Ketjun otsikko on epäilyttävä.
Tai sitten olen ainoa, jolla ei ole tarvetta kuulua ryhmiin.
Jo pikkupojasta alkaen olen vältellyt ryhmiä.
Ryhmätyömetodi, jota alettiin toteuttaa opiskelussakin -70-luvulla,
kun olin lukiossa, inhottaa minua.
Ryhmätyöskentely on jotenkin keksittyä,
näyteltyä kuvitellun pelin pelaamista.
Monenlaisiin ryhmiin olen tietysti joutunut kuulumaan elämäni aikana.
Saavun aina viimeisenä, istun nurkassa ja lähden pois heti,
kun kehtaan.
AA-laisena olen tietenkin ollut paljon ryhmissä.
Koska Jumala kuljetti minut aikanaan niskasta kiinni pitäen ensimmäiseen
AA-ryhmääni (Fleminginkadulla maaliskuussa 2001),
Hän on huolehtinut myös siitä, että ryhmäideasta huolimatta sain AA:ssa takaisin
elämäni.
Hengelliset ryhmät eivät myöskään ole minulle sopivia.
Eniten saan sellaisista kokoontumisista, joihin voi hiipiä yksin, istua jossakin
kuuntelemassa ja poistua kenenkään huomaamatta.
Silloin -jos tilaisuus on sisällöllisesti kunnollinen- koen Herran läsnäolon
ja uskovien yhteyden.
Mutta jos kyseessä on ryhmäkokoontuminen, kärsin.