Lain ja evankeliumin erottamisesta

[Soltero]

Soltero, viestissäsi ei ole mitään yhtymäkohtaa siihen, mitä kirjoitin edellä. Jos koet, että et ymmärrä, mitä toinen kirjoittaja sanoo, ethän ala tekemään hänen tekstistään omaa sovellustasi (eli olkiukkoa), jota alat kommentoida myönteisesti tai kielteisesti.

Tekemään omaa sovellustani?
Mistä ihmeestä puhut?
Vastasin sillä tavalla kuin ymmärsin kirjoituksesi.
Jos ymmärsin sen väärin, voisit varmaan selittää, mitä tarkoitit.
Mikä ihmeen olkiukko?

Vastauksesi on niin eri aiheesta, etten lähde arvailemaan syitä, miksi niin kommentoit. Jos alkaisin selittelemään, se menisi saman toistoksi, mitä jo olen kirjoittanut.

Mutta aihe on siis lain ja evankeliumin erottaminen toisistaan. Uskovat tarvitsevat ohjausta, vitsaa ja sauvaa, jotka lohduttavat, sanoo psalmin tekijä. Eli se Jumalan sanan nuhdekin on armoa ja se koituu lohdutukseksi, koska se pitää oikealla tiellä ja näyttää kasvukohtia. Täytyy muistaa ja pitää aina mielessä, että kyse ei ole Jumalalle kelpaamisesta, koska Kristuksen täydellisen uhrin tähden uskovat ovat taivaaseen saakka kelvollisia ja siinä armon tilassa seuraavat Jeesusta. Mutta menee jo aiemmin kirjoitetun toistoksi.

En vieläkään ymmärrä, mitä väärää kirjoitin.
Minulla oli oma kokemukseni laista ja evankeliumista ja yritin tuoda sitä esiin.
Mutta käsitit minun siis puhuvan jostakin muusta aiheesta.
Jään pois tästä ketjusta, vaikka aihe kiinnostaisi kovasti.

[Veera]

Mitä mielestäsi aito pyhitys tarkoittaa tai pitää sisällään?

Raamattu vastaa tähän kysymykseen melko tyhjentävästi:

Tiit. 2:11. Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
12. ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,

Siis Jumalan armo tekee kaiken tuon. Tietysti edellytys on se, että olemme armossa.

Armo kasvattaa, mutta jos armosta puhutaan kohdistamatta sitä mihinkään, se jää ilmaan leijuvaksi käsitteeksi, josta ei saa selville sen kosketuspintaa käytännön elämään. Se voi olla niin itsestäänselvyys tässäkin ketjussa, ettei sitä siksi niin mainitakaan. Ajattelenkin, että armo tulee avuksi aina totuuteen. Se kohdentuu siis konkreettisiin asioihin, jotka Jumalan sanan kaksiteräinen miekka (Hengen miekka) on paljastanut meissä ihmisissä. Ne ovat muun muassa asioita, jotka eivät ole Jumalan tahdon mukaisia ja niiden suhteen tarvitaan muuttumista.

Onko vastenmielistä olla Jumalan työn kohteena? Luin tämän ketjun kokonaan ja Lydian nasevat kommentit nousevat erityisesti esille. Jumalan Henki tekee muuttavan työn ja pitää oikealla tiellä sanan perustalla. Uskova ihminen elää Jumalan armossa ja armosta, jossa hän Paavalin mukaan on. Tämä armo apostolin mukaan saa myös aikaan sen, että hylkäämme kaikkea meissä olevaa jumalattomuutta niin, että Hän saisi muotoa uskovassa.

Muuttuminen on Jumalan tahdon mukainen päämäärä, johon koko vaelluksemme Jeesuksen askelissa tähtää. Se alkaa jo täällä maan päällä.

[Paulus]

Lydia viittasi valvomiseen, johon Jeesus kehotti. Elämä uskovana on kilvoittelua, mutta ei siksi, että kelpaisimme Jumalalle. Hyviä tekoja tehdään ihan tietoisesti, mutta ei siksi, että kelvattaisiin Jumalalle. Jumala itse vaikuttaa tahtomista ja tekemistä, mutta minä itse päätän, haluanko ojentautua sen vaikutuksen mukaan. Annanko Jumalan sanan vaikuttaa minussa (=minä itse) todellista muuttumista, vai torjunko (=minä itse) sanan nuhtelun epämiellyttävänä ”lain vaatimuksena”.

Uskovat on kutsuttu muuttumaan ja se tapahtuu Jeesusta katselemalla. Hän on synnitön ja myös täyttänyt lain. Tätä Jeesusta meidät on kutsuttu seuraamaan ja muuttumaan Hänen kuvansa kaltaisuuteen. Mutta ei siksi, että kelpaisimme Jumalalle. Olemme kelvanneet jo

Aistin jonkinlaista ristiriitaa ylläolevassa. Minulle tulee mieleen tästä keskustelusta kertomus Juhani Ahon Rautatiestä, (toivotaan että muistan sen oikein). Siinä Matti ja Liisa ovat ekakertaa junassa, mutta Liisa pitää matkalaukkua kädessä ikäänkuin juna ei veisi perille, jos sen laskee kädestään. Lihavoin tuossa yllä nuo kaksi sanaa, jotka mielestäni ovat ongelman ydin. Minä itse. Suluissa oleva on minun lisäykseni.

Kristikunnassa vaikuttaa voimakkaasti kaksi toisilleen vastakkaista oppia, joissa kummassakin puhutaan paljon Jeesuksesta ja eletään armosta. Mutta toisessa eletään yksin armosta (jolloin Kristus on subjekti), kun taas toisessa "minä itse" on subjekti. On aika helppo arvata, kummassa on lepo.

[Paulus]

En enää osallistu laki- ja evankeliumi-keskusteluun, koska kokemuksiani ja näkemyksiäni ei siedetty.

Hei Soltero! Sinulla on paljon annettavaa tännekin, joten älä lähde mihinkään.

[Veera]

Aistin jonkinlaista ristiriitaa ylläolevassa. Minulle tulee mieleen tästä keskustelusta kertomus Juhani Ahon Rautatiestä, (toivotaan että muistan sen oikein). Siinä Matti ja Liisa ovat ekakertaa junassa, mutta Liisa pitää matkalaukkua kädessä ikäänkuin juna ei veisi perille, jos sen laskee kädestään. Lihavoin tuossa yllä nuo kaksi sanaa, jotka mielestäni ovat ongelman ydin. Minä itse. Suluissa oleva on minun lisäykseni.

Kristikunnassa vaikuttaa voimakkaasti kaksi toisilleen vastakkaista oppia, joissa kummassakin puhutaan paljon Jeesuksesta ja eletään armosta. Mutta toisessa eletään yksin armosta (jolloin Kristus on subjekti), kun taas toisessa "minä itse" on subjekti. On aika helppo arvata, kummassa on lepo.

Olet näemmä kuin äärimmilleen viritetty mittari siinä herkkyydessä, ettei vaan kukaan pääsisi livahtamaan sanoissaan tuon atomintarkan seulasi läpi. Ole huoleti, tuosta ei ole kyse, mitä yllä kirjoitat.

Tässä tapauksessa en käyttänyt sanaa ”uskova” tai ”ihminen” tai kirjoittanut ”meistä”, vaan käytin kaikkein turvallisinta ilmaisua ”minä”. Pointin varmasti ymmärrät, eli sen, etteivät nämä asiat ole automaatioita, vaan minä voin aina torjua Jumalan vaikutuksen ja työn elämässäni. Eli minä itse päätän tästä asiasta, sallinko sen vai en. Kyse on pohjimmiltaan varmastikin siitä, saako Jeesus olla kaikessa Herra elämässäni ja riipunko minä itse ristillä kuolleena.

[Paulus]

Kyse on pohjimmiltaan varmastikin siitä, saako Jeesus olla kaikessa Herra elämässäni ja riipunko minä itse ristillä kuolleena.

Ristillä riippuva ja kuollut ei päätä enää mistään.

[Paulus]

Keskusteluun liittynee myös ajatus uskonkuuliaisuudesta. Olen kirjoittanut allaolevan lainauksen joskus aiemminkin, mutta tulkoon vielä kertauksena tähän:

"Uskon kuuliaisuus on yksi ja jakamaton käsite, eikä sitä ole hyvä kääntää KR 92:n tavoin “usko ja kuuliaisuus“. Tällainen jako peittää pelastavan uskon salaisuuden ja lisää siihen nykyihmisen ajatuksissa kuuliaisuuden vaatimuksen. Pelastus on yksin uskosta, ilman rakkautta, ilman kuuliaisuutta, yksin armosta. Alkukielen “hypakoee pisteoos” viittaa juuri tähän, ei uskoa seuraavaan kuuliaisuuteen. Usko alistuu sen evankeliumin alle, joka lupaa pelastuksen ilman kuuliaisuutta; juuri tämä on “uskon kuuliaisuutta“. Puheemme, sielunhoitomme ja käännöstemme olisi hyvä olla sopusoinnussa tämän paavalilaisen ja uskonpuhdistuksen kirkkaasti tulkitseman pääperiaatteen mukainen."

Juhani Lindgren, lähetysjohtaja



On olemassa edelliselle vastakkaista opetusta, joka merkitsee usein ahdistumista ja joissakin tapauksissa koko uskon elämän hylkäämistä:

"Uuden testamentin yksi keskeisiä periaatteita on uskon kuuliaisuus mikä merkitsee sitä, että usko ilmenee kuuliaisuutena Jumalan tahdolle, joka on ilmoitettu Hänen sanassaan. Jokainen seurakuntayhteisön jäsen on näin kutsuttu ja kasteessaan sitoutunut Jumalan valtakunnan todentamiseen omassa elämässään. Tehtävä on elinikäinen prosessi. Kutsu on samalla haaste jatkuvaan uudistumiseen ja Jumalan tahdon tutkimiseen" (Room. 12:1-2).

Lähde: Jyväskylän helluntaiseurakunta



Oma kommenttini:
Edellisessä aistin evankeliumin "äänen", joka vapauttaa minut omista ponnisteluista jälkimmäisessä lain "äänen", joka vie juuri jatkuvaan itsensä tarkkailuun ja toivottomuuteen. Näissä kahdessa määritelmässä huomio kiinnittyy siihen, kuka on subjekti. Ensimmäisessä subjektina on Jumala, jälkimmäisessä ihminen. Siksi niissä on niin äärettömän suuri ero.

[Veera]

Kyse on pohjimmiltaan varmastikin siitä, saako Jeesus olla kaikessa Herra elämässäni ja riipunko minä itse ristillä kuolleena.

Ristillä riippuva ja kuollut ei päätä enää mistään.

Täsmälleen näin. Silloin kun minä itse olen kuollut, Herra Jeesus on toimija ja tekijä. ”Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus minussa.”

[Paulus]

Silloin kun minä itse olen kuollut, Herra Jeesus on toimija ja tekijä. ”Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus minussa.”

Nyt kun olemme jo näin lähellä yhteisymmärrystä, niin tarkennan vielä kysymyksenasettelua. Miten ihminen (tässä merkityksessä) voi kuolla? Miten se tapahtuu käytännössä?

[Veera]

Keskusteluun liittynee myös ajatus uskonkuuliaisuudesta.

Oma kommenttini:
Edellisessä aistin evankeliumin "äänen", joka vapauttaa minut omista ponnisteluista jälkimmäisessä lain "äänen", joka vie juuri jatkuvaan itsensä tarkkailuun ja toivottomuuteen. Näissä kahdessa määritelmässä huomio kiinnittyy siihen, kuka on subjekti. Ensimmäisessä subjektina on Jumala, jälkimmäisessä ihminen. Siksi niissä on niin äärettömän suuri ero.

Lainaamissasi kahdessa tekstissä ajattelisin olevan kyse kahdesta aivan eri asiasta. Ensimmäisessä puhutaan pelastavasta uskosta ja siitä, ettei sille pidä asettaa mitään ehtoja. Minun on tosin vaikea hahmottaa, mitä opetusta sen on tarkoitettu opponoimaan.

Toisessa puhutaan jo pelastuneen elämästä Jumalan yhteydessä. Siitä, mikä on Jumalan tahto meihin nähden Kristuksessa ja Hänen seuraajinaan. Siinä ei ole nähdäkseni mitään aihetta ymmärtää sitä ohjailuna itsensä tarkkailuun ja toivottomuuteen.

Uskonkuuliaisuus yhdessä tai erikseen kirjoitettuna pohjautuu yksinkertaisesti esim. siihen, mitä Paavali kirjoittaa:

Room. 6
13 Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
15 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,
18 ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!

Juuri tästä ymmärrän olevan kyse tuossa Helluntaiseurakunnan lähteestä otetussa lainauksessa.

[Paulus]

"Uuden testamentin yksi keskeisiä periaatteita on uskon kuuliaisuus mikä merkitsee sitä, että usko ilmenee kuuliaisuutena Jumalan tahdolle, joka on ilmoitettu Hänen sanassaan. Jokainen seurakuntayhteisön jäsen on näin kutsuttu ja kasteessaan sitoutunut Jumalan valtakunnan todentamiseen omassa elämässään. Tehtävä on elinikäinen prosessi. Kutsu on samalla haaste jatkuvaan uudistumiseen ja Jumalan tahdon tutkimiseen" (Room. 12:1-2).

Lähde: Jyväskylän helluntaiseurakunta

Mielestäni seuraava liittyy ainakin "hengeltään" edelliseen opetukseen. Otan muutaman esimerkin Vapaakirkon "virallisesta" opetuksesta (toivoisin, että joku kiistäisi tuon virallisuuden):

"Pelkkä uskominen Jeesuksen olemassaoloon ja sovitustyöhön ei riitä. Raamattu toteaa riivaajienkin siihen uskovan. Kristinusko toteutuu vain Kristusta tosissaan seuraavassa ihmisessä."

"Vaikeaksi Jeesuksen seuraamisen tekee itsensä kieltäminen. Jeesus on Herra. Häntä voi seurata vain itsensä kieltävä ihminen. Mitä itsensä kieltäminen on? Se merkitsee ehdotonta luopumista kaikista oikeuksista omaan itseensä. Jeesuksen seuraaja ei enää tee ratkaisuja yksin eikä itse päätä työstään, omaisuudestaan ja ajastaan. Hän tottelee Jeesusta ja etsii Jumalan tahtoa."

"Jeesuksen seuraaminen on Hänen luomansa elämänmallin noudattamista ja vilpitöntä pyrkimystä Jeesuksen opetusten noudattamiseen. Jeesuksen seuraaja luottaa ja tottelee. Jeesus käskee antaa anteeksi, rakastaa ja palvella. Hänen seuraajansa tekee niin – olosuhteista riippumatta."

"Jeesuksen seuraajan elämä nousee uudelle tasolle, siinä vaikuttaa se voima, jolla tämä maailma luotiin."

Lähde: Seurakunta elää, Päivä 1984 (toimittaneet Kari Kallberg, Jorma Kuusinen, Matti Niemelä)

- - -

Voikohan Kallberg, Kuusinen ja Niemelä tunnustautua edelleen Jeesuksen seuraajiksi? Entä onko täällä ketään tuon määritelmän mukaista Jeesuksen seuraajaa?

[Veera]

Silloin kun minä itse olen kuollut, Herra Jeesus on toimija ja tekijä. ”Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus minussa.”

Nyt kun olemme jo näin lähellä yhteisymmärrystä, niin tarkennan vielä kysymyksenasettelua. Miten ihminen (tässä merkityksessä) voi kuolla? Miten se tapahtuu käytännössä?

Tämä on hyvä kysymys ja asiana tärkeä. Olisi varmasti oman ketjunsa väärti.

Laajassa mielessä ja lyhyesti vastaus on: seuraamalla Jeesusta itsensä kieltämisen ja nisunjyvän kuolemisen tietä. Jeesus teki ristinkuolemallaan kaiken valmiiksi ja lihan ristiinnaulitseminen tulee aivankuin voimaan sillä hetkellä, kun ihminen uudestisyntyy. Jeesuksen seuraamisen tiellä kuoletetaan Hengellä lihan tekoja ja uudistutaan mielen hengeltä. Mutta ne eivät ole ihmistekoja. Laittamassani roomalaiskirjeen 6. luvun katkelmassa on kehotuksia tehdä asioita ja muutenkin uskovia kehotetaan aikamoisen paljon Raamatussa. Mitään niistä ei voi kukaan noudattaa eikä tehdä omasta päätöksestään eikä omatekoisesti, koska Jumalan armo on se, joka kasvattaa, että hylkäämme jumalattomuutta jne.

On pidettävä mielessä, että "me muutumme...niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki." Kaita tie on valkeneva tie. Elämänlaatu paranee kaiken aikaa, mitä enemmän uskova kuolee itselleen ja ymmärtää, ettei ole itsensä oma.

Mutta Jeesuksen seuraaminen yleensä ottaen on niin laaja asia, että menee varmaan tämän ketjun aiheen ulkopuolelle.

[Paulus]

Silloin kun minä itse olen kuollut, Herra Jeesus on toimija ja tekijä. ”Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus minussa.”

Nyt kun olemme jo näin lähellä yhteisymmärrystä, niin tarkennan vielä kysymyksenasettelua. Miten ihminen (tässä merkityksessä) voi kuolla? Miten se tapahtuu käytännössä?

Tämä on hyvä kysymys ja asiana tärkeä. Olisi varmasti oman ketjunsa väärti.

Mielestäni tämä kuoleminen liittyy erittäin hyvin juuri tämän otsikon allle.

Paavali vastaa kysymykseemme jonkin verran vaikeasti ymmärrettävissä Room. 7. ja 8. luvuissa:

Room. 7:5. Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
6. mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

Ja vielä hieman galatalaiskirjettä:
Gal. 2:19. Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.

Laki ei siis kuole eikä muutu. Sensijaan Jumalan lapsi kuolee pois laista eikä laki siten enää herätä synnin himoja. Missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan! Eikö ole ihmeellinen evankeliumi!

Suosittelen lämpimästi jokaista hankkimaan itselleen alussa mainitun C.F.G. Waltherin kirjan: Laki ja evankeliumi. Vaikka kirjassa on 480 sivua, sen hinta on muistini mukaan uutenakin vain n. 20 €.

Tarkistin asian täältä: http://www.luther-kirjat.fi (ilmeisesti käytettyinä 17 ja 18 €). Tiedän ja osittain ymmärränkin Luther-allergiaa ja ehkä juuri siksi kannattaisi kirjaan tutustua.

[Paulus]

Lisään vielä edelliseen liittyen aivan fantastista tekstiä Paavalilta.

2. Kor. 3. luku:
3. Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.
4. Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan;
5. ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta,
6. joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
7. Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista,
8. kuinka paljoa enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa!
9. Sillä jos kadotustuomion virka jo oli kirkkautta, niin on vanhurskauden virka vielä paljoa runsaammassa määrin kirkkautta.
10. Sillä se, millä ennen oli kirkkaus, on tämän rinnalla kirkkautta vailla, tämän ylenpalttisen kirkkauden tähden.
11. Jos sillä, mikä on katoavaista, oli kirkkaus, niin vielä paljoa enemmän on sillä, mikä on pysyväistä, oleva kirkkautta.

Ja vielä Paavalia liittyen kiinteästi tähän aiheeseen:

Room. 8:1. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
2. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.

En muista milloinkaan kuulleeni opetusta Elämän hengen laista, vaikka se on mielestäni koko tämän asian ydin.

[Taisto]

Oma kommenttini:
Edellisessä aistin evankeliumin "äänen", joka vapauttaa minut omista ponnisteluista jälkimmäisessä lain "äänen", joka vie juuri jatkuvaan itsensä tarkkailuun ja toivottomuuteen. Näissä kahdessa määritelmässä huomio kiinnittyy siihen, kuka on subjekti. Ensimmäisessä subjektina on Jumala, jälkimmäisessä ihminen. Siksi niissä on niin äärettömän suuri ero.

Lupasin olla vähän aikaa sivussa tästä keskustelusta - mutta nyt en voi olla kommentoimatta.

Sinä jaat nämä "äänet", tai siis uskovan sydämen tilan tai uskovan valleuksen perustan
tai mikä se pohtimasi asia sitten onkaan. Jaat asiat äärimmäisen tarkasti - miksi? Tämä
jakaminen alkaa mennä jo niin tarkaksi, että minun on hyvin vaikea saavuttaa ymmärrystä
siitä, mistä oikeastaan sinun ajattelussasi on kyse. Oletko luonnetyypiltäsi perfektionisti?

Kysymys: montako uskovaa on sinun jakoperusteittesi mukaan oikealla tiellä? Oletko
sinä ainoa joka elää yksin armosta?

Ensimmäisessä subjektina on Jumala, jälkimmäisessä ihminen. Siksi niissä on niin äärettömän suuri ero.

Jumala on subjekti, ja yhtälailla ihminen on subjekti. "...me (Isä ja Poika) tulemme hänen tykönsä
ja jäämme hänen tykönsä asumaan." Ei ole kysymys siitä että me olisimme tahdottomia
objekteja = robotteja, vaan jostakin aivan muusta. Avainsana lienee rakkaus.

Mielestäni rakkaudessa ei ole kysymys äärettömän suuresta erosta -
vaan siitä ettei eroa ole ollenkaan.

Kirjoitit aiemmin myös siitä, että vanhurskaat eivät ole tietoisia hyvistä teoistaan.
Ehkä ajatuksesi oli se, että jos olemme tietoisia hyvistä teoistamme, niin silloin
ilman muuta on kyse siitä, että yritämme ansaita armoa. Kovin pelkistetty
näkemys...

Kysymys: kun pohdit näitä asioita ja kirjoitat niistä paljonkin tällä
foorumilla, niin teetkö silloin tekoja joista et ole edes tietoinen?