Puimatanner > Laki ja evankeliumi

Jeesuksen Kristuksen ristin voima yli minämme: "minä elän, en enää minä..."

(1/3) > >>

JPK:
(tyhjä)

kirjoittaja on poistunut foorumilta


Ketjun otsikko palautettu - Natanael

evlutkristitty:
Kaikesta omasta tyhjentyminen ja oman ansaitun helvetin tuomionsa allekirjoittaminen, ei ole ylpeälle ihmiselle helppoa.

Mutta ilman tuota nöyrtymistä Pyhän Kaikkivaltiaan Jumalan edessä, (tyhjäksi ja köyhäksi), ei voi käsittää Jumalan armoa. "Tunnustaa syntinsä", on "olla yhtä mieltä Jumalan kanssa". Jokainen maailmaan syntynyt ihminen on ansainnut kadotustuomion. Mutta meille kadotetuille ja tuomituille Kristus antoi elämän syntymällä ihmiseksi (inkarnaatio) hän otti päälleen meidän syntimme ja kärsi ristillä syntimme rangaistuksen, (kuoleman).

Jes. 53:5   mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.

JPK:
Kyllä, juuri näin. Suuri egomme liittyy lain suorittamisessa kuvittelemaan itsestään suuria, vaikka tosiasiassa meidän tulisi nähdä itsemme todellisessa valossa, Jumalan edessä.

Lain vanhurskaus on haiseva rääsy, oksettava vaate - joka tulee heittää pois. Siinä haisee itsekeskeinen ihmisen kunnia ja ylpeys - ja siksi se ei tunne Jumalan armoa Kristuksessa.

Paavali todisti omasta elämästään, että hän kohtasi Jeesuksen rakkaudessa sen, missä hän ei enää elänyt itsensä kautta vaan Kristuksessa uutta elämää: "en enää minä, vaan Kristus minussa".

Minä yrittää aina olla omavanhurskas, kun taas Jumalan armosta elävä ei voi elää kenestäkään muusta kuin Jeesuksesta - ja siinä onkin kaiken avain.

evlutkristitty:
Muistamme Jeesuksen ajan fariseukset, he olivat hyvin tarkkoja lain noudattamisessa, he elivät hurskasta elämää. Aikansa parhaita uskovaisia. He tunsivat hyvin pyhät kirjoitukset. Heidän ongelmansa oli, etteivät he tartvinneet Jeesusta. Jeesus ei tule paikkailemaan kenekään omasta vanhurskaudesta puuttuvaa osaa, hän tahtoo pukea vanhurskaudellaan syntisen kokonaan. Vähempi ei riittäisikään.

Mark. 2:16 Kun fariseusten kirjanoppineet näkivät, että hän söi syntisten ja publikaanien kanssa, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: "Publikaanien ja syntistenkö kanssa hän syö?"
Mark. 2:17 Sen kuullessaan Jeesus sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."

crystalvoice:
Tuo otsikon teksti "minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa" (Gal. 2:20a) on saanut kuitenkin varmaan monet rehelliset kristityt toteamaan, etteivät he koe, että Kristus elää heissä? Eikö olisi suurenmoista, jos voisin todeta uskovana, että itse Jumala elää ja toimii minussa? Silloinhan kaikki olisi kuin itse täydellisyyttä? Ei tarvitsisi joka päivä rukoilla Isä meidän -rukousta, jossa sanotaan: anna meille meidän syntimme anteeksi.

Mitä Kristuksen "minussa eläminen" (Gal. 2:20) ja tekemisen vaikuttaminen (Fil. 2:13) olisi käytännössä? Jos voisi uskovana todeta, että nämä tämmöiset mielenliikkeet ja ajatukset ovat Jumalasta, Jumalan vaikutusta, kun taas toisena hetkenä toisenlaiset mielenliikkeet, tahtomiset ja ajatukset eivät ole itse Jumalasta, itse Kristuksesta, joka ei eläkään ja vaikutakaan koko ajan minussa, kun oma minä ei olekaan kokonaan kuollut, minusta tämä uskonmaailman ulkopuolisena voisi tuntua todella mielenkiintoiselta, jos näin olisi. Jos pystyisi siis uskovana itse erottamaan ja tiedostamaan, että nyt elän Hengessä, Jumalan vaikutusta itsessäni kokevana, mutta toisena hetkenä taas lihassa, syntisen luontoni vaikutusta ja ohjausta itsessäni kokevana.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu