Puimatanner
Puimatanner => Laki ja evankeliumi => Aiheen aloitti: Natanael - 18.10.13 - klo:22:06
-
Arvaisikohan tänne laittaa kehuja vähän tiukemmasta - mielestäni kirkkaasta - luterilaisesta ajattelusta. Luin saman nimisen kirjan kuin mitä on tämän osion nimi eli 'Laki ja Evankeliumi'
Kirjan on kirjoittanut C.F.W.Walther
Hän esittelee kirjassaan, joka on oikeastaan kooste puheistaan, teesinsä näin:
SISÄLLYS
I väite
Koko pyhän Raamatun, sekä Vanhan että Uuden testamentin opinsisällön muodostaa kaksi toisilleen perusteellisesti vastakkaista oppia: laki ja evankeliumi.
II väite
Puhdas opettaja on ainoastaan se, joka ei vain esitä kaikkia uskonkohtia Raamatun mukaisesti, vaan myös erottaa oikein toisistaan lain ja evankeliumin.
IIII väite
Lain ja evankeliumin oikea erottaminen on kristityn ja jumaluusoppineen vaikein ja suurin taito, jonka ainoastaan Pyhä Henki kokemuksen koulussa opettaa.
IV väite
Oikea tieto lain ja evankeliumin erottamisesta ei ole ainoastaan ihana valo koko Raamatun oikeaan ymmärtämiseen, vaan Raamattu on ilman tätä tietoa myös suljettu kirja ja jää siksi.
V väite
Ensimmäinen, samalla ilmeisin ja karkein tapa sekoittaa keskenään laki ja evankeliumi on tehdä paavilaisten, socinolaisten ja järkeisoppineitten tavoin Kristuksesta uusi Mooses eli lainantaja ja näin evankeliumista tekojen oppi ja sitä vastoin paavilaisten tavoin tuomita ja kirota ne, jotka opettavat evankeliumista, että se on sanoma Jumalan vapaasta armosta Kristuksessa.
VI väite
Toiseksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos ei saarnata lakia sen kaikessa ankaruudessa eikä evankeliumia sen täydessä suloisuudessa, vaan sekoitetaan lakiin jotakin evankeliuminomaista ja evankeliumiin jotakin lainomaista.
VII väite
Kolmanneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos saarnataan ensiksi evankeliumia ja sitten lakia, ensiksi pyhitystä ja sitten vanhurskautusta, ensiksi uskoa ja sitten parannusta, ensiksi hyviä tekoja ja sitten armoa.
VIII väite
Neljänneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos julistetaan lakia syntiensä tähden kauhistuneille tai evankeliumia suruttomille.
IX väite
Viidenneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos lain satuttamia ja kauhistamia syntisiä, sen sijaan että heitä ohjattaisiin sanaan ja sakramentteihin, neuvotaan rukoilemalla ja kilvoittelemalla itse ponnistelemaan armontilaan, nimittäin rukoilemaan ja kilvoittelemaan, kunnes tuntevat Jumalan heitä armahtaneen.
X väite
Kuudenneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos uskosta saarnataan niin, että kuollut totenapitäminen tekee vieläpä kuolemansynneistäkin huolimatta Jumalan edessä vanhurskaaksi ja autuaaksi, tai niin, että usko vanhurskauttaa ja tekee autuaaksi rakkauden ja uudistuksen tähden, jotka se vaikuttaa.
XI väite
Seitsemänneksi Jumalan sanaa ei jaeta oikein, jos tahdotaan evankeliumilla lohduttaa ainoastaan niitä, jotka lain vaikutuksesta ovat katumuksen tilassa, eivät Jumalan vihan ja rangaistuksen pelosta, vaan rakkaudesta Jumalaan katuen.
XII väite
Kahdeksanneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos opetetaan, että katumus on uskon ohella syntien anteeksiantamuksen syy.
XIII väite
Yhdeksänneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos siten vaaditaan uskoa, kuin ihminen kykenisi sen itse ottamaan tai ainakin siihen myötävaikuttamaan, sen sijaan, että yritettäisiin saarnaamalla itse evankeliumin armolupauksia saada se sydämessä syntymään.
XIV väite
Kymmenenneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos vaaditaan uskoa vanhurskautuksen ja autuuden ehtona ikään kuin ihminen ei tulisi vanhurskaaksi ja autuaaksi Jumalan edessä ainoastaan uskon kautta, vaan myös uskon tähden, uskon perusteella ja uskoon katsoen.
XV väite
Yhdenneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos evankeliumista tehdään parannuksen saarna.
XVI väite
Kahdenneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos saarnataan, että erinäisistä paheista luopuminen sekä erinäisten tekojen ja hyveiden harjoittaminen on jo tosi kääntymys.
XVII väite
Kolmanneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos kuvataan uskovaiset sellaisiksi, jollaisia he eivät kaikki eivätkä aina ole, mikäli on kysymys sekä uskon vahvuudesta että sen tuntemisesta ja hedelmistä.
XVIII väite
Neljänneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos kuvataan ihmisten yleistä turmelusta niin kuin tosi uskovatkin eläisivät vallalla olevissa ja hillittömissä synneissä.
XIX väite
Viidenneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos saarnataan niin, että erinäiset synnit eivät ole jo sinänsä tuomittavia, vaan ovat sinänsä anteeksiannettavia.
XX väite
Kuudenneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos pelastuminen tehdään riippuvaksi kuulumisesta näkyväiseen oikeauskoiseen kirkkoon ja väitetään, ettei kukaan jossakin yksityisessä uskonkohdassa erehtyvä voi pelastua.
XXI väite
Seitsemänneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos opetetaan, että sakramentit vaikuttavat pelastuksen ex opere operato.
XXII väite
Kahdeksanneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos herätys ja kääntymys väärin erotetaan toisistaan ja sekoitetaan keskenään se, ettei voida uskoa, ja se, ettei ole lupa uskoa.
XXIII väite
Yhdeksänneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos lain vaatimuksilla, uhkauksilla tai lupauksilla yritetään saada uudestisyntymättömät luopumaan synneistä ja tekemään hyviä tekoja ja yritetään näin tehdä heistä hurskaita, mutta uudestisyntyneet pakotetaan lainomaisella käskemisellä hyvään sen sijaan, että heitä evankelisesti kehotettaisiin.
XXIV väite
Kahdenneksikymmenenneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos kuvaillaan anteeksiantamaton synti Pyhää Henkeä vastaan sellaiseksi, että se suuruutensa tähden on anteeksiantamaton.
XXV väite
Kahdenneksikymmenenneksiensimmäiseksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos ei anneta evankeliumin yleensä olla opetuksessa etualalla.
-
Onhan tuossa näin vapaan suunnan taustaisella uskovalla jossain kohtaa pientä kulmien kurtistelua, mutta mielestäni noissa teeseissä on sellainen pläjäys mietittävää, että se ei ihan yhdessä viikossa aukea.
-
Minullakin vapaakristityllä on muutamia Concordia-lehtiä(!), joissa noita Waltherin kirjoituksia on muistaakseni julkaistu.
Täytyykin kaivaa lehdet esiin tuolta jostain kätköistä.
Sakramentti- ja virkateologiahan se yleensä noissa alkaa ihmetyttämään, itse armonoppi ja sen käsittelytapa harvemmin.
-
Nuo boldatut kohdat kolahti minulle kovasti noin viisi vuotta sitten.
V väite
Ensimmäinen, samalla ilmeisin ja karkein tapa sekoittaa keskenään laki ja evankeliumi on tehdä paavilaisten, socinolaisten ja järkeisoppineitten tavoin Kristuksesta uusi Mooses eli lainantaja ja näin evankeliumista tekojen oppi ja sitä vastoin paavilaisten tavoin tuomita ja kirota ne, jotka opettavat evankeliumista, että se on sanoma Jumalan vapaasta armosta Kristuksessa.
VI väite
Toiseksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos ei saarnata lakia sen kaikessa ankaruudessa eikä evankeliumia sen täydessä suloisuudessa, vaan sekoitetaan lakiin jotakin evankeliuminomaista ja evankeliumiin jotakin lainomaista.
VII väite
Kolmanneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos saarnataan ensiksi evankeliumia ja sitten lakia, ensiksi pyhitystä ja sitten vanhurskautusta, ensiksi uskoa ja sitten parannusta, ensiksi hyviä tekoja ja sitten armoa.
(tuosta väitteestä saadaan täällä varmaan hyvät keskustelut aikaan)
XXIII väite
Yhdeksänneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos lain vaatimuksilla, uhkauksilla tai lupauksilla yritetään saada uudestisyntymättömät luopumaan synneistä ja tekemään hyviä tekoja ja yritetään näin tehdä heistä hurskaita, mutta uudestisyntyneet pakotetaan lainomaisella käskemisellä hyvään sen sijaan, että heitä evankelisesti kehotettaisiin.
-
Joskus olen saanut kummeksuvaa palautetta ihmisiltä, kun olen sanonut, että nykyisin todellinen evankeliumi on melko harvinaista. Se, että puhutaan Jeesuksesta on hyvä asia, mutta ei takaa alkuunkaan sitä, että evankeliumi julistettaisiin oikein ja erotettuna laista.
Itselleni evankeliumi on alkanut avautumaan nimenomaan opetuksen kautta. Se ei ole tylsää teoriaa, vaan elävää sanaa ja Jumalan voima. Ja kun evankeliumi ja sen voima on alkanut avautumaan, niin silloin tosiaan pystyy käsittämään sen, että laki voidaan valjastaa evankeliumin käyttöön. Mutta jos sekoittaa niitä keskenään, niin tuloksena on täysi pannukakku. Täysipainoinen julistus sisältää molemmat - oikein julistettuina ja oikein erotettuina - mutta motiivin tulee aina olla se, että evankeliumi aukeaisi mahdollisimman monelle, mahdollisimman kirkkaasti.
-
Kaivan tässä ihan pieneksi sivujuonteeksi yhden kiistanalaisen termin. Kyse on tietysti sanasta 'armo'.
Armo liittyy oleellisesti evankeliumiin. Se on oikeastaan ihan evankeliumin ytimessä.
Raamattu kertoo meille selvästi, että me pelastumme armosta, emme tekojen kautta. Raamattu ei kuitenkaan kerro, että armo olisi vain portti pelastukseen, vaan kirja antaa sille muitakin tehtäviä. Armon tulee olla koko ajan kristityn matkakumppanina, koska armo kasvattaa meitä.
Eli kun rohkenemme elää armon varassa ja etsiydymme kuulemaan Jumalan sanaa sellaisiin paikkoihin, missä osataan laki ja evankeliumi julistaa oikein, huomaamme, että armo on ainut kasvua aikaiseksi saava asia kristityn elämässä. Luulen, että aika moni on ymmärtämättään jonkun muun, kuin armon kasvatettavana. Se joku muu alkaa L-kirjaimella ja päättyy I-kirjaimeen. Se ei kuitenkaan ole 'lumi', vaikka sellaista tänään saatiinkin taivaasta. ;)
-
Olen huomannut että luterilainen uskova ymmärtää armon paljon paremmin ja syvällisemmin kuin vapaitten suuntien uskovat, tietenkään sitä ei pidä yleistää. Joskus vaan tuntuu että mihin asti se armo oikein riittää, riittääkö tarpeeksi että pääsen perille.
Olen kuullut "vapaataustaisilta" julistajiltakin oikein hyvää ja armollista julistusta. Ja myös laki ja evankeliumi on osattu erottaa toisistaan. Yhteistä aika monelle noista julistajista on ollut se, että Jumala on jossain vaiheessa murtanut heidät todella pieniksi palasiksi. Siinä ei liene erotusta seurakuntataustalla, että Jumala todella hienontaa pieneksi sellaisen, joka haluaa sydämestään julistaa Kristuksen voittoa. Jumalalla ei ole muuta vaihtoehtoa, koska "aines" itsessään ei ole kovin hyvää. Jotta pystyisi julistamaan armollisesti, on joutunut itse turvautumaan täysin armoon. Näin uskon.
Silloin laki ei enää toimi kasvattajana, vaan työkaluna.
-
Luulen, että aika moni on ymmärtämättään jonkun muun, kuin armon kasvatettavana. Se joku muu alkaa L-kirjaimella ja päättyy I-kirjaimeen. Se ei kuitenkaan ole 'lumi', vaikka sellaista tänään saatiinkin taivaasta. ;)
Varmaan helposti saattaa käydä juuri niin, että teoriassa puhutaan armosta, mutta sitten aletaan kuitenkin hiukan "parantelemaan" itse itseään, että kelpaisi Jumalalle. Tai annetaan muille ymmärtää, että kyllä sinun hiukan pitäisi ensin parannella itseäsi, että olisit kelvollinen.
-
Luulen, että aika moni on ymmärtämättään jonkun muun, kuin armon kasvatettavana. Se joku muu alkaa L-kirjaimella ja päättyy I-kirjaimeen. Se ei kuitenkaan ole 'lumi', vaikka sellaista tänään saatiinkin taivaasta. ;)
Varmaan helposti saattaa käydä juuri niin, että teoriassa puhutaan armosta, mutta sitten aletaan kuitenkin hiukan "parantelemaan" itse itseään, että kelpaisi Jumalalle. Tai annetaan muille ymmärtää, että kyllä sinun hiukan pitäisi ensin parannella itseäsi, että olisit kelvollinen.
Näinpä.
Se on oikein inhimillistä. En tarkoita kuitenkaan tässä yhteydessä inhimillisyyttä hyvässä valossa. :D
Jokainen löytää tuota suorittajaa ja parantelijaa itsestään. Joskus sitä lankeaa siihenkin ansaan, että julistaa kyllä innolla armollisesta Kristuksesta muille, mutta oma elämä voi olla täynnä epävarmuutta suhteessa armoon.
Ne jotka yrittävät saada muitakin jatkuvasti lain alle, tai lailla pilatun muka-evankeliumin "vapauteen", ovat tuskin paljonkaan itse päässeet maistamaan Jumalan armosta. Tai sitten ovat jo unohtaneet sen virvoittavan maun.
Minusta nimenomaan uskoville tulee muistuttaa ja opettaa Jumalan armosta ja rakkaudesta. Tietysti myös Jumalan pyhyydestä. Väitän kuitenkin, että uskovalle on vaikeaa todella sisäistää vapauttava ja kasvattava armo.
Jos edes uskovat eivät osaa erottaa lakia ja evankeliumia toisistaan, niin kuinka ihmeessä voisimme odottaa evankeliumin leviävän? Jos julistamme muuta kuin puhdasta evankeliumia, niin kuinka meidän käy?
Lisäys: sellainen pitää vielä lisätä, että itse olen saanut vasta vähän ymmärtää ja maistaa Jumalan tarjoamaa hyvyyttä. Olen ihan alkutekijöissä tässä aiheessa. Sen verran kuitenkin olen aiheesta innostunut, että en näe mahdolliseksi elää puhumatta siitä ja etsimättä sitä lisää. Ymmärrän, että se on samalla totuuden etsimistä; millainen Sinä Jumala todella olet?
-
Minusta nimenomaan uskoville tulee muistuttaa ja opettaa Jumalan armosta ja rakkaudesta. Tietysti myös Jumalan pyhyydestä. Väitän kuitenkin, että uskovalle on vaikeaa todella sisäistää vapauttava ja kasvattava armo.
Jos edes uskovat eivät osaa erottaa lakia ja evankeliumia toisistaan, niin kuinka ihmeessä voisimme odottaa evankeliumin leviävän? Jos julistamme muuta kuin puhdasta evankeliumia, niin kuinka meidän käy?
Ongelma tulee juuri siinä, jos evankeliumi aletaan näkemään "vain" välittömänä pelastussanomana, eräänlaisena porttina sisälle varsinaiseen uskoon. Evankeliumi typistyy tällöin uuden elämän aloituspisteeksi, jonka jälkeen täytyy alkaa tehdä suorituksia.
Vaikka näin ei kukaan edes missään opettaisi, on ihmisluonteella luontainen taipumus siirtyä jonkinlaiseen lakiin. Eihän mitään voi saada ilmaiseksi, eihän? Ei ainakaan sitten kun on jo kerran uskoon tultu.
-
Ongelma tulee juuri siinä, jos evankeliumi aletaan näkemään "vain" välittömänä pelastussanomana, eräänlaisena porttina sisälle varsinaiseen uskoon. Evankeliumi typistyy tällöin uuden elämän aloituspisteeksi, jonka jälkeen täytyy alkaa tehdä suorituksia.
Just tämä on se kaidan tien toinen oja.
-
Näinhän se on. Tämän koko kristikuntaa 2000 vuotta mietityttäneen aihepiirin vaikeuden myöntää onneksi itse Waltherkin:
Lain ja evankeliumin oikea erottaminen on kristityn ja jumaluusoppineen vaikein ja suurin taito, jonka ainoastaan Pyhä Henki kokemuksen koulussa opettaa.
-
Koska evankeliumi, eli sana rististä, on Jumalan voima, niin se aivan varmasti kuuluu joka päivä uskovalle. Pyhä Henki ei anna mitään voimaa irti evankeliumin ytimestä, armollisesta Kristuksesta. Olemme laittaneet toivomme elävään Jumalaan ja siinä on meidän kilvoituksemme, että toivomme pysyy Hänessä. Se lienee suurin kilvoitus.
Kilvoittelemme tietysti myös vaelluksen kanssa, mutta siitä ei ole mitään hyötyä, jos emme jatkuvasti ymmärrä kilvoitella etupäässä siitä, että pysymme itse aidon evankeliumin julistamisessa ja siitä elämisessä. Kristus on aina ytimessä, olipa kyse oikeastaan mistä tahansa hengellisestä asiasta. Pyhä Henkikin kirkastaa Kristusta. Kuinka paljon jo se yksistään kertoo meille siitä, että Jeesus Kristus on ratkaisu meidän hengellisiin pulmiimme? Se on täytetty. Kaikki on valmista.
-
Eksyin aikoinani, jolloin olin kaikenlaisten opin tuulten heiteltävissä, harrastelemaan sellaisia ns. hengellisen sodankäynnin juttuja, joista oli armo kaukana ja joissa paloi loppuun, ennen kuin ehti kissaa sanoa. Muutenkin olen kai suurimman osan elämääni ollut syystä tai toisesta lain alle taipuvainen. Satuin sitten tilanteiden ollessa pahimmillaan lukaisemaan Charles Swindollin kirjan "Armoherätys" ja Veikko Pekin "Päästäkää hänet siteistä". Muistan näiden kirjojen olleen kuin salaman isku ja avanneen minulle aivan uuden maailman kristinuskon armo-käsitteeseen, ja pinnistelyn pakkopaita alkoi hiljalleen hellittää. Oli niissä jotain, josta en pitänyt, ainakin myöhemmin ajatellen. Mutta lukemisesta on kauan, enkä enää kunnolla muista mitään, mutta sen muistan, että kristinuskon armo aukeni täysin uudella tavalla. Oletteko lukeneet näitä?
Nykyisin tilanne on minulla sillä tavalla erilainen, että en tiedä, voiko minua edes määritellä kristityksi. Itse en määrittele maailmankatsomustani ollenkaan, vaan... noh, kunakin hetkenä minä olen se joka minä olen, eli maailmankatsomukseni on jatkuvassa muutoksessa ja olen sen hyväksynyt. Mutta tää ei enää tähän ketjuun kuulu, joten lyhyestä virsi kaunis. Mutta olin sitten kristitty tai en, 100% armo on mielestäni ainoa järkevä lähtökohta ko. uskontoon. Jos on olemassa hyvä luoja-Jumala, hänen on mielestäni oltava hyvin armollinen, vähintään yhtä armollinen ja hyvä kuin mikään luomansa olento.
-
Satuin sitten tilanteiden ollessa pahimmillaan lukaisemaan Charles Swindollin kirjan "Armoherätys" ja Veikko Pekin "Päästäkää hänet siteistä". Muistan näiden kirjojen olleen kuin salaman isku ja avanneen minulle aivan uuden maailman kristinuskon armo-käsitteeseen, ja pinnistelyn pakkopaita alkoi hiljalleen hellittää. Oli niissä jotain, josta en pitänyt, ainakin myöhemmin ajatellen. Mutta lukemisesta on kauan, enkä enää kunnolla muista mitään, mutta sen muistan, että kristinuskon armo aukeni täysin uudella tavalla. Oletteko lukeneet näitä?
Minä sain armoherätyksen, joidenkin toisten kirjojen ja puheiden kautta - Viksten, Spurgeon, Wislöf ja niin kummalta kuin se ehkä joistakin voi tuntua erityisesti aloituksessa mainitun Waltherin kuivien luentojen kautta.
Löysin hyllystä tuon Swindolin kirjan - siitä puuttuu näemmä paljon sivuja alusta ja siksi kai jäänyt paremmin lukematta. Avasin just kirjan ja otan siitä satunnaisen peukalopaikan:
"Jumala pitää itsellään oikeuden käyttää ihmisiä, jotka ovat kanssani eri mieltä"
(alkujaan kai Bob Cookin lausuma)
-
Mutta olin sitten kristitty tai en, 100% armo on mielestäni ainoa järkevä lähtökohta ko. uskontoon. Jos on olemassa hyvä luoja-Jumala, hänen on mielestäni oltava hyvin armollinen, vähintään yhtä armollinen ja hyvä kuin mikään luomansa olento.
Raamatussa korostetaan VT:n monien esikuvien kautta sekä lakia että armoa.
Esimerkiksi kokonainen kansa kulki erämaassa raahaten kymmeniä vuosia 'laatikkoa', jota sanotaan Herran arkiksi...ja vuosisatoja sen jälkeen se oli kunniapaikalla.
Tuosta Herran arkista kerrotaan näin:
"...Ja pane arkkiin laki, jonka minä sinulle annan. Tee myös armoistuin puhtaasta kullasta, ..."
"...Ja siinä minä ilmestyn sinulle ja puhun sinulle armoistuimelta.."
"Ja aseta armoistuin arkin päälle ja pane arkkiin laki, jonka minä sinulle annan. Ja siinä minä ilmestyn sinulle ja puhun sinulle armoistuimelta,.."
ja Room.3:
"saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä"
Mielestäni tuossa tuodaan korostetusti esille sitä, että Jumala ilmestyy nimenomaan siellä, missä laki on läsnä, mutta armolla peitettynä.
Mielestäni samasta syystä Jumala ei ilmesty siellä missä vain soditaan uskonnollisen tunnetilan vallitessa mitä kummallisempia sotia. Kokemuksieni mukaan niissä touhuissa ei ole ollut laki läsnä, vaan laittomuus eli on unohdettu monet selvät raamatun opetukset.
Toisaalta, myös oman kokemukseni perusteella, siellä missä ollaan hyvin lakihenkisiä, aina putkahtaa kuitenkin esille joku tunne-elämään vetoava ilmiö, jolla yritetään saadaan kiikkulautaa tasapainoon.
-
Luterilaisessa tunnustuskirjassa Sovinnonkaavassa lukee ”Kirkossa on erikoisen ihanana valona mitä huolellisimmin pidettävä voimassa lain ja evankeliumin erotus, sillä sen avulla Jumalan sanaa oikein jaetaan.”
Mielestäni laki vaatii täydellistä rakkautta, ja lain täyttämistä. Laki ei tunne muuta mahdollisuutta päästä Jumalan hyväksymäksi kuin tämän. Laki puhuu synnistä ja tekee meidät syyllisiksi. Evankeliumi on, että Jeesus Kristus on täyttänyt lain, ja Hän on meidän sijastamme elänyt todellisen rakkauden täyttämän elämän, ja Hän on kantanut meidän rangaistuksemme. Evankeliumia on, että joka uskoo Häneen, saa omistaa Hänen vanhurskautensa. Kiitos Jumalalle, saan olla Jumalan edessä Jeesuksen Kristuksen vanhurskauteen puettuna Jumalan armosta uskon kautta, Jeesuksen Kristuksen tähden :)
"Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!”
(Joh.1:29)
-
Lain ja armon juttu on vaikea.
Apostoli näki vaaran, kenties omilla silmillä:
Room. 6:15 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
Eli oli mahdollinen aivoitus että uskova saa sitten tehdä mitä haluaa sillä me ollaan armon alla.
Toisaalta Laki on Jumala mielen eli tahdon ilmoitus eri-asioissa.
Jumala ei muutu vaan on aina sama.
Tähän asiaan liittyy eräs merkittävä havainto.
Kuvitellaan, että on rinnakkain kaksi valtakuntaa, kuten esim. Suomi ja Venäjä. Jo pelkkä rajaloukkaus muodostaa riskin joutua vieraan maan lakien alaisuuteen. Mutta jos muutan Venäjälle, se merkitsee siirtymistä pysyvästi Venäjän lakien alaisuuteen.
Samoin käy Armon valtakunnan ja Lain valtakunnan suhteen. Pelkät rajaloukkauset eivät vielä siirrä ihmistä pysyvästi toisen valtakunnan lakien alaisuuteen, mutta hankaluuksia siitä aiheutuu.
Samalla tavalla synnin hyväksyminen siirtää pikkuhiljaa uskovankin Lain valtakunnan alaisuuteen. Jokainen uskovainen joutuu käymään näitä rajakahakoita ainakin jossain elämänsä vaiheessa. Uskon kilvoitus on käsittääkseni sitä, että pyritään pysymään armon valtakunnan kansalaisina. Joskus siinä joutuu ankarastikin sotimaan.
-
Laki ja evankeliumi on toisiaan vastaan. Toinen kumoaa toisen.
Ei voi palvella kahta herraa.
-
Laki ja evankeliumi on toisiaan vastaan. Toinen kumoaa toisen.
Ei voi palvella kahta herraa.
Tuosta toisesta lauseesta ollaan kristittyjen keskuudessa useampaa mieltä.
Osa on sitä mieltä, että ne kumoavat toisensa.
Osa on sitä mieltä, että laki on niin kumottu, että sitä ei tarvita ollenkaan.
Osa on sitä mieltä, että ne vahvistavat toisiansa niin kuin musta ja valkoinen ovat kontrasteina toisilleen.
Jotkut korostavat sitä, että laki pitäisi puhua 100%:sti ja evankeliumi 100%:sti.
-
Laki ja evankeliumi on toisiaan vastaan. Toinen kumoaa toisen.
Ei voi palvella kahta herraa.
Vuoden 92 -raamatunkäännös sanoo mielestäni petollisesti, että "Hän on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen…" (Ef. 2:15).
Jos laki olisi kumottu, ketään ei voisi syyttää enää mistään. Mutta ei Jeesus kumonnut lakia, päinvastoin hän vahvisti sen. Mutta 38 -käännös sanoo oikein: "…kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksineen…"
Molemmat ovat siis voimassa, mutta laki ei enää koske armon alla olevia, se on kuten vieraan maan laki, joka ei koske meitä.
Tai niin kuin eräs romaniveli asian ilmaisi: "Hai, ei koske minnuu."
-
Lain ainoa tarkoitus on osoittaa Jumalan tahto ja ettemme voi sitä Lain kautta täyttää.
Se opettaa siis itsensä puolesta, itseään vastaan.
Evankeliumi, eli sana Jeesuksesta Kristuksesta, vapauttaa uskon kautta ihmisen tästä labyrintista.
Kristitty ei enää "täytä Lakia", vaan Laki elää hänen sydämessään (= hengessään), armon varassa.
PS. Paulus näyttääkin vastanneen asiaan jokseenkin samoin, kuin mitä itsekin tarkoitin.
-
"Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille…" Room. 3:19
Erinomaista oheislukemistoa meille tästä asiasta on 2. Kor. 3:3-15.
-
"Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille…" Room. 3:19
Kristityn ei pitäisi tehdä Laista ongelmaa itselleen.
Jos hänessä elää uusi mieli ja uusi henki, kyllä Laki täyttyy siinä ihan Kristuksen lahvanhurskauden sivutuotteena.
Ei kristityn elämään kuulu Laki, vaan Jeesus Kristus.
Jos kristitty kovin pohtii Lakia, hänessä elää, ei Jeesus, vaan Mooses.
-
Satuin sitten tilanteiden ollessa pahimmillaan lukaisemaan Charles Swindollin kirjan "Armoherätys" ja Veikko Pekin "Päästäkää hänet siteistä". Muistan näiden kirjojen olleen kuin salaman isku ja avanneen minulle aivan uuden maailman kristinuskon armo-käsitteeseen, ja pinnistelyn pakkopaita alkoi hiljalleen hellittää. Oli niissä jotain, josta en pitänyt, ainakin myöhemmin ajatellen. Mutta lukemisesta on kauan, enkä enää kunnolla muista mitään, mutta sen muistan, että kristinuskon armo aukeni täysin uudella tavalla. Oletteko lukeneet näitä?
Olen lukenut ja tuon Pekin kirjan varmaan neljäkymmentä kertaa ollessani hengellisesti kovasti painostettu. Se hoivasi minun sieluani ja piti seisomassa omilla jaloilla samalla kun minua yritettiin ohjata ja painostaa toisten varusteisiin ja lakihenkiseen puurtamiseen.
Olisin romahtanut täysin ilman tuota kirjaa. Sillä Jumalakin oli antanut paljon tehtäviä ja vastuuta silloin. Onneksi osasin ja pystyin torjumaan kaikki muut houkutukset enkä taipunut mielistelyihin enkä uhkailuihin. Tein minkä oikeaksi tiesin. En enempää, enkä vähempää.
-
Etsin netistä tietoa teko-opista ja törmäsin Concordian julkaisuun, missä on kirjoituksia hyvistä teoista:
http://concordia.fi/second/2013/10/11/1616/
"Luterilainen tunnustus opettaa, että hyvät teot eivät ole ansio tai syy, jolla olisi osuutta vanhurskauttamisessa, vaan että hyvät teot ovat vanhurskauttamisen seuraus. Hyvät teot kuuluvat siis pyhitykseen. Ne ovat pelastuksen hedelmä, eivät sen juuri."
Entä jos ei havaitse elämässään hyviä tekoja, eikö ole silloin ymmärtänyt evankeliumia oikein? Eikä sen takia ole voimaa hyvien tekojen tekemiseen?
-
Tuossa linkin tekstissä kirjoitetaan vielä mm.:
"Pyhän Hengen uudistama ihminen sen sijaan tekee hyviä tekoja, koska usko tuottaa hyviä hedelmiä. Sellainen usko, joka ei tuota hyviä tekoja on kuollut (Jaak. 2:26)."
Eikö tästä tule lain taakoittamalle ihmiselle seuraava laki, havaitessaan, ettei elämässään näy "aitoja" hyviä tekoja?
Eli juuri kun on pääsemässä pois lain alta, niin sitten huomio kiinnittyykin hyviin tekoihin, joiden pitäisi seurata vanhurskautusta. Ja taas joutuu lain alle.
-
Hyvät teot kuuluvat siis pyhitykseen. Ne ovat pelastuksen hedelmä, eivät sen juuri."
Entä jos ei havaitse elämässään hyviä tekoja, eikö ole silloin ymmärtänyt evankeliumia oikein? Eikä sen takia ole voimaa hyvien tekojen tekemiseen?
Luultavasti silloin ollaan hyvällä alulla. Kannattaa huolestua, jos niitä alkaa näkyä jatkuvasti.
-
Hyvät teot kuuluvat siis pyhitykseen. Ne ovat pelastuksen hedelmä, eivät sen juuri."
Entä jos ei havaitse elämässään hyviä tekoja, eikö ole silloin ymmärtänyt evankeliumia oikein? Eikä sen takia ole voimaa hyvien tekojen tekemiseen?
Luultavasti silloin ollaan hyvällä alulla. Kannattaa huolestua, jos niitä alkaa näkyä jatkuvasti.
Asiaa valaisee erinomaisesti Matt. 25:31-46. Hylätyt tiesivät tarkkaan, mitä hyvää olivat tehneet. Vanhurskaat olivat autuaan tietämättömiä hyvistä teoistaan. Minulle se puhuu siitä, että uskova ei voi omilla päätöksillään saada aikaan niitä tekoja, jotka Jumalan silmissä ovat arvokkaita. Kun Jumala vaikuttaa meissä ja meidän kauttamme, niin sitä emme yleensä edes huomaa.
Tämä ei kuitenkaan mielestäni tarkoita sitä, että hyvät teot sinänsä olisivat arvottomia, onhan niistä apu kuitenkin monelle.
-
Tämä on minulle ollut aika vapauttava kohta:
"Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!
Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia."
(Room. 7: 24-25)
Ei sentään luule, että "synnin lain palveleminen lihalla" tarkoittaisi rietastelua,
mutta mielestäni tuohon Paavalin kirjoitukseen
turvaamalla voi antaa itselleen luvan olla myös lihallinen-
kun sellainen joka tapauksessa on.
-
Tuli huojentunut olo :D
Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen.
Ja tosiaan, jos ne hyvät teot itse huomaisi, niin ehkä niistä helposti alkaisi itse kerskua.
-
"Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille…" Room. 3:19
Kristityn ei pitäisi tehdä Laista ongelmaa itselleen.
Jos hänessä elää uusi mieli ja uusi henki, kyllä Laki täyttyy siinä ihan Kristuksen lahvanhurskauden sivutuotteena.
Ei kristityn elämään kuulu Laki, vaan Jeesus Kristus.
Jos kristitty kovin pohtii Lakia, hänessä elää, ei Jeesus, vaan Mooses.
Tässä olen suunnilleen samaa mieltä vaikka en varmasti tarkkaan tiedä mitä kirjoittaja oikeasti sanoo tai haluaa sanoa. Ihmiset kun usein käyttävät sanoja ihan miten haluavat olematta oikeasti mitään mieltä.
Mielestäni siis lain tekevät ongelmaksi myös ne jotka tässäkin ketjussa phuvat kovasti armon puolesta.
Minä en ollenkaan ymmärrä mitä mieltä pitäisi olla "asioista" oli ne asiat sitten laki tai armo.
Miksi kukaan ei puhu niin kuin tuntisi Jeesuksen?
Eikö tuo kehoitus "koetelkaa oletteko uskossa, onko Jeesus keskellänne, muuten ette koetusta kestä".
Eikö tuo kehoitus tarkoita nimenomaan koettelemaan onko Jeesus keskellämme?
Mutta tässä väitellään vaan siitä onko laki tai armo keskellämme. :(
Esineet , asiat eivät pelasta vaan Henkilö pelastaa.
Siksi Jeesus sanoo "ellette luovu kaikesta MINUN tähteni ette voi olla opetuslapsiani".
Mielestäni välillä kuulostaa että Jeesus (tuo armon tuoja) on itse vaativampi kuin laki oli.
Laissa riitti että tuotiin uhri ja sen jälkeen tekivät mitä huvitti. Mutta nyt "laki on kirjoitettuna meidän sydämiin" että noudattaisimme kaikessa Jeesuksen tahtoa.
Kun Jumalan sana on sydämessä teemme Jumalan tekoja "kuin itsestään" kun toimimme tuon sydämen mukaan.
Mutta kovasti välillä ikään kuin eksytetään itseäkin sanomalla itselle "ei tämä haittaa jos nyt vähän olen vilpillinen" jne.
Jos vältän aviorikosta tai varastamista niin onko se itsen parantelua pelastusta varten?
Luterilainen armo sanoo rikollisellekin "ei se mitään, kaikki on valmista".
Mutta Jeesus sanoo rikolliselle "tee parannus niin syntisi pyyhitään pois".
Siinä on pieni ero joka ei aina ilmene kun hienosti puhutaan tai kirjoitellaan armosta ja laista.
Se että Jumala on jonkun lakihenkisen sydäntä koetuksilla pehmentänyt armolliseksi ei vaikuta mitään muiden pelastumiseen armosta tai siihen mitä Jumala keneltäkään vaatii.
jos lakihenkisen sydän on pehmennyt armolliseksi se tarkoittaa vain että "hän täyttää lain joka sanoo älä tuomitse".
Eipä haittaa jos teillä on samanmielisyyttä ajatuksen juoksussanne mutta iste koen aika pelottavaksi Jeesuksen
vaatimukset joskus ja erityisesti ihmettelen ihmisiä jotka uskaltavat Hänen sanansa mitätöidä olankohautuksella ja selittää itselleen "turvaudun vain armoon".
Ei armo ole erillään Jeesuksesta.
Se on vähän sama kuin turvaisi poliisiin jolla ei ole aikomustakaan partioida sinun kylälläsi.
Ei voi turvata asioihin joita kyseisellä henkilöllä ei ole aikomustakaan tehdä. Kyllä pitäisi ensin ottaa selvää henkilöltä mikä on Hänen aikomuksensa.
Jos Jeesus ei ole keskellämme niin ei Hän tietenkään silloin mitään puhu.
Olisiko siis aiheellista koetella onko Jeesus keskellämme?
Vai uskotella vain ja luottaa että kyllä tässä koetuksista selvitään eksytysten syövereissä?
No, minä en uskalla kyllä luottaa omaan erinomaisuuteeni eksytyksen syövereissä.
-
Etsin netistä tietoa teko-opista ja törmäsin Concordian julkaisuun, missä on kirjoituksia hyvistä teoista:
http://concordia.fi/second/2013/10/11/1616/
"Luterilainen tunnustus opettaa, että hyvät teot eivät ole ansio tai syy, jolla olisi osuutta vanhurskauttamisessa, vaan että hyvät teot ovat vanhurskauttamisen seuraus. Hyvät teot kuuluvat siis pyhitykseen. Ne ovat pelastuksen hedelmä, eivät sen juuri."
Entä jos ei havaitse elämässään hyviä tekoja, eikö ole silloin ymmärtänyt evankeliumia oikein? Eikä sen takia ole voimaa hyvien tekojen tekemiseen?
Pelastus ei riipu ymmärtämisestä vaan siitä että ihminen syntyy uudesti ylhäältä.
Jos ihminen on syntynyt uudesti ylhäältä hänessä asuu Jeesuksen henki ja hän siksi tekee Jeesuksen tekoja.
Jotkut julistavat "evankeliumia" siten että haluavat puhua ihmiset ympäri ymmärtämään mistä uskossa on kyse. Sitten ihmiset valitsevat tuon kulttuurin ja sen ajatusmallit. heille uskotellaan että nyt sitten kun ymmärrätte niin olette vaan sillen itsestään syntyneet ylhäältä jne.
Mutta jos ei Jeeuksen henki ole oikeasti tullut ihmiseen niin hän ei ole syntynyt uudesti ylhäältä vaikka kuinka olisi oppinut oikean ajattelutavan. Silloin ei ole voimaa eikä kummemmin haluakaan tehdä vanhurskaita tekoja.
-
Pyydän anteeksi että mulla on jotenkin täysin avuton kirjallinen ulosanti. :(
En oikeasti ole niin tyhmä kuin kirjoituksesta saa vaikutelman. Itse en tod näk jaksaisi lukea pitkään tuollaista tekstiä :-\
-
Koska en halua kuulostaa lakihenkiseltä mietiskelin tuossa kahvitauolla miten selittäisin tätä.
Mieleeni tuli omakohtainen kokemus joka vaivaa vieläkin.
Kun olin paremmin palkatussa työssä (en ole koskaan tienannut edes 2000€/kk) niin usein satuin lukemaan Raamatusta
varoitusta tulevasta taloudellisesta ahdingosta ja siitä ettei pidä olla mitään kenellekään velkaa.
No, minä en ottanut sitä varoitusta todesta vaan omahyväisesti ajattelin "kyllä tässä ehtii maksella velat ja säästää ennen kuin tuo toteutuu". Pyyhin siis mielestäni Raamatun varoitukset vaikka selvästi koin "piston sydämessäni". sain siis tavallaan valehdeltua itseni harhaan. "Kyllä Jumala armahtaa" jne.
No, kun jouduin työttömäksi ja olin sitä pitkään enkä nykyäänkään tienää edes normaalia palkkaa niin mietin
kuinka kauan tässä "köyhyyden rangaistuksessa" joudun kitumaan. En siis kestänyt koetusta koska en kuunnellut varoituksia.
En luule olevani enemmän tai vähemmän Jumalalle kelvollinen mutta luulen että olisin edes vapaampi jos olisin kuunnellut Jumalan Sanan ohjetta.
-
Mielestäni siis lain tekevät ongelmaksi myös ne jotka tässäkin ketjussa phuvat kovasti armon puolesta.
Lain tekevät ongelmaksi ne, jotka sekoittavat lain ja evankeliumin toisiinsa. Se merkitsee kummankin vesittämistä.
"Oikea tieto lain ja evankeliumin erotamisesta ei ole ainoastaan ihana valo koko Raamatun oikeaan ymmärtämiseen, vaan Raamattu on ilman tätä tietoa myös suljettu kirja ja jää siksi" (C.F.G. Walther: Laki ja evankeliumi).
-
Mielestäni siis lain tekevät ongelmaksi myös ne jotka tässäkin ketjussa phuvat kovasti armon puolesta.
Lain tekevät ongelmaksi ne, jotka sekoittavat lain ja evankeliumin toisiinsa. Se merkitsee kummankin vesittämistä.
"Oikea tieto lain ja evankeliumin erotamisesta ei ole ainoastaan ihana valo koko Raamatun oikeaan ymmärtämiseen, vaan Raamattu on ilman tätä tietoa myös suljettu kirja ja jää siksi" (C.F.G. Walther: Laki ja evankeliumi).
niin ja jostain syystä ne jotka väittävät tietävänsä mitä on oikea armo eivät sitä koskaan selitä Raamatun mukaisesti tai ymmärrettävästi.
Sinä puhut armon puolesta mutta hyväksyt eksyttäjät kuten kirkkauden levittäjät jotka sanovat määrävänsä Jumalan ilmestymisestä , miksi uskoisin puhettasi armosta ja et varoita eksyttöjistä vaan joapa hyväksyt heidät.
Aikaisemmin ihmettelin suuresti tätä :
Matteus 7:
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Nyt kun näen nämä touhut en enää ihmettele.
Otan kyllä enemmän todesta Jeesuksen puheen kuin sinun puheesi.
-
Sinä puhut armon puolesta mutta hyväksyt eksyttäjät kuten kirkkauden levittäjät jotka sanovat määrävänsä Jumalan ilmestymisestä , miksi uskoisin puhettasi armosta ja et varoita eksyttöjistä vaan joapa hyväksyt heidät.
Sotketkohan nyt Pauluksen johonkin toiseen kirjoittajaan? Laita ainakin lainaus tuollaisesta kirkkauden levittäjien hyväksymisestä Pauluksen teksteistä. Minä en oikein uskoisi tuollaista Pauluksen sanomaksi.
-
Sinä puhut armon puolesta mutta hyväksyt eksyttäjät kuten kirkkauden levittäjät jotka sanovat määrävänsä Jumalan ilmestymisestä , miksi uskoisin puhettasi armosta ja et varoita eksyttöjistä vaan joapa hyväksyt heidät.
Sotketkohan nyt Pauluksen johonkin toiseen kirjoittajaan? Laita ainakin lainaus tuollaisesta kirkkauden levittäjien hyväksymisestä Pauluksen teksteistä. Minä en oikein uskoisi tuollaista Pauluksen sanomaksi.
hetkinen ........
-
vastasin tuolla herääminen-ketjussa ..........
-
Sinä puhut armon puolesta mutta hyväksyt eksyttäjät kuten kirkkauden levittäjät jotka sanovat määrävänsä Jumalan ilmestymisestä , miksi uskoisin puhettasi armosta ja et varoita eksyttöjistä vaan joapa hyväksyt heidät.
Arrrrghhh…
-
Osiossa "Nuotiolla" käydään tästä samasta aiheesta keskustelua.
Kummassakohan jatkaisi?
-
Osiossa "Nuotiolla" käydään tästä samasta aiheesta keskustelua.
Kummassakohan jatkaisi?
Toivoisin, että täällä. Aihe on niin tärkeä, että soisin sen näkyvän muillekin kuin kirjautuneille.
-
Osiossa "Nuotiolla" käydään tästä samasta aiheesta keskustelua.
Kummassakohan jatkaisi?
Toivoisin, että täällä. Aihe on niin tärkeä, että soisin sen näkyvän muillekin kuin kirjautuneille.
Kopsaan tämän Solteron tekstin tänne kokonaisuudessaan, koska siinä on niin tärkeitä asioita:
Pyhittyminen, vanhurskautuminen, kuuliaisuus jne ovat mahdollisia ja toivottavia seurauksia
siitä, että olemme tunnustaneet syyllisyytemme, pyytäneet syntejämme anteeksi ja ottaneet
armon lahjan vastaan.
Mutta jos alamme punnertautua entistäkin tottelevaisemmiksi ja hurskaammiksi sen
pelossa, että ehkä emme kelpaakaan tällaisenaan Jumalalle, silloin alamme suorittaa
epätoivoista lihanjalostusta.
Luulemme ja toivomme, että Jumala on ehkä vielä hiukan ystävällisempi ja anteliaampi meille, jos
voimme tarjota Hänelle edes hiukan aikaisempaa pyhempää minuuttamme.
Yritämme epätoivoisesti auttaa Jeesusta täydentämällä sitä työtä, jolla Hän ristillä
kertakaikkisesti vanhurskautti meidät.
Puhdistamme vimmatusti lihaamme ja luulemme sen tulevan Jumalalle kelpaavammaksi,
kunhan tarpeeksi pontevasti kiellämme ihmisyytemme ja yritämme muuttua pelkiksi
hengellisiksi olennoiksi.
Käymme jatkuvasti kauppaa Jumalan kanssa: anna Sinä minulle rauha ja pelastus,
kun minä annan Sinulle uhrautumiseni, pyhittäytymiseni, tottelevaisuuteni ja
lihankuoletustaisteluni.
Kaikki yrityksemme tavalla tai toisella tulla paremmiksi niin, että Jumala hyväksyisi meidät sitten paremmin, on itseasiassa Krituksen työn halveksumista. Joskus Jumala viisaudessaan sallii meidän langeta niin halpamaiseen juttuun, että luulot itsestä karisevat kerralla.
Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, ettei pyhitys olisi mahdollinen. Aito pyhitys on mahdollista, mutta se on aina Jumalan armon seurausta meissä. Itse emme sitä saa aikaan.
-
Soltero,
onko ok, että kirjoittamasi teksti tuodaan tuolta piilo-osiolta tänne näkösälle?
Joudun poistamaan sen periaatteen vuoksi tältä puolelta, jos et anna lupaa.
Kirjoituksesi on mielestäni hyvä ja ansaitsi kyllä laajemmankin näkyvyyden.
-
Soltero,
onko ok, että kirjoittamasi teksti tuodaan tuolta piilo-osiolta tänne näkösälle?
Joudun poistamaan sen periaatteen vuoksi tältä puolelta, jos et anna lupaa.
Kirjoituksesi on mielestäni hyvä ja ansaitsi kyllä laajemmankin näkyvyyden.
Joo, sehän on hyvä vaan. Siis tehtäköön mikä hyväksi havaitaan.
-
KnutL: jos haluat tuoda tänne minun viestejäni laki / evankeliumi -teemasta,
niin kyllä sopii.
-
Taiston luvalla kopioin siis tämän näkösälle.
klips
Ei armoa ansaita hyvillä teoilla ... ei onneksi tarvitse yrittääkään!
Jos tietää tehneensä pahaa, on tehtävä parannus - sen verran meiltä vaaditaan.
Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon.
Jeesus EI julistanut pelkkää armoa - vaan "laki on annettu Moodeksen kautta,
armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta".
Mitä on totuus ilman armoa? Se on armotonta totuutta, ja jos Jumala ilmoittaisi
meille pelkästään totuuden omasta raadollisesta tilastamme, meillä ei olisi mitään
mahdollisuutta pelastua.
Mitä on armo ilman totuutta? Se on valheellista armon julistamista, ei Jeesus
tullut tuomaan meille sellaista sanomaa.
Jumala vanhurskauttaa meidät, jos meillä on usko Jeesukseen - siis todella tekee
meille jotakin. Me itse saatamme kyllä monin tavoin vastustaa vanhurskaiksi
eli oikeamelisiksi tulemista - mutta Jumalaa kasvattaa meitä pitkämielisesti...
Tuli mieleen vähän hassu esimerkki, mutta kerrottakoon se nyt kuitenkin.
Oletetaan, että löydän villiintyneen kissanpennun, joka on keksinyt että on
lämmin paikka yöpyä kun menee auton alle ja kiipeää sieltä lämpimään
moottoritilaan. No, otan kissan sieltä talteen, vien sen kylpyhuoneeseen ja
pesen sen turkista moottoriöljyn pois ym. ja päätän kasvattaa siitä "kunnon
kissan". Villiintynyt kissa ilman muuta vastustaa kaikkea tätä, ja puree, raapii,
sähisee... Mutta jos olen päättänyt rakastaa sitä ja "oikaista" sen elämän,
niin sitkeästi hoidan ja opetan sitä tavoille, vaikka se ei itse aluksi siitä yhtään
pidäkään vaan rimpuilee vastaan. Mutta kärsivällisyydellä saan ajan myötä hyviä
tuloksia aikaan, ja lopulta saan myös kissalta vastarakkautta.
Vastarakkautta myös Jumala meiltä kaipaa. "Kateuteen asti hän halajaa henkeä,
jonka hän on pannut meihin asumaan". Hyvät teot ovat sitten seurausta siitä, että
suhteemme Jumalaan on kondiksessa - ei teoilla sinänsä ole tarkoitus ansaita armoa,
vaan asioitten järjestys on päinvastainen.
Aivan kuten tuon villikissan elämä muuttuu, kun saan sen kesyyntymään ja
rakastamaan.
-
Kaikki yrityksemme tavalla tai toisella tulla paremmiksi niin, että Jumala hyväksyisi meidät sitten paremmin, on itseasiassa Krituksen työn halveksumista. Joskus Jumala viisaudessaan sallii meidän langeta niin halpamaiseen juttuun, että luulot itsestä karisevat kerralla.
Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, ettei pyhitys olisi mahdollinen. Aito pyhitys on mahdollista, mutta se on aina Jumalan armon seurausta meissä. Itse emme sitä saa aikaan.
Mitä mielestäsi aito pyhitys tarkoittaa tai pitää sisällään?
-
Sinä puhut armon puolesta mutta hyväksyt eksyttäjät kuten kirkkauden levittäjät jotka sanovat määrävänsä Jumalan ilmestymisestä , miksi uskoisin puhettasi armosta ja et varoita eksyttöjistä vaan joapa hyväksyt heidät.
Arrrrghhh…
kiitos selventävästä kommentistasi ???
-
Minulla jäi pari kommentia tuonne nuotion puolelle kun ne liittyivät kiinteästi lainattuun tekstiin.....
enkä heti huomannut teidän siirtyneen tänne.
Mielestäni Soltero selvensi asiaa hyvin....
Pyhittyminen, vanhurskautuminen, kuuliaisuus jne ovat mahdollisia ja toivottavia seurauksia
siitä, että olemme tunnustaneet syyllisyytemme, pyytäneet syntejämme anteeksi ja ottaneet
armon lahjan vastaan.
Ehkä kohdan "armon lahja" voisi mieluummin sanoa "anteeksiannon".
Koska synnit saadaan anteeksi !
Ehkä tuo sana "armon lahja" onkin se uusi ja sekoittava tekijä. Sellaista lausuntoa kun ei taida löytyä Raamatusta ja sen voi tulkita ihan miten huvittaa.
se kuulostaa vähän samalta kuin joululahja, sen voi saada tuosta vaan kuka tahansa murhaaja ilman pyytämättä tai parannusta tekemättä. siis joululahjan.
Mutta syntien anteeksi saamiseksi on kyllä Raamatussa kaikenlaisia ehtoja:
Joh. 9:41
Jeesus sanoi heille: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy".
Ap. t. 3:19
Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
Jaak. 5:16
Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.
lisäksi se lista sanahausta "parannus".
-
Oivalsin mistä johtunee oman tekstini väärin ymmärrykset. :(
Kun sanotaan "tee parannus" niin eikö se UT:ssä tarkoita lähinnä syntien tunnustamista Jeesukselle.
eli kuten joskus sanotaan "tuo syntisi Jeesuksen ristin juurelle". Se on syntien pois laittamista , synnistä luopumista, syntien tuomista Jeesukselle.
Se on eri asia kuin "ei se nyt haittaa jos teen sitä ja tätä". Se on myös eri asia kuin itse muuttaa tekemisiään. Se ei siis ole omia tekoja omaksi pelastumiseksi vaan vain synnistä luopumista.
Usein se tehdään rukouksessa sanoen "Jeesus armahda ja päästä minut synneistäni". Siinähän ihminen "tekee" parannusta kun sydämessään luopuu synnistä.
Sydämessään luopuu siitä ! On siis valmis luopumaan siitä vaikka ei ehkä teoissaan (vielä) pysty. Kun sen luovuttaa Jeesukselle niin Hänhän antaa sen "Voiman tulla Jumalan lapseksi".
Eli kuten Solttu sanoi, teot seuraa ....... ovat Hengen hedelmä.
Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää saa armon.
Hylkääminen on hylkäämistä. (Saattaa se olla pervon TV-ohjelman hylkäämistäkin ???)
Siis sekä sydämen asenne että sitä seuraavat teot.
-
Mitä mielestäsi aito pyhitys tarkoittaa tai pitää sisällään?
Raamattu vastaa tähän kysymykseen melko tyhjentävästi:
Tiit. 2:11. Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
12. ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
Siis Jumalan armo tekee kaiken tuon. Tietysti edellytys on se, että olemme armossa.
-
Syntikysymys on usein täysin väärin ymmärretty.
Sellaisesta synnistä on helppo luopua, missä sydän ei ole kiinni. Minulle esim. tupakasta luopuminen oli erittäin helppoa, koska olin tukehtua savuun. Mutta usein tällainen luopuminen lisää vain omavanhurskautemme syntiä, kun elämämme näyttää ihmisten silmissä muuttuneen.
Mutta mitä teen esim. äkkipikaisuuden synnille, jos tahdon voima ei riitä siitä luopumiseen? Minulla ei ole tähän tiedossa mitään muuta "keinoa" kuin Jumalan armo. Mitä enemmän opin ymmärtämään sitä armoa, joka minua on kohdannut, sitä paremmin voi kohdata oman raadollisuuteni ja ehkä luopuakin turhasta särmikkyydestä. Ainakin toivon niin ja tätä toivoa lisää myös apostoli Johannes 1. kirjeessään:
8. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.
-
minun mielestäni äkkipikaisuus on ylpeyttä. siis ylpeyden synti koska siinä tilanteessa kun pikaistut tai joku pikaistuu niin "häntä on loukattu" , "hänen kärsivällisyyttään on koeteltu" ; "hänen sanomisiaan on kkritisoitu" jne
siis kaikki nuo "tilanteet" liittyvät pikaistujan ylpeyteen ja siihen "kuinka häntä on kohdeltu".
Pikaistuminen liittyy aina johonkin se ei ole pelkkä luonnekysymys.
Niistä voi mielestäni tehdä parannusta anomalta Herralta pitkämielisyyttä ja nöyryyttä. MUTTA varoitan sitten sitä pyyntöä seuraavasta koulusta :-[
-
Syntikysymys on usein täysin väärin ymmärretty.
Sellaisesta synnistä on helppo luopua, missä sydän ei ole kiinni. Minulle esim. tupakasta luopuminen oli erittäin helppoa, koska olin tukehtua savuun. Mutta usein tällainen luopuminen lisää vain omavanhurskautemme syntiä, kun elämämme näyttää ihmisten silmissä muuttuneen.
Mutta mitä teen esim. äkkipikaisuuden synnille, jos tahdon voima ei riitä siitä luopumiseen? Minulla ei ole tähän tiedossa mitään muuta "keinoa" kuin Jumalan armo. Mitä enemmän opin ymmärtämään sitä armoa, joka minua on kohdannut, sitä paremmin voi kohdata oman raadollisuuteni ja ehkä luopuakin turhasta särmikkyydestä. Ainakin toivon niin ja tätä toivoa lisää myös apostoli Johannes 1. kirjeessään:
8. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.
Niin, ymmärrän tämän kyllä sillä tavalle ettei minun tietenkään tarvitse yrittää muistaa listata kaikkia menneisyyden tekoja jotta saisin ne anteeksi.
Kyllä se lause "anna syntini anteeksi" sisältää kaiken ja Hän puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
Olen joskus ahdistunut kaiken maailman parannuksen teko illoista kun aina piti yrittää keksiä jokin asia jonka tunnustaa.
No, nyt olen siitäkin saanut sellaisen levon että saan tunnustaa jos tunnolla on jotain. jos ei tule mieleen mitään niin ei sitä tarvitse väkisin keksiä.
-
Olen joskus ahdistunut kaiken maailman parannuksen teko illoista kun aina piti yrittää keksiä jokin asia jonka tunnustaa.
No, nyt olen siitäkin saanut sellaisen levon että saan tunnustaa jos tunnolla on jotain. jos ei tule mieleen mitään niin ei sitä tarvitse väkisin keksiä.
Juuri tällainen on minunkin kokemukseni näistä asioista.
-
Kaikki yrityksemme tavalla tai toisella tulla paremmiksi niin, että Jumala hyväksyisi meidät sitten paremmin, on itseasiassa Krituksen työn halveksumista. Joskus Jumala viisaudessaan sallii meidän langeta niin halpamaiseen juttuun, että luulot itsestä karisevat kerralla.
Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, ettei pyhitys olisi mahdollinen. Aito pyhitys on mahdollista, mutta se on aina Jumalan armon seurausta meissä. Itse emme sitä saa aikaan.
Mielestäni tähän on ollut kaikkien tällä foorumilla helppo yhtyä. Viittaan tuohon alleviivaamaani kohtaan.
Kun joku jotain tai jotakuta halveksuu, se on tietentahtoista ja ilmeistä. Ei sellaista, että vain esimerkiksi sinä sen tunnistaisit, tässä yhteydessä lähinnä toisissa. Armoa ei voi auttaa, mutta sen vaikutuksesta voi haluta tai luisua pois.
Hebrealaiskirjeen 12:14, "Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa".
Pyrkiä rauhaan ja pyhitykseen, ilmaistaan "dioko"-sanalla. Se ei ole yrittämistä siinä mielessä kuin sen esittelet. Se on haluamista, jotka halut Armo uskovassa vaikuttaa.
Siksi Jeesus kehotti uskovia valvomaan. Siihen liittyy olennaisesti tuo "dioko"- haluaminen, joka ilmenee pyrkimyksenä. Yrittäminen on eri asia ja sellaisen nimilapun laittaminen jokaisen pyhitykseen haluavan otsaan on väärin.
Selität kyllä, että Armo meissä saa aikaan tai Armosta me olemme kykeneviä haluamaan pyhitystä.
On totta, että jokaisella meillä on ollut kompastuksena oma yrittäminen. Näin esittelet itsesikin, muttet ole enää sen varassa. Usko, että Armo tekee muissakin uskovissa työtään ja vie omista yrityksistä Jeesuksen valmiiseen työhön. Sinun ja minun raportit toisista yksilöinä tai jopa herätysliikkeinä eivät auta ketään, ei varsinkaan Pyhittäjää, Pyhää Henkeä.
-
Olen joskus ahdistunut kaiken maailman parannuksen teko illoista kun aina piti yrittää keksiä jokin asia jonka tunnustaa.
No, nyt olen siitäkin saanut sellaisen levon että saan tunnustaa jos tunnolla on jotain. jos ei tule mieleen mitään niin ei sitä tarvitse väkisin keksiä.
Kaikissa uskovien yhteisöissä on ollut hetkiä ja henkilöitä, jotka ovat painostaneet parannukseen, mutta eivät ole osanneet vapauttaa niitä, joiden tunto syyttää asioista, jotka on jo "kylvetty" puhtaaksi. Tarkoitan vain uskovia.
Uskomattomalle on aina julistettava "tehkää parannus ja kääntykää".
Uskovan matkalla taivaaseen, ikäänkuin "jalat likaantuvat". Siksi Jeesus antoi esikuvan ei ainoastaan toistemme palvelemisesta vaan "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas.. "(Joh.13:10).
Saman luvun 7. jakeessa Jeesus sanoi Pietarille "Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät".
Niin Pietarin kuin muissa kirjeissä on ilmoitus siitä, että opetuslapset ymmärsivät mitä merkitsee "kylpeä" ja mitä merkitsee pestä "vain jalat".
-
Usko, että Armo tekee muissakin uskovissa työtään ja vie omista yrityksistä Jeesuksen valmiiseen työhön. Sinun ja minun raportit toisista yksilöinä tai jopa herätysliikkeinä eivät auta ketään, ei varsinkaan Pyhittäjää, Pyhää Henkeä.
Minulla on ilo tuntea monia uskovia, joissa Armo on tehnyt ja tekee työtään. Heidän kanssaan on varsin helppo tulla toimeen, vaikka eivät olekaan (meidän mielestämme) täydellisiä. Herätysliikkeiden ja jopa yksilöiden arviointi on kuitenkin mielestäni erittäin tärkeää. Sehän on juuri sitä valvomista, ettemme lähtisi jokaisen Raamattua heiluttavan matkaan.
-
Maailmaa mielistelevä kaikki pelastuvat- opetus on vaarallista ja vastoin Raamattua.
Mutta vaarallista on myös lakihenkinen, vaatimuskeskeinen julistus.
Liian lepsu ja pelkästä Jumalan rakkaudesta ja armosta puhuva opetus voi saada ihmiset luulemaan esim., että vauvana saatu kaste ja
rippikoulun käyminen konfirmaatioineen johtaa pelastukseen.
Sellaista harhaoppiahan levitetään valtavasti.
Jos uudestisyntymisen välttämättömyydestä ei puhuta, ihmisiä menee väärän opetuksen takia kadotukseen laumoittain.
Voi niiden väärien opettajien kohtaloa!
Toisaalta Raamattua vähän tunteville, jo uskoon tulleille lainomainen opin saarnaaminen on vaarallista, koska se voi synnyttää luopioita (mahdottomat vaatimukset pelästyttävät) tai neuroottisia, lahkohenkisiä tiukan opin suorittajia.
-
Usko, että Armo tekee muissakin uskovissa työtään ja vie omista yrityksistä Jeesuksen valmiiseen työhön. Sinun ja minun raportit toisista yksilöinä tai jopa herätysliikkeinä eivät auta ketään, ei varsinkaan Pyhittäjää, Pyhää Henkeä.
Minulla on ilo tuntea monia uskovia, joissa Armo on tehnyt ja tekee työtään. Heidän kanssaan on varsin helppo tulla toimeen, vaikka eivät olekaan (meidän mielestämme) täydellisiä. Herätysliikkeiden ja jopa yksilöiden arviointi on kuitenkin mielestäni erittäin tärkeää. Sehän on juuri sitä valvomista, ettemme lähtisi jokaisen Raamattua heiluttavan matkaan.
Armo tekee kaikissa uudestisyntyneissä työtään. Armon työtä on halu pyhittyä. Jos tällainen halu näkyy muillekin, sitä ei pidä sekoittaa omaksi yrittämiseksi. Toisaalta jokaisella on ollut omaa yrittämistä, jolla usein on vilpittömin mielin, yritetty kiirehtiä Pyhän Hengen työtä meissä. Aitoon haluun, pyrkimykseen (dioko) 'ajaudutaan', kun omiin yrityksiin väsytään ja petytään.
Harvemmin "tyylipuhdas" Armon työn kohde esittäytyy, vaikka, niinkuin jo mainitsin, kaikissa uskovissa Armo/Jumala vaikuttaa tekemistä ja tahtomista.
On hyvä nähdä, että Jumala, Armo, Pyhä Henki, Jeesus itse havaitaan toisessa uskovassa. Se on kaikkien näiden edellämainittujen vaikutusta meissä ja meidän näkökykyymme.
-
Maailmaa mielistelevä kaikki pelastuvat- opetus on vaarallista ja vastoin Raamattua.
Mutta vaarallista on myös lakihenkinen, vaatimuskeskeinen julistus.
Liian lepsu ja pelkästä Jumalan rakkaudesta ja armosta puhuva opetus voi saada ihmiset luulemaan esim., että vauvana saatu kaste ja
rippikoulun käyminen konfirmaatioineen johtaa pelastukseen.
Sellaista harhaoppiahan levitetään valtavasti.
Jos uudestisyntymisen välttämättömyydestä ei puhuta, ihmisiä menee väärän opetuksen takia kadotukseen laumoittain.
Voi niiden väärien opettajien kohtaloa!
Toisaalta Raamattua vähän tunteville, jo uskoon tulleille lainomainen opin saarnaaminen on vaarallista, koska se voi synnyttää luopioita (mahdottomat vaatimukset pelästyttävät) tai neuroottisia, lahkohenkisiä tiukan opin suorittajia.
Ihminen luonnostaan on taipuvainen "itsevalituun Jumalan palveluun". Se taipumus on yleensä syynä neuroottisiin tiloihin. Saatana käyttää tätä reittiä tai ainakin yrittää käyttää sitä jokaisen kohdalla.
Kuitenkin, niinkuin tuossa edellisessä kommentissani mainitsin, niin kaikki pyrkimys ei ole omaa yrittämistä, lain täyttämistä. Ihminen vain haluaa kiirehtiä Armon vaikutusta itsessään. Sitten kun mitään ei tapahdu ja ollaan uskovien yhteydessä, niin pettymys väkisin vääntämiseen ajaa meidät Jeesuksen ristin juurelle. Siellä Armo, Pyhä Henki tekee työtä.
Tänään esimerkiksi helluntaiseurakunnissa ei ongelma ole lakihenkisyys, vaan vähenevä Lain julistus niin, että se synnyttäisi Armon tarpeen.
-
Tänään esimerkiksi helluntaiseurakunnissa ei ongelma ole lakihenkisyys, vaan vähenevä Lain julistus niin, että se synnyttäisi Armon tarpeen.
Väitän, ettei lain julistus ole mikään ratkaisu seurakuntien ongelmiin. Eihän lähetyskäskyssäkään kehoiteta: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa lakia…" Ei vaan saarnatkaa evankeliumia. Lakipitoinen julistus vie lopunkin pelastuksen ilon, se vaikuttaa kuulijoissaan kyynisyyttä eikä mikään enää kosketa. Puhun kokemuksesta. Toisaalta lakipitoinen julistus saa "myllyt" pyörimään, ja moni erehtyy luulemaan, että se on elämää.
Viittaan jälleen Martyn Lloyd-Jonesiin, joka väitti, että aito evankeliumin julistus pitää sisällään aina sen riskin, että joku käyttää vapauttaan väärin. Jos sanomamme ei sisällä tätä riskiä, se ei ole evankeliumia.
-
Lainsaarna vie ihmisen Jeesuksen tykö, on hyvä muistuttaa valvomisesta ja vaaroista jotka jokainen uskova kohtaa. Pyhä Henki näyttää todeksi synnin ja osoittaa tien armoon. Ei evankeliumia voi olla ilman lakia, se on sula mahdottomuus.
-
Lainsaarna vie ihmisen Jeesuksen tykö, on hyvä muistuttaa valvomisesta ja vaaroista jotka jokainen uskova kohtaa. Pyhä Henki näyttää todeksi synnin ja osoittaa tien armoon. Ei evankeliumia voi olla ilman lakia, se on sula mahdottomuus.
Olin vuosia eräässä seurakunnassa, jossa seurakuntaväelle saarnattiin lähes pääsääntöisesti lakia. Sama toistui myös toisessa seurakunnassa. Usein kokoukseen mennessä oli iloinen mieli, mutta palatessa olo oli kuin piiskatulla koiralla. Se oli "normaalia" seurakuntaelämää, eikä kukaan kritisoinut "opetusta". Kaikki olivat tottuneet siihen niin kuin se kuulu sammakko, jota alettiin hiljaa keittää vedessä. Se ei älynnyt hypätä pois. Jos minä olisinkin ollut ainoa, jolla oli tämä kokemus, niin saattaisin olla hiljaa.
-
Ihminen voi menettää uskonsa, ei riitä että kerran on tielle lähtenyt, siksi tarvitaan lakia ja armoa, jotta pääsisimme perille asti voittajina.
-
Ihminen voi menettää uskonsa, ei riitä että kerran on tielle lähtenyt, siksi tarvitaan lakia ja armoa, jotta pääsisimme perille asti voittajina.
Laki koskee ainoastaan lainalaisia. Näin ainakin Raamatun mukaan.
-
Laki koskee ainoastaan lainalaisia. Näin ainakin Raamatun mukaan.
Mooseksen lain alaisia emme ole (paria apostolien aikana päätettyä asiaa ehkä
lukuunottamatta - että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei
veri ole laskettu, ja haureutta).
Mutta meille on annettu käsky rakastaa, ja meidän on hyvä saada - tai antaa muille -
kehotusta, nuhtelua, opetusta.
Kun puhutaan laista, voisi olla hyvä tarkentaa, mitä lailla juuri siinä asiayhteydessä
tarkoitetaan. Väärinkäsityksiä syntyy helposti.
-
Mutta meille on annettu käsky rakastaa, ja meidän on hyvä saada - tai antaa muille -
kehotusta, nuhtelua, opetusta.
Kun puhutaan laista, voisi olla hyvä tarkentaa, mitä lailla juuri siinä asiayhteydessä
tarkoitetaan. Väärinkäsityksiä syntyy helposti.
Jos lailla tarkoitetaan Mooseksen lakia, koko asian käsittäminen käy mahdottomaksi. Mutta lähdetään siitä mitä Jeesus lailla tarkoitti. Hänhän tiivisti lain kahteen käskyyn: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Käsi sydämelle, olenko onnistunut niissä?
Kummassakin olen saanut hylätyn arvosanan. Mitä se merkitsee meille itsekullekin, jotka korostamme rakkautta ja vaadimme sitä itseltämme ja toisiltamme? Minulle se merkitsee vararikkoa.
Kun näen Jumalan pyhyyden ja oman pyhittymättömyyteni ja sen, että olen täysin pilalla, niin menetän kaiken toivoni. Ellei ole jotain muuta tietä. Sen tien täytyy merkitä sitä, että on oltava täysin ansaitsematon ja ehtoja vailla oleva armo. Ja se on olemassa, vaikka sitä vastaan taistellaan kynsin hampain.
Laki merkitsee sitä, että minulta vaaditaan jotain. Evankeliumi merkitsee sitä, että saan ottaa vastaan kaiken täysin ilmaiseksi ja ehdoitta. Siksi armon alla oleminen on ainoa minulle sopiva vahtoehto.
"Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille…" (Room. 3:19).
-
Lakia tarvitaan mm. näin;
1Tim.1:8 Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
10 haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan
Eikös Paavali opeta tuossa kohdassa siitä asiasta, että lakia ei ole tarkoitettu uskoville, Jeesuksen
kautta vanhurskautetuille, vaan jumalattomille ja epähurskaille?
Jakeessa 8 sanotaan, että laki on hyvä, kun sitä käytetään lain mukaisesti- siis oikella tavalla ja niille, joita laki koskee.
Jeesuksen omia se ei enää koske, koska Jeesuksen lunastutyössä koko laki on täytetty
ja lain tottelemattomuudesta tulevat rangaistukset on sovitettu.
Tästä hän puhuu lisää mm. tässä:
"Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa."
(Gal. 3:23-26)
-
Mutta meille on annettu käsky rakastaa, ja meidän on hyvä saada - tai antaa muille -
kehotusta, nuhtelua, opetusta.
Kun puhutaan laista, voisi olla hyvä tarkentaa, mitä lailla juuri siinä asiayhteydessä
tarkoitetaan. Väärinkäsityksiä syntyy helposti.
Jos lailla tarkoitetaan Mooseksen lakia, koko asian käsittäminen käy mahdottomaksi. Mutta lähdetään siitä mitä Jeesus lailla tarkoitti. Hänhän tiivisti lain kahteen käskyyn: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Käsi sydämelle, olenko onnistunut niissä?
Kummassakin olen saanut hylätyn arvosanan. Mitä se merkitsee meille itsekullekin, jotka korostamme rakkautta ja vaadimme sitä itseltämme ja toisiltamme? Minulle se merkitsee vararikkoa.
Kun näen Jumalan pyhyyden ja oman pyhittymättömyyteni ja sen, että olen täysin pilalla, niin menetän kaiken toivoni. Ellei ole jotain muuta tietä. Sen tien täytyy merkitä sitä, että on oltava täysin ansaitsematon ja ehtoja vailla oleva armo. Ja se on olemassa, vaikka sitä vastaan taistellaan kynsin hampain.
Laki merkitsee sitä, että minulta vaaditaan jotain. Evankeliumi merkitsee sitä, että saan ottaa vastaan kaiken täysin ilmaiseksi ja ehdoitta. Siksi armon alla oleminen on ainoa minulle sopiva vahtoehto.
"Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille…" (Room. 3:19).
Mielestäni rakkauden kaksoiskäskyn noudattaminen on sitä että minä haluan sitä noudattaa, vaikka itse en pysty mutta Jumala minua auttakoon. Mielestäni ei voida ajatella niin että kun en pysty ei tarvisekkaan.
-
Lakia tarvitaan mm. näin;
1Tim.1:8 Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
10 haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan
Eikös Paavali opeta tuossa kohdassa siitä asiasta, että lakia ei ole tarkoitettu uskoville, Jeesuksen
kautta vanhurskautetuille, vaan jumalattomille ja epähurskaille?
Jakeessa 8 sanotaan, että laki on hyvä, kun sitä käytetään lain mukaisesti- siis oikella tavalla ja niille, joita laki koskee.
Jeesuksen omia se ei enää koske, koska Jeesuksen lunastutyössä koko laki on täytetty
ja lain tottelemattomuudesta tulevat rangaistukset on sovitettu.
Tästä hän puhuu lisää mm. tässä:
"Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa."
(Gal. 3:23-26)
Ehdollisen armon kannattajat ovat sitä mieltä, että noin suuri armo johtaa laittomuuteen. Se ei kuitenkaan ole totta, sillä armon alla oleva on Kristuksen laissa, jolla on muitakin nimiä kuten Elämän Hengen laki, ja vapauden laki. Jos lain säätäjä itse istuu sydämen valtaistuimella, niin Hän vaikuttaa myös motiiveihin ja sehän on paras takuu siihen, ettei lähdetä laittomuuden tielle. Sitäpaitsi laittomuus johtaa lain alaisuuteen, sillä synti on laittomuus (1. Joh. 3:4).
On kaksi kasvattajaa: Laki ja Armo. Tulokset puhukoot puolestaan molemmin puolin
-
Lakihenkiset kristityt esittelevät innosta puhkuen luetteloita kaikista niistä synneistä,
joihin langenneita armo ei koske.
Mielellään mainitaan esim. "epähurskaat, epäpyhät, isänsä tappajat,
äitinsä tappajat, murhaajat, haureelliset, miehimykset (mieshomot), ihmiskauppiaat, valehtelijat, valapattoiset" (1.Tim.1) ja
saastaiset, ahneet (Efesolaiskirje 5:5) ja huorintekijät,
epäjumalanpalvelijat, avionrikkojat, hekumoitsijat, varkaat, juomarit, pilkkaajat, anastajat" (1.Kor.) jne.
Tietenkin nuo kaikki synnit ovat pahoja, ja laki annettiinkin aikanaan, jotta Jumala lain avulla
opettaisi ihmisille, että mm. noita pahuuksia ei saa harjoittaa.
Ja laki on edelleen voimassa siinä mielessä, että nuo teot ovat edelleen kauhistus
Jumalan silmissä.
Sellainen ihminen, joka ei ole ottanut Jeesusta elämänsä Herraksi eikä turvaa Hänen
ristinkuolemansa tuottamaan pelastukseen, tekee aivan erityisen pahasti väärin,
jos hän on murhaaja, kateellinen, homoseksualisti, ahne, tappaa äitinsä ja vieläpä valehtelee.
Mutta lakihenkiset ovat käsittäneet noiden kadottavien syntiluetteloiden tarkoittavan, että
niihin langenneita Jeesukseen uskoviakaan ei armahdeta.
Julistetaan suurella äänellä, että kukaan juoppo tai homo ei koskaan pääse taivaaseen- on sitten Jeesuksen uhriverellä pesty tai ei.
Lain julistajat unohtavat tosin aina mainita, että jos on kerrankin valehdellut tai yksikin ahne tai siveetön ajatus joskus juolahtanut mieleen, joutuu helvettiin- oli uudestisyntynyt tai ei.
"Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin."
(Jaak. 2:10)
Tässä kohdassa he joustavat tekopyhyyden saastuttamina- samoin kuin siinä, että lain julistaja saattaakin itse
olla eronnut aviopuolisostaan muun kuin haureuden tähden, ottanut puolisokseen hylätyn tai tehnyt muuta kadottavaa syntiä.
-
Jos lailla tarkoitetaan Mooseksen lakia, koko asian käsittäminen käy mahdottomaksi. Mutta lähdetään siitä mitä Jeesus lailla tarkoitti. Hänhän tiivisti lain kahteen käskyyn: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Käsi sydämelle, olenko onnistunut niissä?
Näiden käskyjen noudattaminen ei ole ansio, jonka perusteella saan armon.
Armo on armo, saan sen Jeesuksen sovitustyön takia, uskon kautta, ilmaiseksi.
Armolla on vaikutuksensa: se saa minut rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiä.
Olenko onnistunut rakastamisessa? En haluaisi asetta kysymystä näin, se
paineistaa minua liikaa. Aivan varmasti voin kyllä sanoa, että en ole täydellinen
näiden käskyjen noudattamisessa.
Jotain on kuitenkin tapahtunut sydämessäni: armo saa aikaan halun
oppia rakastamaan. Koulu taitaa olla elinikäinen. Jokainen meistä
on kai päässyt omaan vaiheeseensa tässä koulussa, ei pidä liikaa vertailla
uskovia toisiinsa. Kunhan vaellamme samaa tietä...
Mutta kun joku on oppinut edes jotakin, ja tekee uskonsa tai rakkautensa
synnyttämiä tekoja, niin ei kai niitä tekoja voi automaattisesti leimata
omavanhurskaudeksi tai "lain teoiksi"? Vai onko lamppu pidettävä vakan alla
visusti näkymättömissä?
-
Armolla on vaikutuksensa: se saa minut rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiä.
Olenko onnistunut rakastamisessa? En haluaisi asetta kysymystä näin, se
paineistaa minua liikaa. Aivan varmasti voin kyllä sanoa, että en ole täydellinen
näiden käskyjen noudattamisessa.
Jotain on kuitenkin tapahtunut sydämessäni: armo saa aikaan halun
oppia rakastamaan. Koulu taitaa olla elinikäinen. Jokainen meistä
on kai päässyt omaan vaiheeseensa tässä koulussa, ei pidä liikaa vertailla
uskovia toisiinsa. Kunhan vaellamme samaa tietä...
Mutta kun joku on oppinut edes jotakin, ja tekee uskonsa tai rakkautensa
synnyttämiä tekoja, niin ei kai niitä tekoja voi automaattisesti leimata
omavanhurskaudeksi tai "lain teoiksi"? Vai onko lamppu pidettävä vakan alla
visusti näkymättömissä?
Joskus on erittäin hyödyllistä tutustua tosiasioihin ja ajatella vaikkapa sitä, rakastanko Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäni niin kuin itseäni. Silloin ei tule petettyä itseä eikä muita. En muista hetkeäkään elämässäni, jolloin olisin tässä ollut kelvollinen. Kun tämän asian kohtaa aivan niin kuin se on, ymmärtää Jumalan armon paljon suurempana.
Matt. 25:37-39 Jeesus kertoo, että vanhurskaat eivät käsittäneet sitä, milloin he olivat tehneet hyviä tekoja. Toisin sanoen, he itse olivat niistä autuaan tietämättömiä. Arvelen asian olevan niin, etten voi omalla päätökselläni ryhtyä tekemään niitä hyviä tekoja, joista tässä on kysymys. Aivan ilmeisesti ne ovat "hyvän puun" hedelmiä, joista puu itse ei tiedä.
-
Matt. 25:37-39 Jeesus kertoo, että vanhurskaat eivät käsittäneet sitä, milloin he olivat tehneet hyviä tekoja.
Toisin sanoen, he itse olivat niistä autuaan tietämättömiä.
Arvelen asian olevan niin, etten voi omalla päätökselläni ryhtyä tekemään niitä hyviä tekoja, joista tässä on kysymys.
Aivan ilmeisesti ne ovat "hyvän puun" hedelmiä, joista puu itse ei tiedä.
No nyt olemme päässeet asian ytimeen. Mietin viime yönäkin sitä, mikä kumma on se jokin
ehkä syvällä piilossa oleva asia, joka saa tämän keskustelun näyttämään siltä kuin
olisimme aivan "eriuskoisia".
Mutta tästä se asia löytyi: näen eri tavalla kuin sinä nuo ylläolevassa lainauksessa esittämäsi näkemykset.
Mielestäni:
- kyllä vanhurskaat tiesivät tehneensä hyviä tekoja - mutta he eivät niitä tehdessään
olleet tietoisia siitä, että tekivät ne teot Jeesukselle
- voin varsin hyvin itse päättää vaikkapa roposten antamisesta köyhille, tai käydä
sairaalassa katsomassa tuttua ihmistä, tai kuunnella masentunutta työkaveria
ja puhua hänelle rohkaisevasti sikäli kuin osaan. Se että itse olen tietoinen siitä mitä teen, ei tee
hyvää tekoa tyhjäksi, eikä se ole automaattisesti omahyväisyyden osoitus
Vai pitäisikö Apostolien teot nimetä uudestaan: "Lain teot" ?
Tarkoitukseni ei ole olla töykeä. Halusin kaivaa tämän asian esille, osittain siksi
että itse käsittäisin mistä on kysymys.
-
Vai pitäisikö Apostolien teot nimetä uudestaan: "Lain teot" ?
Olen myös miettinyt sitä, että Apostolien teot on täysin virheellinen nimi sille osiolle UT:ssa. Englanninkielinen The Acts on jo vähän parempi. Mielestäni vielä parempi olisi Jumalan teot.
"Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta" (Ap. t. 19:11).
-
No nyt olemme päässeet asian ytimeen. Mietin viime yönäkin sitä, mikä kumma on se jokin
ehkä syvällä piilossa oleva asia, joka saa tämän keskustelun näyttämään siltä kuin
olisimme aivan "eriuskoisia".
Olenpa minäkin tätä miettinyt. Joskus tuntuu, että olemme täysin samaa mieltä, mutta sitten olemmekin täysin eri mieltä. Et ole lainkaan ensimmäinen, jonka kanssa on tapahtunut näin.
Mutta hyvä näin, että alamme päästä ytimeen. Otan vielä yhden Raamatun kohdan, jonka valossa voimme tarkastella tätä asiaa. Siinä kerrotaan kahdesta henkilöstä, joista vain toinen oli vanhurskas. Tämä on Jeesuksen vertaus fariseuksesta ja publikaanista temppelissä. Luuk. 18:9-14.
Fariseus oli täysin tietoinen siitä kaikesta, mitä hän oli tehnyt. Ja pitää huomata, että hän kiitti siitä Jumalaa! Fariseushan eli elämäänsä juuri kristillisten ihanteiden mukaan. Pitäisimme häntä mallikristityn esikuvana, ellei juuri Jeesus olisi todennut, ettei hän ollut vanhurskas. Publikaanilla ei ollut muuta toivoa kuin Jumalan armo. Se asenne teki hänestä vanhurskaan: "…hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei" (kts. 92-käännös).
Mielestäni edelläoleva käsitys on täysin sopusoinnussa Matt. 25. luvun kanssa siinä, että vanhurskaat eivät tienneet hyvistä teoistaan vaan ne olivat heille luonnollisia johtuen siitä elämästä, joka heissä oli.
-
Eikös tämä liity tähän?:
"Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle." (Matt. 6: 5-6)
Ennen en ymmärtänyt, mitä tarkoittaa, että "he ovat jo saaneet palkkansa".
Mutta se on kai sitä, että kun toiset huomiovat jonkun hyät teot ja kehuvat ja kiittävät
hyvää ihmistä, hän saa jo silloin palkan hyvyydestään.
Jumala ei enää palkitsekaan näistä samoista teoista.
-
Fariseus oli täysin tietoinen siitä kaikesta, mitä hän oli tehnyt. Ja pitää huomata, että hän kiitti siitä Jumalaa!
...vanhurskaat eivät tienneet hyvistä teoistaan vaan ne olivat heille luonnollisia johtuen siitä elämästä, joka heissä oli.
No, oikeastaan fariseus kiitti siitä, "etten ole niinkuin muut" - eli hän oli tekopyhä.
Joillekin taas hyvät teot ovat luonnollisia, kuten sanot.
Sydämen tila on se joka ratkaisee. Mutta sitä en käsitä, että hyvistä teoista
ei voisi itse olla tietoinen... Jos olen tässä kohden sokea, niin sitten olen.
Ei viitsitä vängätä enempää.
-
Fariseus oli täysin tietoinen siitä kaikesta, mitä hän oli tehnyt. Ja pitää huomata, että hän kiitti siitä Jumalaa!
...vanhurskaat eivät tienneet hyvistä teoistaan vaan ne olivat heille luonnollisia johtuen siitä elämästä, joka heissä oli.
No, oikeastaan fariseus kiitti siitä, "etten ole niinkuin muut" - eli hän oli tekopyhä.
Joillekin taas hyvät teot ovat luonnollisia, kuten sanot.
Sydämen tila on se joka ratkaisee. Mutta sitä en käsitä, että hyvistä teoista
ei voisi itse olla tietoinen... Jos olen tässä kohden sokea, niin sitten olen.
Ei viitsitä vängätä enempää.
Ei vängätä, keskustellaan. Sovitaanko niin, että kumpikaan meistä ei voi varmuudella sanoa olevansa 100-prosenttisesti oikeassa?
Farisealaisuus nähdään iljettävänä siksi, mitä Jeesus heistä sanoi. Meidän arviomme olisi luultavasti toinen. Fariseus oli mielestäni niin vilpitön Jumalan palvelemisessa kuin vain luontojumalinen ihminen voi olla.
Paavali näki työnsä, mutta silti hän sanoi, ettei ole sitä itse tehnyt, vaan Jumalan armo, joka on ollut hänen kanssaan (1. Kor. 15:10).
Farisealaisuudesta on olemassa hyvä kirja, jota voin suositella: Hugo Odebergin Farisealaisuus ja kristillisyys (Kuva ja Sana 1947), uudempi painos Kristinusko ja fariseukset (Perussanoma Oy). Odeberg on tutkinut tätä kysymystä farisealaisesta kirjallisuudesta käsin. Siinä hän todistaa aika vakuuttavasti, että kristikunnassa farisealaisuus on suurelta osin ymmärretty väärin. Kun vuosia sitten luin tuon vanhemman painoksen, en sitä heti ymmärtänyt mitenkään syvällisesti, siksi kirja piti lukea uudestaan useamman kerran. Suosittelen vanhempaa painosta erityisesti Aapeli Saarisalon kirjoittaman esipuheen vuoksi.
-
Lainsaarna vie ihmisen Jeesuksen tykö, on hyvä muistuttaa valvomisesta ja vaaroista jotka jokainen uskova kohtaa. Pyhä Henki näyttää todeksi synnin ja osoittaa tien armoon. Ei evankeliumia voi olla ilman lakia, se on sula mahdottomuus.
Olin vuosia eräässä seurakunnassa, jossa seurakuntaväelle saarnattiin lähes pääsääntöisesti lakia. Sama toistui myös toisessa seurakunnassa. Usein kokoukseen mennessä oli iloinen mieli, mutta palatessa olo oli kuin piiskatulla koiralla. Se oli "normaalia" seurakuntaelämää, eikä kukaan kritisoinut "opetusta". Kaikki olivat tottuneet siihen niin kuin se kuulu sammakko, jota alettiin hiljaa keittää vedessä. Se ei älynnyt hypätä pois. Jos minä olisinkin ollut ainoa, jolla oli tämä kokemus, niin saattaisin olla hiljaa.
Ei taida meidän kenenkään subjektiiviset kokemukset kelvata argumentiksi asti. Jumala näyttää todeksi synnin sanansa ja Henkensä kautta, osoittaa totuuden minusta. Jumalan sana on kuin kaksiteräinen miekka, joka tunkee lävitse ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija. Niin ei-uskovilla kuin uskovillakin. Ja kun minua tuomitaan, se tapahtuu mm. siksi, ettei minua eikä sinua maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.
Lydia viittasi valvomiseen, johon Jeesus kehotti. Elämä uskovana on kilvoittelua, mutta ei siksi, että kelpaisimme Jumalalle. Hyviä tekoja tehdään ihan tietoisesti, mutta ei siksi, että kelvattaisiin Jumalalle. Jumala itse vaikuttaa tahtomista ja tekemistä, mutta minä itse päätän, haluanko ojentautua sen vaikutuksen mukaan. Annanko Jumalan sanan vaikuttaa minussa todellista muuttumista, vai torjunko sanan nuhtelun epämiellyttävänä ”lain vaatimuksena”.
Uskovat on kutsuttu muuttumaan ja se tapahtuu Jeesusta katselemalla. Hän on synnitön ja myös täyttänyt lain. Tätä Jeesusta meidät on kutsuttu seuraamaan ja muuttumaan Hänen kuvansa kaltaisuuteen. Mutta ei siksi, että kelpaisimme Jumalalle. Olemme kelvanneet jo
-
Lainsaarna vie ihmisen Jeesuksen tykö, on hyvä muistuttaa valvomisesta ja vaaroista jotka jokainen uskova kohtaa. Pyhä Henki näyttää todeksi synnin ja osoittaa tien armoon. Ei evankeliumia voi olla ilman lakia, se on sula mahdottomuus.
Olin vuosia eräässä seurakunnassa, jossa seurakuntaväelle saarnattiin lähes pääsääntöisesti lakia. Sama toistui myös toisessa seurakunnassa. Usein kokoukseen mennessä oli iloinen mieli, mutta palatessa olo oli kuin piiskatulla koiralla. Se oli "normaalia" seurakuntaelämää, eikä kukaan kritisoinut "opetusta". Kaikki olivat tottuneet siihen niin kuin se kuulu sammakko, jota alettiin hiljaa keittää vedessä. Se ei älynnyt hypätä pois. Jos minä olisinkin ollut ainoa, jolla oli tämä kokemus, niin saattaisin olla hiljaa.
Ei taida meidän kenenkään subjektiiviset kokemukset kelvata argumentiksi asti. Jumala näyttää todeksi synnin sanansa ja Henkensä kautta, osoittaa totuuden minusta. Jumalan sana on kuin kaksiteräinen miekka, joka tunkee lävitse ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija. Niin ei-uskovilla kuin uskovillakin. Ja kun minua tuomitaan, se tapahtuu mm. siksi, ettei minua eikä sinua maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.
Lydia viittasi valvomiseen, johon Jeesus kehotti. Elämä uskovana on kilvoittelua, mutta ei siksi, että kelpaisimme Jumalalle. Hyviä tekoja tehdään ihan tietoisesti, mutta ei siksi, että kelvattaisiin Jumalalle. Jumala itse vaikuttaa tahtomista ja tekemistä, mutta minä itse päätän, haluanko ojentautua sen vaikutuksen mukaan. Annanko Jumalan sanan vaikuttaa minussa todellista muuttumista, vai torjunko sanan nuhtelun epämiellyttävänä ”lain vaatimuksena”.
Uskovat on kutsuttu muuttumaan ja se tapahtuu Jeesusta katselemalla. Hän on synnitön ja myös täyttänyt lain. Tätä Jeesusta meidät on kutsuttu seuraamaan ja muuttumaan Hänen kuvansa kaltaisuuteen. Mutta ei siksi, että kelpaisimme Jumalalle. Olemme kelvanneet jo
Minua ihmetyttää joskus tämä ilmaisutapa, että Jumala ohjaa meitä hyviin tekoihin nuhtelemalla, jotta suostuisimme oikein kilvoittelemaan.
Miksi meitä rakastava Herra, joka on luvannut meille elämän ja yltäkylläisyyden, keveän kuorman ja soveliaan ikeen, kuitenkin koko ajan moittisi, toruisi ja yrittäisi saada meitä kiinni huonoista teoista ja liian heikosta kilvoittelusta?
Eikä Hän siis kuitenkaan oikeasti rakasta, armahda ja halua meille hyvää?
Emmekö saa aivan käytännössä ottaa vastaan sitä iloa, rauhaa ja rohkeutta, jota Pyhän Hengen täyteys merkitsee, vaan meidän täytyy ensin riittävästi kuolettautua, pyhittäytyä, punnertautua ja pusertautua oikeaan uskovaisuuden muottiin?
-
Minua ihmetyttää joskus tämä ilmaisutapa, että Jumala ohjaa meitä hyviin tekoihin nuhtelemalla, jotta suostuisimme oikein kilvoittelemaan.
Miksi meitä rakastava Herra, joka on luvannut meille elämän ja yltäkylläisyyden, keveän kuorman ja soveliaan ikeen, kuitenkin koko ajan moittisi, toruisi ja yrittäisi saada meitä kiinni huonoista teoista ja liian heikosta kilvoittelusta?
Eikä Hän siis kuitenkaan oikeasti rakasta, armahda ja halua meille hyvää?
Emmekö saa aivan käytännössä ottaa vastaan sitä iloa, rauhaa ja rohkeutta, jota Pyhän Hengen täyteys merkitsee, vaan meidän täytyy ensin riittävästi kuolettautua, pyhittäytyä, punnertautua ja pusertautua oikeaan uskovaisuuden muottiin?
Jumala ei toru, ei moiti eikä osoita saaneensa uskovia kiinni huonoista teoista eikä huonosta kilvoittelusta.
Kirjoitin siitä, mitä Jumalan sana saa aikaan ihmisissä. Vai ajatteletko, että meissä ihmisissä ei ole korjattavaa tai poispantavaa sanan valossa? Se että sana tuomitsee sydämen ajatuksia ja aivoituksia, on Jumalan armon kautta tapahtuvaa kasvattamista, jotta Jeesuksen lupaama yltäkylläinen elämä voisi olla todellista ja tulla yhä syvemmin todelliseksi. Jeesus sanoi, että ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, niin te löydätte levon sielullenne. Jeesuksen ies ei ole lain vaatimusten ies eikä sormellaosoittelun ies, vaan se on Kristuksen orjuutta siinä vapaudessa, josta Hän sanoi, että te tulette todellisesti vapaiksi. Jotta uskovat muun muassa tulisivat valmiiksi kaikkiin hyviin tekoihin, jotka ovat jo edeltäkäsin valmistetut Hänessä.
Sama päämäärä on sillä, kun Raamatussa sanotaan, että Pyhä Henki johdattaa kaikkeen totuuteen, jotta muuttuisimme Jeesusta katselemalla ja Häntä seuraamalla. Jeesuksen seuraaminen on vaeltamista totuudessa, Jeesuksen askelissa. Aivan niinkuin Hän sanoi olevansa Tie, Totuus ja Elämä. Ei mitään masentavia eikä hampaat irvessä koettavia asioita.
-
Minua ihmetyttää joskus tämä ilmaisutapa, että Jumala ohjaa meitä hyviin tekoihin nuhtelemalla, jotta suostuisimme oikein kilvoittelemaan.
Miksi meitä rakastava Herra, joka on luvannut meille elämän ja yltäkylläisyyden, keveän kuorman ja soveliaan ikeen, kuitenkin koko ajan moittisi, toruisi ja yrittäisi saada meitä kiinni huonoista teoista ja liian heikosta kilvoittelusta?
Eikä Hän siis kuitenkaan oikeasti rakasta, armahda ja halua meille hyvää?
Emmekö saa aivan käytännössä ottaa vastaan sitä iloa, rauhaa ja rohkeutta, jota Pyhän Hengen täyteys merkitsee, vaan meidän täytyy ensin riittävästi kuolettautua, pyhittäytyä, punnertautua ja pusertautua oikeaan uskovaisuuden muottiin?
Jumala ei toru, ei moiti eikä osoita saaneensa uskovia kiinni huonoista teoista eikä huonosta kilvoittelusta.
Kirjoitin siitä, mitä Jumalan sana saa aikaan ihmisissä. Vai ajatteletko, että meissä ihmisissä ei ole korjattavaa tai poispantavaa sanan valossa? Se että sana tuomitsee sydämen ajatuksia ja aivoituksia, on Jumalan armon kautta tapahtuvaa kasvattamista, jotta Jeesuksen lupaama yltäkylläinen elämä voisi olla todellista ja tulla yhä syvemmin todelliseksi. Jeesus sanoi, että ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, niin te löydätte levon sielullenne. Jeesuksen ies ei ole lain vaatimusten ies eikä sormellaosoittelun ies, vaan se on Kristuksen orjuutta siinä vapaudessa, josta Hän sanoi, että te tulette todellisesti vapaiksi. Jotta uskovat muun muassa tulisivat valmiiksi kaikkiin hyviin tekoihin, jotka ovat jo edeltäkäsin valmistetut Hänessä.
Sama päämäärä on sillä, kun Raamatussa sanotaan, että Pyhä Henki johdattaa kaikkeen totuuteen, jotta muuttuisimme Jeesusta katselemalla ja Häntä seuraamalla. Jeesuksen seuraaminen on vaeltamista totuudessa, Jeesuksen askelissa. Aivan niinkuin Hän sanoi olevansa Tie, Totuus ja Elämä. Ei mitään masentavia eikä hampaat irvessä koettavia asioita.
Tässä näkyy lähtökohtaeromme: sanot että Sana tuomitsee ihmisen ajatukset, tekee meidät Kristuksen orjiksi ja valmistaa sitten vähitellen tekemään hyviä tekoja.
Minulla on paljon positiivisempi kokemus Raamatusta.
Uudestisyntynyt ja Pyhän Hengen lahjaksi saanut uskova on lunastettu ja vanhurskautettu Jeesuksen kertakaikkisella uhrilla, joka on jo annettu edestämme.
Ei meidän tarvitse auttaa Jeesusta tekemään meitä vanhurskaiksi kokemalla olevamme tuomittuja ja orjia, joiden pitää kilvoitella oppiaksemme ehkä joskus vaeltamaan kelvollisesti.
Aralla tunnolla Herran edessä eläminen on jättäytymistä aivan kokonaan puhdistettavaksi, hoidettavaksi ja parannettavaksi- uudestaan ja uudestaan.
Armon ja rakkauden kokeminen opettaa haluamaan entistä parempaa elämää, entistä enemmän rakkautta Herraan ja toisiin ihmisiin.
Oma inhimillinen kelvottomuutemme on loppuun asti aivan kokonaisvaltaista.
Ei se vähene eikä parane, vaikka kuinka yritämme tehdä hyviä tekoja ja sillä tavalla osoittaa itsellemme ja toisille, että olemme taas hieman pyhittyneempiä kuin esim. puoli vuotta sitten.
Yksi syntinen ajatus tahraa taas puhtaat vaatteemme perusteellisesti, ja kaikki
kelvollisuussuoritteemme mitätöityvät täysin.
Vain Jeesuksen ristin juurelle aivan tyhjänä yhä uudelleen meneminen on sitä parannuksen tekoa ja pyhitystä, johon meitä kehotetaan Raamatussa.
Jeesus antaa meille lahjaksi mahdollisuuden parantua ja vain Hänessä Jumala näkee meidät pyhinä, kokonaan pyhittyneinä-
riippumatta omista hyviin tekoihin pohjautuvista pyhittäytymispunneruksistamme.
-
Soltero, viestissäsi ei ole mitään yhtymäkohtaa siihen, mitä kirjoitin edellä. Jos koet, että et ymmärrä, mitä toinen kirjoittaja sanoo, ethän ala tekemään hänen tekstistään omaa sovellustasi (eli olkiukkoa), jota alat kommentoida myönteisesti tai kielteisesti.
-
Soltero, viestissäsi ei ole mitään yhtymäkohtaa siihen, mitä kirjoitin edellä. Jos koet, että et ymmärrä, mitä toinen kirjoittaja sanoo, ethän ala tekemään hänen tekstistään omaa sovellustasi (eli olkiukkoa), jota alat kommentoida myönteisesti tai kielteisesti.
Tekemään omaa sovellustani?
Mistä ihmeestä puhut?
Vastasin sillä tavalla kuin ymmärsin kirjoituksesi.
Jos ymmärsin sen väärin, voisit varmaan selittää, mitä tarkoitit.
Mikä ihmeen olkiukko?
-
Ei vängätä, keskustellaan. Sovitaanko niin, että kumpikaan meistä ei voi varmuudella sanoa olevansa 100-prosenttisesti oikeassa?
Nyt aion olla vähän aikaa keskustelematta tästä meidän mielipiteet jakavasta ydinkysymyksestä,
johon kolautin otsani. Kuhmu tuli.
Aloin eilen illalla lukea evankeliumeja, aloitin Matteuksesta, tarkoituksena lukea avoimin
mielin mitä Jeesus oikeastaan puhui ihmisille. Ja siis nimenomaan Jeesuksen puheita,
ja annan Paavalin teologian olla vähän aikaa lukematta.
-
Soltero, viestissäsi ei ole mitään yhtymäkohtaa siihen, mitä kirjoitin edellä. Jos koet, että et ymmärrä, mitä toinen kirjoittaja sanoo, ethän ala tekemään hänen tekstistään omaa sovellustasi (eli olkiukkoa), jota alat kommentoida myönteisesti tai kielteisesti.
Tekemään omaa sovellustani?
Mistä ihmeestä puhut?
Vastasin sillä tavalla kuin ymmärsin kirjoituksesi.
Jos ymmärsin sen väärin, voisit varmaan selittää, mitä tarkoitit.
Mikä ihmeen olkiukko?
Vastauksesi on niin eri aiheesta, etten lähde arvailemaan syitä, miksi niin kommentoit. Jos alkaisin selittelemään, se menisi saman toistoksi, mitä jo olen kirjoittanut.
Mutta aihe on siis lain ja evankeliumin erottaminen toisistaan. Uskovat tarvitsevat ohjausta, vitsaa ja sauvaa, jotka lohduttavat, sanoo psalmin tekijä. Eli se Jumalan sanan nuhdekin on armoa ja se koituu lohdutukseksi, koska se pitää oikealla tiellä ja näyttää kasvukohtia. Täytyy muistaa ja pitää aina mielessä, että kyse ei ole Jumalalle kelpaamisesta, koska Kristuksen täydellisen uhrin tähden uskovat ovat taivaaseen saakka kelvollisia ja siinä armon tilassa seuraavat Jeesusta. Mutta menee jo aiemmin kirjoitetun toistoksi.
-
Soltero, viestissäsi ei ole mitään yhtymäkohtaa siihen, mitä kirjoitin edellä. Jos koet, että et ymmärrä, mitä toinen kirjoittaja sanoo, ethän ala tekemään hänen tekstistään omaa sovellustasi (eli olkiukkoa), jota alat kommentoida myönteisesti tai kielteisesti.
Tekemään omaa sovellustani?
Mistä ihmeestä puhut?
Vastasin sillä tavalla kuin ymmärsin kirjoituksesi.
Jos ymmärsin sen väärin, voisit varmaan selittää, mitä tarkoitit.
Mikä ihmeen olkiukko?
Vastauksesi on niin eri aiheesta, etten lähde arvailemaan syitä, miksi niin kommentoit. Jos alkaisin selittelemään, se menisi saman toistoksi, mitä jo olen kirjoittanut.
Mutta aihe on siis lain ja evankeliumin erottaminen toisistaan. Uskovat tarvitsevat ohjausta, vitsaa ja sauvaa, jotka lohduttavat, sanoo psalmin tekijä. Eli se Jumalan sanan nuhdekin on armoa ja se koituu lohdutukseksi, koska se pitää oikealla tiellä ja näyttää kasvukohtia. Täytyy muistaa ja pitää aina mielessä, että kyse ei ole Jumalalle kelpaamisesta, koska Kristuksen täydellisen uhrin tähden uskovat ovat taivaaseen saakka kelvollisia ja siinä armon tilassa seuraavat Jeesusta. Mutta menee jo aiemmin kirjoitetun toistoksi.
En vieläkään ymmärrä, mitä väärää kirjoitin.
Minulla oli oma kokemukseni laista ja evankeliumista ja yritin tuoda sitä esiin.
Mutta käsitit minun siis puhuvan jostakin muusta aiheesta.
Jään pois tästä ketjusta, vaikka aihe kiinnostaisi kovasti.
-
Mitä mielestäsi aito pyhitys tarkoittaa tai pitää sisällään?
Raamattu vastaa tähän kysymykseen melko tyhjentävästi:
Tiit. 2:11. Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
12. ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
Siis Jumalan armo tekee kaiken tuon. Tietysti edellytys on se, että olemme armossa.
Armo kasvattaa, mutta jos armosta puhutaan kohdistamatta sitä mihinkään, se jää ilmaan leijuvaksi käsitteeksi, josta ei saa selville sen kosketuspintaa käytännön elämään. Se voi olla niin itsestäänselvyys tässäkin ketjussa, ettei sitä siksi niin mainitakaan. Ajattelenkin, että armo tulee avuksi aina totuuteen. Se kohdentuu siis konkreettisiin asioihin, jotka Jumalan sanan kaksiteräinen miekka (Hengen miekka) on paljastanut meissä ihmisissä. Ne ovat muun muassa asioita, jotka eivät ole Jumalan tahdon mukaisia ja niiden suhteen tarvitaan muuttumista.
Onko vastenmielistä olla Jumalan työn kohteena? Luin tämän ketjun kokonaan ja Lydian nasevat kommentit nousevat erityisesti esille. Jumalan Henki tekee muuttavan työn ja pitää oikealla tiellä sanan perustalla. Uskova ihminen elää Jumalan armossa ja armosta, jossa hän Paavalin mukaan on. Tämä armo apostolin mukaan saa myös aikaan sen, että hylkäämme kaikkea meissä olevaa jumalattomuutta niin, että Hän saisi muotoa uskovassa.
Muuttuminen on Jumalan tahdon mukainen päämäärä, johon koko vaelluksemme Jeesuksen askelissa tähtää. Se alkaa jo täällä maan päällä.
-
Lydia viittasi valvomiseen, johon Jeesus kehotti. Elämä uskovana on kilvoittelua, mutta ei siksi, että kelpaisimme Jumalalle. Hyviä tekoja tehdään ihan tietoisesti, mutta ei siksi, että kelvattaisiin Jumalalle. Jumala itse vaikuttaa tahtomista ja tekemistä, mutta minä itse päätän, haluanko ojentautua sen vaikutuksen mukaan. Annanko Jumalan sanan vaikuttaa minussa (=minä itse) todellista muuttumista, vai torjunko (=minä itse) sanan nuhtelun epämiellyttävänä ”lain vaatimuksena”.
Uskovat on kutsuttu muuttumaan ja se tapahtuu Jeesusta katselemalla. Hän on synnitön ja myös täyttänyt lain. Tätä Jeesusta meidät on kutsuttu seuraamaan ja muuttumaan Hänen kuvansa kaltaisuuteen. Mutta ei siksi, että kelpaisimme Jumalalle. Olemme kelvanneet jo
Aistin jonkinlaista ristiriitaa ylläolevassa. Minulle tulee mieleen tästä keskustelusta kertomus Juhani Ahon Rautatiestä, (toivotaan että muistan sen oikein). Siinä Matti ja Liisa ovat ekakertaa junassa, mutta Liisa pitää matkalaukkua kädessä ikäänkuin juna ei veisi perille, jos sen laskee kädestään. Lihavoin tuossa yllä nuo kaksi sanaa, jotka mielestäni ovat ongelman ydin. Minä itse. Suluissa oleva on minun lisäykseni.
Kristikunnassa vaikuttaa voimakkaasti kaksi toisilleen vastakkaista oppia, joissa kummassakin puhutaan paljon Jeesuksesta ja eletään armosta. Mutta toisessa eletään yksin armosta (jolloin Kristus on subjekti), kun taas toisessa "minä itse" on subjekti. On aika helppo arvata, kummassa on lepo.
-
En enää osallistu laki- ja evankeliumi-keskusteluun, koska kokemuksiani ja näkemyksiäni ei siedetty.
Hei Soltero! Sinulla on paljon annettavaa tännekin, joten älä lähde mihinkään.
-
Aistin jonkinlaista ristiriitaa ylläolevassa. Minulle tulee mieleen tästä keskustelusta kertomus Juhani Ahon Rautatiestä, (toivotaan että muistan sen oikein). Siinä Matti ja Liisa ovat ekakertaa junassa, mutta Liisa pitää matkalaukkua kädessä ikäänkuin juna ei veisi perille, jos sen laskee kädestään. Lihavoin tuossa yllä nuo kaksi sanaa, jotka mielestäni ovat ongelman ydin. Minä itse. Suluissa oleva on minun lisäykseni.
Kristikunnassa vaikuttaa voimakkaasti kaksi toisilleen vastakkaista oppia, joissa kummassakin puhutaan paljon Jeesuksesta ja eletään armosta. Mutta toisessa eletään yksin armosta (jolloin Kristus on subjekti), kun taas toisessa "minä itse" on subjekti. On aika helppo arvata, kummassa on lepo.
Olet näemmä kuin äärimmilleen viritetty mittari siinä herkkyydessä, ettei vaan kukaan pääsisi livahtamaan sanoissaan tuon atomintarkan seulasi läpi. Ole huoleti, tuosta ei ole kyse, mitä yllä kirjoitat.
Tässä tapauksessa en käyttänyt sanaa ”uskova” tai ”ihminen” tai kirjoittanut ”meistä”, vaan käytin kaikkein turvallisinta ilmaisua ”minä”. Pointin varmasti ymmärrät, eli sen, etteivät nämä asiat ole automaatioita, vaan minä voin aina torjua Jumalan vaikutuksen ja työn elämässäni. Eli minä itse päätän tästä asiasta, sallinko sen vai en. Kyse on pohjimmiltaan varmastikin siitä, saako Jeesus olla kaikessa Herra elämässäni ja riipunko minä itse ristillä kuolleena.
-
Kyse on pohjimmiltaan varmastikin siitä, saako Jeesus olla kaikessa Herra elämässäni ja riipunko minä itse ristillä kuolleena.
Ristillä riippuva ja kuollut ei päätä enää mistään.
-
Keskusteluun liittynee myös ajatus uskonkuuliaisuudesta. Olen kirjoittanut allaolevan lainauksen joskus aiemminkin, mutta tulkoon vielä kertauksena tähän:
"Uskon kuuliaisuus on yksi ja jakamaton käsite, eikä sitä ole hyvä kääntää KR 92:n tavoin “usko ja kuuliaisuus“. Tällainen jako peittää pelastavan uskon salaisuuden ja lisää siihen nykyihmisen ajatuksissa kuuliaisuuden vaatimuksen. Pelastus on yksin uskosta, ilman rakkautta, ilman kuuliaisuutta, yksin armosta. Alkukielen “hypakoee pisteoos” viittaa juuri tähän, ei uskoa seuraavaan kuuliaisuuteen. Usko alistuu sen evankeliumin alle, joka lupaa pelastuksen ilman kuuliaisuutta; juuri tämä on “uskon kuuliaisuutta“. Puheemme, sielunhoitomme ja käännöstemme olisi hyvä olla sopusoinnussa tämän paavalilaisen ja uskonpuhdistuksen kirkkaasti tulkitseman pääperiaatteen mukainen."
Juhani Lindgren, lähetysjohtaja
On olemassa edelliselle vastakkaista opetusta, joka merkitsee usein ahdistumista ja joissakin tapauksissa koko uskon elämän hylkäämistä:
"Uuden testamentin yksi keskeisiä periaatteita on uskon kuuliaisuus mikä merkitsee sitä, että usko ilmenee kuuliaisuutena Jumalan tahdolle, joka on ilmoitettu Hänen sanassaan. Jokainen seurakuntayhteisön jäsen on näin kutsuttu ja kasteessaan sitoutunut Jumalan valtakunnan todentamiseen omassa elämässään. Tehtävä on elinikäinen prosessi. Kutsu on samalla haaste jatkuvaan uudistumiseen ja Jumalan tahdon tutkimiseen" (Room. 12:1-2).
Lähde: Jyväskylän helluntaiseurakunta
Oma kommenttini:
Edellisessä aistin evankeliumin "äänen", joka vapauttaa minut omista ponnisteluista jälkimmäisessä lain "äänen", joka vie juuri jatkuvaan itsensä tarkkailuun ja toivottomuuteen. Näissä kahdessa määritelmässä huomio kiinnittyy siihen, kuka on subjekti. Ensimmäisessä subjektina on Jumala, jälkimmäisessä ihminen. Siksi niissä on niin äärettömän suuri ero.
-
Kyse on pohjimmiltaan varmastikin siitä, saako Jeesus olla kaikessa Herra elämässäni ja riipunko minä itse ristillä kuolleena.
Ristillä riippuva ja kuollut ei päätä enää mistään.
Täsmälleen näin. Silloin kun minä itse olen kuollut, Herra Jeesus on toimija ja tekijä. ”Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus minussa.”
-
Silloin kun minä itse olen kuollut, Herra Jeesus on toimija ja tekijä. ”Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus minussa.”
Nyt kun olemme jo näin lähellä yhteisymmärrystä, niin tarkennan vielä kysymyksenasettelua. Miten ihminen (tässä merkityksessä) voi kuolla? Miten se tapahtuu käytännössä?
-
Keskusteluun liittynee myös ajatus uskonkuuliaisuudesta.
Oma kommenttini:
Edellisessä aistin evankeliumin "äänen", joka vapauttaa minut omista ponnisteluista jälkimmäisessä lain "äänen", joka vie juuri jatkuvaan itsensä tarkkailuun ja toivottomuuteen. Näissä kahdessa määritelmässä huomio kiinnittyy siihen, kuka on subjekti. Ensimmäisessä subjektina on Jumala, jälkimmäisessä ihminen. Siksi niissä on niin äärettömän suuri ero.
Lainaamissasi kahdessa tekstissä ajattelisin olevan kyse kahdesta aivan eri asiasta. Ensimmäisessä puhutaan pelastavasta uskosta ja siitä, ettei sille pidä asettaa mitään ehtoja. Minun on tosin vaikea hahmottaa, mitä opetusta sen on tarkoitettu opponoimaan.
Toisessa puhutaan jo pelastuneen elämästä Jumalan yhteydessä. Siitä, mikä on Jumalan tahto meihin nähden Kristuksessa ja Hänen seuraajinaan. Siinä ei ole nähdäkseni mitään aihetta ymmärtää sitä ohjailuna itsensä tarkkailuun ja toivottomuuteen.
Uskonkuuliaisuus yhdessä tai erikseen kirjoitettuna pohjautuu yksinkertaisesti esim. siihen, mitä Paavali kirjoittaa:
Room. 6
13 Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
15 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,
18 ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!
Juuri tästä ymmärrän olevan kyse tuossa Helluntaiseurakunnan lähteestä otetussa lainauksessa.
-
"Uuden testamentin yksi keskeisiä periaatteita on uskon kuuliaisuus mikä merkitsee sitä, että usko ilmenee kuuliaisuutena Jumalan tahdolle, joka on ilmoitettu Hänen sanassaan. Jokainen seurakuntayhteisön jäsen on näin kutsuttu ja kasteessaan sitoutunut Jumalan valtakunnan todentamiseen omassa elämässään. Tehtävä on elinikäinen prosessi. Kutsu on samalla haaste jatkuvaan uudistumiseen ja Jumalan tahdon tutkimiseen" (Room. 12:1-2).
Lähde: Jyväskylän helluntaiseurakunta
Mielestäni seuraava liittyy ainakin "hengeltään" edelliseen opetukseen. Otan muutaman esimerkin Vapaakirkon "virallisesta" opetuksesta (toivoisin, että joku kiistäisi tuon virallisuuden):
"Pelkkä uskominen Jeesuksen olemassaoloon ja sovitustyöhön ei riitä. Raamattu toteaa riivaajienkin siihen uskovan. Kristinusko toteutuu vain Kristusta tosissaan seuraavassa ihmisessä."
"Vaikeaksi Jeesuksen seuraamisen tekee itsensä kieltäminen. Jeesus on Herra. Häntä voi seurata vain itsensä kieltävä ihminen. Mitä itsensä kieltäminen on? Se merkitsee ehdotonta luopumista kaikista oikeuksista omaan itseensä. Jeesuksen seuraaja ei enää tee ratkaisuja yksin eikä itse päätä työstään, omaisuudestaan ja ajastaan. Hän tottelee Jeesusta ja etsii Jumalan tahtoa."
"Jeesuksen seuraaminen on Hänen luomansa elämänmallin noudattamista ja vilpitöntä pyrkimystä Jeesuksen opetusten noudattamiseen. Jeesuksen seuraaja luottaa ja tottelee. Jeesus käskee antaa anteeksi, rakastaa ja palvella. Hänen seuraajansa tekee niin – olosuhteista riippumatta."
"Jeesuksen seuraajan elämä nousee uudelle tasolle, siinä vaikuttaa se voima, jolla tämä maailma luotiin."
Lähde: Seurakunta elää, Päivä 1984 (toimittaneet Kari Kallberg, Jorma Kuusinen, Matti Niemelä)
- - -
Voikohan Kallberg, Kuusinen ja Niemelä tunnustautua edelleen Jeesuksen seuraajiksi? Entä onko täällä ketään tuon määritelmän mukaista Jeesuksen seuraajaa?
-
Silloin kun minä itse olen kuollut, Herra Jeesus on toimija ja tekijä. ”Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus minussa.”
Nyt kun olemme jo näin lähellä yhteisymmärrystä, niin tarkennan vielä kysymyksenasettelua. Miten ihminen (tässä merkityksessä) voi kuolla? Miten se tapahtuu käytännössä?
Tämä on hyvä kysymys ja asiana tärkeä. Olisi varmasti oman ketjunsa väärti.
Laajassa mielessä ja lyhyesti vastaus on: seuraamalla Jeesusta itsensä kieltämisen ja nisunjyvän kuolemisen tietä. Jeesus teki ristinkuolemallaan kaiken valmiiksi ja lihan ristiinnaulitseminen tulee aivankuin voimaan sillä hetkellä, kun ihminen uudestisyntyy. Jeesuksen seuraamisen tiellä kuoletetaan Hengellä lihan tekoja ja uudistutaan mielen hengeltä. Mutta ne eivät ole ihmistekoja. Laittamassani roomalaiskirjeen 6. luvun katkelmassa on kehotuksia tehdä asioita ja muutenkin uskovia kehotetaan aikamoisen paljon Raamatussa. Mitään niistä ei voi kukaan noudattaa eikä tehdä omasta päätöksestään eikä omatekoisesti, koska Jumalan armo on se, joka kasvattaa, että hylkäämme jumalattomuutta jne.
On pidettävä mielessä, että "me muutumme...niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki." Kaita tie on valkeneva tie. Elämänlaatu paranee kaiken aikaa, mitä enemmän uskova kuolee itselleen ja ymmärtää, ettei ole itsensä oma.
Mutta Jeesuksen seuraaminen yleensä ottaen on niin laaja asia, että menee varmaan tämän ketjun aiheen ulkopuolelle.
-
Silloin kun minä itse olen kuollut, Herra Jeesus on toimija ja tekijä. ”Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus minussa.”
Nyt kun olemme jo näin lähellä yhteisymmärrystä, niin tarkennan vielä kysymyksenasettelua. Miten ihminen (tässä merkityksessä) voi kuolla? Miten se tapahtuu käytännössä?
Tämä on hyvä kysymys ja asiana tärkeä. Olisi varmasti oman ketjunsa väärti.
Mielestäni tämä kuoleminen liittyy erittäin hyvin juuri tämän otsikon allle.
Paavali vastaa kysymykseemme jonkin verran vaikeasti ymmärrettävissä Room. 7. ja 8. luvuissa:
Room. 7:5. Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
6. mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
Ja vielä hieman galatalaiskirjettä:
Gal. 2:19. Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
Laki ei siis kuole eikä muutu. Sensijaan Jumalan lapsi kuolee pois laista eikä laki siten enää herätä synnin himoja. Missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan! Eikö ole ihmeellinen evankeliumi!
Suosittelen lämpimästi jokaista hankkimaan itselleen alussa mainitun C.F.G. Waltherin kirjan: Laki ja evankeliumi. Vaikka kirjassa on 480 sivua, sen hinta on muistini mukaan uutenakin vain n. 20 €.
Tarkistin asian täältä: http://www.luther-kirjat.fi (ilmeisesti käytettyinä 17 ja 18 €). Tiedän ja osittain ymmärränkin Luther-allergiaa ja ehkä juuri siksi kannattaisi kirjaan tutustua.
-
Lisään vielä edelliseen liittyen aivan fantastista tekstiä Paavalilta.
2. Kor. 3. luku:
3. Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.
4. Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan;
5. ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta,
6. joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
7. Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista,
8. kuinka paljoa enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa!
9. Sillä jos kadotustuomion virka jo oli kirkkautta, niin on vanhurskauden virka vielä paljoa runsaammassa määrin kirkkautta.
10. Sillä se, millä ennen oli kirkkaus, on tämän rinnalla kirkkautta vailla, tämän ylenpalttisen kirkkauden tähden.
11. Jos sillä, mikä on katoavaista, oli kirkkaus, niin vielä paljoa enemmän on sillä, mikä on pysyväistä, oleva kirkkautta.
Ja vielä Paavalia liittyen kiinteästi tähän aiheeseen:
Room. 8:1. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
2. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
En muista milloinkaan kuulleeni opetusta Elämän hengen laista, vaikka se on mielestäni koko tämän asian ydin.
-
Oma kommenttini:
Edellisessä aistin evankeliumin "äänen", joka vapauttaa minut omista ponnisteluista jälkimmäisessä lain "äänen", joka vie juuri jatkuvaan itsensä tarkkailuun ja toivottomuuteen. Näissä kahdessa määritelmässä huomio kiinnittyy siihen, kuka on subjekti. Ensimmäisessä subjektina on Jumala, jälkimmäisessä ihminen. Siksi niissä on niin äärettömän suuri ero.
Lupasin olla vähän aikaa sivussa tästä keskustelusta - mutta nyt en voi olla kommentoimatta.
Sinä jaat nämä "äänet", tai siis uskovan sydämen tilan tai uskovan valleuksen perustan
tai mikä se pohtimasi asia sitten onkaan. Jaat asiat äärimmäisen tarkasti - miksi? Tämä
jakaminen alkaa mennä jo niin tarkaksi, että minun on hyvin vaikea saavuttaa ymmärrystä
siitä, mistä oikeastaan sinun ajattelussasi on kyse. Oletko luonnetyypiltäsi perfektionisti?
Kysymys: montako uskovaa on sinun jakoperusteittesi mukaan oikealla tiellä? Oletko
sinä ainoa joka elää yksin armosta?
Ensimmäisessä subjektina on Jumala, jälkimmäisessä ihminen. Siksi niissä on niin äärettömän suuri ero.
Jumala on subjekti, ja yhtälailla ihminen on subjekti. "...me (Isä ja Poika) tulemme hänen tykönsä
ja jäämme hänen tykönsä asumaan." Ei ole kysymys siitä että me olisimme tahdottomia
objekteja = robotteja, vaan jostakin aivan muusta. Avainsana lienee rakkaus.
Mielestäni rakkaudessa ei ole kysymys äärettömän suuresta erosta -
vaan siitä ettei eroa ole ollenkaan.
Kirjoitit aiemmin myös siitä, että vanhurskaat eivät ole tietoisia hyvistä teoistaan.
Ehkä ajatuksesi oli se, että jos olemme tietoisia hyvistä teoistamme, niin silloin
ilman muuta on kyse siitä, että yritämme ansaita armoa. Kovin pelkistetty
näkemys...
Kysymys: kun pohdit näitä asioita ja kirjoitat niistä paljonkin tällä
foorumilla, niin teetkö silloin tekoja joista et ole edes tietoinen?
-
Sinä jaat nämä "äänet", tai siis uskovan sydämen tilan tai uskovan valleuksen perustan
tai mikä se pohtimasi asia sitten onkaan. Jaat asiat äärimmäisen tarkasti - miksi? Tämä
jakaminen alkaa mennä jo niin tarkaksi, että minun on hyvin vaikea saavuttaa ymmärrystä
siitä, mistä oikeastaan sinun ajattelussasi on kyse. Oletko luonnetyypiltäsi perfektionisti?
Kysymys: montako uskovaa on sinun jakoperusteittesi mukaan oikealla tiellä? Oletko
sinä ainoa joka elää yksin armosta?
Minulla ei ole aavistustakaan siitä, kuinka moni on oikealla tiellä. Mutta siitä olen varma, että monet itseään uskovina pitävät eivät ole oikealla tiellä. Lisäksi on myös todennäköistä, että on niitäkin, jotka ovat taivastiellä, vaikka me emme pitäisikään heitä uskovina.
Raamatussa sanotaan, että "…jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu" (Room. 10:13). En minäkään ole oppinut elämään yksin armosta - vielä. Jokainen uskovakin on inhimillisen luontonsa puolesta lain alainen. Uskon kilvoitus on mielestäni suurimmaksi osaksi sitä, ettemme rakenna mitään itsemme varaan. Se on armosta elämistä.
Uskon kuitenkin, että Jumala huomioi ne, joilla on rakkaus totuuteen (2. Tess. 2. luku). Toivon, että meillä kummallakin (ja mahdollisimman monella) olisi rakkaus totuuteen. Sillä asenteella ei kuitenkaan ole kaikkein helpointa elää uskon elämää, sillä usein se merkitsee vastavirtaan kulkemista. Lisäksi täytyy olla valmis tarkistamaan omiakin käsityksiään.
-
Kirjoitit aiemmin myös siitä, että vanhurskaat eivät ole tietoisia hyvistä teoistaan.
Ehkä ajatuksesi oli se, että jos olemme tietoisia hyvistä teoistamme, niin silloin
ilman muuta on kyse siitä, että yritämme ansaita armoa. Kovin pelkistetty
näkemys...
Kysymys: kun pohdit näitä asioita ja kirjoitat niistä paljonkin tällä
foorumilla, niin teetkö silloin tekoja joista et ole edes tietoinen?
Kirjoittaminen on tietenkin "tekoja", mutta harvoin siitä saa jotain meriittiä itselleen. Yhden kerran kävi niin, että joku piti minua erään foorumin harhaoppisimpana kirjoittajana. Hän oli mielestään oikeammassa silloin, mutta kovien kokemusten myötä, hänestä tuli armoa tarvitseva ja hän kiitti niistä vanhoista kirjoituksista.
Tietenkin olen yhtä raadollinen kuin kuka tahansa siinä, että jos kehutaan, niin se tuntuu hyvältä. Mutta on parempi unohtaa taakse jääneet ja mennä eteenpäin. Paavalikin kirjoitti, että "…enemmän kuin he kaikki, minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani" (Room. 15:10).
"Hän (Jumala) kehotti minua heti hyvän työn tehtyäni unohtamaan sen, aivan kuin sitä ei koskaan olisi tehtykään, ja elämään eteenpäin, kuin ei olisi tehty elettäkään Hänen hyväkseen. Muutoin hyvistä teoista tulisi minulle ansa."
"Varsin hyvät ihmiset alkoivat inhota itseään Jumalan valon kirkastuessa. Saarnaajien kuolema oli hitainta. Oli niin paljon mainetta ja hyviä töitä."
Kaksi edellistä kappaletta Frank Bartlemanin kirjasta Azusa-katu 312
-
Toivon, että meillä kummallakin (ja mahdollisimman monella) olisi rakkaus totuuteen. Sillä asenteella ei kuitenkaan ole kaikkein helpointa elää uskon elämää, sillä usein se merkitsee vastavirtaan kulkemista. Lisäksi täytyy olla valmis tarkistamaan omiakin käsityksiään.
Hyvä, kuljetaan tätä tietä.
-
Minua ihmetyttää joskus tämä ilmaisutapa, että Jumala ohjaa meitä hyviin tekoihin nuhtelemalla, jotta suostuisimme oikein kilvoittelemaan.
Miksi meitä rakastava Herra, joka on luvannut meille elämän ja yltäkylläisyyden, keveän kuorman ja soveliaan ikeen, kuitenkin koko ajan moittisi, toruisi ja yrittäisi saada meitä kiinni huonoista teoista ja liian heikosta kilvoittelusta?
Eikä Hän siis kuitenkaan oikeasti rakasta, armahda ja halua meille hyvää?
Emmekö saa aivan käytännössä ottaa vastaan sitä iloa, rauhaa ja rohkeutta, jota Pyhän Hengen täyteys merkitsee, vaan meidän täytyy ensin riittävästi kuolettautua, pyhittäytyä, punnertautua ja pusertautua oikeaan uskovaisuuden muottiin?
Jumala ei toru, ei moiti eikä osoita saaneensa uskovia kiinni huonoista teoista eikä huonosta kilvoittelusta.
Kirjoitin siitä, mitä Jumalan sana saa aikaan ihmisissä. Vai ajatteletko, että meissä ihmisissä ei ole korjattavaa tai poispantavaa sanan valossa? Se että sana tuomitsee sydämen ajatuksia ja aivoituksia, on Jumalan armon kautta tapahtuvaa kasvattamista, jotta Jeesuksen lupaama yltäkylläinen elämä voisi olla todellista ja tulla yhä syvemmin todelliseksi. Jeesus sanoi, että ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, niin te löydätte levon sielullenne. Jeesuksen ies ei ole lain vaatimusten ies eikä sormellaosoittelun ies, vaan se on Kristuksen orjuutta siinä vapaudessa, josta Hän sanoi, että te tulette todellisesti vapaiksi. Jotta uskovat muun muassa tulisivat valmiiksi kaikkiin hyviin tekoihin, jotka ovat jo edeltäkäsin valmistetut Hänessä.
Sama päämäärä on sillä, kun Raamatussa sanotaan, että Pyhä Henki johdattaa kaikkeen totuuteen, jotta muuttuisimme Jeesusta katselemalla ja Häntä seuraamalla. Jeesuksen seuraaminen on vaeltamista totuudessa, Jeesuksen askelissa. Aivan niinkuin Hän sanoi olevansa Tie, Totuus ja Elämä. Ei mitään masentavia eikä hampaat irvessä koettavia asioita.
Tässä näkyy lähtökohtaeromme: sanot että Sana tuomitsee ihmisen ajatukset, tekee meidät Kristuksen orjiksi ja valmistaa sitten vähitellen tekemään hyviä tekoja.
Minulla on paljon positiivisempi kokemus Raamatusta.
Uudestisyntynyt ja Pyhän Hengen lahjaksi saanut uskova on lunastettu ja vanhurskautettu Jeesuksen kertakaikkisella uhrilla, joka on jo annettu edestämme.
Ei meidän tarvitse auttaa Jeesusta tekemään meitä vanhurskaiksi kokemalla olevamme tuomittuja ja orjia, joiden pitää kilvoitella oppiaksemme ehkä joskus vaeltamaan kelvollisesti.
Aralla tunnolla Herran edessä eläminen on jättäytymistä aivan kokonaan puhdistettavaksi, hoidettavaksi ja parannettavaksi- uudestaan ja uudestaan.
Armon ja rakkauden kokeminen opettaa haluamaan entistä parempaa elämää, entistä enemmän rakkautta Herraan ja toisiin ihmisiin.
Oma inhimillinen kelvottomuutemme on loppuun asti aivan kokonaisvaltaista.
Ei se vähene eikä parane, vaikka kuinka yritämme tehdä hyviä tekoja ja sillä tavalla osoittaa itsellemme ja toisille, että olemme taas hieman pyhittyneempiä kuin esim. puoli vuotta sitten.
Yksi syntinen ajatus tahraa taas puhtaat vaatteemme perusteellisesti, ja kaikki
kelvollisuussuoritteemme mitätöityvät täysin.
Vain Jeesuksen ristin juurelle aivan tyhjänä yhä uudelleen meneminen on sitä parannuksen tekoa ja pyhitystä, johon meitä kehotetaan Raamatussa.
Jeesus antaa meille lahjaksi mahdollisuuden parantua ja vain Hänessä Jumala näkee meidät pyhinä, kokonaan pyhittyneinä-
riippumatta omista hyviin tekoihin pohjautuvista pyhittäytymispunneruksistamme.
Soltero, viestissäsi ei ole mitään yhtymäkohtaa siihen, mitä kirjoitin edellä. Jos koet, että et ymmärrä, mitä toinen kirjoittaja sanoo, ethän ala tekemään hänen tekstistään omaa sovellustasi (eli olkiukkoa), jota alat kommentoida myönteisesti tai kielteisesti.
Minun täytyy sanoa, että en lopulta ymmärrä oikein mitään mitä Veera tahtoo sanoa edellä viestissä klo 14:29.
Ensimmäinen lause "Jumala ei toru..." ja sen jälkeinen kappale näyttäytyy minulle keskenään ristiriitaisena.
Onkohan tässä jälleen kyse erilaisesta sanastosta ja erilaisesta tavasta ilmaista hengellisiä asioita vai periaatteellisesta erosta ajattelusta? Kaanaan kielessä on yllättävän monenlaista murretta.
Mielestäni ymmärrän sen mitä Soltero tahtoo sanoa.
-
Yritän selventää KnutL:lle. Jos sanotaan, että Jumala moittii, toruu ja haluaa saada ihmiset kiinni synnillisistä teoista, se näyttäytyy minulle rakkaudettomuutena, jonka päämäärä on saada rangaista näistä teoista. Sen sijaan, jos puhutaan, että Jumalan sana osoittaa totuuden ihmisistä, sen motiivi on aina jumalallinen rakkaus ja se, että Jumala voisi osoittaa armonsa ja ihminen tulisi autetuksi yhä enemmän ja enemmän yltäkylläisen elämän kokemiseen.
Toki ymmärrän minäkin, mitä Soltero kirjoittaa. Pointtini onkin se, että hänen kommenttinsa ei ole vastausta omaan viestiini ja siksi menee sen ohitse. Jos vastataan, että: ”Ei meidän tarvitse auttaa Jeesusta tekemään meitä vanhurskaiksi kokemalla olevamme tuomittuja ja orjia, joiden pitää kilvoitella oppiaksemme ehkä joskus vaeltamaan kelvollisesti”, siinä ei ole mitään yhtymäkohtaa omaan viestiini. En ole tuollaista viestittänyt.
-
Keskustelemalla ne selviää mitä kukin tarkoittaa.
-
Keskustelemalla ne selviää mitä kukin tarkoittaa.
Se näyttää olevan joskus jopa vaikeaa. Kun kirjoitan Jumalan sanan vaikutuksesta, vapaudesta ja levosta, toinen kirjoittaja vastaakin siten kuin puhuisin jostakin hyvin negatiivisesta asiasta, tilanne on niin yllättävä, että ei tiedä mitä ajatella.
-
Toivottavasti keskustelijat palaavat pöydän ääreen vielä ja asiat selviävät mukavasti. :)
-
Kun kirjoitan Jumalan sanan vaikutuksesta, vapaudesta ja levosta, toinen kirjoittaja vastaakin siten kuin puhuisin jostakin hyvin negatiivisesta asiasta, tilanne on niin yllättävä, että ei tiedä mitä ajatella.
Tämän olen myös kokenut hyvin hämmentävänä. Kirjoitin joskus Jumalan ehdottomasta armosta, ja sain vastaukseksi tulikivenkatkuisia purkauksia, niin että oli vaikeaa ajatella olevansa kristillisellä foorumilla.
-
Kun kirjoitan Jumalan sanan vaikutuksesta, vapaudesta ja levosta, toinen kirjoittaja vastaakin siten kuin puhuisin jostakin hyvin negatiivisesta asiasta, tilanne on niin yllättävä, että ei tiedä mitä ajatella.
Tämän olen myös kokenut hyvin hämmentävänä. Kirjoitin joskus Jumalan ehdottomasta armosta, ja sain vastaukseksi tulikivenkatkuisia purkauksia, niin että oli vaikeaa ajatella olevansa kristillisellä foorumilla.
Tarkoittanet jotain toista foorumia.
-
Kun kirjoitan Jumalan sanan vaikutuksesta, vapaudesta ja levosta, toinen kirjoittaja vastaakin siten kuin puhuisin jostakin hyvin negatiivisesta asiasta, tilanne on niin yllättävä, että ei tiedä mitä ajatella.
Tämän olen myös kokenut hyvin hämmentävänä. Kirjoitin joskus Jumalan ehdottomasta armosta, ja sain vastaukseksi tulikivenkatkuisia purkauksia, niin että oli vaikeaa ajatella olevansa kristillisellä foorumilla.
Tarkoittanet jotain toista foorumia.
Niitä oli parikin tätä ennen, joissa aika moni kirjoittaja piti Jumalan armoa ehdollisena. Ja ehdot vaihtelivat riippuen siitä, minkälainen tausta ko. henkilöllä oli.
-
niin ja kaikkien sanomisiahan voi aina tulkita oman mielensä mukaan :(
-
Mikä ilosamoma se on jos me joudumme pitämään sekä Mooseksen lain että Jeesuksen käskyt ja vieläpä Apostolin lisäykset !
ei se, tämä oli ilosamoma vaan lisää kurjuutta.
se mitä Jeesus ja Apostoli opettaa on ILOSAMOMA:
tehkää tekoja joita Aabraham teki.
ja nyt sitten mitä tekoja Aabraham teki ja miksi ??
Joh. 8:39 He vastasivat ja sanoivat hänelle: "Aabraham on meidän isämme". Jeesus sanoi heille: "Jos olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja.
Mitä tekoja Aabraham teki ? ? ? ?
-
Löysin Netmissionista allaolevan kirjoituksen. Toivon, että saan tuoda sen tähän, koska on hyvin mielenkiintoinen:
"Lainalaista uskovaa et tapaa ylistämästä ja palvomasta Jeesusta koska hän ei ole vapaa sitä tekemään. Soimaava omatunto estää vapaan palvonnan ja ylistyksen ja tuo epäluulon Jumalaa kohtaan.
Siksi lainalainen katsoo aina toisia ihmisiä ja purkaa sanavarastostaan rumia ja karkeita ilmaisuja toisia uskovia kohtaan.
Se on murheellinen ja surkuteltava tila joka vie yksinäisyyteen."
Mielestäni asia on juuri päinvastoin. Armon alla olevan ei tarvitse huojua pitkissä ylistyssessioissa saadakseen enemmän Jumalan hyväksyntää, tai maanitellakseen Jumalaa tekemään jotain, jota Hän ei muutoin tekisi.
-
Minkäläinen ihminen on
a lainalainen ihminen
b armon alla oleva
-
Minkäläinen ihminen on
a lainalainen ihminen
b armon alla oleva
a)
Lain alainen ihminen katselee ihmisen tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni siinä, mitä hän tai joku muu tekee tai mitä heidän pitäisi tehdä.
b)
Armon alainen ihminen katselee Jumalan tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni Kristuksen täytetyssä työssä ja se on hänelle kokoaikainen ilon aihe.
Jos pitäisi määritellä, mikä heille on yhteistä, niin yksi asia nousee yli muiden. Molemmat tekevät yhtä ja toista "Jumalan valtakunnan hyväksi". Suhtautuminen tekemiseen on kuitenkin erilainen.
-
Minkäläinen ihminen on
a lainalainen ihminen
b armon alla oleva
a)
Lain alainen ihminen katselee ihmisen tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni siinä, mitä hän tai joku muu tekee tai mitä heidän pitäisi tehdä.
b)
Armon alainen ihminen katselee Jumalan tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni Kristuksen täytetyssä työssä ja se on hänelle kokoaikainen ilon aihe.
Jos pitäisi määritellä, mikä heille on yhteistä, niin yksi asia nousee yli muiden. Molemmat tekevät yhtä ja toista "Jumalan valtakunnan hyväksi". Suhtautuminen tekemiseen on kuitenkin erilainen.
Jos kerran ymmärrät että ero on noin hiuksen hieno ja sen erottaa vain sydämestä. Niin kuinka voit pelkän tekstin perusteella arvioida mihin kirjoittaja katsoo. Tuota kun ei näe pelkistä sanoista.
Sitä paitsi jos Raamattu sanoo, että ylistäkää Jumalaa ja kiittäkää joka tilassa niin kuinka väität koko Raamatun väkeä lakihenkiseksi?
-
Uskotko, että sinäkin voit saada syntisi anteeksi?
-
Minkäläinen ihminen on
a lainalainen ihminen
b armon alla oleva
a)
Lain alainen ihminen katselee ihmisen tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni siinä, mitä hän tai joku muu tekee tai mitä heidän pitäisi tehdä.
b)
Armon alainen ihminen katselee Jumalan tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni Kristuksen täytetyssä työssä ja se on hänelle kokoaikainen ilon aihe.
Jos pitäisi määritellä, mikä heille on yhteistä, niin yksi asia nousee yli muiden. Molemmat tekevät yhtä ja toista "Jumalan valtakunnan hyväksi". Suhtautuminen tekemiseen on kuitenkin erilainen.
Jos kerran ymmärrät että ero on noin hiuksen hieno ja sen erottaa vain sydämestä. Niin kuinka voit pelkän tekstin perusteella arvioida mihin kirjoittaja katsoo. Tuota kun ei näe pelkistä sanoista.
Sitä paitsi jos Raamattu sanoo, että ylistäkää Jumalaa ja kiittäkää joka tilassa niin kuinka väität koko Raamatun väkeä lakihenkiseksi?
Ero ei suinkaan ole hiuksen hieno, sillä toisessa on evankeliumin "ääni", toisessa ei. Toisessa vaaditaan, toisessa lahjoitetaan. Toisessa on Kristuksen tuoksu, toisessa ei.
Äläkä laita sanoja suuhuni. En missään väitä koko Raamatun väkeä lakihenkiseksi. Minulle aito Jumalan ylistys ei merkitse huojumista musiikin tahdissa ja samojen sanojen toistoa. Se on jotain täysin muuta. Koko pelastetun ihmisen elämä voi olla Jumalan ylistystä.
-
Uskotko, että sinäkin voit saada syntisi anteeksi?
Minun syntini sovitettiin jo ennen syntymääni, liki 2000 vuotta sitten. Samoin Sinun. Sitä ei tarvitse uusia eikä siitä tarvitse maksaa mitään. Kaiken saa ottaa vastaan lahjana, se on ilosanoma!
-
a)
Lain alainen ihminen katselee ihmisen tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni siinä, mitä hän tai joku muu tekee tai mitä heidän pitäisi tehdä.
b)
Armon alainen ihminen katselee Jumalan tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni Kristuksen täytetyssä työssä ja se on hänelle kokoaikainen ilon aihe.
Jos pitäisi määritellä, mikä heille on yhteistä, niin yksi asia nousee yli muiden. Molemmat tekevät yhtä ja toista "Jumalan valtakunnan hyväksi". Suhtautuminen tekemiseen on kuitenkin erilainen.
Paulus, olen edelleen ymmälläni siitä mitä kirjoitat. Olemme kyllä muutamia ajatuksia vaihtaneet
tämäntapaisista asioista, mutta jotakin tässä on mitä en ymmärrä.
Mielestäni luokittelet nyt itsesi a)-kohtaan kuuluvaksi: sinähän pontevasti, tai sanoisinko antaumuksella,
pohdit sitä mitä toiset tekevät ja määrittelet heidän lain tai armon alaisuuttaan sen perusteella.
Selkeästi jaat uskovat kahteen luokkaan.
Jotenkin koen, että ajattelussasi on kehäpäättelyä tai umpikuja. Ikäänkuin olisit löytänyt jonkun hienon
ajatuksen, joka tuo sinun sisimpääsi rauhan mutta jota ei oikein voi muille perustella, ja - anteeksi
suorasanaisuuteni - jonka arvostelua et suostu sietämään.
Jotkut vaativat toisilta uskon mukaisia tekoja, sinä edellytät tietynlaista ajattelua. Onko näiden
toisiin kohdistuvien kahtalaisten odotusten välillä jokin perustavaa laatua oleva ero?
-kyselee kaikella ystävyydellä Taisto
-
a)
Lain alainen ihminen katselee ihmisen tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni siinä, mitä hän tai joku muu tekee tai mitä heidän pitäisi tehdä.
b)
Armon alainen ihminen katselee Jumalan tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni Kristuksen täytetyssä työssä ja se on hänelle kokoaikainen ilon aihe.
Jos pitäisi määritellä, mikä heille on yhteistä, niin yksi asia nousee yli muiden. Molemmat tekevät yhtä ja toista "Jumalan valtakunnan hyväksi". Suhtautuminen tekemiseen on kuitenkin erilainen.
Paulus, olen edelleen ymmälläni siitä mitä kirjoitat. Olemme kyllä muutamia ajatuksia vaihtaneet
tämäntapaisista asioista, mutta jotakin tässä on mitä en ymmärrä.
Mielestäni luokittelet nyt itsesi a)-kohtaan kuuluvaksi: sinähän pontevasti, tai sanoisinko antaumuksella,
pohdit sitä mitä toiset tekevät ja määrittelet heidän lain tai armon alaisuuttaan sen perusteella.
Selkeästi jaat uskovat kahteen luokkaan.
Jotenkin koen, että ajattelussasi on kehäpäättelyä tai umpikuja. Ikäänkuin olisit löytänyt jonkun hienon
ajatuksen, joka tuo sinun sisimpääsi rauhan mutta jota ei oikein voi muille perustella, ja - anteeksi
suorasanaisuuteni - jonka arvostelua et suostu sietämään.
Jotkut vaativat toisilta uskon mukaisia tekoja, sinä edellytät tietynlaista ajattelua. Onko näiden
toisiin kohdistuvien kahtalaisten odotusten välillä jokin perustavaa laatua oleva ero?
-kyselee kaikella ystävyydellä Taisto
Myönnän, että asia ei jostain syystä vaan valkene kaikille, vaikka kuinka yrittäisi sitä selittää. Kysymys lain ja evankeliumin erottamisesta on (jo tässäkin ajassa) elämän ja kuoleman kysymys. Sitä ei oikeastaan voi oppia teoreettisesti. Monelle asia valkenee vasta sitten, kun on lyönyt päätään seinään tarpeeksi usein.
Onneksi tämä ero valkenee monelle kuitenkin siinä vaiheessa, kun ollaan viimeisellä virstanvälillä. Silloin ei tekemisillä ole enää painoarvoa, vaan on turvauduttava ansiottomaan armoon. Mutta tässä armossa on mahdollista elää myös tätä jokapäiväistä elämää.
Jos vaikuttaa siltä, että jaan uskovat kahteen eri luokkaan, niin se ei johdu minusta, vaan Raamatusta. Paavali kirjoitti kirjeen galatalaisillekin juuri tämän asian vuoksi.
Ehdoton armo synnyttää aina vastaväitteitä ja vastakkain asettelua. Se saa oikeastaan kaikki helvetin voimat irti. Mutta Jumalan armo ei ole mikään tekojen-jatke-armo.
Ehkä vaikuttaa siltä, että asetan itseni a-luokkaan. Mutta ei se ole itsestään selvää. Olen kulkenut varsin pitkän taipaleen lainalaisessa kristillisyydessä ja luulen tietäväni asiasta jotain. Näiden kahden "luokan" välillä käydään jatkuvaa kamppailua jokaisen kristityn sydämessä, enkä itsekään ole siitä täysin vapaa. Mielestäni tämä on juuri sitä, mistä käytetään sanaa uskonkilvoitus.
-
a)
Lain alainen ihminen katselee ihmisen tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni siinä, mitä hän tai joku muu tekee tai mitä heidän pitäisi tehdä.
b)
Armon alainen ihminen katselee Jumalan tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni Kristuksen täytetyssä työssä ja se on hänelle kokoaikainen ilon aihe.
Jos pitäisi määritellä, mikä heille on yhteistä, niin yksi asia nousee yli muiden. Molemmat tekevät yhtä ja toista "Jumalan valtakunnan hyväksi". Suhtautuminen tekemiseen on kuitenkin erilainen.
Paulus, olen edelleen ymmälläni siitä mitä kirjoitat. Olemme kyllä muutamia ajatuksia vaihtaneet
tämäntapaisista asioista, mutta jotakin tässä on mitä en ymmärrä.
Mielestäni luokittelet nyt itsesi a)-kohtaan kuuluvaksi: sinähän pontevasti, tai sanoisinko antaumuksella,
pohdit sitä mitä toiset tekevät ja määrittelet heidän lain tai armon alaisuuttaan sen perusteella.
Selkeästi jaat uskovat kahteen luokkaan.
Jotenkin koen, että ajattelussasi on kehäpäättelyä tai umpikuja. Ikäänkuin olisit löytänyt jonkun hienon
ajatuksen, joka tuo sinun sisimpääsi rauhan mutta jota ei oikein voi muille perustella, ja - anteeksi
suorasanaisuuteni - jonka arvostelua et suostu sietämään.
Jotkut vaativat toisilta uskon mukaisia tekoja, sinä edellytät tietynlaista ajattelua. Onko näiden
toisiin kohdistuvien kahtalaisten odotusten välillä jokin perustavaa laatua oleva ero?
-kyselee kaikella ystävyydellä Taisto
Minun käsitykseni alkaa kallistua siihen että nämä armon luokittelijat ovat äärimmäisen armottomia enkä halua sellaisten kanssa olla tekemissä, joten omalta osaltani jätän loputtoman väittelyn tähän.
-
En myös oikein ymmärrä mikä tässä keskustelussa oikein mättää. ??? Armon kokeminen on tehty monimutkaiseksi tai keskustelu on sitä.
-
Myönnän, että asia ei jostain syystä vaan valkene kaikille, vaikka kuinka yrittäisi sitä selittää.
Enpä muista, että olisin koskaan keskusteluissa viitannut Lutheriin, mutta nyt teen sen.
Tarkoitan tätä: jos jokin kohta menee yli ymmärryksen, niin Luther antaa meille luvan
nostaa hattua siinä kohdassa ja mennä ohitse.
Viisaasti sanottu. Myönnän siis, että en ymmärrä, ja jatkan vaellustani.
-
Minkäläinen ihminen on
a lainalainen ihminen
b armon alla oleva
a)
Lain alainen ihminen katselee ihmisen tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni siinä, mitä hän tai joku muu tekee tai mitä heidän pitäisi tehdä.
b)
Armon alainen ihminen katselee Jumalan tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni Kristuksen täytetyssä työssä ja se on hänelle kokoaikainen ilon aihe.
Jos pitäisi määritellä, mikä heille on yhteistä, niin yksi asia nousee yli muiden. Molemmat tekevät yhtä ja toista "Jumalan valtakunnan hyväksi". Suhtautuminen tekemiseen on kuitenkin erilainen.
Oikein hieno vastaus.
-
Minkäläinen ihminen on
a lainalainen ihminen
b armon alla oleva
a)
Lain alainen ihminen katselee ihmisen tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni siinä, mitä hän tai joku muu tekee tai mitä heidän pitäisi tehdä.
b)
Armon alainen ihminen katselee Jumalan tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni Kristuksen täytetyssä työssä ja se on hänelle kokoaikainen ilon aihe.
Jos pitäisi määritellä, mikä heille on yhteistä, niin yksi asia nousee yli muiden. Molemmat tekevät yhtä ja toista "Jumalan valtakunnan hyväksi". Suhtautuminen tekemiseen on kuitenkin erilainen.
Oikein hieno vastaus.
Tämä sopii mielestäni myös siihen, että "koetelkaa itseänne, oletteko uskossa".
-
Minkäläinen ihminen on
a lainalainen ihminen
b armon alla oleva
a)
Lain alainen ihminen katselee ihmisen tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni siinä, mitä hän tai joku muu tekee tai mitä heidän pitäisi tehdä.
b)
Armon alainen ihminen katselee Jumalan tekoja. Hänen ajatuksensa ovat jatkuvasti kiinni Kristuksen täytetyssä työssä ja se on hänelle kokoaikainen ilon aihe.
Jos pitäisi määritellä, mikä heille on yhteistä, niin yksi asia nousee yli muiden. Molemmat tekevät yhtä ja toista "Jumalan valtakunnan hyväksi". Suhtautuminen tekemiseen on kuitenkin erilainen.
Ilahduin tästä Pauluksen tekstistä.
Armon alainen ihminen heikkoutensa tähden on riippuvainen Kristuksesta. Hän lepää jo tehdyn Lunastustyön varassa. Ei tarvitse itse ponnistella, vaan suostua siihen, että Jumalan teot ovat valmistetut meille jo ajat sitten. Niissä saamme, armosta, vaeltaa. Mikä Jumala meillä onkaan Kristuksen tähden!
-
Armon alainen ihminen heikkoutensa tähden on riippuvainen Kristuksesta. Hän lepää jo tehdyn Lunastustyön varassa. Ei tarvitse itse ponnistella, vaan suostua siihen, että Jumalan teot ovat valmistetut meille jo ajat sitten. Niissä saamme, armosta, vaeltaa. Mikä Jumala meillä onkaan Kristuksen tähden!
Jumalan armoon mieltyneitä syytetään usein synnin suosimisesta. Mutta asia on kokonaan päivastoin, synnin suosiminen merkitsee paluuta lain alaisuuteen. Suotta Raamattu ei puhu yhä enenevästä armosta.
-
Lainalaisuuteen opettaminen on myös vallankäytön yksi muoto.
-
Lainalaisuuteen opettaminen on myös vallankäytön yksi muoto.
Hmm... tuolla tavalla ajatellen voisi ymmärtää sen, miksi ehdottoman armon
opettaminen on seurakunnille vaarallista. Silloinhan uskovat eivät enää olisi
sen lain alaisia, että srk:n kokouksissa täytyy käydä uskollisesti,
ollakseen kelpo uskova. Kokouksistahan tulee helposti anteeksiantoautomaatti:
kun käyn kokouksessa, olen ikäänkuin suorittanut velvollisuuteni ja olen osallinen
anteeksiannosta ja voin taas helpottuneena jatkaa elämääni (seuraavaan
kokoukseen saakka).
Jos seurakuntalaisille ruvettaisiinkin opettamaan ehdotonta armoa ja
opetettaisiin että jokaisen tulee, että jokainen saa itse kasvaa Kristuksen
armossa ja tuntemisessa, niin jäsenet eivät enää olisikaan kokousarmoautomaatista riippuvaisia.
Hui, silloinhan jäsenet eivät enää tarvisisikaan sitä että pappi tai saarnamies
sanelee miten asiat ovat ja miten tulee elää...
Mutta eihän tällaista vapautta sovi rahvaalle antaa...?
-
Lainalaisuuteen opettaminen on myös vallankäytön yksi muoto.
Tuossa on mielestäni suurta viisautta. En ole tullut tuntemaan ainoaakaan yhteisöä, jossa Jumalan armo saisi sille kuuluvan arvostuksen ja josta ihmistekoiset vaatimukset olisivat tuntemattomia. Tämäkin asia näyttää koskevan ainoastaan yksilöitä. Armo on valtarakenteille tosiaan vaarallista.
-
Olisiko ev.lut. kirkon jäsenkato ja heikkeneminen seurausta ylettömästä rajattoman armon
julistamisesta viime vuosikymmenien aikana?
Kirkon auktoriteettiasema vallankäyttäjänä on mennyttä maailmaa
- ja samalla sen uskottavuus instituutiona on kyseenalaistettu.
Kyseenalaistajina ovat sekä uudestisyntyneet Raamattuun uskovat Jeesuksen seuraajat että
varsinkin uskontoa ja Jumalaa vastustavat.
-
Armon kokeminen tai lain ruoska liittyy mielestäni paljonkin ihmisen persoonallisuuteen joka taas on saanut vahvasti vaikutteet varhaislapsuudesta. Vanhepmien osuus ja rooli on merkittävä. Myös ihmisen luonne ja herkkyys vaikuttavat. Kukaan ei ilkeyttään ole ahdistuksessa oman huonoutensa ja riittämättömyytensä kanssa.
-
Se on aika omituista, että ne henkilöt ja ryhmittymät, jotka opettavat Sanaa sillä tavalla,
että se vaikuttaa lakihenkiseltä,
väittävät aina itse, että he eivät ole lainkaan lakihenkisiä.
Itseään ja omaa viiteryhmäänsä on kai aika hankala arvioida.
Jos saa hiukan etäisyyttä jostakin "porukasta", saatta laki ja armo
kirkastua uudella tavalla.
-
Olisiko ev.lut. kirkon jäsenkato ja heikkeneminen seurausta ylettömästä rajattoman armon
julistamisesta viime vuosikymmenien aikana?
Kirkkolaiva vuotaa kummastakin päästä. Toisaalta ei-uskovat lähtevät ja sehän on ainoastaan myönteinen asia. Toisaalta aidosti uskovat lähtevät siksi, että kaikki kelpaa ja kaikki on hyväksyttävää. Mielestäni kirkon armojulistus ei aina ole kohdallaan siksi, ettei kuulijalle selviä se, miten päästä armon alle. Toki tästäkin on poikkeuksia.
-
Se on aika omituista, että ne henkilöt ja ryhmittymät, jotka opettavat Sanaa sillä tavalla,
että se vaikuttaa lakihenkiseltä, väittävät aina itse, että he eivät ole lainkaan lakihenkisiä.
Omat havaintoni vahvistavat tämän.
Itseään ja omaa viiteryhmäänsä on kai aika hankala arvioida.
Jos saa hiukan etäisyyttä jostakin "porukasta", saattaa laki ja armo
kirkastua uudella tavalla.
Mulla meni liki 40 vuotta sillä tavalla, etten tiedostanut sitä, mikä oli pielessä. Tiedostin ainoastaan pahan olon siitä, että tunsin olevani lähes koko ajan toisenlainen kuin minun olisi pitänyt olla. Vasta irtautuminen teki mahdolliseksi prosessin, jota on kestänyt jo 15 vuotta, ja taitaa jatkua loppuun asti.
-
Monelle kirkko- eli kulttuurikristitylle on aivan epäselvää mm. se,
mihin armoa yleensä tarvitaan.
Tiedän henkilöitä, joiden mielestä esim. heidän kuollut puolisonsa pääsee joka tapauksessa Taivaaseen,
koska oli isänmaallinen, ahkera, rehellinen, lainkuuliainen, auttavainen ja lapsirakas.
Jumala on joku hieman piispojen yläpuolella oleva hahmo, jota varten kirkot on rakennettu ja
jota papit messuissa palvelevat.
Mutta Jeesuksen osuus on aika kiusallinen- paitsi tietysti seimessä makaava ihana Jeesus-lapsi.
Ja aivan kummalliseksi lahkolaisten keksinnöksi koetaan se,
että kunnollisen, työssäkäyvän, veronsa maksavan
ja perheestään huolehtivan kansalaisen pitäisi vielä "nöyrtyä Jeesuksen ristin juurelle tunnustamaan
syntisyytensä ja pyytämään armoa ja pelastusta".
-
Armo ja rakkaus on sekoitettu ja se soppa maistuu kaikille.
Jumala on rakkaus ja siksi kaikki "paha" ei voi olla totta.
No Ilmestyskirjan jutut ovat ja ovat oven edessä / takana, ja tulevat tapahtumaan.
Kuten oli Vedenpaisumus.
Ja Herran Jeesuksen Ristin kuolema ja sovitus.
Jumala on edelleen ja jatkuvasti kovin vihainen mutta Jeesus on OVI mistä pääsemme "karkuun" ja pois tuomion ja rangaistuksen alta.
Jokainen joka kulkee ovesta pelastuu ! ja se on vielä auki ja kaikki ovat tervetulleita.
Raskaat reput tulee jättää ristin juurelle. "Pietari" ei päästä sisään jos on omat reput eli teot mukana.
Sillä ihminen ei tee hyvää vaan pahaa, jo nuoruudesta lähtien, ja ihminen ei edes voi tehdä hyvää vaan tahto on pahaa.
-
Mulla meni liki 40 vuotta sillä tavalla, etten tiedostanut sitä, mikä oli pielessä. Tiedostin ainoastaan pahan olon siitä, että tunsin olevani lähes koko ajan toisenlainen kuin minun olisi pitänyt olla. Vasta irtautuminen teki mahdolliseksi prosessin, jota on kestänyt jo 15 vuotta, ja taitaa jatkua loppuun asti.
Minulla helluntailaisuutta kesti 18-vuotiaasta 29-vuotiaaksi.
Irtautumiseni syynä oli minullakin paha olo ja ahdistus. Siitä alkoi prosessi, joka on välillä kivinen
ja yksinäinen tie (huolimatta siitä että olen aviomies ja perheenisä), ja sitä on nyt kestänyt noin 24 vuotta.
Paulus, jos suhtaudun välillä kriittisesti sinun viesteihisi, niin se taitaa johtua osaksi siitä,
että olen edelleen allerginen sille, että minua koetetaan saada jonkun näkemyksen
kannattajaksi. Toisin sanoen, jos koen että minua käännytetään.
Jokin tällainen trauma on jäänyt "vapaasta kristillisyydestä", pakko myöntää.
-
Heti kun aletaan puhumaan "kehittymisestä", "puhdistumisesta", "voiteluista", "vihkimyksistä", "valaistuksista" ja "salatun tiedon avautumisesta", ollaan samal tiel kuin vappaamuurarit ja New Age mystikot.
Meilpäin voi olla oma ittesä ja pötköttää. Ei tartte kohkata portaita ees taas ja tavoitella kangastuksia.
Tarkoitatko, että olet kuullut jossakin kristillisessä seurakunnassa puhuttavan tuollaisista asioista?
Tietysti kaikki nuo ilmiöt kuuluvat jossakin muodossa kristittyjenkin vaellukseen
(paitsi vihkimyksestä en ole kuullut), mutta esim. valaistuminen tarkoittaa Raamatussa esim. sitä, että Pyhä Henki valaisee ihmiselle Jumalan Sanaa.
Silloin monet ei-uskovalta salatut asiat selviävät.
Mitään mystiikkaa tai salatieteitä ei kristinuskoon liity.
-
Paulus, jos suhtaudun välillä kriittisesti sinun viesteihisi, niin se taitaa johtua osaksi siitä, että olen edelleen allerginen sille, että minua koetetaan saada jonkun näkemyksen
kannattajaksi. Toisin sanoen, jos koen että minua käännytetään.
Jokin tällainen trauma on jäänyt "vapaasta kristillisyydestä", pakko myöntää.
Vaikka vastaankin joskus samalla mitalla, niin pohjimmiltaan pidän siitä, että kaikki arvioidaan. Myös minun sanomiseni. Oikeastaan mikään muu ei niin tehokkaasti saakaan tarkistamaan omia käsityksiään. Olen usein ilahtunut siitä, mitä kirjoitat.
Olen aika paksunahkainen, mikä johtuu siitä, että olen monessa sopassa keitetty. Ja muutamilla ns. kristillisillä foorumeillakin ollut yli 10 vuoden ajan. Eräältä foorumilta on jäänyt varsin mielenkiintoinen asia mieleen. Torontolaisuuden hullujen vuosien vielä ollessa lähimenneisyydessä olin mielipiteineni aika yksinäinen ja kovin outo lintu. Vuosien mittaan kävi kuitenkin niin, että ko. foorumilla ystävien määrä lisääntyi koko ajan ja meitä samanmielisiä oli lopulta jo huomattava osa aktiivikirjoittajista.
Täytyy sanoa, että olen erittäin allerginen kaikenlaiselle lakihengellisyydelle, mutta myös sille, että armoa käytetään keppihevosena oman lihallisuuden pönkittämiseksi. Totta kuitenkin on, että puhdas armon evankeliumi altistaa tälle väärinkäsitykselle.
-
Mitään mystiikkaa tai salatieteitä ei kristinuskoon liity.
Tuo on totta, mutta silti kummallisia ihmemiehiä kutsutaan seurakuntiin varsin usein. Ja se ei voi olla vaikuttamatta.
On aika erikoista, että varsinkin Amerikasta tulee jatkuvasti "uuden ja terästetyn"evankeliumin julistajia. Kyllä siellä puhtaan evankeliuminkin julistajia on, mutta niillä ei ole tänne mitään asiaa, koska heillä ei ole mitään "uutta" annettavana.
-
Täytyy sanoa, että olen erittäin allerginen kaikenlaisella lakihengellisyydelle, mutta myös sille, että armoa käytetään keppihevosena oman lihallisuuden pönkittämiseksi. Totta kuitenkin on, että puhdas armon evankeliumi altistaa tälle väärinkäsitykselle.
Yleensä mitä Armo on ja että vain sen turvin meillä on Elävä Toivo, on mielestäni käsitetty täysin oikein tälläkin foorumilla. Myös entisellä pitkäaikaisella foorumilla löysit mielestäni eroja, joita ei ollut, sen välillä mitä "vaadit" muilta.
Kohdistan tämän nyt sinuun henkilönä, koska teet sen itsekin. En näe kovin innostavana oman itsensä esittelyä, kun se tehdään ikäänkuin katsellen muita ymmärryksen ylemmistä kerroksista. Näin koen, vaikkei se sinun kantasi itsestäsi varmaankaan ole.
-
Yleensä mitä Armo on ja että vain sen turvin meillä on Elävä Toivo, on mielestäni käsitetty täysin oikein tälläkin foorumilla. Myös entisellä pitkäaikaisella foorumilla löysit mielestäni eroja, joita ei ollut, sen välillä mitä "vaadit" muilta.
Vai ei ollut eroja? Armon evankeliumin käsittämisessä on ollut hirvittävän suuria eroja jo Paavalin päivistä alkaen. Hyvällä syyllä voi sanoa, että tuhansien kirkkokuntien ja suuntien syntyminen kertoo tästä karua kieltään.
Ja mitä "vaatimiseen" tulee, niin siitä voisin kirjoittaa vaikka kirjan, niin tutuksi se on tullut. Jos jotain olen "vaatinut", niin se on tarkoittanut koko ajan paluuta yksinkertaiseen evankeliumin sanomaan, sillä se on hukassa, vaikkakaan ei niin kovin suuresti tällä foorumilla.
-
Yleensä mitä Armo on ja että vain sen turvin meillä on Elävä Toivo, on mielestäni käsitetty täysin oikein tälläkin foorumilla. Myös entisellä pitkäaikaisella foorumilla löysit mielestäni eroja, joita ei ollut, sen välillä mitä "vaadit" muilta.
Vai ei ollut eroja? Armon evankeliumin käsittämisessä on ollut hirvittävän suuria eroja jo Paavalin päivistä alkaen. Hyvällä syyllä voi sanoa, että tuhansien kirkkokuntien ja suuntien syntyminen kertoo tästä karua kieltään.
Ja mitä "vaatimiseen" tulee, niin siitä voisin kirjoittaa vaikka kirjan, niin tutuksi se on tullut. Jos jotain olen "vaatinut", niin se on tarkoittanut koko ajan paluuta yksinkertaiseen evankeliumin sanomaan, sillä se on hukassa, vaikkakaan ei niin kovin suuresti tällä foorumilla.
Kieli, mikä vaikuttaa "karulta" on aina oman mielipiteen vastaisia kantoja.
Tarkoitin vain sinun harjoittamaa yleistä arvostelua, mitä tulee Armon ymmärtämiseen. Armo ennättää jokaisen uudestisyntyneen avuksi, koska ilman sen omistamista ei yksikään selviä sekunttiakaan uskossa. Siten Paavalin päivistä on tähän päivään asti selvitty, eikä RKK ja Evlut kirkkojen kisailu ole uskovien, Armon vastaanottaneitten yleistä ymmärtämistä himmentänyt. Kirkkojen opetus ja tunnustuskirjat ja Lutherin kehoitukset tehdä mielummin pahaa kuin hyvää ja mielummin sata kertaa päivässä, on toinen juttu. Koska nämä ymmärtämisen lähteet eivät ole linjassa Raamatun kanssa niiden arvostelu ei auta eikä estä Jeesuksen, Armon hankkijan ja armahtajan asumista armahdetuissa. - Ymmärrän kyllä, että ajottainen lain alle kallistelu vaivaa jokaista, mutta sen "haitta" häipyy Armon alle ajautumiseen, mikä on Pyhän Hengen työtä. Ei jatkuva yleinen helluntalisuuden moittiminen ja nimeltämainitsemattomien saarnamiesten esillevetäminen johda Armon tuntoon ja omahyväisyyteen, josta olet vuosikausia ilmoittanut vapautuneesi. Voit ollakin vapaa siitä, mutta mielestäni masennat yleistä ilmapiiriä, koska harva pääsee ulottumaan koukeroihisi.
Armo-opin sekavuus lepää useinmiten sellaisen kasteoppi, -opetuksen päällä, jota yleensä pidetään lujana perustana ja armon välineenä.
Mitä "vaatimisiin" tulee, niin olet mielestäni jo kirjoittanut siitä kirjan mitan verran. Monesta asiasta voi jutustella loputtomiin.
-
Yksi näkyvimmistä lain alle asettamisista on mm. näiden raamatunkohtien vaatimuskeskeinen selittäminen:
"Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan." (Matt. 16:27)
"...kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi." (i. Kor. 3: 13-15)
"... sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":
niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän,
mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus." (Room. 2: 5-8)
Olen lukenut "eräällä toisella" foorumilla muutaman hell. raamatunopettajaksi identifioituvan henkilön
käsittelevän em. jakeita sillä tavalla, että ihmisen mahdollisimman suuri määrä mahdollisimman kelvollisia tekoja on ehtona Jeesuksen lunastustyön pätemiseksi hänen kohdallaan.
Sellainen opetus on hyvin kierolla tavalla syyllistävää ikeen sälyttämistä toisten niskaan.
Nuo raamatunkohdat ovat tietysti totta niin kuin kaikki muukin Raamatussa,
mutta kun ne otetaan käsiaseeksi, jolla ammutaan sumeilematta niitä,
joilla on erilainen, armollinen käsitys em. asioista,
toimitaan vaarallisen lahkohenkisesti
-
Yksi näkyvimmistä lain alle asettamisista on mm. näiden raamatunkohtien vaatimuskeskeinen selittäminen:
"Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan." (Matt. 16:27)
"...kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi." (i. Kor. 3: 13-15)
"... sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":
niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän,
mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus." (Room. 2: 5-8)
Olen lukenut "eräällä toisella" foorumilla muutaman hell. raamatunopettajaksi identifioituvan henkilön
käsittelevän em. jakeita sillä tavalla, että ihmisen mahdollisimman suuri määrä mahdollisimman kelvollisia tekoja on ehtona Jeesuksen lunastustyön pätemiseksi hänen kohdallaan.
Sellainen opetus on hyvin kierolla tavalla syyllistävää ikeen sälyttämistä toisten niskaan.
Nuo raamatunkohdat ovat tietysti totta niin kuin kaikki muukin Raamatussa,
mutta kun ne otetaan käsiaseeksi, jolla ammutaan sumeilematta niitä,
joilla on erilainen, armollinen käsitys em. asioista,
toimitaan vaarallisen lahkohenkisesti
Kyllä näistä saa taakan kannettavakseen. Asioissa on kuitenkin perää mitä noissa kohdissa Raamatusta opetetaan. Kaikkea ei voi niputtaa sellaiseksi, mitä pitää karttaa, vaan asioiksi, jotka Pyhä Henki selvittää ja opastaa.
itse olen nuoruudessani ollut herkkä ja halunut seurata Seurakunnan Pään opetusta. Uskon todella, että Pyhä Henki johdattaa meidät Totuuteen, ettemme ymmärrä pyhitykseen pyrkimistä omaksi yritykseksi. Kun Kristus saa sijaa meissä, Hän ei vie lain alle, vaan saamme Hänen kanssaan ikäänkuin täyttää sen. Tästä voi jutustella ja jankuttaa suoraan ja kierrellen. Armo on ensimmäisiä asioita, jonka syntinsä tunnustava kohtaa. Lakikin toimii Armon alle.
Tyypillisimmillään Armon "ymmärtämisestä" väärällä tavalla oli Mauri Vikstenin muiden yläpuolelle nostaminen. Ulkopuoliset, ei-helluntalaiset "hoksasivat", että jos kaikki olisivat olleet niinkuin Mauri Viksten, olisi helluntatalistenkin oppi ollut Armon osalta luterilaisten tasoa. Tätä käsitystä levitti James Hirvisaari etenkin kampanjoidessaan itseään eduskuntaan Perussuomalaisten listoilla. Hänen kantansa ja kirjoituksensa olivat tärkeimmiltä osin harhautusta ja niistä jossain yhteydessä mainitsin ja perustelin kantani.
Mauri Vikstenin opetus ei sisällä enempää ulottuvuuksia kuin yleensä helluntalaisuudessa. Hän puhuu kaikista asioista hyvin ja raamatullisesti.
-
Yksi näkyvimmistä lain alle asettamisista on mm. näiden raamatunkohtien vaatimuskeskeinen selittäminen:
"Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan." (Matt. 16:27)
"...kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi." (i. Kor. 3: 13-15)
"... sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":
niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän,
mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus." (Room. 2: 5-8)
Olen lukenut "eräällä toisella" foorumilla muutaman hell. raamatunopettajaksi identifioituvan henkilön
käsittelevän em. jakeita sillä tavalla, että ihmisen mahdollisimman suuri määrä mahdollisimman kelvollisia tekoja on ehtona Jeesuksen lunastustyön pätemiseksi hänen kohdallaan.
Sellainen opetus on hyvin kierolla tavalla syyllistävää ikeen sälyttämistä toisten niskaan.
Nuo raamatunkohdat ovat tietysti totta niin kuin kaikki muukin Raamatussa,
mutta kun ne otetaan käsiaseeksi, jolla ammutaan sumeilematta niitä,
joilla on erilainen, armollinen käsitys em. asioista,
toimitaan vaarallisen lahkohenkisesti
Kyllä näistä saa taakan kannettavakseen. Asioissa on kuitenkin perää mitä noissa kohdissa Raamatusta opetetaan. Kaikkea ei voi niputtaa sellaiseksi, mitä pitää karttaa, vaan asioiksi, jotka Pyhä Henki selvittää ja opastaa.
itse olen nuoruudessani ollut herkkä ja halunut seurata Seurakunnan Pään opetusta. Uskon todella, että Pyhä Henki johdattaa meidät Totuuteen, ettemme ymmärrä pyhitykseen pyrkimistä omaksi yritykseksi. Kun Kristus saa sijaa meissä, Hän ei vie lain alle, vaan saamme Hänen kanssaan ikäänkuin täyttää sen. Tästä voi jutustella ja jankuttaa suoraan ja kierrellen. Armo on ensimmäisiä asioita, jonka syntinsä tunnustava kohtaa. Lakikin toimii Armon alle.
Tyypillisimmillään Armon "ymmärtämisestä" väärällä tavalla oli Mauri Vikstenin muiden yläpuolelle nostaminen. Ulkopuoliset, ei-helluntalaiset "hoksasivat", että jos kaikki olisivat olleet niinkuin Mauri Viksten, olisi helluntatalistenkin oppi ollut Armon osalta luterilaisten tasoa. Tätä käsitystä levitti James Hirvisaari etenkin kampanjoidessaan itseään eduskuntaan Perssuomalaisten listoilla. Hänen kantansa ja kirjoituksensa olivat tärkeimmiltä osin harhautusta ja niistä jossain yhteydessä mainitsin ja perustelin kantani.
Mauri Vikstenin opetus ei sisällä enempää ulottuvuuksia kuin yleensä helluntalaisuudessa. Hän puhuu kaikista asioista hyvin ja raamatullisesti.
Otinkin nuo kohdat vain esimerkiksi siitä, että ne ihmiset, jotka koetaan lakihenkisiksi, viittaavat
mielellään tuon tyyppisiin jakeisiin ja käyttävät niitä siinä sävyssä, ikään kuin koko
hengellinen elämä olisi ihmisen valintoja, ihmisen tekemistä, ihmisen kuuliaisuutta, ihmisen kuolettautumista, ihmisen ponnistelua jne.
Mitä paremmin pyhittyneeksi punnertamisessaan onnistuu, sitä paremman palkkion siitä saa Jeesuksen tullessa takaisin.
Esim. täkäläisessä helluntaiseurakunnassa ei tuollaista opetusta onneksi kuule usein.
-
Löysin mielenkiintoisen kirjoituksen tästä aiheesta Watchman Neeltä:
"Armo käsittää Jumalan toiminnan minun hyväkseni, laki taas minun toimintaani Jumalan hyväksi. Jumala esittää pyhät ja vanhurskaat vaatimuksensa minulle, ja minun on ne täytettävä. Tämä on lakia. Jos laki siis merkitsee, että Jumala vaatii minulta jotakin, niin merkitsee vapautus laista, ettei Jumala vaadi minulta enää mitään, vaan suorittaa itse kaiken. Minun ei tarvitse tehdä mitään Jumalalle. Tämä on vapautus laista. Seitsemännessä luvussa (Room.) esitetty pulma on siinä, että lihallinen ihminen yrittää tehdä jotakin Jumalalle. Heti paikalla, kun yritämme tätä tietä miellyttää Herraa, joudumme lain alle ja koemme Paavalin tavoin: 'Minä viheliäinen ihminen!' "
-
Lakihenkinen on hiukan harhaanjohtava ilmaisu.
Monet henkilöt torjuvat näkemyksen, että he olisivat lakihenkisiä, koska he eivät
mielestään yritäkään noudattaa raamatullisia lakeja, vaan turvaavat
Jeesuksen armoon.
Kuitenkaan lakihenkisyydellä ei kai (nykyään) tarkoitetakaan uskovia, jotka haluavat
noudattaa juutalaisten lakeja ja muita säädöksiä ilman Jeeesuksen armoa.
Ihmisvoimaisuus, suorituskeskeisyys, omien tekojen korostaminen
ja Jumalan toiminnan ehdollistaminen ovat kai lakihenkisille tyypillisiä piirteitä.
-
Tässä on mielenkiintoinen kirjoitus valikoivasta, armollisesta ja hurskaasta lakihenkisyydestä:
http://www.luthersaatio.fi/images/julkaisut/pyhakonlamppu/2010/lamppu_2011_05.pdf
Tässä samasta aiheesta kristillisen kentän toiselta laidalta.
http://www.ekm.nu/opetuskirjoituksia/73#.UulF_vl_tFw
-
Tässä on mielenkiintoinen kirjoitus valikoivasta, armollisesta ja hurskaasta lakihenkisyydestä:
http://www.luthersaatio.fi/images/julkaisut/pyhakonlamppu/2010/lamppu_2011_05.pdf
Tässä samasta aiheesta kristillisen kentän toiselta laidalta.
http://www.ekm.nu/opetuskirjoituksia/73#.UulF_vl_tFw
Kummassakin oli paljon tuttua ja oikeaa. Kummastakin silti puuttui mielestäni jotain. Lakihenkisyydestä puhuttaessa kaipaa puhetta myös elämän hengen laista, jota myös vapauden laiksi kutsutaan. Näin siksi, että armon kasvattava vaikutus tulisi esille.
Piti oikein tulostaa paperille, että voin lukea ne tarkemmin. Tuon jälkimmäisen jutun tekijä on helluntailiikettä melkoisesti hämmentänyt David Sterling, jonka "saavutuksista" voi lukea enemmän allaolevasta linkistä:
http://archive.is/NtlZ2
-
Minulta jäävät nuo linkit yleensä lukematta ajoittain melko hitaahkon
nettiyhteyden saatossa.
-
Alla oleva teksti lyhennellen Luther-säätiön Pyhäkönlamppu-lehdestä
http://www.luthersaatio.fi/images/julkaisut/pyhakonlamppu/2010/lamppu_2011_05.pdf
Valikoivassa lakihenkisyydessä ihminen pelastautuu huonosta
omastatunnosta keskittymällä vain tiettyihin lain käskyihin. Jotkin asiat korotetaan yli muiden, ja voimat
keskitetään niiden noudattamiseen.
Tällaiseen lakihenkisyyteen kuuluu myös uusien, Jumalan laille
vieraidenkin käskyjen keksiminen. Koska laki osoittautuu mahdottomaksi noudattaa, koetetaan luoda
uusia, mahdollisempia tapoja lepyttää soimaava omatunto.
Armollisessa lakihenkisyydessä puhutaan paljon Jumalan armosta, mutta se ei enää merkitse sitä,
mitä sillä vanhastaan on tarkoitettu: toivottomasti syntisen ihmisen armahtamista ja syntien täyttä anteeksiantamusta Kristuksen ristinuhrin tähden. Tässä uudenlaisessa, hellässä lakihenkisyydessä Jumalan armo
on tullut merkitsemään riman laskemista koko ajan alemmaksi niin, että
surkeinkin kompuroija pääsee siitä omilla teoillaan yli.
Sen sijaan että ”lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä” piiskattaisiin
ihminen lain tekoihin, tässä pehmeässä legalismissa laki taivutetaan sellaiseksi, että ihminen selviää
siitä. Armo on sitä, että ihmiseltä ei vaadita liikaa, että vähäiset teot katsotaan riittäviksi.
...kolmas lakihenkisyyden muoto menee kaikkein pisimmälle korvaamalla kaikki lain käskyt vain
yhdellä käskyllä. Tämä käsky voidaan muotoilla eri tavoin, mutta sen perusajatus on tämä: ”Sinun
pitää uskoa Jeesukseen, niin sinä pelastut.”
Hurskaassa lakihenkisyydessä lain käskyt ”tee näin” tai ”älä tee
noin” siirretään syrjään, ja niiden tilalle tulee hengellinen käsky uskoa Kristukseen.
Lakihenkisyyttä tästä kuitenkin tekee se, että tätä uskoa ei käsitetä Jumalan lahjaksi, vaan siitä
tulee ainakin osittain ihmisen teko.
Tällainen lakihenkisyys puhuu paljonkin syntien anteeksiantamuksesta uskon kautta, mutta kysymykseen siitä, miten usko syntyy
ja säilyy, se antaa ihmiskeskeisen vastauksen.
Ihmisen tulee tosissaan, ihan oikeasti katua syntejään – niin paljon, että kyynelet vuotavat. Liian lievää katumusta ei Jumala hyväksy. Ihmisen tulee uskoa evankeliumi
ja sen pitää synnyttää sydämessä pulppuavaa iloa ja suorastaan silminnähtävää vapautta.
Muuten se ei ehkä ole oikeaa uskoa, ei riittävän ”palavaa”.
Tällaisessa käsityksessä uskon syntyminen on ihmisen tahdosta kiinni. Jumala tahtoo pelastaa kaikki, mutta ratkaisevaan rooliin nousee valintaa tekevä ihminen. Otatko Jeesuksen vastaan? Annatko sydämesi hänelle? Annatko Pyhän Hengen
ihan kokonaan täyttää itsesi? Suostutko olemaan vilpittömästi kuuliainen Jumalan sanalle? Jumala ottaa
sadasta askelesta yhdeksänkymmentäyhdeksän – mutta sinun vastuullasi on ottaa myös yksi.
Tällöin ratkaisevaan asemaan jää lopulta kuitenkin ihmisen teko, ja kaikesta puheesta huolimatta jäädään lain ja suorittamisen kentälle.
-
Tähän sopisi lainaus C.F.W. Waltherin kirjasta Laki ja evankeliumi:
"Kymmenessä käskyssä sanotaan kymmenesti: 'Sinun pitää!' Mitään muuta lailla ei ole melle sanottavaa. Evankeliumi sen sijaan ei vaadi mitään. Älkää nyt ajatelko: 'Vaatiihan se uskoa!' Ajatelkaapa ihmistä, joka on nälissään. Jos te sanotte hänelle, että hänen on tultava, istuuduttava pöytään ja syötävä, niin ei hän sanone: 'Älähän nyt, sinäkö tässä minua käskemään!' Ei, vaan hän käsittää sen ystävälliseksi kutsuksi. Niin on evankeliuminkin laita. Se on ystävällinen kutsu nauttimaan taivaallisia aarteita."
"(Laki) …sanoo aina: 'Jos teet, mitä minä käsken, niin saat kaiken. – Kuinka toisin tekeekään armas, suloinen ja lohdullinen evankeliumi! Se lupaa meille Jumalan armon ja autuuden ilman mitään ehtoja. Se on vapaan armon lupaus. Se ei pyydä mitään muuta kuin tätä: 'Ota vastaan, niin saat kaiken!' Se taas ei ole mikään ehto, vaan ainoastaan ystävällinen kutsu."
Mikäli Esko Murto (em. linkissä) käsittää vastaanottamisenkin "hurskaaksi lakihenkisyyden muodoksi". Silloin ollaan vaarallisen lähellä ns. universalismia eli kaikkien pelastumisoppia.
-
Erilaisia uskonsuuntia, oppijärjestelmiä ja lahkoja on syntynyt varmaan sen takia,
että Jumala tietää ihmisten olevan erilaisia ja tarvitsevan eri tyyppisillä
korostuksilla varustettuja seurakuntia.
Hän ei estä hajaannusta, koska luopumuksenkin pitää edetä ennen kaiken loppua.
Harhaoppejakin on, koska vihollisella on vielä valtaa eksyttää väärin valitsevia ihmisiä.
Osa ihmisistä tarvitsee enemmän tai vähemmän lakihenkistä opetusta, ja viihtyy hyvin
kaltaistensa joukossa.
Heille riittääkin se, että armo ei koska kirkastu kokonaan, koska he suorittavat
mielellään pyhiä tekojaan.
He eivät ehkä edes säilyisi uskon tiellä, jos heillä olisi "liikaa" vapautta Jeesuksen
armon alla.
Ei voi myöskään välttyä kuulemasta opetusta, jota ainakin ev.lut. kirkon sisällä
annetaan, ja jossa armon opetetaan olevan niin täysin ihmiseen liittymätöntä,
että kaikki kirkkoon kuuluvat (eli vauvana vesivalellut) pääsevät aikanaan Jumalan luo,
koska he ovat armoliitossa.
Tämähän on Raamatulle vierasta harhaoppia, mutta käsittääkseni kirkon virallinen näkemys.
Kirkon sisällä on myös lakihenkisyyttä, ja esim. -70-luvulla Kansanlähetys, jonka
piirissä tulin uskoon, oli melkoisen lakipainotteinen.
Avartumista on tietääkseni tapahtunut, ja esim. kun muutama vuosi sitten kävin
Kansanlähetyksen kesäjuhlilla, sain hyvin myönteisen kokemuksen.
Jumalan Sana on muuttumaton ja ikuinen- ainakin minun kaltaiselleni fundamentalistisen Raamattu-näkemyksen saaneelle.
Siksi paljon Raamattua lukeva näkee, missä on selvää harhaoppia, mutta esim. laki-armo- kysymyksessä Raamatun sisältämää pyhää ilmoitusta ja opetusta voidaan painottaa
eri tavoilla muuntelematta silti varsinaista asiaa.
Tarkkana pitää olla siinä, onko jokin uskonsuuntaus luonut omia oppejaan mm. sillä
tavalla, että on tarkoitushakuisesti yhdistellyt yksittäisiä raamatunjakeita ja lukuja ja
sillä tavalla saanut opin, joka näyttää ainoalta oikealta Jumalan ilmoitukselta.
Tällaisia oppeja on esim. luterilaisilla ja helluntailaisilla.
Jos näkee tällaisia Raamatun päälle rakenneltuja uskomisssäännöstöjä useammallakin taholla, voi olla vaikeaa sitoutua mihinkään uskonsuuntaukseen.
Minä esim. olen sellainen tapaus.
Silloin on turvallisempaa olla hiukan irrallisena, eri puolilla kuikuilevana, mutta kuitenkin vahvasti Jumalan Sanassa ja rukousyhteydessä Herran kanssa pysyvänä,
jotta ei joudu eksyksiin.
-
Kun puhutaan ns. ehdonvallan kysymyksistä, olisi tarpeen erottaa toisistaan kaksi asiaa. Ne ovat yksityinen elämä ja seurakunnallinen elämä. Jos seurakunta lähtee "vapauteen" välittämättä lainkaan siitä, mitä pidetään pahana, niin sen hajoaminen on väistämätöntä. Musiikki on eräs jakaja. Jos uskova sallii itselleen ns. maallisen musiikin, niin pelkästään sillä perusteella sitä ei pidä hyväksyä seurakuntamusiikiksi. Tai uskova voi olla varsin liberaali esim. alkoholin suhteen, mutta se ei saa tulla seurakunnan käytännöksi.
On paljon erillisiä asioita, joissa yksilön vapaus ei sovi seurakunnan vapaudeksi. On huomioitava se, minkälaisia seurauksia tällaisesta "vapaudesta" saattaa tulla.
Musiikkikysymys lienee merkittävin yksittäinen seurakunnan hajaantumista aiheuttanut tekijä viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Arvelen, että tässä asiassa pitäisi poikkeuksellisesti kuunnella "maailmaa". Jos uskosta osattomalle musiikki vaikuttaa synnintuntoa ja kaipausta puhtauteen ja pyhyyteen, niin silloin musiikkia voi pitää hengellisenä. Toki yksittäisiä rajatapauksiakin on ja siksi kaiken kattavaa säännöstöä ei voida luoda.
-
Jumalan Sana on muuttumaton ja ikuinen- ainakin minun kaltaiselleni fundamentalistisen Raamattu-näkemyksen saaneelle.
Siksi paljon Raamattua lukeva näkee, missä on selvää harhaoppia, mutta esim. laki-armo- kysymyksessä Raamatun sisältämää pyhää ilmoitusta ja opetusta voidaan painottaa
eri tavoilla muuntelematta silti varsinaista asiaa.
Mielestäni ei ole muuta kuin fundamentalismia, mitä Raamattuun tulee. Kun alkuperäinen, yksi-yhteen kirjoitettu ei miellytä aletaan poistumaan Perustan päältä tulkintojen kautta. Sellaista sanotaan hermeneutiikaksi. Teologisen oppiarvon saavuttaminen edellyttää hermeneutiikan opiskelua ja mielellään sen omaksumista. Viimeisessä RV'ssä oli esimerkki siitä, koskien Ison Kirjan gradua Vuorisaarnasta. Niin pitkää kuin leveääkin.
Mieltäisin fundamentalismin alkuperäiseksi, niinkuin kirjitettu on. Mikäään Jumalan Sanan kirjoitus ei ole omin neuvoin selitettävissä, saatikka tulkittavissa.
Painotuksilla on aikansa. Laki vie Armon alle ja Armo vaikuttaa, että armahdettu mielellään noudattaa Jumalan Lakia.
-
Mikäli Esko Murto (em. linkissä) käsittää vastaanottamisenkin "hurskaaksi lakihenkisyyden muodoksi". Silloin ollaan vaarallisen lähellä ns. universalismia eli kaikkien pelastumisoppia.
Mielestäni universalismi ei mitenkään sovi perinteisempään luterilaisuuteen. Eikö siellä nimenomaan saarnata 'laki kaikessa ankaruudessa ja armo kaikessa suloisuudessaan'. Kun laki musertaa, ei siinä jää ihmiselle edes sitä yhden prosentin mahdollisuutta tehdä mitään. Ehkä on hyvä kertoa mistä tuon artikkelin bongasin. Löysin sen tätä kautta: http://uskojaelama.net/forum/index.php?topic=474.0
-
Mikäli Esko Murto (em. linkissä) käsittää vastaanottamisenkin "hurskaaksi lakihenkisyyden muodoksi". Silloin ollaan vaarallisen lähellä ns. universalismia eli kaikkien pelastumisoppia.
Mielestäni universalismi ei mitenkään sovi perinteisempään luterilaisuuteen. Eikö siellä nimenomaan saarnata 'laki kaikessa ankaruudessa ja armo kaikessa suloisuudessaan'. Kun laki musertaa, ei siinä jää ihmiselle edes sitä yhden prosentin mahdollisuutta tehdä mitään. Ehkä on hyvä kertoa mistä tuon artikkelin bongasin. Löysin sen tätä kautta: http://uskojaelama.net/forum/index.php?topic=474.0
Tästä on keskusteltu jossakin jo aiemmin. Jos lähdetään siitä, että ihminen on pelkkä ajelehtiva pölkky, jolla ei voi olla mitään osuutta pelastumiseensa, niin ajaudutaan jompaan kumpaan ääripäähän, joko universalismiin tai kaksoispredestinaatioon. Silloin koko evankeliumin julistus menettää merkityksensä.
Ihmisen osuuden ongelma johtuu kuitenkin aivan eri asiasta kuin siitä, että se tekisi ihmisen ansiolliseksi. Tämä johtuu siitä, että sekoitetaan Jumalan armo ja armon vastaanottaminen toisiinsa. Nehän ovat käsitteellisesti ja kieliopillisestikin eri asioita. On "puhdasoppisia", jotka kieltävät senkin, että ihminen voisi vastata myönteisesti Jumalan kutsuun, mutta hyväksyvät sen, että ihminen voi vastustaa kutsua. Mielestäni tässä on ristiriita. Ja se johtaa väistämättä oletukseen, että täysin ihmisestä riippumatta Jumala pakottaa jotkut pelastukseen, mutta toisia ei.
Kun ymmärretään se, että Kutsuja on äärimmäisen korkea-arvoinen ja kutsuttu on vain tomu ja tuhka, niin pelkkä ajatuskin siitä, että kutsun vastaanottaminen muodostuisi ansioksi, on mielestäni rienaava.
"…jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua" (Ap. t. 2:41).