Kirjoittaja Aihe: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.  (Luettu 31573 kertaa)

Saldo

  • Vieras
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #60 : 25.03.14 - klo:23:59 »
Helluntaikirkko:

"Pyhän Hengen kaste on uudestisyntymistä seuraava erillinen kokemus, mutta se voi tapahtua myös välittömästi uudestisyntymän yhteydessä. Pyhän Hengen kaste on uudestisyntymässä saadun Hengen toiminnan laajentumista uskovassa."

Paavali:
"…sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi…" (1. Kor. 12:13).

Helluntaikirkon oppi näyttää poikkeavan edellisestä. Opin mukaan voi siis olla kahden tason uskovia, Hengellä kastettuja ja Hengellä kastamattomia.

Ei ole kysymys helluntaiopista.

1. Kor.12:
4, Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama.
6, voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama.
9. toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä.
11, Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.

Jo Pyhän Hengen vuodatus Jerusalemissa helluntaina oli samaa Henkeä, kuin Henki joka ensin oli uudestisynnyttänyt nuo ylisalissa rukoilemassa olleet 120.
Samoin Korneliuksen talossa ensin uudestisyntyneet saivat samassa Hengessä, ilmeisesti minuttien sisällä, Pyhän Hengen kasteen.

Seurakunnassani 2010, joulukuun 27 päivä Fabio otti vastaan pelastuksen ja uudestisyntyi kotonaan kokouksen jälkeen. Sitten uudenvuoden aattona hän täyttyi Pyhällä Hengellä ja puhui uusin kielin, kolme tuntia. Kielistä tuli erillisiä sanoja, jotka hän saman yönä otti selville googlettamalla ja ne olivat arabian kielen yhdellä harvinaisella murteella, että Jumala on suuri ja kaikkivoipa.

Kaikki nämä olivat Saman Hengen vaikutusta. Fabio ei missään mielessä ollut jotain muuta tasoa kuin ne seurakuntamme jäsenet, jotka eivät olleet saanneet "laajennettua" Hengen lahjaa.
« Viimeksi muokattu: 26.03.14 - klo:00:03 kirjoittanut Saldo »

Poissa Mice

  • Viestejä: 1651
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #61 : 26.03.14 - klo:00:16 »
Tulin voimakkaasti Jumalan kutsumaksi 2000-luvun alussa. Siinä vaiheessa mulle oli jo selvää, että vain Jeesus voi pelastaa syntisen ihmisen.

Aloin aktiivisesti käydä hengellisissä tilaisuuksissa ja Jumala käytti minua evankelistana ja sain kutsua muitakin ihmisiä antamaan elämänsä Jeesukselle. Nopeassa tahdissa uskoon tuli myös siskoni ja hänen paras ystävänsä. Samoin tuleva vaimoni tuli uskoon.

Mitään vaikutusta minulla ei ollut niihin uskoontuloihin. Se oli armon vaikutusta, jossa armosta sain olla osallisena.
Ihmiset saivat ihan spontaanisti myös armolahjoja ja Jumala on pitänyt heistä huolen.

Itsekin puhun uusin kielin, mutta en tee siitä numeroa. Suurin asia on se, että ihmisiä tulee uskoon Jeesukseen ja he juurtuvat Kristukseen. Ihan yksi ja sama missä seurakunnassa se tapahtuu.
Ihmisroska

Poissa Mice

  • Viestejä: 1651
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #62 : 26.03.14 - klo:00:16 »
....
Ihmisroska

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #63 : 26.03.14 - klo:17:07 »
Helluntaikirkko:

"Pyhän Hengen kaste on uudestisyntymistä seuraava erillinen kokemus, mutta se voi tapahtua myös välittömästi uudestisyntymän yhteydessä. Pyhän Hengen kaste on uudestisyntymässä saadun Hengen toiminnan laajentumista uskovassa."

Paavali:
"…sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi…" (1. Kor. 12:13).

Helluntaikirkon oppi näyttää poikkeavan edellisestä. Opin mukaan voi siis olla kahden tason uskovia, Hengellä kastettuja ja Hengellä kastamattomia.

Ei ole kysymys helluntaiopista.

1. Kor.12:
4, Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama.
6, voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama.
9. toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä.
11, Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.

Jo Pyhän Hengen vuodatus Jerusalemissa helluntaina oli samaa Henkeä, kuin Henki joka ensin oli uudestisynnyttänyt nuo ylisalissa rukoilemassa olleet 120.
Samoin Korneliuksen talossa ensin uudestisyntyneet saivat samassa Hengessä, ilmeisesti minuttien sisällä, Pyhän Hengen kasteen.

Seurakunnassani 2010, joulukuun 27 päivä Fabio otti vastaan pelastuksen ja uudestisyntyi kotonaan kokouksen jälkeen. Sitten uudenvuoden aattona hän täyttyi Pyhällä Hengellä ja puhui uusin kielin, kolme tuntia. Kielistä tuli erillisiä sanoja, jotka hän saman yönä otti selville googlettamalla ja ne olivat arabian kielen yhdellä harvinaisella murteella, että Jumala on suuri ja kaikkivoipa.

Kaikki nämä olivat Saman Hengen vaikutusta. Fabio ei missään mielessä ollut jotain muuta tasoa kuin ne seurakuntamme jäsenet, jotka eivät olleet saanneet "laajennettua" Hengen lahjaa.

Miksi sanot kielilläpuhumisen armolahjan saamista Pyhällä Hengellä täyttymiseksi? Tarkoittanet, että Fabio sai Pyhän Hengen kasteen uudenvuoden aattona?

Raamattu sanoo näin yksi selitteisesti:

sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi…
1. Kor. 12:13

Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?
1. Kor. 12:30

Saldo

  • Vieras
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #64 : 26.03.14 - klo:19:08 »

[/quote]
Uskon, että ymmärsit, että Fabio koki Pyhän Hengen kasteen, koska oli muutama päivä aikaisemmin uudestisyntynyt. Se oli ensimmäinen kerta hänelle kokea Pyhän Hengen täyteys.

Kielet, muunmuassa, ovat merkki Pyhän Hengen kasteesta.

Kaivat materiaalia kallistumallesi sieltä missä sitä ei ole.

« Viimeksi muokattu: 26.03.14 - klo:19:12 kirjoittanut Saldo »

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #65 : 26.03.14 - klo:19:18 »

Uskon, että ymmärsit, että Fabio koki Pyhän Hengen kasteen, koska oli muutama päivä aikaisemmin uudestisyntynyt. Se oli ensimmäinen kerta hänelle kokea Pyhän Hengen täyteys. Kaivat materiaalia kallistumallesi sieltä missä sitä ei ole.
Raamattu ei puolla tuollaista näkemystä. Helluntailaiset ovat virheellisesti alkaneet kutsua armolahjan saamishetkeä Pyhän Hengen kasteeksi. Topekan oppilasjoukko teki sata vuotta sitten väärän tulkinnan kokemastaan. Raamatun mukaan Pyhän Hengen kaste saadaan uudestisyntymässä. Sen osoittaa niin kirjeet kuin historialliset tapahtumat alkusrk:n aikaan, jos niihin ei lueta sisään niihin kuulumatonta oppia.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #66 : 26.03.14 - klo:19:20 »
Merkki Pyhän Hengen kasteesta on Pyhän Hengen sinetti. Pedolla on oma merkkinsä.

Saldo

  • Vieras
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #67 : 26.03.14 - klo:19:37 »
Jeesus lähetti Opastajan kaikkeen Totuuteen. Ei Topekan "virhe" ole suurempi voima kuin Opastaja, Pyhä Henki.

Tämä sinun edustamasi ajankohtaistettu tieto kasvaa maaperässä, johon Pyhän Hengen "bonus" ei ole langennut.

Jeesus puhalsi heidän päälleen ja sanoi, "ottakaa Pyhä Henki".

Samoille henkilöille hän sanoi, etteivät lähtisi Jerusalmista ennenkuin heidät puetaan Voimalla Korkeudesta.  "… mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen.  Eli ei kauan sen jälkeen kun he saivat ensin Pyhän Hengen sinetin.

Helena

  • Vieras
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #68 : 26.03.14 - klo:19:40 »
Mitä kenenkin mielestä Raamattu opettaa, ja kaikki lukevat samaa Raamattua. Mielestäni vain uudestisyntynyt voi täyttyä Pyhällä Hengellä. En tuijottaisi sanoihin. Helluntaina saatiin Pyhän Hengen kaste, jota samassa yhteydessä kutsutaan myös Pyhällä Hengellä täyttymiseksi. Ja kun korinttolaiskirjeessä mainitaan, että olemme kastetu samassa Hengessä yhdeksi ruumiiksi, se viittaa siihen, että kaikilla uskovilla on Pyhä Henki.

Näin ymmärrän Raamatusta, toinen voi ymmärtää toisin.

Lydia

  • Vieras
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #69 : 26.03.14 - klo:19:54 »
Jeesus lähetti Opastajan kaikkeen Totuuteen. Ei Topekan "virhe" ole suurempi voima kuin Opastaja, Pyhä Henki.

Tämä sinun edustamasi ajankohtaistettu tieto kasvaa maaperässä, johon Pyhän Hengen "bonus" ei ole langennut.

Jeesus puhalsi heidän päälleen ja sanoi, "ottakaa Pyhä Henki".

Samoille henkilöille hän sanoi, etteivät lähtisi Jerusalmista ennenkuin heidät puetaan Voimalla Korkeudesta.  "… mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen.  Eli ei kauan sen jälkeen kun he saivat ensin Pyhän Hengen sinetin.

Tuo on niin selkeä paikka ettei siitä kyllä muuta johtopäätöstä voi tehdä.
Uskoontulossa Pyhä Henki tulee ihmiseen ja sen jälkeen PH:n kaste.

Näin sen minäkin ymmärrän.
« Viimeksi muokattu: 26.03.14 - klo:19:57 kirjoittanut Lydia »

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #70 : 26.03.14 - klo:19:55 »
Jeesus lähetti Opastajan kaikkeen Totuuteen. Ei Topekan "virhe" ole suurempi voima kuin Opastaja, Pyhä Henki.

Tämä sinun edustamasi ajankohtaistettu tieto kasvaa maaperässä, johon Pyhän Hengen "bonus" ei ole langennut.

Jeesus puhalsi heidän päälleen ja sanoi, "ottakaa Pyhä Henki".

Samoille henkilöille hän sanoi, etteivät lähtisi Jerusalmista ennenkuin heidät puetaan Voimalla Korkeudesta.  "… mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen.  Eli ei kauan sen jälkeen kun he saivat ensin Pyhän Hengen sinetin.
Tuo Jeesuksen puhallus oli ennakoivaa. Pyhä Henki lähetettiin vasta helluntaina. Toisin sanottuna opetuslapsista tuli Uuden liiton uskovia vasta helluntaina. Tuossa puhaltamisessa oli vähän sama kuin ehtoollisella: Jeesus jakoi ruumiinsa ja verensä ennen kuolemaansa. Opetuslapset olivat ihan pihalla siitä mitä tapahtuu - sen todistavat apostolien tekojen ensimmäisen luvun ensimmäiset jakeet. Vasta helluntaina opetuslapset saivat Pyhän Hengen sydämeensä ja oivalsivat, ettei Jeesus tullut rakentamaan maanpäällistä valtakuntaa.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #71 : 26.03.14 - klo:19:58 »
Mitä kenenkin mielestä Raamattu opettaa, ja kaikki lukevat samaa Raamattua. Mielestäni vain uudestisyntynyt voi täyttyä Pyhällä Hengellä. En tuijottaisi sanoihin. Helluntaina saatiin Pyhän Hengen kaste, jota samassa yhteydessä kutsutaan myös Pyhällä Hengellä täyttymiseksi. Ja kun korinttolaiskirjeessä mainitaan, että olemme kastetu samassa Hengessä yhdeksi ruumiiksi, se viittaa siihen, että kaikilla uskovilla on Pyhä Henki.

Näin ymmärrän Raamatusta, toinen voi ymmärtää toisin.
Tietenkin vain uudestisyntyvä kastetaan Pyhällä Hengellä. Ei aiemmin. Miksi korintolaiskirjettä ei voisi lukea niin kuin siihen on kirjoitettu?

Lydia

  • Vieras
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #72 : 26.03.14 - klo:20:01 »
Minullekkaan sanamuodot eivät ole tärkeitä, pääasia että ihminen uudestisyntyy ja saa voiman olla Jumalan lapsi. Ei ole ihmisen varassa Voiman saaminen.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #73 : 26.03.14 - klo:20:04 »
Miten pelastamisessa tapahtuu?
Lainaus käyttäjältä: Tiit.3:
Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
Mitä niille tapahtui, joille vuodatettiin Pyhä Henki? He vanhurskautuivat..

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Pohdintaa helluntaiseurakunnan uskon pääkohdasta 1.
« Vastaus #74 : 26.03.14 - klo:20:18 »
Miten Kornelius sai Pyhän Hengen kasteen?
Lainaus käyttäjältä: Ap.t.
ja hän kertoi meille, kuinka hän oli nähnyt enkelin seisovan hänen huoneessaan ja sanovan: 'Lähetä Joppeen noutamaan Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan;14 hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi'.15 Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme.16 Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä'.17 Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?"
Kornelius siis kuuli Pietarilta niitä sanoja, joiden kautta hän pelastui eli evankeliumia. Ja mitä tapahtui Pietarin niitä puhuessa? Kornelius sai Pyhän Hengen kasteen uskoessaan.