Olen ollut ihmeissäni kokemuksesta mitä olen käynyt läpi reilun kuukauden ajan. Vankilasta irtisanoutuminen, sieltä lähtö ja siirtyminen työpaikkaan mikä oli minulle ennestään tuttu, on ollut todella positiivinen ja jotenkin koen sen ihmeteltävänä. Mielikuva mikä minulle on muodostunut on, että muutin harmaasta todellisuudesta värilliseen todellisuuteen.
Minut toivotettiin tervetulleeksi halauksin, aidon ystävällisesti, ilahtuneina. Ympäristö ja koulun campus on kaunissa luonnossa, missä silmä lepää. Minulla on toimisto vastapäätä työkaveria, joka on ollut minulle "mentorina" lähes siitä asti kun tulin USAhan.
Mielikuva vankilatyöstäni on, kuten sanoin, harmaa muisto. Keneenkään ei voi luottaa, kenenkään hymyyn ei voi luottaa juoruilun takia, JOS joku sattuu hymyilemään. Olin tietoinen, että minulla ei ollut riittävää tietoa olla viikonloppuvuorossa ja jatkuvasti peloitti, että mokaan siellä.
Muutos oli yhtäkkinen ja selvä, positiivinen kokemus. Olen ollut lähinnä yllättynyt ja ihmeissäni, miten nopeasti kaikki muuttui ja uskallan hengittää ja huomaan, että en ollut oikein nauttinut elämästä, vaan olen ollut ikäänkuin luola-asuja.
Ehkä corona pandemian rajoitusten poistuminen vaikutti osaltaan kokemukseen.
Mutta tuli mieleen, että Raamatun mukaan taivaassa uskovalla on paljon parempi olla kuin tässä elämässä, missä on paljon tuskaa, pelkoa, sairautta, epätietoisuutta.
Olen verrannut tätä pientä maallista kokemusta iankaikkisuuteen siirtymiseen.
Jotenkin on helpompi uskoa, että kuoleman kautta Herran luo pääseminen on varmaan myös todella hyvä, ja yllättävä ja iloinen kokemus.
Olen rukoillut, että Herra opettaisi minua luottamaan enemmän iankaikkiseen elämään, koska en ole osannut luottaa siihen yhtään.. Tuntuu, että minua opetettiin tämän kokemuksen kautta.
