Puimatanner > Yleinen keskustelu

Elämän tarkoitus

(1/9) > >>

Paulus:
Aihetta on sivuttu useammassakin keskustelussa, mutta en löytänyt keskustelua, jossa olisi keskitytty tähän aineeseen.

Tämä kysymys on askarruttanut jo jonkin aikaa ja erityisesti siihen on vaikuttanut tilanne siskoni kohdalla. Sisko on ollut jo toista kuukautta sairaalassa ja hänen aivotoimintansa on hyvin vähäistä. Hän on ollut kymmeniä vuosia paikallisen helluntaiseurakunnan jäsen ja kaikesta päätellen kunnollinen sellainen. On monenlaista osallistumista, on ollut kummilapsia, on rahoitettu Fidaa jne.

Mutta jotain kummallista alkaa löytyä. Omat asiat eivät ole aikoihin olleet hallinnassa, se tulee ilmi monessa kohtaa.

Hieman tämmöistä alkaa löytyä:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005106438.html

ja tällaista:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005105219.html

Ei nuo kuvaukset remonttien suhteen ole osuvat, mutta siskollani oli kummallinen keräilyvietti.

Tuli mieleen se määritelmä, että elämän tarkoitus on tarpeettoman tavaran rajaton haaliminen. Onko tämä kenellekään muulle tuttua?

Paulus:
Tässä on muutaminen tunnettujen henkilöiden melko lohduttomia ajatuksia elämän tarkoituksesta:
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mika-on-elaman-tarkoitus-seitseman-vastausta-kaikkein-suurimpaan-kysymykseen/

Lyhyt, mutta mielenkiintoinen lainaus yhdestä yo. kirjoituksesta:

”Kun en ole pappi, minulla ei voi olla oikeutta määritellä kenenkään elämän tarkoitusta. Se olisi valheellista ja kenties moraalitonta, joka tapauksessa ajanhukkaa.
En halua pohtia omankaan elämäni tarkoitusta kovin syvällisesti, sillä pelkään sekoavani ja tulevani uskoon."
Lauri Maijala, 28, Helsinki. Teatteriohjaaja.

Juu. Voihan se olla aiheellinenkin pelko.

Mice:
Ihmisen näkökulmasta uskoon tuleminen onkin varmasti sekoamista. Hullutustahan se on ihmisen mielestä uskon ydinkin, evankeliumi ja sana rististä.

Tota asiaa olen joskus miettinyt siltä kannalta, että kun itse on aina uskonut (siis niin kauan kuin muistia riittää), niin ei ole kokenut pelkoa sekoamisesta. Oma askel oli se, että alkoi julkisesti tunnustamaan uskoaan ja ruokkimaan sitä sanalla. Ehkä tilanne olisi aivan erilainen, jos ei olisi ollut ns. lapsen uskoa läpi elämän.

Elämän tarkoitus lienee saada syntinsä anteeksi ja päästä osalliseksi Jumalan armosta uskon kautta, mutta mysteeriksi jää silti moni asia elämästä. Juuri vaikka se, että miksi se tuntuu joskus vain jatkuvan, vaikka ihminen olisi enää pelkkä sängyssä makaava kuori. Joku syy sillekin on, vaikka en sitä ymmärräkään.

Paulus:
Liikelaitos Postikin on ottanut kantaa tähän kysymykseen. Alla ilmoitus liki kolmen vuoden takaa:

Taisto:
"Elämän tarkoitus on oppia rakastamaan."

(Tämä oli vastaukseni, kun noin 35 vuotta sitten yksi ystäväni pohti, mikä on elämän tarkoitus.)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu