Kirjoittaja Aihe: Uskoontulo, todistuksia ym.  (Luettu 5828 kertaa)

Poissa Korpima

  • Viestejä: 1159
Vs: Uskoontulo, todistuksia ym.
« Vastaus #15 : 17.05.23 - klo:13:54 »
Korpima, kiitos perusteellisesta kertomuksestasi niistä vaiheista mitä kautta tulit uskoon!   :)

Vähän mietin tuliko liikaakin tekstiä, mutta on siitä itsellekin hyötyä saada kokemuksia ja ajatuksia järjestykseen. Tiivistäähän voisi yrittää myös.

Näin ulkopuolisen silmin asia näytti hyvin loogiselta,  vaikka todella uskon, että kaikkeen läpikäymääsi on sisältynyt paljon sisäistä mullistusta. Jäin miettimään, että oletko tuon kaiken käynyt yksin läpi, vai oletko törmännyt tavalla tai toisella ihmisiin, joiden kautta olet saanut tukea tai ikäänkuin apua kokemuksissasi?

Jumala uskoakseni johdatti heti alkutaipaleella erään veteraaniuskovan eräässä hengellisessä tapahtumassa, jolla oli myös ollut monenlaisia kokemuksia. Ja jota voisi sanoa elävän hengellisyyden, hengen ilmiöiden ja terveen karismaattisuuden tuntijaksi. Näistä keskusteluista oli erityisesti hyötyä.

Lisäksi olen kokenut kaikenlaista johdatusta ja rohkaisua, esimerkiksi toisessa hengellisessä tapahtumassa joku täysin tuntematon vieressäni olija oli saanut viestin Herralta rohkaista minua. Samoin Jumalalla on tiedossa esim. sisäinen taipumukseni jännittää asioita. Jumalalla on valta ja voima puhdistaa meidät pahoista hengistä, jota olen todistanut.

Tämä on hyvin kiitollisuutta ja luottamusta herättävää, kun eräässä mielessä maailma on kuitenkin hengellinen taistelukenttä. Jumala on hyvä ja hänellä on onneksi valta.

Kävin myös terapiassa jonkin aikaa, ja kristityn terapeutin kanssa kävimme jonkin verran kristinuskoon ja hengelliseen elämään liittyviä keskusteluita.

Mielenkiintoista oli kertomasi, että koska jotenkin tiedostit ei niin hyvän henkimaailman olemassaolon, sitä kautta toisaalta hoksasit, että jo on olemassa paha henkimaailma, niin on on oltava myös hyvä henkimaailma.  Tuollaisissa käänteissä ajatuksissasi jotenkin ajattelin, että Jumala oli siinä mukana ja johti sinua hyvyyteensä.

Tosiaan tuo oivallus syntyi monen asian summana, jossa oli mukana kaikenlaisia huomioita (esim. tuo keskustelupalstan oivaltava kommentti erään henkilön hiljalleen muuttumisesta enemmän demonia muistuttavaksi ja yhdellä videolla ikään kuin pahan hengen laskeutuminen esiintyjän kasvojen päälle, josta myös löysin tietoa), asioita oma pään sisällä ja ulkoinen tapahtumakin. Selväksi tuli myös, että henget tietävät asioita ihmisten historiasta ja nykyisyydestä laajemmin kuin materialistisessa maailmankuvassa pidetään mahdollisena. Tämä oli aika hurja oivallus ja kaikki sitten johti maailmankuvan uudelleenarviointiin.

Vaikea sanoa, missä järjestyksessä ja minkälaisen päättelyprosessin tuloksena tarkalleen, siitä on jo aikaa. Kaikenlaisia huomioita ja ajatuksia syntyi, mutta johtopäätös oli selvä: maailma on myös hengellinen paikka. Eivätkä kaikki henget ole hyviä. Mutta Jumalalle kiitos Jeesus ja kristinusko löytyi, vaikka tuossa tilanteessa en tosiaan tiennyt tai ymmärtänyt vielä paljon mitään. Kristinusko ei siis ollut mitenkään hyvin edustettuna päässäni tuolloin. Onneksi hyvältä puolelta löytyi myös elävää hengellistä elämää ja Jumala on ollut hyvin armollinen ja hyvä. Asioiden sisäistämisessä ja muutoksessa saa kyllä kulumaan aikaa, näin ainakin omassa tapauksessani.

Mielenkiintoista lukea myös Paxin, Sandian ja Pauluksen kokemuksista. Monenlaisten vaiheiden jälkeen usko voi syntyä.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6327
Vs: Uskoontulo, todistuksia ym.
« Vastaus #16 : 17.05.23 - klo:13:57 »


Kehitys perusmaterialistista ja ”tieteellisestä maailmankuvasta” kristityksi ja terveeseen yliluonnolliseen maailmankuvaan on nyt kestänyt omalla kohdallani yhdeksisen vuotta, joskin alku oli vauhdikasta, järkyttävää ja pelottavaakin. Hiljalleen hengellisiin asioihin on tietyssä mielessä tottunut, eivätkä ne enää ahdista tai aiheuta jatkuvia suuria paineita samalla tavoin kuin välillä aiemmin. Jeesus Kristus ja evankeliumi on keskeistä, mutta selväksi on myös tullut että uskonto ja teologia on varsin abstraktia ja teknistä ajattelua, joskin se ei onneksi ole kaikissa yksityiskohdissaan kaikkein olennaisinta. Vähemmälläkin teologialla voi pelastua ja uskoa. Jeesus Kristus on jumalallinen persoona, minä olen jonkinlainen ihmispersoona ja muut ihmisetkin ovat persoonia. Voimme olla kommunikaatiosuhteissa ja vuorovaikutussuhteissa toistemme kanssa Jumalan luomistöinä, lapsina ja Pyhä Hengen temppeleinä, vaikka aivojen ja neuronien tuottamat teologiset ja muutkin ajatukset ovat (omassa tapauksessani) välillä mitä sattuu. Usko ja maailmankuva on kuitenkin pysyvämpää laatua kuin satunnaiset aivojen tuotteet ja onneksi omaa itseä voi rajatusti ohjata parempaan suuntaan – tai esimerkiksi rukoilla johdatusta. Ihmisen rajoittuneisuus ja syntisyys tulee esille, kun omia ajatuksiaan tai toimintaansa vertaa täydellisyyteen, mutta onneksi Jumala on armollinen.

Toivon näköala, rakkauden keskeisyys ja ikuinen elämä ovat suuria muutoksia verrattuna aiempaan, kun elämän näki loppuvan fyysiseen kuolemaan, eikä millään ollut niin suurta väliä. Niiden ja monien muidenkin hengellisten asioiden sisäistämisessä on varmasti vielä työtä.

Näkemyksesi teologian ja uskon suhteesta oli mielestäni hyvä. Ajattelen samalla tavalla. Teologia on aina itse asiassa tulkintaa ja siksi niitä on niin paljon erilaisia.

Se, että olet löytänyt kristinuskon toivon, rakkauden ja ikuisen elämän ovat mielestäni osoitus, että Herra on avannut sydäntäsi ottamaan vastaan sen mitä Hän ihmiselle antaa.

Poissa pax

  • Viestejä: 1663
Vs: Uskoontulo, todistuksia ym.
« Vastaus #17 : 17.05.23 - klo:18:07 »
Kuten voidaan lukea ja todeta että varmaan kaikilla vähän erilainen kokemus uskoontulosta, lopputulos sama, Pyhä Henki saa tulla uskovaan asumaan.
Eräs hienoimpia Raamatun kohtia on tämä; Hän asuu korkeudessa ja pyhyydestä ja niitten tykönä joilla nöyrä ja särjetty henki.

Se on surullista että se valtava ilo joka tulee kun saa kokea että KAIKKI minun syntini on anteeksi annettu, pikku hiljaa jotenkin vuosien saatossa himmenee ja ensirakkaus Jeesukseen hiipuu vaikka ei sammukaan.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6327
Vs: Uskoontulo, todistuksia ym.
« Vastaus #18 : 11.07.23 - klo:14:17 »
Mietin, että mihin ketjuun kirjoitan tän, ja päätin, että tähän.

Sunnuntaina pastori puhui hyvin selvästi siitä, että haluisi rohkaista seurakunnan jäseniä enemmän vuorovaikutukseen toistensa kanssa ja rukoilemaan toistensa puolesta jne.
Totesin, että hän puhui aiheesta mitä olen ihmetellyt kaikki vuodet ja vuosikymmenet USAssa asuessani: täällä ei uskovissa seurakunnissakaan ihmiset kokouksien jälkeen edes maintse uskosa toinen toisilleen.
Suomessa aina tuli juttua tuntemattomienkin kanssa.
En tiedä miten Suomessa on nyt, mutta kuten toteamma ainakin täällä foorumille toisilleen ennen vieraat ihmiset juttelevat uskosta.

Olen tottunut, että se on normaalia.
Ehdotin pastorille, että mitä jos tekisi uskoontodistusketjun siten, että olisi lista vapaaehtoisia tai ehkä pyydettyjäkin nimiä ja että yksi seurakunnan jäsen viikossa kertoisi uskostaan, todistaisi.
Ehdotin, että pastori voisi vaikka pyytää lukea todistuksen ennen kun henkilö kertoo sen kokouksessa, jos se olisi hänen mielestään aiheellista.

Hän innostui aiheesta ja pyysi että minä kerron uskoontulostani ensi sunnuntaina.
Ikävä kyllä olen töissä, mutta ehdottomasti on kiva että voi kertoa uskoontulostaan näin lähes 10 vuotta sen jälkeen kun aloin käydä seurakunnassa.

Mutta jos sitä listaa ei ole, niin pelkään, että minun todistukseni jää ainoaksi.

Poissa pax

  • Viestejä: 1663
Vs: Uskoontulo, todistuksia ym.
« Vastaus #19 : 11.07.23 - klo:15:20 »
Joo, tuo onkin tosi tärkeää, minusta nuo henkilökohtaiset todistukset uskosta on ihan parhaita. Mulla on talvella tämmönen puheenvuoro srkssa. Sain hyvää palautetta.

Poissa Korpima

  • Viestejä: 1159
Vs: Uskoontulo, todistuksia ym.
« Vastaus #20 : 12.07.23 - klo:13:28 »
Itse olen muistaakseni livenä kuullut todistuksia selkeästi ainakin yhden kerran (eräänlainen hengellinen kesätapahtuma) ja lisäksi muistaakseni kirkossa osana jotain puhetta.

Ihan vaikuttavia ja hyödyllisiä ovat ne. Voisi kyllä jännittää itseäni, jos pitäisi mennä pitämään puhetta joukon eteen.

Toivottavasti Sandian idea saa tuulta alleen ja muutkin ihmiset innostuvat.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6327
Vs: Uskoontulo, todistuksia ym.
« Vastaus #21 : 12.07.23 - klo:14:13 »
Toinen kiva juttu sattui sitten itse asiassa tuon jatkeena kirkossa. Pastori jostain syystä halusi esitellä minut eräälle nuorehkolle naishenkilölle.  Hän tekee tuota usein, yrittää edesauttaa kontaktien luomisessa. Tällä kertaa se näytti olevan hyvä idea.
Tämä nainen kertoi hieman taustastaan ja tuli esille, että olen vankilassa töissä. Hän sitten mainitsi, että on halunnut jo jonkun aikaa vapaaehtoisena osallistua johonkin vankilan hengelliseen toimintaan.

Sanoin, että en ole varma onko sellaista mahdollisuutta, mutta lupasin ottaa selvää.
Se meni paremmin kuin odotin.
En muistanut koko asiaa ennenkuin satuin näkemään vankilan kappalaisen, evankelisen henkilön. Siellä on myös katolinen ja muslimi 'chaplain".  Käänsin sen kappalaiseksi, en tiedä onko oikein.

Hän kertoi minulle, että juu kyllä siellä on vapaaehtoistoimintaa ja juuri hengellistä sellaista.
Hän kertoi miten siihen voi hakea ja kertoi yhteyshenkilön ja ilahtui tosin paljon tästä.
Hän kertoi että covidin aikoina se ohjelma meni täysin lysyyn, ja kaikkien pitää uudestaa hakea lupaa vapaaehtoiseksi, eli on juuri hyvä aika laittaa hakemus vireille.  :)

Nyt pitää vaan saada yhteys tähän henkilöön ja kertoa hyvä uutinen hänelle.
 

Poissa Korpima

  • Viestejä: 1159
Vs: Uskoontulo, todistuksia ym.
« Vastaus #22 : 01.08.23 - klo:14:39 »
Linkitän tähän suomalaisen sarjakuvataiteilijan Minna Sundbergin uskoontulokertomuksen, joka on esitetty englanniksi  verkkosarjakuvamuodossa. Olen lukenut nyt noin puoleen väliin ja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hyvin piirretyltä. Käydään läpi kaikenlaisia henkilökohtaisia tuntemuksia, ajatuksia ja taustaa. Merkitty 108-sivuiseksi, eli ei ole ihan lyhyt.

Sarjakuva: https://www.hummingfluff.com/testimonycomic/

Tällä hetkellä hän tekee kristillistä sarjakuvaa nimeltä "Journey Upstream" (9 jaksoa julkaistu), täytyy tutustua.
« Viimeksi muokattu: 01.08.23 - klo:15:41 kirjoittanut Korpima »

Poissa HelenaM

  • Viestejä: 643
Vs: Uskoontulo, todistuksia ym.
« Vastaus #23 : 05.12.23 - klo:21:05 »
Tällainen ketju, laitan tähän muiden jatkoksi.

Olin 15 vuotias, kun koin voimakkaan Jumalan kutsun. Lyhyen vastaantaisteluni jälkeen annoin periksi, vastarintani murtui ja tulin Jumalan lapseksi. Hän otti minut vastaan, vaikka olin ihan ulkona siitä, mistä on kysymys. Varsinaista, perinteistä synnintuntoa en kokenut, mutta Jumalan kutsua osasin kyllä vastustaa. Hyvin pian tajusin, että se taho, joka minussa kutsuvana vaikuttaa, on paljon suurempi kuin oma vastarintani.

Jo tuolloin elämän eväät olivat heikot, tätä tosiasiaa ei voi kieltää. Kaikkien näiden vuosikymmenten läpi Jumalan voimallinen armo on kantanut. Vaikka olisikin kovin kliseinen ilmaisu, ilman tätä konkretiaa olisin romahtanut. Nytkin yhä olen tästä täydellisesti riippuvainen.

Selkenee kirkkaammaksi aina vaan, miten suuri on Jumalan armo, ja kaiken kattava.

Poissa pax

  • Viestejä: 1663
Vs: Uskoontulo, todistuksia ym.
« Vastaus #24 : 23.01.24 - klo:19:27 »
Katsoin TV 7:lta henkilökuvaohjelman. Mies siinä kertoi mm uskoontulonsa joka olikinharvinaisen mielenkiintoinen. Uskovan kodin poika omilla teillään ja oli kaverin kanssa virkistysalueilla lomailemassa, paistoivat makkaraa nuotiolla ja siihen tuli pariskunta jossa mies sekaisin viinasta tai huumeista ja näytteli puukkoa, en nyt muista mitä se ukko sanoi mutta jotakin Raamatusta se oli ja se sai tässä nuoressa miehessä aikaan sen että tuli Jumalan koskettamaksi ja itki vuolaasti ja tuli uskoon. Kaikkea voi tapahtua.

Poissa Korpima

  • Viestejä: 1159
Vs: Uskoontulo, todistuksia ym.
« Vastaus #25 : 23.01.24 - klo:20:20 »
Varmasti voi kaikkea tapahtua, Jumalan mahdollisuudet ovat suuret.
« Viimeksi muokattu: 23.01.24 - klo:23:11 kirjoittanut Korpima »

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Uskoontulo, todistuksia ym.
« Vastaus #26 : 10.02.24 - klo:11:07 »
Tulin vuonna 1970 uskoon.  Olin 14-vuotias.  Olin aivan yksin mummolan vintillä
ja luin Urho Muroman kirjaa Oletko pelastettu?
Jumala teki työtään ja tein uskonratkaisun.
Aluksi en puhunut asiasta kellekään muulle kuin sisarelleni, joka
oli n. vuotta aikaisemmin tullut uskoon partion rippikoululeirillä.
Vähitellen avauduin asiasta enemmän.
Mummu tai vanhempani eivät olleet uskossa.
Tosin näin ei pitäisi kenestäkään sanoa, koska vain Jumala tietää.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Uskoontulo, todistuksia ym.
« Vastaus #27 : 10.02.24 - klo:12:14 »
Vuosi -57 oli ratkaiseva minun kohdalllani. Olin silloin 16-vuotias. Usko on kestänyt tähän asti, toki matkalla on ollut monenlaista muutosta ja kokemusta. Täällä olen kertonut uskoontulostani:  http://puimatanner.net/index.php?topic=576.msg30777#msg30777
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Uskoontulo, todistuksia ym.
« Vastaus #28 : 11.02.24 - klo:17:55 »
Olen kokenut viime kuukausina erityistä yhteyttä Jumalaan.
Rukoilen hyvin usein Isä meidän-rukousta, jonka Jeesus opetti.
Sana on tässäkin asiassa alkanut elää entistä vahvemmin.

Lisäksi Herran siunaus on upea rukous.
Ankeinakin aikoina kannattaa jatkaa rukoilua, että Herra valaisee meille kasvonsa
ja kääntää kasvonsa puoleemme.
Joskus tuollainen valmiiksi sanoitettu rukous on puisevaa.
Mutta jostain syystä olen saanut lisää armoa ja Jumala on  valaissut (kirkastanut)
minulle nykyään usein kasvojaan.

Hänen katseensa alla on minullakin oikeus olla vain,
koska olen vanhurskautettu Jeesuksen veren kautta.
Jumala ei katsele saastaista ihmisyyttäni, vaan näkee sen paikalla
 Poikansa verellä valkaistut vaatteet.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6327
Vs: Uskoontulo, todistuksia ym.
« Vastaus #29 : 14.02.24 - klo:15:24 »
Kiitos kertomastasi ja rohkaisusta, Soltero.