Puimatanner
Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Jano - 26.11.17 - klo:18:05
-
Eräs ystäväni on pitkään ollut varovaisen kiinnostunut hengellisistä ja henkisistä asioista. Olen joskus puhunut hänen kanssaan vähän mutta kokenut ja aistinut että hän ei ole ollut kovin halukas puhumaan niistä. Nyt hän on mennyt mukaan New Age -henkiseen porukkaan jossa sekoitetaan Raamattua ja Jeesusta meditaatioon ja jälleensyntymiseen yms nähdäkseni epäraamatullisiin asioihin.
Nyt ystävä on halukas puhumaan näistä asioista niin paljon että hän oikeastaan saarnaa minulle vähän väliä. Minulla olisi siis tuhannen taalan paikka todistaa hänelle, koska hän itse ottaa jatkuvasti Jeesuksen ja Jumalan puheeksi. Tietysti se vaatisi minulta ystävyyden vaakalaudalle laittamista ja jännitteen tuomista väliimme, koska joutuisin kertomaan hänelle että uskon monesta asiasta ihan toisin ja että pidän häntä eksyneenä.
Tuo ei ole kuitenkaan suurin ongelma, miksi en ole ottanut tilanteesta kiinni ja tuonut näkemyksiäni esille kovinkaan paljoa. Vaan syy siihen on, että minusta tuntuu vaikealta puhua Jumalan rakkaudesta ja pyhyydestä, kun sitä niin vähän näkyy uskovissa. Tiedän kyllä että usko ei perustu ihmisiin, edes uskoviin, mutta Raamatussa tulee myös paljon esille sitä puolta, että me uskovat olemme (meidän pitäisi olla) konkreettinen todistus Jumalasta maan päällä.
Kun ystäväni kertoo minulle, miten hänen porukkansa jäsenet pyyteettömästi auttavat ja palvelevat toisiaan, ja toimivat monin muin tavoin juuri niinkuin Jumala on Raamatussa ilmoittanut tahtovansa ihmisten toimivan, ja samalla näen ja koen kuinka uskovat riitelevät ja kyräilevät toistensa kanssa, väittelevät hedelmättömästi vähemmän tärkeistä asioista, tai vaikka tärkeistäkin asioista mutta epärakentavalla tavalla, kilpailevat toistensa ja toisten seurakuntien kanssa ja tekevät vaikka mitä Jumalan tahdon vastaista (listasta tulisi liian pitkä), niin tuntuu kyllä vaikealta ja suoraan sanoen typerältä sanoa että he ovat eksyksissä ja me ei. Itse asiassa noiden keskustelujen aikana meinaa alkaa itsekin epäilemään että ollaanko me sittenkin eksyksissä. Jos en olisi saanut henkilökohtaisesti niin voimakasta vakuutta Raamatun todellisuudesta, saattaisin hyvinkin ajautua mukaan tuollaisen kaltaisiin virtauksiin.
Jos ja kun kerran Jumala on itse säätänyt ja tahtonut Hänen omiensa olevan Hänen edustajiaan täällä maan päällä, niin silloin meillä ei ole mitään millä puolustella itseämme. Meidän pitäisi vain taipua siihen ja jättää kaikki typerät lihalliset asiat pois. Sitä varten Jeesus kuoli, vapauttaakseen meidät elämään Hänen seuraajinaan eli edustajinaan Pyhän Hengen voimasta. Emme voi odottaa ihmisten koskaan tulevan Jumalan luokse, jos Hänen edustajina emme edustakaan Häntä vaan itseämme.
-
Tämä tuli kohti ja osui sinne jonnekin, sydämen seudulle.
-
Minusta kristityn suola ja valo ovat Jumalan salaisuuksia. Jeesus sanoo, että te olette maan suola ja niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä. Valo ei näe itseään, mutta muut näkevät sen. Suola ei itse tiedä, miltä se maistuu, mutta sitä maistavat huomaavat sen kirpakkuuden. Kyllä meidät huomataan puutteistamme huolimatta.
Jeesus sanoo, että me olemme ja loistamme. Juuri silloin kun emme itse näe itsessämme mitään loistokasta, kun olemme Herran edessä tomu ja tuhka.
Job oli Herran edessä tomu ja tuhka, mutta sai laajan teoksen Raamatun lehdille. Jeesus vaikutti hyvin suppealla alueella eikä kirjoittanut itsestään sanaakaan. Mutta hän nöyryytti itsensä ihmisen kaltaiseksi ja uskoi Isään, joka loistaa Pojan kautta kaikkialle maailmaan.
-
Kuitenkin on käytännössä kaksi vaihtoehtoa, joko tehdä Jumalan tahdon mukaan tai sitten ei. Jos teot ovat Jumalan tahdon vastaisia, ei se varmasti vakuuta ketään siitä että usko olisi jotenkin tavoiteltava asia. Vakavaisia ja puutteellisia olemme kaikki, sen taakse ei voi kuitenkaan mennä sillä Jumala on sen varmasti ottanut huomioon antaessaan ohjeita ja käskyjä. Ei Hän antaisi käskyjä joita emme kykenisi vajavaisuuksistamme huolimatta täyttämään.
Lisäys:
Muokkasin otsikkoa sen verran, että lisäsin sinne sanan ”usein”. Eilen turhautuneena sorruin yleistämään. Varmasti löytyy niitäkin jotka elävät Jumalan tahdossa. Liian vähän vain, ja tätä kirjoittaessani luen myös itseni niiden joukkoon jotka tarvitsevat parannusta, ja teen sitä myös.
-
En minä tarkoittanutkaan niitä, jotka eivät elä Jumalan tahdon mukaan, eihän heistä mitään sädehdi. Asiayhteydestä käsitin että tässä puhutaan uskovista :) ihan meistä tavis- ja perususkovista.
-
...
Kun ystäväni kertoo minulle, miten hänen porukkansa jäsenet pyyteettömästi auttavat ja palvelevat toisiaan, ja toimivat monin muin tavoin juuri niinkuin Jumala on Raamatussa ilmoittanut tahtovansa ihmisten toimivan ...
Eipä ole ensimmäinen kerta kun kuulen tällaisia perusteluja, joilla koetetaan osoittaa miten hyvä ja oikeassa oleva on juuri "meidän porukka". Väittäisin kyllä, että tuossa vaiheessa ollaan hengellisesti melko kypsymättömiä - siis vielä lapsia.
Kasvaneempi kristitty on se, jonka ei tarvitse yrittää todistella porukkansa ja itsensä erinomaisuutta, eikä myöskään peitellä vajavaisuuttaan. Eli: ei tarvitse olla tekopyhä. Paljon suurempi asia on se, että voi hyväksyä ja myöntää heikkoutensa. Että voi elää nöyränä Jumalan armoon turvautuen, eikä suurta egoaan esitellen.
Ei Jumalan puoleen toisia ihmisiä vedä meidän hienoutemme, vaan aivan muut asiat.
-
Komppaan 100 % taistoa.
-
...
Kun ystäväni kertoo minulle, miten hänen porukkansa jäsenet pyyteettömästi auttavat ja palvelevat toisiaan, ja toimivat monin muin tavoin juuri niinkuin Jumala on Raamatussa ilmoittanut tahtovansa ihmisten toimivan ...
Eipä ole ensimmäinen kerta kun kuulen tällaisia perusteluja, joilla koetetaan osoittaa miten hyvä ja oikeassa oleva on juuri "meidän porukka". Väittäisin kyllä, että tuossa vaiheessa ollaan hengellisesti melko kypsymättömiä - siis vielä lapsia.
Kasvaneempi kristitty on se, jonka ei tarvitse yrittää todistella porukkansa ja itsensä erinomaisuutta, eikä myöskään peitellä vajavaisuuttaan. Eli: ei tarvitse olla tekopyhä. Paljon suurempi asia on se, että voi hyväksyä ja myöntää heikkoutensa. Että voi elää nöyränä Jumalan armoon turvautuen, eikä suurta egoaan esitellen.
Ei Jumalan puoleen toisia ihmisiä vedä meidän hienoutemme, vaan aivan muut asiat.
Ymmärsit ehkä väärin, nämä ihmiset eivät ole ollenkaan kristittyjä vaan new age -henkisyyttä harjoittavia. En kokenut ystäväni puheesta mitään yritystä vakuutella minua mistään, hän vain kertoi minulle ihan arkisesti ja normaalisti keskustelussa miten he toimivat ja kohtelevat toisiaan. Hyvistä teoista voi kertoa myös ylpeilemättä ja koroittamatta itseään.
Tuohon viimeiseen, niin eikö Jeesus kuitenkin sanonut että meidän tulisi antaa valon loistaa ihmisille niin että he näkevät hyvät tekomme ja ylistävät Jumalaa. Ei kyse ole mistään ”hienoudesta”, vaan siitä olemmeko kuolleet itsellemme ja eläviä Jumalalle vai päinvastoin.
Magda: En tiedä mitä tarkoitat tavis-uskovalla, mutta aloitukseni perustuu minun kokemuksiini itsestäni ja hyvin suuresta osasta uskovia tässä maassa.
-
Otan tämän linkin tähän, koska samasta aiheesta on ennenkin kirjoiteltu. Olen kirjoittanut useamman kerran kahdesta uskovasta tädistäni, ehkä ilman heitä en täällä kirjoittelisi.
http://puimatanner.net/index.php?topic=516.msg29257#msg29257
-
Paulus, hieno ja koskettava todistus linkin takana. Juuri sitä Jumala tahtoisi, että jo pelkällä olemuksellamme ja käytännön elämällä ja teoilla Hän näkyisi meistä. Silloin ei välttämättä edes tarvitse puhua Jumalasta, jos vain toiset tietävät että olet uskossa. Teot puhuvat enemmän.
Onko sinun kokemuksesi mukaan tuollainen uskonelämä yleistä? Minä olen kyllä kohdannut tuollaisiakin uskovia, mutta verrattain vähän. En tahtoisi olla jokin kriitikko ihmisten suhteen (ja sanoinkin itse kuuluvani tähän epäonnistuneeseen enemmistöön), mutta kyllä uskon että se myös näkyisi enemmän seurakunnissa ja koko yhteiskunnassakin jos isompi osa uskovista olisi enemmän sellaisia.
Mietin myös miksi tilanne on tällainen. Yksi syy on varmaankin se, että seurakuntia johdetaan melkein kuin maallisia yrityksiä. Kun päämäärään sisältyy tuloksen tekeminen, perustuu homma jo epäterveelle kilpailulle, ja on myös vaikeampaa opettaa terävää evankeliumia itselleen kuolemisesta ja parannuksen teosta yms. Varmasti syyt ovat moninaisia ja syvällisiä, tämä nyt tuli pintapuolisesti miettien päällimmäisenä mieleen.
-
Eräs sisar kertoi pettyneensä uskovien piirissä.
Ystävänsä jehovan todistajan kehui olevan paljon lämpimämpi ja alttiimpi ihminen kuin kohtaamansa kristityt.
Maailman ihmisten joukossakin on hienoja ja jaloja luonteita. Yhtä kaikki olemme kuitenkin kaikki syntisiä.
Parhaimmankin ihmisen rinnalle joudumme ennemmin tai myöhemmin pettymään, jos häntä lähellä arjessa elämme.
Meissä uskovissa näkyy usein kovin vähän Jeesuksen Kristuksen tuntomerkkejä.
Pikemminkinm päin vastoin. Usein olen joutunut toteamaan miten kristityiksi on valikoitunut kaikkein vaikeimpia ihmisiä luonteiltaan.
No heitähän Jeesus tuli etsimään. Vain sairaat tarvitsevat vapahtajaa.
Rakkaudettomuuden esiintymiseen joukossamme on myös epäraitis opetus.
Kaikki pyörii Minän ympärillä. Millainen sinun pitää olla kelvataksesi Jumalalle.
Sen sijaan, että opetus olisi mitä hyvää Jeesus Kristus on tehnyt sinulle.
Hyväksyvän Armon kokema kristitty kasvaa terveeseen lähimmäisyyteen kanssa vaeltajiaan kohtaan.
Nykyinen taas velkoo ja velkoo aiheuttaen jopa mieleneterveysongelmia.
-
Tällaisia Raamatun paikkoja aiheeseen liittyen:
1Tim 4:16. Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.
1Tess 2
10. Te olette meidän todistajamme, ja Jumala, kuinka pyhät ja oikeamieliset ja nuhteettomat me olimme teitä kohtaan, jotka uskotte,
11. samoinkuin te tiedätte, kuinka me, niinkuin isä lapsiansa, kehoitimme itsekutakin teistä ja rohkaisimme teitä,
12. ja teroitimme teille, että teidän on vaeltaminen arvollisesti Jumalan edessä, joka kutsuu teitä valtakuntaansa ja kirkkauteensa.
13. Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte.
Jumala sekää muovaa omiaan että pelastaa Sanansa kautta. Tämän puute näkyy.
-
Niin tosiaan se sellainen keskinäisen rakkauden puute johtunee siitä, että evankeliumi ei ole seurakunnissa useinkaan julistuksen keskiössä. Kun ihmiset eivät kuule lakia ja evankeliumia oikein julistettuina ja oikein erotettuina, niin siitä syntyy monenmoista ongelmaa yksilöiden ja yhteisöjen kohdalla. Asiat menevät sekaisin ja ristiriitoja syntyy. Sen lisäksi kun evankeliumi on vielä Jumalan voima, niin totta kai sen puuttuminen johtaa ihmisvoimaisuuteen ja riitoihin.
Ihmisten tulee ymmärtää ja sovittaa itseensä täydellinen mädännäisyytensä lain kautta ja toisaalta Jumalan täydellinen armo evankeliumin kautta. Ja sehän ei ole mikään kerran "koettava" asia, vaan terveen kristinopin ja -elämän edellytys.
Eli evankeliumi ei voi näkyä uskovissa, jos sitä ei juurikaan ole tai sitä ei pidetä sille kuuluvassa arvossa. Jos evankeliumi nähdään vain porttina "syvempään" hengellisyyteen, niin tuloksena on epäterve usko ja sen mukainen toiminta toisia ihmisiä kohtaan.
-
Paulus, hieno ja koskettava todistus linkin takana. Juuri sitä Jumala tahtoisi, että jo pelkällä olemuksellamme ja käytännön elämällä ja teoilla Hän näkyisi meistä. Silloin ei välttämättä edes tarvitse puhua Jumalasta, jos vain toiset tietävät että olet uskossa. Teot puhuvat enemmän.
Onko sinun kokemuksesi mukaan tuollainen uskonelämä yleistä? Minä olen kyllä kohdannut tuollaisiakin uskovia, mutta verrattain vähän. En tahtoisi olla jokin kriitikko ihmisten suhteen (ja sanoinkin itse kuuluvani tähän epäonnistuneeseen enemmistöön), mutta kyllä uskon että se myös näkyisi enemmän seurakunnissa ja koko yhteiskunnassakin jos isompi osa uskovista olisi enemmän sellaisia.
Mietin myös miksi tilanne on tällainen. Yksi syy on varmaankin se, että seurakuntia johdetaan melkein kuin maallisia yrityksiä. Kun päämäärään sisältyy tuloksen tekeminen, perustuu homma jo epäterveelle kilpailulle, ja on myös vaikeampaa opettaa terävää evankeliumia itselleen kuolemisesta ja parannuksen teosta yms. Varmasti syyt ovat moninaisia ja syvällisiä, tämä nyt tuli pintapuolisesti miettien päällimmäisenä mieleen.
Osapuilleen näin nämä asiat itsekin näen. Tuohon lihavoituun kysymykseesi vastaisin jotain. Käsitykseni mukaan tuollainen uskonelämä on vähentynyt sitä mukaa, kuin hajaannus ja eriseuraisuus on lisääntynyt. Eli tämän hetken tilanne ei ole hyvä ja mahdollisesti vielä pahempaan ollaan menossa. Toisaalta olen myös optimistinen siksi, että eräänlainen kohellusvaihe näyttää olevan osittain takanapäin ja sitä seuraava krapula vallitseva olotila. Tästä "yhtälöstä" muodostuu mahdollisuus siihen, että löydetään jälleen Evankeliumin ydinasiat. Ainakin jotain kaipausta siihen suuntaan on jo nähtävissä. Sen huomaa näissä pienimuotoisissa kokoontumisissa, joita ainakin ev.lut. kirkon piirissä on. Äsken tulin juuri sellaisesta Raamattupiiristä ja illalla on toinen. Sitten on pari viikkoa väliä.
-
Muistan joskus aikoinaan vuosikymmeniä sitten silloisessa työpaikassa kun eräs työkaveri noteerasi ja antoi välittömästi palautetta kun en hänen mielestään toiminut kuten kristityn nimeä tunnustavan pitäisi toimia. Ja toki aivan aiheesta. Olin aika hämmentynyt tilanteesta enkä paljon osannut siihen vastata..Jälkeenpäin muistan rauhoitelleeni itseäni, että juuri tästä syystähän minä evankeliumia tarvitsen..En täytä mittaa, en omissa silmissä en toisten puhumattakaan Jumalan silmissä..Seuraavassa aiheeseen liittyen Miikka Ruokasen kirjasta, ydinkohdat pieni lainaus.
"Kristitty ei ole malli-ihminen
Kristitty ei milloinkaan muutu olemukseltaan paremmaksi. Kristitty on aina "samanaikaisesti syntinen ja vanhurskas" (Luther), ja tällaisena hän pysyy koko elämänsä ajan. Hän on täydellisesti vanhurskas ja pyhä, koska hänessä asuva Kristus on tämä täydellisyys. Mutta samanaikaisesti hän on täysin radikaalisti syntinen, jonka elämää leimaavat itsekkyys, ylpeys ja ahneus. Myös kristityn elämää vaivaavat samat ahdistukset, kiusaukset ja masennukset kuin ketä tahansa.
Joskus tuntuu, että juuri uskovat ovat kaikkein ahneimpia, itserakkaimpia, omahyväisimpiä ja riitaisimpia ihmisiä maan päällä. Ehkäpä Jumalan käsittämättömään armoon kuuluu pelastaa juuri ne, jotka ovat kaikkein kelvottomimpia ihmisiä.
Suhteessa evankeliumiin kristittyjen elämällä on usein negatiivinen mainosarvo: jos Kristukseen pitäisi uskoa sen nojalla, millaisia uskovat ovat, tulisi minusta ainakin heti paikalla ateisti."
-
Se on kyllä hyvä ymmärtää, ja jokainen aidosti uskossa oleva ymmärtääkin ettei usko voi perustua siihen miten onnistuneesti tai epäonnistuneesti joku toinen seuraa Jeesusta. Mutta jos asiaa katsotaan mallina olemisen kannalta, niin olen eri mieltä tuosta Ruokasen lainauksesta. Kristityn tulisi nimenomaan olla malli-ihminen, kun vain ymmärretään oikein mitä se tarkoittaa.
Jos ajatellaan sen tarkoittavan että vanhan ihmisen olemukseltamme muutumme, niin eihän sellaista tietenkään voi tapahtua. Liha on liha ja pysyy aina sellaisena. Mutta juuri siitä Uudessa Testamentissa puhutaan paljon, voisi oikeastaan sanoa sen kuuluvan evankeliumin ydinsanomaan, että lihan vallasta on mahdollista päästä vapauteen. Ja sitä Jumala jokaiselta meiltä tahtoo. Ei meitä ole tuomittu käyttäytymään ahneesti, itsekkäästi ja ylpeästi, vaan saamme voiman vastustaa näitä kaikkia lihamme haluja ja toimia toisin. Silloin annamme samalla myös mallin ulkopuolisille siitä, minkälaiseksi Jumala on elämän tarkoittanut ja minkälainen Hän itse on.
-
Paavali kirjoittaa filippiläisille:
"Käyttäytykää vain Kristuksen evankeliumin arvon mukaisesti…"
Näitä samansuuntaisia kehoituksia on pitkin Uutta testamenttia, mutta niitä ei pidä sekoittaa lakiin, vaan tällaisen tulisi olla evankeliumin seurausta. Ja niin onkin, mikäli evankeliumi on saanut vapauttaa ihmisen.
-
...
Kun ystäväni kertoo minulle, miten hänen porukkansa jäsenet pyyteettömästi auttavat ja palvelevat toisiaan, ja toimivat monin muin tavoin juuri niinkuin Jumala on Raamatussa ilmoittanut tahtovansa ihmisten toimivan ...
Eipä ole ensimmäinen kerta kun kuulen tällaisia perusteluja, joilla koetetaan osoittaa miten hyvä ja oikeassa oleva on juuri "meidän porukka". Väittäisin kyllä, että tuossa vaiheessa ollaan hengellisesti melko kypsymättömiä - siis vielä lapsia.
Kasvaneempi kristitty on se, jonka ei tarvitse yrittää todistella porukkansa ja itsensä erinomaisuutta, eikä myöskään peitellä vajavaisuuttaan. Eli: ei tarvitse olla tekopyhä. Paljon suurempi asia on se, että voi hyväksyä ja myöntää heikkoutensa. Että voi elää nöyränä Jumalan armoon turvautuen, eikä suurta egoaan esitellen.
Ei Jumalan puoleen toisia ihmisiä vedä meidän hienoutemme, vaan aivan muut asiat.
Ymmärsit ehkä väärin, nämä ihmiset eivät ole ollenkaan kristittyjä vaan new age -henkisyyttä harjoittavia. En kokenut ystäväni puheesta mitään yritystä vakuutella minua mistään, hän vain kertoi minulle ihan arkisesti ja normaalisti keskustelussa miten he toimivat ja kohtelevat toisiaan. Hyvistä teoista voi kertoa myös ylpeilemättä ja koroittamatta itseään.
Tuohon viimeiseen, niin eikö Jeesus kuitenkin sanonut että meidän tulisi antaa valon loistaa ihmisille niin että he näkevät hyvät tekomme ja ylistävät Jumalaa. Ei kyse ole mistään ”hienoudesta”, vaan siitä olemmeko kuolleet itsellemme ja eläviä Jumalalle vai päinvastoin.
Magda: En tiedä mitä tarkoitat tavis-uskovalla, mutta aloitukseni perustuu minun kokemuksiini itsestäni ja hyvin suuresta osasta uskovia tässä maassa.
Juu, kirjoitukseni meni hiukan ohi aiheesta siinä mielessä, että kyseessä on new age -porukka.
Mutta kirjoittamani taustalla on se, että olen itse kantanut raskasta taakkaa: yrittänyt olla kelvollinen kristitty, niin että muutkin sen näkisivät. Mutta eipä se onnistu itse yrittämällä, siinä vain ajautuu lain tekoihin. Ja taisinpa aikanaan olla itse yksi niistä, jotka ovat mainostaneet oman porukan erinomaisuutta...
-
Mutta kirjoittamani taustalla on se, että olen itse kantanut raskasta taakkaa: yrittänyt olla kelvollinen kristitty, niin että muutkin sen näkisivät. Mutta eipä se onnistu itse yrittämällä, siinä vain ajautuu lain tekoihin. Ja taisinpa aikanaan olla itse yksi niistä, jotka ovat mainostaneet oman porukan erinomaisuutta...
Täällä samanlaisia kokemuksia. Ja luterilaiset eivät silmissäni olleet juuri lainkaan uskovia. Erinäisten vaiheiden kautta sain tukiopetusta tässä asiassa. Nyt täytyy sanoa, että ellen pelastu yksin armosta, en pelastu lainkaan.
PS.
Niin, ja tänään kävin kahdessa ev.lut. raamattupiirissä.
-
Mallin antaminen ei ole itsetarkoitus tai päämäärä, vaan nimenomaan seuraus terveestä ja aidosta uskosta. Mutta käänteisesti se tarkoittaa, että jos malli on huono, on jotain pielessä uskonelämässä.
Minä haluaisin kovasti kuulua porukkaan, jonka toimintaa seuratessa ulkopuolisilla heräisi kiinnostus uskoa kohtaan, niinkuin ystäväni joka ei ole uskossa. Ei siksi että se houkuttelee porukkaa mukaan, vaan siksi koska sellaisessa olisi hyvä olla (ja juuri siksi se houkuttelee samalla porukkaa mukaan). Enkä tarkoita hyvällä ololla jotain tunteellisuutta, vaan sitä että saisi kokea sitä keskinäistä yhteyttä ja rakkautta ja kunnioitusta jota Jumala omiensa yhteydeltä tahtoisi. Nyt me Jumalan lapset olemme liian usein toisillemme ristejä, kaikilla on paha olla, eikä se anna ulkopuolisille hyvää ja kiinnostusta herättävää todistusta.
-
Mallin antaminen ei ole itsetarkoitus tai päämäärä, vaan nimenomaan seuraus terveestä ja aidosta uskosta. Mutta käänteisesti se tarkoittaa, että jos malli on huono, on jotain pielessä uskonelämässä.
Minä haluaisin kovasti kuulua porukkaan, jonka toimintaa seuratessa ulkopuolisilla heräisi kiinnostus uskoa kohtaan, niinkuin ystäväni joka ei ole uskossa. Ei siksi että se houkuttelee porukkaa mukaan, vaan siksi koska sellaisessa olisi hyvä olla (ja juuri siksi se houkuttelee samalla porukkaa mukaan). Enkä tarkoita hyvällä ololla jotain tunteellisuutta, vaan sitä että saisi kokea sitä keskinäistä yhteyttä ja rakkautta ja kunnioitusta jota Jumala omiensa yhteydeltä tahtoisi. Nyt me Jumalan lapset olemme liian usein toisillemme ristejä, kaikilla on paha olla, eikä se anna ulkopuolisille hyvää ja kiinnostusta herättävää todistusta.
Minun asuinpaikkakunnallani on väkilukuun nähden melko suuri porukka sekä helluntailaisia että lestadiolaisia. Lisäksi on vapaakirkko, kansanlähetys, jne. Koetaanko - saadaanko kokea - mainitsemaasi keskinäistä yhteyttä ja rakkautta ja kunnioitusta vain siinä porukassa johon kuulutaan? Onko mitenkään mahdollista kokea näitä asioita molemminpuolisesti myös niiden kanssa, jotka kuuluvat johonkin toiseen noista mainitsemistani porukoista? Salliiko mikään näistä porukoista jäsenilleen läheistä yhteyttä "noihin toisiin"?
Millaisen todistuksen uskovat antavat ulkopuolisille, kun vain omaa porukkaa pidetään oikeana...
-
Mallin antaminen ei ole itsetarkoitus tai päämäärä, vaan nimenomaan seuraus terveestä ja aidosta uskosta. Mutta käänteisesti se tarkoittaa, että jos malli on huono, on jotain pielessä uskonelämässä.
Minä haluaisin kovasti kuulua porukkaan, jonka toimintaa seuratessa ulkopuolisilla heräisi kiinnostus uskoa kohtaan, niinkuin ystäväni joka ei ole uskossa. Ei siksi että se houkuttelee porukkaa mukaan, vaan siksi koska sellaisessa olisi hyvä olla (ja juuri siksi se houkuttelee samalla porukkaa mukaan). Enkä tarkoita hyvällä ololla jotain tunteellisuutta, vaan sitä että saisi kokea sitä keskinäistä yhteyttä ja rakkautta ja kunnioitusta jota Jumala omiensa yhteydeltä tahtoisi. Nyt me Jumalan lapset olemme liian usein toisillemme ristejä, kaikilla on paha olla, eikä se anna ulkopuolisille hyvää ja kiinnostusta herättävää todistusta.
Minun asuinpaikkakunnallani on väkilukuun nähden melko suuri porukka sekä helluntailaisia että lestadiolaisia. Lisäksi on vapaakirkko, kansanlähetys, jne. Koetaanko - saadaanko kokea - mainitsemaasi keskinäistä yhteyttä ja rakkautta ja kunnioitusta vain siinä porukassa johon kuulutaan? Onko mitenkään mahdollista kokea näitä asioita molemminpuolisesti myös niiden kanssa, jotka kuuluvat johonkin toiseen noista mainitsemistani porukoista? Salliiko mikään näistä porukoista jäsenilleen läheistä yhteyttä "noihin toisiin"?
Millaisen todistuksen uskovat antavat ulkopuolisille, kun vain omaa porukkaa pidetään oikeana...
Surullista :'(
Tuossa minun unelmaporukassani ei tehtäisi rajaa itsensä ja muiden Jumalan lasten välille millään tuollaisilla ihmisten keksimillä nimillä tai määritteillä, eikä keskityttäisi miettimään kuka on oikeassa ja kuka ei. Ainoa missä kilpaillaan olisi toisten kunnioittamisessa.
Toki UT:ssa opetetaan myös seurakuntakurista ja jopa erottautumisesta, mutta se on kokolailla eri asia kuin omien kuppikuntien koroittaminen ja toisten ryhmien halventaminen. Ja se on kokonaan toinen aihe.
-
Tuossa minun unelmaporukassani ei tehtäisi rajaa itsensä ja muiden Jumalan lasten välille millään tuollaisilla ihmisten keksimillä nimillä tai määritteillä, eikä keskityttäisi miettimään kuka on oikeassa ja kuka ei. Ainoa missä kilpaillaan olisi toisten kunnioittamisessa.
Toki UT:ssa opetetaan myös seurakuntakurista ja jopa erottautumisesta, mutta se on kokolailla eri asia kuin omien kuppikuntien koroittaminen ja toisten ryhmien halventaminen. Ja se on kokonaan toinen aihe.
Entäpä kun tulee ensimmäisen kerran tilanne, jossa joku on selvästi eri mieltä kuin muut ja osaa myös perustella näkemyksensä Raamatulla - ja muut osaavat myös perustella sille vastakkaisen näkemyksen Raamatulla. Totuus on kuitenkin yksi - miten siitä voi olla kaksi perusteltua näkemystä?
Miten unelmaporukka ratkaisee tällaisen tilanteen, joka ennemmin tai myöhemmin tulee vastaan?
-
Tuossa minun unelmaporukassani ei tehtäisi rajaa itsensä ja muiden Jumalan lasten välille millään tuollaisilla ihmisten keksimillä nimillä tai määritteillä, eikä keskityttäisi miettimään kuka on oikeassa ja kuka ei. Ainoa missä kilpaillaan olisi toisten kunnioittamisessa.
Toki UT:ssa opetetaan myös seurakuntakurista ja jopa erottautumisesta, mutta se on kokolailla eri asia kuin omien kuppikuntien koroittaminen ja toisten ryhmien halventaminen. Ja se on kokonaan toinen aihe.
Entäpä kun tulee ensimmäisen kerran tilanne, jossa joku on selvästi eri mieltä kuin muut ja osaa myös perustella näkemyksensä Raamatulla - ja muut osaavat myös perustella sille vastakkaisen näkemyksen Raamatulla. Totuus on kuitenkin yksi - miten siitä voi olla kaksi perusteltua näkemystä?
Miten unelmaporukka ratkaisee tällaisen tilanteen, joka ennemmin tai myöhemmin tulee vastaan?
Riippuu tietenkin paljon minkälaisesta asiasta on kysymys. Joku voi väittää että on lupa pitää useita vaimoja, ja toinen väittää että maapallo on litteä. Suurin osa uskovista on varmasti kummastakin eri mieltä, mutta pystyy luultavasti paremmin sietämään keskuudessaan litteän maan veljeä tai siskoa, kuin polygamistia.
Jos erimielisyydet siis koskevat tärkeiksi miellettyjä asioita, on vaikeaa tai mahdotonta harjoittaa yhteyttä kovin läheisesti. Silloin on mielestäni kypsä ja rakentava ratkaisu antaa toisen rauhassa mennä omia teitään ja toivoa että Herra ohjaa häntä tahtomaansa suuntaan. Häntä voi silti kohdata ja kohdella ystävällisesti ja kunnioittavasti, aivan kuten ketä tahansa lähimmäistä.
-
Entäpä kun tulee ensimmäisen kerran tilanne, jossa joku on selvästi eri mieltä kuin muut ja osaa myös perustella näkemyksensä Raamatulla - ja muut osaavat myös perustella sille vastakkaisen näkemyksen Raamatulla. Totuus on kuitenkin yksi - miten siitä voi olla kaksi perusteltua näkemystä?
Miten unelmaporukka ratkaisee tällaisen tilanteen, joka ennemmin tai myöhemmin tulee vastaan?
Helppo homma. Katsotaan kuinka monta on samaa mieltä tuon änkyrän kanssa. Jos on vain muutama, niin erotetaan tuo toisinajattelija. Ja otetaan se riski, että ne muutamat lähtevät itse. Mutta jos tilanne on lähelle 50-50, niin vaietaan asiasta ja annetaan ajan kulua.
-
Sellainenkin vaihtoehto on näkemyserojen kohdalla, että jos yhteisön jäseniä yhdistää tahto ja jopa rakkaus totuuteen ja sen etsimiseen, niin yhdessä tunnustettaisiin se raamatullinen tosi asia, että monessa kohdin me kaikki silti hairahdumme. Jos mielenlaatu ei ole sen kaltainen, niin liekkö sitten oikeasti onkaan rakkautta totuuteen.
Eihän se useinkaan noin mene käytännössä, mutta voihan sitä opetella ensin vaikka nettifoorumeilla :)
-
Sellainenkin vaihtoehto on näkemyserojen kohdalla, että jos yhteisön jäseniä yhdistää tahto ja jopa rakkaus totuuteen ja sen etsimiseen, niin yhdessä tunnustettaisiin se raamatullinen tosi asia, että monessa kohdin me kaikki silti hairahdumme. Jos mielenlaatu ei ole sen kaltainen, niin liekkö sitten oikeasti onkaan rakkautta totuuteen.
Eihän se useinkaan noin mene käytännössä, mutta voihan sitä opetella ensin vaikka nettifoorumeilla :)
Tuo lihavoitu on ihanne. Varsin vajaasti se toteutuu, mutta pikku piireissä sekin on mahdollista. Omakohtaista kokemusta asiasta on vasta 18 vuoden ajalta. Eri "merkkiset" uskovat voivat kokoontua yhteen tietyin edellytyksin*. Kuumakallet ja kaikkitietävät ovat aina poistuneet oma-aloitteisesti, koska heillä on ollut "totuus", joka ei ole muille kelvannut.
*Mielestäni tämä ei ole ns. yhteiskristillisyyttä vaan kristittyjen yhteyttä.
-
Ja lisään vielä edelliseen historian tuomaa opetusta. Lähes poikkeuksetta mikä tahansa "herätys", joka rakentuu yhden karismaattisen tyypin ympärille, kaatuu ennemmin tai myöhemmin yleensä tuon johtajan (lankeemuksen) myötä. Pyhitysliikkeilläkin on yleensä sama kohtalo, ne kaatuvat pyhityksen puutteeseen.
-
Sellainenkin vaihtoehto on näkemyserojen kohdalla, että jos yhteisön jäseniä yhdistää tahto ja jopa rakkaus totuuteen ja sen etsimiseen, niin yhdessä tunnustettaisiin se raamatullinen tosi asia, että monessa kohdin me kaikki silti hairahdumme. Jos mielenlaatu ei ole sen kaltainen, niin liekkö sitten oikeasti onkaan rakkautta totuuteen.
Eihän se useinkaan noin mene käytännössä, mutta voihan sitä opetella ensin vaikka nettifoorumeilla :)
Tuo lihavoitu on ihanne. Varsin vajaasti se toteutuu, mutta pikku piireissä sekin on mahdollista. Omakohtaista kokemusta asiasta on vasta 18 vuoden ajalta. Eri "merkkiset" uskovat voivat kokoontua yhteen tietyin edellytyksin*. Kuumakallet ja kaikkitietävät ovat aina poistuneet oma-aloitteisesti, koska heillä on ollut "totuus", joka ei ole muille kelvannut.
*Mielestäni tämä ei ole ns. yhteiskristillisyyttä vaan kristittyjen yhteyttä.
Joo, se ei ole minustakaan väkisin väännettyä yhteiskristillisyyttä, vaan aidompaa yhteyttä eri taustaisiin uskoviin. Kai se jonkinlaisen oman uskonelämän romahtamisen vaati, että sellaiseen syttyy oikea halu. Parhaassa tapauksessa luottamus siirtyy omasta uskosta, omasta puljusta ja omasta totuudellisuudesta häneen, johon kaikki luottamus tuleekin asettaa.
Itse olen kokenut ehkä kaikkein rikkaimpina ne hetket missä "eri merkkiset" uskovat voivat olla ilman kyräilyä yhdessä etsimässä keskinäistä yhteyttä ja yhteyttä Jumalaan. Yhteiskristillisyys on muodostunut minun mielessäni sellaisiksi hetken projekteiksi, missä ymmärretään olla puhumatta vaikeista aiheista. Eli hetken aikaa siedetään niitä "jotka ovat väärässä"...
-
Tuohon "yhteiskristillisyyteen" sisältyy yleensä aina jonkinlainen näytön aspekti, jolla yritetään saada maailmalle mielikuva siitä kuinka uskovat rakastavat toisiaan. Onhan se tietysti positiivista, että edes vähän aikaa pystytään olemaan tappelematta.
-
Joo, se ei ole minustakaan väkisin väännettyä yhteiskristillisyyttä, vaan aidompaa yhteyttä eri taustaisiin uskoviin. Kai se jonkinlaisen oman uskonelämän romahtamisen vaati, että sellaiseen syttyy oikea halu. Parhaassa tapauksessa luottamus siirtyy omasta uskosta, omasta puljusta ja omasta totuudellisuudesta häneen, johon kaikki luottamus tuleekin asettaa.
Itse olen kokenut ehkä kaikkein rikkaimpina ne hetket missä "eri merkkiset" uskovat voivat olla ilman kyräilyä yhdessä etsimässä keskinäistä yhteyttä ja yhteyttä Jumalaan. Yhteiskristillisyys on muodostunut minun mielessäni sellaisiksi hetken projekteiksi, missä ymmärretään olla puhumatta vaikeista aiheista. Eli hetken aikaa siedetään niitä "jotka ovat väärässä"...
Mainitsit romahtamisen. Siinä taitaakin olla asian ydin: omat niin tärkeät opit ja käsitykset eivät enää olekaan niin tärkeitä, ehkä eivät paljon minkään arvoisia.
Ja arvokkaita ovatkin toiset uskovat vajavaisina ihmisinä, eivätkä heidän oppikäsityksensä.
-
Mainitsit romahtamisen. Siinä taitaakin olla asian ydin: omat niin tärkeät opit ja käsitykset eivät enää olekaan niin tärkeitä, ehkä eivät paljon minkään arvoisia.
Nostaisin tuon romahtamisen rinnalle sanan kriisi. Kriisikin on parhaassa tapauksessa uskonelämälle uusi alku. Tietenkin voi käydä toisinkin päin. Tuosta kriisistä on myös henkilökohtaista kokemusta.
-
Jaan Janon kanssa saman huolen mikä tuossa aloituksessa on. Jeesus puhuu suolana ja valona olemisesta. Siitä, että Hänen seuraajansa tunnetaan keskinäisesta rakkaudesta. Miten se toteutuu ja näkyy käytännössä? Onko suola käynyt mauttomaksi, onko lampusta öljy vähissä, ellei loppunut? Siitäkin Jeesus varoittaa.
Miten sitten tilanne voisi parantua? Iso kysymys.
Jeesus nuhteli aikansa fariseuksia:
"Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta".
Siihen taitaisi johtaa oma yrittäminen olla "esimerkkinä". Koska silloin helposti keskitytään itseensä, omaan hurskauteen. Joka johtaa väistämättä ulkokultaisuuteen. Motiiviksi tulisi helposti se, että kaikki näyttäisi ihmisistä hyvältä. Olisiko silloin ennemminkin vaara, että 'ylistettäsiin' hyvistä teoista ihmistä eikä Jumalaa?
Ihminen tai joku porukka voi ihmisten silmissä näyttää hyvinkin oikealta ja hurskaalta. Jumala näkee asian todellisen laidan. Jumalan näkemys voi poiketa paljonkin. Myös käsityksestä omasta tilanteesta. "Sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston". Tarvitsemmeko mekin silmävoidetta? Mistä ja miten sitä saataisiin?
Palstalla on mielestäni hyviä kommentteja ja näkökohtia. Itse en rohkene enempää tässä vaiheessa.
-
Jeesus nuhteli aikansa fariseuksia:
"Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta".
Siihen taitaisi johtaa oma yrittäminen olla "esimerkkinä". Koska silloin helposti keskitytään itseensä, omaan hurskauteen. Joka johtaa väistämättä ulkokultaisuuteen. Motiiviksi tulisi helposti se, että kaikki näyttäisi ihmisistä hyvältä. Olisiko silloin ennemminkin vaara, että 'ylistettäsiin' hyvistä teoista ihmistä eikä Jumalaa?
Hyviä ajatuksia. Tuo keskittyminen ihmiseen näkyy liian usein. Mitä näkyvämpi asema, sitä suurempi vaara.