Alistua Jumalan vanhurskauden alle

[Mice]

Uskon syntyminen on ja pysyy ihmiselle mysteerinä. Ei sitä ihminen pysty auki selittämään, eikä tekemään siitä kaavaa.

Ihmiselle on vaikea tunnustaa, ettei hän tiedä jotain ja jokin asia jää selittämättömäksi. Selittämistä riittää, mutta ihmisten kokemusmaailma ei aina tue niitä varmoja selityksiä.

Jumala pelastaa kenet pelastaa.

[Paulus]

Jumala pelastaa kenet pelastaa.

Jumala ei pelasta kaikkia, mutta pelastaa ne, jotka huutavat asuksi Herran nimeä (Room. 10:12,13). Ymmärrän niin että tätä tarkoittaa predestinaatio eli ennaltamäärääminen. Ei suinkaan niin, että toiset olisi ilman muuta predestinoitu kadotukseen. Jokaisella on mahdollisuus pelastukseen sillä Jumala ei tahdo, että kukaan hukkuu (2. Piet. 3:9).

Pelastuksessa ei ole kysymys mistään arpajaisista, joissa toiset ovat onnekkaampia kuin toiset. Tai jos onkin, niin kaikkien nimellä on jo olemassa voittoarpa. Evankeliumi on tämän ilouutisen julistamista, silti  monet hylkäävät pelastuksen.

[Mice]

En minäkään usko Jumalan arpovan. Luotan Hänen viisautensa riittävän siihen, mitä en itse osaa selittää.
Ja koska olen epäileväinen ihminen, niin en taida luottaa muidenkaan selityksiin ihan täysin.


Lisäys: tulkoon se kuitenkin vielä sanottua, että useimmiten luen mielelläni ihmisten käsityksiä uskosta ja sen syntymisestä. Jos ei naulaa näkemystään lopulliseksi, niin jotain saattaa oppiakin toisten löydöksistä.

[kalamos]

Ihmisen osuus on vastaanottaa ilmainen pelastus. Vastaanottaminen voi tapahtua kuitenkin monella eri tavalla ja siitä voi jopa kieltäytyä.

Kyllä. Pelastus on Raamatun mukaan lahja.
Lahja on aina ilmainen lahjan saajalle.
Mutta lahjaa ei ole pakko ottaa vastaan.

Jumalan lahjavanhurskaus on tarjolla,
mutta sen vastaanottaminen edellyttää omasta luopumista.

Jos omat vaatteet ovat kovin hohdokkaat,
voi olla vaikea riisua niitä,
ja ottaa vastaan hääisännän tarjoamaa häävaatetta.

[hanski]

. Ihmistahdon ilmaus ei (välttämättä) ole uskon ilmaus. Silti tykkään sanoa, että ihminen, joka hapuilee Jumalan puoleen on matkalla pelastukseen (eli voisi sanoa; kun tuhlaajapoika nousi vieraalla maalla ja lähti kotia kohti ei vielä ollut pelastunut mutta hän oli matkalla pelastukseen).

Entä jos verrataan tapahtumaa syntymään, niin kuin Raamattukin puhuu uudestisyntymisestä? Lapsi, joka on vielä kohdussa, ei ole vielä syntynyt tähän maailmaan, mutta Jumala näkee meidät jo idullamme. Perinteisesti kristilliseen ihmiskäsitykseen on kuulunut sikiön näkeminen ihmisenä ja sikiön oikeuksien puolustaminen. Pitäisikö meidän puolustaa myös vielä "kohdussa" olevan Jumalan lapsen oikeutta pelastukseen, vaikka varsinainen syntymä olisikin vielä edessäpäin?

[Pökkelö]

Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

Uskon syntyminen on todellakin mysteeri.
Tulinko uskoon, kun polvistuin ja luin syntisen rukouksen ?
Sen jälkeen alkoi puolitoista vuotta kestänyt "kapina" Jumalaa kohtaan. Helvetillinen taistelu.
Lehtisen Kalevin opetus Jumalasta, joka vanhurskauttaa jumalattoman. Kaikki on ilmaista lahjaa, ja Raamattuhan puhui aivan toista.
Lain miekka viilsi lujaa sydämeen aloittaessani tutustumaan Jumalan Sanaan.
Eihän Jumala vanhurskautakaan syntistä, vaan asettaa isot ehdot seuraajalleen.

Kapina taistelun jälkeen aloin uskollisesti yrittää  täyttää Jumalan Sanan vaatimusta ihmiselle, joka tahtoo lähteä Jeesusta seuraamaan.
Yritin täyttää Jumalan ehtoja. Ja epäonnistuin pahasti parannuksen teossani kerta toisensa jälkeen.
Tätä helvettiä kesti noin 10 vuotta, sillä yritys oli kova.
Lopen uupuneena löysin Jumalan armon Jeesuksessa Kristuksessa.

Jos jossain, niin tuon armon löytämisessä koen uudestisyntyneeni.
Rauha tuli sydämeen, vaikka näen itseni yhä syvemmin syntisenä. Ei ole mitään puolusteltavaa tai kerskattavaa Pyhän Jumalan edessä.

Mikä tässä oli ihmisen suoritusta ? Vain vastaan rimpuilua koko elämäni, ja lopulta lopen uupuneena; jättäytyminen Jumalan armoon.
Kaiken työn teki Jumala.
Hän oli valmistanut sovituksen jo ennen maailaman luomista pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.
Pyhän Henegen kautta Hän veti minua puoleensa.
Lain Sanalla näytti synnin todellisuuden sydämelleni. Ja kirkasti Jeesuksen Kristuksen sovitus työn uupuneelle rimpuilijalle.

[JPK]

Eikö uskossa Jumalan evankeliumiin tarttuminen ole juuri uskossa olemista? Uudesti syntyminen joissain kristillisissä piireissä täytyy olla jonkinlainen kokemus tai radikaali elämänmuutos, että on hyväksytysti uskossa. Kaikilla ei ole niin radikaalia elämänmuutosta, vaan he löytävät Jumalan evankeliumista Jumalan rakkauden ja syntiensä sovittajan, Jeesuksen, ja näin ovat tulleet uskoon.

Hedelmä sitten todistaa ajan kanssa, että tämä ihminen on pelastunut, ja Jumala tekee työtä hänessä. Kyllä elämänmuutos sieltä sitten nousee, kun Jumala saa tehdä työtä ihmisen sydämessä.

On mielestäni vaarallista perustaa uskonsa esimerkiksi omiin kokemuksiin, tai jopa elämänmuutokseen. Perusta ei ainakaan itselläni voi koskaan olla mitkään kokemukset tai itsestäni todistaminen, vaan Kristus itse. Pelastus täten on aina itseni ulkopuolella, Kristuksessa - vaikka Hän onkin sydämessäni.

[Paulus]

Kaikilla ei ole niin radikaalia elämänmuutosta, vaan he löytävät Jumalan evankeliumista Jumalan rakkauden ja syntiensä sovittajan, Jeesuksen, ja näin ovat tulleet uskoon.

Jotkut ovat sitä mieltä, että uskoontuloon kuuluu synnintunto. No, minulla ei ollut. Myöhemmin sitä on tullut ihan riittämiin. Jotkut ovat loukkaantuneet siitä kun olen sanonut tehneeni synnit pääosin uskossa ollessani.

[Mice]

Rehellisyyteen loukkaantuminen kertoo mielestäni enemmän loukkaantujasta ja hänen epämääräisen ihmismäisestä syntikäsityksestään.

[Jopo]

Kyllähän Jeesus ja Johannes Kastaja ja muut julistivat:
Kääntykää (tehkää parannus), antakaa sovittaa itsenne jne.

Tämä on meidän osuutemme.
Jumala ei tee sitä meidän puolestamme.

Mutta Hän kyllä vetää meitä Poikansa tykö.
Ja meidän osuutemme on lakata vastustamasta - antautua
Hänen Rakkaudelleen eli Jeesukselle Kristukselle.

Ei ole kovin harvinaista, että ihmisen osuutta perustellaan Raamatusta otetuilla käskymuodoilla. Että kun kerran ihmistä kehoitetaan tekemään jotakin, niin se on sitten ihmisen osuus. Tai 'täytyyhän ihmisen siihen kyetä, koska sitä vaaditaan'. Kai se muuten olisi epäreilua? Järkiparkamme.

Kun Jeesus sanoo esim. "olkaa täydelliset", tarkoittaisiko se, että se on meidän osuutemme?

Jumalan sana ei ole vain informaatiota, johon ihmisen vastaa "tahdonratkaisullaan". Vaan Jumalan sana, kehoitukset ja lupaukset, vaikuttavat sydämeen. Syntyy synnin tunto, pelastuksen tarve, usko. Uskosta seuraa sitten kaikki. Vaikea on ajatella kääntymystä ilman uskoa.

Kyllä se Oloneuvoksen mainitsema termi "oma puumerkki" edelleen on ajankohtainen ja voimissaan kun ihmisen osuutta mietitään. Vaikea siitä on kokonaan irrottautua.

[Jopo]

Minulle on jotenkin vaikea ajatus tahdonratkaisusta hypppynä "tuntemattomaan". Mihin sillon ajatellaan oltavan matkalla?

Vaikka en tahdo, eikä minulla ole oikeutta vähätellä kenenkään kokemusta. Monenlaista tahdon liikettä siinä voi tapahtua. Uskon kuitenkin kaiken Jumalan puoleen kääntymisen olevan seurausta siitä, että Jumala vetää ihmistä puoleensa. Ja kokemuksemme siinä sitten vaihtelevat. Erilaiset taustamme vaikuttavat myös kokemuksiimme ja etenkin niiden tulkintoihin.

Olen samaa mieltä Micen ja muidenkin asiaan viitanneiden kanssa, ettei uskon syntymistä voida järjelle kovin tarkaan selittää.

"Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

Ihminen voi syntyä normaalisti sairaalassa, saunassa, keskosena tai keisarinleikkausella. Olla happikaapissa heti syntymän jälkeen jne. Kukaan meistä ei tiedä kuin vasta jälkikäteen miten on synnytty tähän maailmaan. Mutta siitä ainakin tiedämme, että jotenkin se on tapahtunut, koska kerran nyt elämme.

[Jopo]

Eikö uskossa Jumalan evankeliumiin tarttuminen ole juuri uskossa olemista? Uudesti syntyminen joissain kristillisissä piireissä täytyy olla jonkinlainen kokemus tai radikaali elämänmuutos, että on hyväksytysti uskossa. Kaikilla ei ole niin radikaalia elämänmuutosta, vaan he löytävät Jumalan evankeliumista Jumalan rakkauden ja syntiensä sovittajan, Jeesuksen, ja näin ovat tulleet uskoon.

Hedelmä sitten todistaa ajan kanssa, että tämä ihminen on pelastunut, ja Jumala tekee työtä hänessä. Kyllä elämänmuutos sieltä sitten nousee, kun Jumala saa tehdä työtä ihmisen sydämessä.

On mielestäni vaarallista perustaa uskonsa esimerkiksi omiin kokemuksiin, tai jopa elämänmuutokseen. Perusta ei ainakaan itselläni voi koskaan olla mitkään kokemukset tai itsestäni todistaminen, vaan Kristus itse. Pelastus täten on aina itseni ulkopuolella, Kristuksessa - vaikka Hän onkin sydämessäni.

Myötäilen pitkälti noita ajatuskulkuja.

[kalamos]

Eikö uskossa Jumalan evankeliumiin tarttuminen ole juuri uskossa olemista? Uudesti syntyminen joissain kristillisissä piireissä täytyy olla jonkinlainen kokemus tai radikaali elämänmuutos, että on hyväksytysti uskossa. Kaikilla ei ole niin radikaalia elämänmuutosta, vaan he löytävät Jumalan evankeliumista Jumalan rakkauden ja syntiensä sovittajan, Jeesuksen, ja näin ovat tulleet uskoon.

Hedelmä sitten todistaa ajan kanssa, että tämä ihminen on pelastunut, ja Jumala tekee työtä hänessä. Kyllä elämänmuutos sieltä sitten nousee, kun Jumala saa tehdä työtä ihmisen sydämessä.

On mielestäni vaarallista perustaa uskonsa esimerkiksi omiin kokemuksiin, tai jopa elämänmuutokseen. Perusta ei ainakaan itselläni voi koskaan olla mitkään kokemukset tai itsestäni todistaminen, vaan Kristus itse. Pelastus täten on aina itseni ulkopuolella, Kristuksessa - vaikka Hän onkin sydämessäni.

Siis Raamatun mukaan usko on lahja.
Me emme rupea uskomaan, vaan saamme uskon lahjaksi.
Samoin Raamattu tekee täysin selväksi sen, että Pelastus on lahja.

Mutta lahja on otettava vastaan.
Sikiössä olevan vauvan ei tarvitse tehdä mitään syntyäkseen.

Mutta kun me olemme kuolleet tekemiimme synteihin,
meidän täytyy syntyä uudesti ei enää lihasta ja verestä ja miehen tahdosta,
vaan Jumalasta, Ylhäältä Hengestä.

Miten tämä voi tapahtua. Jeesuksen vastaus oli
kertomus VT:n puolelta.

Hän, joka oli synnitön (vaski)
mutta meidän tähtemme tehtiin synniksi (käärme)
ripustettiin puuhun.

Jokainen käärmeen pureman saanut synnin myrkkyyn kuolemassa oleva,
joka nosti katseensa tuohon puuhun ripustettuun sai uuden elämän.

Ne, jotka eivät nostaneet katsettaan siihen, vaikka tuo vaskikäärme
tuotiin heidä silmiensä eteen,
eivät saaneet uutta elämää vaan kuolivat heissä olevaan myrkkyyn.

Siis meidän on tuo ratkaisu tehtävä.
Käännämmekö katseemme Häneen vai emme.

[Pökkelö]

Samoin Jopo.

Yhtä kaikki. Jumala vetää meitä puoleensa, ja milloin se syntymä tapahtuu, sitä on vaikea sanoa ? Mielellämme me mestaroimme näitä asioita.
Varsinkin toisten kohdalla. Laitamme ehtoja asioille oman järkemme mukaan.

Vanhat Jumalan kouluja käyneet , jo kauan sitten ennen meitä eläneet  hengelliset isät kirjoittivat kokemuksistaan saman suuuntaisesti kuin oma kokemukseni.
Ihminen herää, kun Jumalan Sana satuttaa. Ja vasta kivuliaan prosessin jälkeen hän löytää armon ja uskon syntisen Vapahtajaan.

Paavo Ruotsalainen oppi lukemaan jo 8 vuotiaana. Raamattu oli hänen aapisensa.
Hän eli Jumalan pelossa saamatta rauhaa sydämeensä. Raamattu ja uskon asiat olivat tuttuja. Ne eivät vain auenneet antaakseen lujan kallio pohjan jolla levätä.
Paavo lähti nuorena miehenä pitkälle vaellukselle Seppä Högmanin luo.

Ensi töikseen Seppä kysyi nääntyneen sielun nähdessään; "Montako puun oksaa katselit matkalla ?"
"Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki. Jeesuksen  Kristuksen sisällinen tuntemus."
Tässä oli Sepän diagnoosi Paavolle.
Saatuaan Sepältä lahjaksi Wilkoxin "Kalliin hunajan pisaran" aukesi Paavolle tie Kristuksen luo.

Älköön yllä kirjoittamaani kuitenkaan pidettäkö oikeana mallina Jumalan lapseksi syntymiselle.
Kuten Jopo mainitsikin luonnollisen syntymänkin osalta; syntymä voi tapahtua monin eri tavoin.
Jumala luo monin tavoin uutta, ja meillä ei ole lupa sanoa, jonkun tietyn kaavan olevan se ainoa ja oikea.

Osmo Tiililä. Tuo profetaallinen hahmo Suomen kirkko historiassa.
Hän ei voi sanoa koska tuli uskoon.
Niin pienestä kun hän muistaa; hän on uskonut Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen.
Itselläkin oli lapsen usko. Esikoulussa ja alaluokilla oli selkeä evankeliumin opetus.
Imin sen silloin kuin pesusieni. Nuorena miehenä sitten polvistuin syntisen rukoukseen ja yli kymmenen vuotta myöhemmin löysin Evankeliumin totuuden lain alaisuuden jälkeen.
Jumalan Pyhä Henki on tehnyt sydämessäni työtä koko elämäni. Muokaten sydämen peltoa, jossa Hyvä Siemen voi itää.
Kaikki kunnia kuuluu Jumalalle, joka on jaksanut ylpeää ihmissydäntä hoitaa.

Paljon on kiviä, kantoja, käärmeen pesiä pitänyt poistaa .Kyntää syvältä. Muokata ja kastella.
Ja ainakin omin silmin, paljon on työtä vielä tehtävä.
Syntiä näen, hedelmää en.
Onneksi työ on Jumalan, joka vie aloittamansa työn hyvään päätökseen huonosta maaperästä huolimatta.
Kiitos kuuluu yksin Hänelle.

[Paulus]

Minulle on jotenkin vaikea ajatus tahdonratkaisusta hypppynä "tuntemattomaan". Mihin sillon ajatellaan oltavan matkalla?

Ei ole tarkoitus, että minun kokemukseni sopisi jollekin muulle. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että "tahdonratkaisuni" ei vielä ollut uskoontuleminen tai uudestisyntyminen. Se tapahtui vähän myöhemmin. Olen täällä kertonut naisesta, jolla meni 2,5 vuotta ratkaisusta uskoontuloon. Ihminen voi suullaan sanoa "tahdon", vaikka hänessä on vielä paljon sellaista, joka ei tahdo. Taitaa muuten olla loppuun asti.

Sanoessani "tahdon" en osannut edes ajatella teolgisia kiemuroita tai mahdollista tulevaisuutta uskovana. Siinä mielessä se merkitsi minulle hyppyä tutemattomaan. Ja tähän saumaan iski sielunvihollinen ja siitä alkoi kamppailu minusta. Jos tämä vaihe olisi kestänyt pitkään, olisi mieleni ehkä järkkynyt, niin vakavasta asiasta oli kysymys. Joillekin on ehkä käynyt niin ja siitä on saatu aihetta puheisiin, että "uskonto" tekee hulluksi.

Jännä juttu sinänsä, että baptistinen kastenäkemys perustuu juuri tuohon tahdon ratkaisuun, vaikka siinä ei aina vielä ole kysymys uudestisyntymisestä.