Olen torstaista asti siirtänyt sitä, että laitan tänne esirukouspyynnön, mutta luettuani Pauluksen pyynnön en enää voinut olla kirjoittamatta. Minäkin yritän muistaa Pauluksen ystävää.
Samalla siis pyydän esirukousta myös nuoren kaverin puolesta, että hän saisi elämästä jotenkin otteen, eikä järkyttävän traumaattinen lapsuus vedä sitä kokonaan alas. Hän ottaa minuun yhteyttä kun kaikki on vaikeimmassa jamassa. Viimeksi tän viikon torstaina.
Hän on koditon. Puolustusvoimiin meno näyttäisi ratkaisulta sen suhteen että olisi oma paikka asua, oppisi jonkin ammatin tai ammattiin valmistavan, saisi ihmisiä ympärilleen ja ehkä alkaisi luottaa itseen enemmän. Sitäkin rukoilen että onko se hänen kohdallaan viisasta vai ei.
Kun olen kirjoittanut siitä että koti on lapselle vaarallisin paikka, ajattelen näitä henkilöitä, joita tunnen hyvin paljon.
Kerron sen verran että vähän raottuu asia.
Oma äiti oli crack kokaiinin orja, prostituoitu, koditon. Kaveri kertoi miten oli äidin kanssa asumassa tyhjässä huoneistossa missä oli vaan patja. Patjalla äiti harjoitti lapsen läsnäollessa ammattiaan, kunnes poliiti tuli ja pidätti sekä äidin että asiakkaan
Lapset vietiin jonnekin "hoitoon`
Hänet adoptoitiin kotiin missä häntä ei laskettu kouluun vaan hän joutui pikkupojasta asti pitäämään huolta perheen isästä joka oli kaulasta asti halvaantunut. Poika joutui kaiken muun lisäksi vaihtamaan ulostepussia mikä oli letkulla kiinni iskän kehossa.
Perheen aikuisikäinen tytär käytti äitinsä tieten lasta seksuaalisesti hyväksi. Äiti nuiji pojan uhmaa alas verbaalisella väkivallalla että ei vaan karkaisi tai jotain.
Vihdoin 15 vuotiaana tää mun kaveri karkasi kotoa lopullisesti ja meni suoraan poliisiasemalle. Se johti siihen, että adoptio mitätöitiin ja lapset menivät sosiaaliviranomaisiile.
Kaiken tuon jälkeen on jotenkin vaikea luottaa ihmisiin tai edes itseensä.