällä Hengellä jo ennen helluntaita. Uskon, että monet muutkin kokivat saman, vaikka niistä ei ole mainintaa Raamatussa. Daavidilla mainitaan olleen Pyhä Henki, samoin profeetat puhuivat Jumalan Hengessä. En hyväksy ajatusta, että ennen 1. helluntaita Jumalan omilla ei olisi ollut Pyhää Henkeä lainkaan.
Lähes kaikki VT:n kirjat puhuvat Pyhästä Hengestä, joten jotenkin PH jo silloinkin vaikutti. Toisaalta VT:ssä Pyhästä Hengestä ei puhuta kaikkien kohdalla. Mielestäni on täysin selvää, että jotain muuttui oleellisesti 1. helluntaina. Helluntain jälkeen Pyhästä Hengestä on ollut kaikkien mahdollista päästä osalliseksi.
Lainaus
Jumalan oma ei rukoile Herralta Pyhää Henkeä siinä mielessä, ettei hänellä jo olisi Jumalan Henkeä, vaan rukous on sen anomista, että täytyttäisiin Pyhällä Hengellä. Jeesus jo sanoi, että me jotka olemme pahoja, osaamme antaa lapsillemme hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen anovalle. En ole sitä mieltä, että Jeesus tarkoittaisi siinä uudestisyntymistä, vaan nimenomaan Pyhällä Hengellä täyttymistä.
Pyhän Hengen kasteen voi saada vain kerran. Pyhällä Hengellä täyttyminen on mielen uudistumista. Jeesus itse lupasi, että elämän veden virrat alkavat virrata sisimmästä. Pyhä Henki tulee kokonaisena ja kerralla.
Lainaus
.Samoin Jooelin ennustuksessa tarkoitetaan ymmärtääkseni Pyhällä Hengellä täyttymistä ja nimenomaan sitä Hengen vuodatusta, joka tapahtui ensimmäisenä helluntaina. Tämä sama Pyhällä Hengellä täyttyminen voidaan kokea ja opetuslapsetkin sen kokivat useita kertoja helluntain jälkeenkin.
Pyhän Hengen kasteita ei voi saada useita kertoja. Toisin sanottuna puhutaan silloin eri asiasta, kun puhutaan täyttymisestä.
Lainaus
Se ei ollut vain joku tunnekokemus, vaikka Raamatussa mainitaankin mm. ilo. Samoin mainitaan rohkeus julistaa evankeliumia helluntain jälkeen tapahtuneen täyttymisen yhteydessä. Pyhä Henki on sama tänäänkin. Helluntaista alkoi seurakunnan aika. Seurakunnalle annettiin Pyhä Henki ja armolahjat, sekä evankeliumin julistamiseen että rakentumiseen yksilöinä ja seurakuntana.
Pyhä Henki osoittaa aina Jeesusta. Todistusvoima tulee Golgatalta, ei yläsalista. Armolahjat on taas eri juttu sekin.
Lainaus
7 Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.
Ilmoitus mistä? Juuri ennenko kuin Henki toimii ilmeten armolahjana?

Helena

  • Vieras
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #83 : 01.04.14 - klo:21:24 »
Hieman vaikeaa kommentoida KnutL:n tekstiin, koska kommenttisi menevät jotenkin ohitse sen, mitä kirjoitin.

Helluntaina tietenkin tapahtui oleellista Pyhän Hengen alueella. Silloin alkoi seurakunnan aika ja helluntaina Pyhä Henki vuodatettiin ennenkokemattomalla tavalla Jeesuksen lupauksen mukaisesti. Siitä tapahtumasta puhutaan Raamatussa sekä Pyhän Hengen kasteena että Pyhällä Hengellä täyttymisenä. Ymmärtääkseni niillä tarkoitetaan samaa asiaa, ero on siinä, että ensimmäisen täyttymisen yhteydessä puhutaan kasteesta. Jooel ei mielestäni ennustanut uudestisyntymisestä, vaan Pyhällä Hengellä täyttymisestä, niinkuin sitä Apostolien teoissa kutsutaankin. Eikä Jeesuskaan sanoessaan, että teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, puhunut uudestisyntymisestä. Opetuslapsilla oli jo Pyhä Henki ennen 1. helluntain tapahtumia. Eivät he muuten olisi voineet toimia siten kuin Raamattu kertoo heidän toimineen Jeesuksen lähettäminä mm. Matteuksen kerronnan mukaisesti.

Apostolien teoissa kerrotaan selkeästi, että opetuslapset täyttyivät Pyhällä Hengellä helluntain jälkeenkin ja sen, mitä siitä seurasi. Silti Pyhällä Hengellä täyttymisessä ei ole kaavoja, vaikka Raamattu voittopuolisesti kertookin sellaisista tapauksista, joissa tapahtuma oli näkyvää ja julkisesti tapahtuvaa.

Jos halutaan käyttää ilmaisua ”Pyhän Hengen kaste” ainutekertaisena tapahtumana, sen jokainen ihminen saa tullessaan uskoon. Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen sanan kautta, myös tänään. Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi. Ja kaikille, jotka ottavat Hänet vastaan, Hän antaa voiman tulla Jumalan lapseksi, heille, jotka uskovat. Pyhän Hengen kaste voidaan ymmärtää sekä uudestisyntymisessä saatavan Pyhän Hengen tulemisena, että 1. kerran tapahtuvan Pyhällä Hengellä täyttymisen ilmaisuna. Ne voivat tapahtua myös samanaikaisesti.

Mitään emme saa tavoitella, emmekä voi saada ohitse Jeesuksen ristintyön. Pyhän Hengen vaikutukset on annettu voimaksi ja avuksi seurakunnalle, jonka Herra on itse verellään ostanut. Jeesus sanoi, että ilman häntä emme voi mitään tehdä. Herra vaikuttaa ja vahvistaa sanansa sitä seuraavien merkkien kautta tänäänkin Pyhässä Hengessä, Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.

En päässyt kärryille viimeisestä kysymyksestäsi, mitä tarkoitat (”ilmoitus mistä?”).

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4475
  • Matkalla
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #84 : 04.04.14 - klo:21:29 »
Helluntaina tietenkin tapahtui oleellista Pyhän Hengen alueella. Silloin alkoi seurakunnan aika ja helluntaina Pyhä Henki vuodatettiin ennenkokemattomalla tavalla Jeesuksen lupauksen mukaisesti. Siitä tapahtumasta puhutaan Raamatussa sekä Pyhän Hengen kasteena että Pyhällä Hengellä täyttymisenä. Ymmärtääkseni niillä tarkoitetaan samaa asiaa, ero on siinä, että ensimmäisen täyttymisen yhteydessä puhutaan kasteesta.

Olen kuullut noin sanottavan lukuisia kertoja ja olen varmaan itsekin ennenkin tuollaista oppia levittänyt.
Se ei vaan ole oikea.


Jos sinulla on viisi samanlaista kynää, mutta kutsut ensimmäistä kynää lyijykynäksi, eikö se tarkoita sitä, että ne neljä muutakin ovat lyijykyniä?

Ne myöhäisemmät tapahtumat eivät voi olla Pyhän Hengen kasteita, koska Pyhän Hengen kasteen voi saada vain kerran - sen myöntävät varmasti ainakin kaikki perinteisemmät helluntailaiset, vaikkakin tarkoittavat sillä eri asiaa kuin minä.


Tuossa lauseessa on toinenkin ongelma: Sanomalla, että Pyhällä Hengellä voi täyttyä useamman kerran tarkoitetaan, että kyseinen tapahtuma on jotenkin muusta elämästä irrallinen ja erityinen kokemus.
Mielestäni Raamattu ei opeta tuollaista.

Se, mitä Raamattu sanoo, on tämä:

Lainaus käyttäjältä: Jeesus
38 Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."

Mistä tapahtumasta Jeesus noin sanoo?

Lainaus käyttäjältä: Jeesus
39 Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen


Milloin nuo virrat lakkaavat virtaamasta?
Raamatussa ei ole mitään todistetta sille, että niin tapahtuisi ja pitäisi saada joku toinen virta juoksemaan.




Helena

  • Vieras
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #85 : 04.04.14 - klo:21:59 »
KnutL, en ymmärtänyt kommenttiasi, olen pahoillani. Luin sen moneen kertaan, mutta en kyennyt ymmärtämään, miten se olisi vastaus tai kommentti omaan tekstiini. Tämä taitaa jäädä tähän.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4475
  • Matkalla
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #86 : 04.04.14 - klo:22:20 »
KnutL, en ymmärtänyt kommenttiasi, olen pahoillani. Luin sen moneen kertaan, mutta en kyennyt ymmärtämään, miten se olisi vastaus tai kommentti omaan tekstiini. Tämä taitaa jäädä tähän.

Eikö tuo kynävertaus avaa sinulle sitä, että jos ensimmäistä niistä kaikista muista vain sanotaan joksikin muuksi kuin niitä muita, niin ne muut ovat silti samoja?

Jos olet leiponut kymmenen piparkakkua ja sanot rivin ensimmäistä ensimmäiseksi, ei se ensimmäinen piparkakku muutu porkkanaksi.
Sama toisin päin: Vaikka se ensimmäinen on ensimmäinen piparkakku, ne toisetkin ovat piparkakkuja.


Jos ensimmäistä Pyhällä Hengellä täyttymisen kokemusta vain sanotaan Pyhän Hengen kasteeksi, se tarkoittaisi, että ne toisetkin kokemukset ovat Pyhän Hengen kasteita.
Niinhän ei ole, eihän.

Tämä tarkoittaa johdonmukaisesti ajatellen sitä, että ne toiset Pyhällä Hengellä täyttymiset eivät voi olla samanlaisia tapahtumia kuin Pyhän Hengen kaste.
Asia ei muutu, vaikka käytettäisiin muitakin sanoja kertomaan noista tapahtumista.


Pyhän Hengen kaste on siis aivan eri asia kuin Pyhällä Hengellä täyttyminen.
Halutessasi voit sille ensimmäiselle tapahtumalle jonkun muun nimityksen esim. henkikaste ja toisille Pyhän Hengen täyteys.


Kuitenkin tuota kokonaisuutta pitää hämmentää vielä näin:

Kun ihminen tulee uskoon ja saa henkikasteen eli Pyhä Henki tulee ihmisen sydämeen, totta kai voidaan ajatella, että samanaikaisesti, pieni ihminen täyttyy Pyhällä Hengellä.

Helena

  • Vieras
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #87 : 04.04.14 - klo:22:33 »
Tuolla aiemmin totesin, että ilmaisua Pyhän Hengen kaste voidaan käyttää kahdessa tarkoituksessa. En tuijottaisi sanoihin. Suurin ero ajattelussamme taitaa kuitenkin olla se, että mielestäsi jo uskossa oleva ei voi täyttyä Hengellä.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4475
  • Matkalla
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #88 : 04.04.14 - klo:22:47 »
Tuolla aiemmin totesin, että ilmaisua Pyhän Hengen kaste voidaan käyttää kahdessa tarkoituksessa. En tuijottaisi sanoihin. Suurin ero ajattelussamme taitaa kuitenkin olla se, että mielestäsi jo uskossa oleva ei voi täyttyä Hengellä.

Okei, jätetään keskustelu tuolta osin.

Mielestäni uskova voi täyttyä Pyhällä Hengellä, mutta en usko uudestisyntymästä erilliseen Pyhän Hengen kasteeseen.
Pyhän Hengen täyteys on pyhityksen kääntöpuoli (muistaen, että jokainen uskova on vanhurskautettu eli uskova on asemansa puolesta pyhitetty, vaikka uskovan tila on jotain muuta)

Minulle paras kuva Raamatussa Pyhän Hengen täyteydestä on kerrottu Joosuan kirjassa.

Jumala oli luvannut koko maan israelilaisille ennen kuin he edes olivat siellä.
Heti ympärileikkauksen (uudestisyntymisen) jälkeen Jumala lupasi antaa Jerikon ja vähitellen haltuun tulivat muutkin kaupungit ja kylät.

Välillä tuli tappioita ja sitten taas voittoja.
Kun pyhitys etenee (saadaan maata vallattua), Hengen täyteys kasvaa (suurempi osa maata tulee Jumalan omaksi)

Olihan siinä maan valtaamisessa monenlaisia käännekohtia ja niitä voidaan verrata Hengellä täyttymiseen.
Silloin kun voitettiin luolaan piiloutuneet kuninkaat ja heidän väkensä, silloin päästiin tietyistä synneistä eroon.
Mielestäni Hengen täyteys on ennen kaikkea mielen muutosta eikä mitään humauksia.


Lainaus käyttäjältä: Room. 12:2
Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.

Helena

  • Vieras
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #89 : 04.04.14 - klo:23:01 »
Siis puhuin nyt Pyhällä Hengellä täyttymisestä. Jos puhutaan pyhityksestä, se tarkoittaa Kristuksen hallintavallan kasvua uskovassa, niinkuin kuvaat. Se on elämänmittainen. Pyhän Hengen täyteydessä eläminen lienee lähinnä samaa kuin Hengessä vaeltaminen.