Itse nuorempana miehenä tulin huomaamaan sen, että seurakunnissa oli väkevä jano seurustelukumppaneille.
Itse seurustelin jo (asuin naisen kanssa), mutta se ei tuntunut olevan osalle este, vaan pelkkä hidaste.
En kirjoita pilkallisesti, vaan kuten se meni.
Ilmeisen kova luotto oli siihen, että Jumala tuo eteen sen sopivan. Sekin voi olla totta, mutta kyllä ihmisten on tutustuttavakin, vaikka Jumala eteemme ihmisiä toisikin. Itse suosittelisinkin uskoville nuorille enemmän toisiinsa tutustumista ja seurustelemista ennen avioon menemistä. Niin monta alkumetreille hajonnutta uskovien liittoa on tullut nähtyä.
Niiden taustalla on minusta ollut väärä käsitys Jumalasta ja ihmisestä. Olen kuullut aivan utopistisia toiveita kumppanin suhteen uskovilta nuorilta. Jumala ei voi lähettää sellaisia täydellisen ehjiä ja puhtaita kumppaneita kenenkään eteen, koska sellaisia ei ole olemassakaan. Sitten ihastutaan johonkin tyyppiin, mennään äkkiä naimisiin ja petytään alkuriehan jälkeen, kun ei se ollutkaan niin kiva ihminen. Sitten erotaan ja odotetaan seuraavaa täydellistä kumppania.
Mielestäni menestysteologian lonkerot ovat osaltaan olleet pilaamassa kristillistä avioliittoakin. Siitäkin on tullut sellainen omien tahtomisten, unelmien ja epärealistisien halujen "toteuttamisalusta". Suomeksi sanottuna, ihmiset menevät hengellisyydeksi naamioidussa himossaan naimisiin ja uskovat puolituntemattoman kumppanin olevan täydellinen, koska Jumala sen varmasti lähetti.
