Voisi ajatella niinkin, että armossa jokainen meistä on samanlainen; tarvitseva ja ravittu. Jumalan valtakunta on täynnä paradokseja. Se on minulle ollut aika suuri löytö.
Minulle erityisesti suurta on se, että juuri evankeliumin ytimen löytäminen yhdistää niin erilaiset ihmiset keskenään.
Tuo on totta. Lisäksi nämä niin erilaiset ihmiset ovat niin yksimielisiä! Tai ainakin Raamatun mukaan meillä tulisi olla yksi mieli, ilman riitaisuuksia. Ja kyllähän tämä varsin hyvin seurakunnissa toteutuu.
Tarkoitin tuolla evankeliumin
ytimen löytämisellä sitä, että pelastus on
yksin uskosta
yksin armosta ja
yksin Kristuksen tähden. Vasta se synnyttää yhteyden, mikä yksittäisen seurakunnan sisälläkin jää usein toteutumatta. On niin paljon vaatimuksia jolloin
tuo yksin -sana menettää merkityksensä.
Itsellä on tuntumaa asiaan vasta n. 40 vuoden ajalta, joten se on ehkä liian lyhyt aika. Mutta kokemukseni on se, että yhteys ei kestä sitä, että asioita arvioidaan ja tutkitaan ja että niistä puhutaan. Voi olla niin, että sadan hengen seurakunnassa vain pari kolme on oikeilla jäljillä ja muut eksyksissä. Vrt. Sardeen seurakuntaan, joka muistuttaa aika monia seurakuntia tässä ajassa. Helposti niiitä harvoja pidetään häkäkivinä, joista mieluusti haluttaisiin eroon.
Näennäinen yhteys on kokonaan toinen juttu, siinä muutamat määräävät linjan, miten
meillä uskotaan ja muiden on oltava hiljaa siinäkin tapauksessa, että seurakunta (ja kokonainen kirkkokunta) on jo syvällä harhojen suossa.