Kirjoittaja Aihe: Uskoon ilman kastetta  (Luettu 91020 kertaa)

Poissa Jopo

  • Viestejä: 379
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #705 : 23.09.18 - klo:15:10 »
Raamatussa on sadoittain lupauksia eikä niissä puhuta kasteesta yhtään mitään.
On hyvä periaate selittää Raamattua Raamatulla. Se ei saa tarkoittaa sitä, että Raamattua aletaan kumota Raamatulla.

Miten meidän kävisi, jos alettaisiin asioita enemmäkin perustella tuolla tavoin?

Raamatussa on paljon lupauksia, joissa ei puhuta Rististä mitään. Siellä puhutaan pelastuksesta joissa ei samalla puhuta Pyhästä Hengestä. Ei aina edes uskosta, eikä armosta. Olisiko meidän siis lupa ajatella, että ilman näitäkin voitaisiin hyvin olla? Etteivät ne nyt niin tärkeitä tai välttämättömiä olekaan?

Raamattu kertoo selvästi, että Jeesuksen nimeen kastettiin juutalaisia, samarialaisia ja pakanoita. Jos muuta väitetään, ne on Raamatulle vierasta 'vaihtoehtoista faktaa'.

Paavali ensisijainen tehtävä oli julistaa evankeliumia, ei kastaa. Kuitenkin hän oli itse ottanut kehoituksesta kasteen. Ja kastoi tarvittaessa itsekin mm. korintton seurakunnan Stefanaan perhekunnan. Johdatti  Pyhästä Hengestä osattomia ottamaan kasteen Jeesuksen nimeen.

Pietari painotti kääntymyksen ja kasteen ottamisen yhteyteen liittyvän lupauksen koskevan kaikkia "Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu".
« Viimeksi muokattu: 24.09.18 - klo:07:47 kirjoittanut Jopo »
"Ääretön meri armoa on Kristuksessa, en luule voivani koskaan käsittää sitä. On myös ääretön määrä syntiä sydämessäni. En usko koskaan täydellisesti voivani käsittää sitä"(Antti Achrenius)

Poissa evlutkristitty

  • Viestejä: 553
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #706 : 23.09.18 - klo:16:05 »
Aamen Jopo.  :)

Poissa Jopo

  • Viestejä: 379
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #707 : 24.09.18 - klo:07:46 »
Jatkan vielä aihetta hieman.

Varsinkin kasteesta puhuttaessa sorrutaan usein kumoamaan Raamatun selviä sanoja Raamatulla. Esimerkkejä löytyy lukuisia. Toki vaara koskee meitä jokaista. Ymmärryksemme ja tietomme on vajavaista.

Muutama esimerkki lukuisista esitetyistä selityksistä, joissa kasteen merkitys käytännössä muutetaan, turhenetaan, jopa mitätöidään - toisilla Raamatun kohdilla ja siitä tehdyillä päätelmillä.

1)  "Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.' "Apt.22

Selityksiä: Kasteessa ei pestä syntejä pois, koska Raamattu sanoo, että Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä. Kirjoittiko siis Paavalin lähetysmatkoillakin mukana ollut Luukas tuossa väärin?

Kaikki tiedämme, että syntien anteeksiantamus perustuu Jeesuksen ristintyöhön, Hänen vereensä. Jeesuksen veri puhdistaa synnistä. Mutta saameko turhentaa tuon Raamatun selvän sanan sillä perusteella? Eikö pikemminin pitäisi koettaa ymmärtää, mikä kasteen osuus tuossa on, eikä mitätöidä sitä?

2) "Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena".

Selityksiä: Jeesus pelastaa, ei kaste. Pelastumme uskon kautta, emme siis kasteen kautta. Nooa perhekuntinen pelastui arkissa. Arkki pelasti, ei vesi.  Arkki kuvaa Jeesusta.

Kaikki tiedämme, että vain Jeesus pelastaa. Että Nooan perhekunta pelastui arkissa. Kirjoittiko Pietari siis väärin, puhuessaan vedestä/kasteesta eikä arkista? Mekö tulkitsisimme VT:n vertauskuvia paremmin kuin Pietari? Saammeko huolettaa kumota tuon Pietarin sanan kasteen liittymisestä pelastukseen?

3) "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan"

Selityksiä: Pyhä Henki saadaan uskon kautta, ei kasteen kautta. Korneliuksenkin kotona Pyhä Henki tuli ennen kastetta. UT:ssa kastettiin vain uskovia - siis pelastettuja. Ristin ryövärikin pelastui ilman kastetta.

Kaikki tiedämme millaisessa tilanteessa UT:ssa kastettiin. Ristin ryövärin pelastumisen tunnemme. Jälleen  kysyttävä: Kirjoittiko Pietari siis tuossakin kohtaa väärin? Jos Jeesus ei asettanut kastetta lainkaan, millä oikeudella Pyhän Hengen voimassa puhunut Pietari olisi tuollaisen asian keksinyt?

Olivatko piston sydämeensä saaneet hädässä kyselevät tosiaan saaneet Pyhän Hengen ennen kasteen ottamista tuossa kohtaa? Toki Jumala on vapaa tekemään poikkeuksen kuten Korneliuksen kodissa. Siksikään emme ole oikeutetuja tuomitsemaan yhtäkään ihmistä. Jumala voi armahtaa miten tahtoo ja kenet tahtoo. Mutta mikä on se tavanomainen järjestys kasteen ja Pyhän Hengen saamisen välillä UT:ssa - sen voimme jokainen sieltä lukea.

"Ääretön meri armoa on Kristuksessa, en luule voivani koskaan käsittää sitä. On myös ääretön määrä syntiä sydämessäni. En usko koskaan täydellisesti voivani käsittää sitä"(Antti Achrenius)

Poissa evlutkristitty

  • Viestejä: 553
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #708 : 25.09.18 - klo:14:45 »
Niinnpä Jopo. Kastetilaisuus on vanhan ihmisen hautajaistilaisuus, jossa vanha ihminen tapetaan Kristuksen kanssa ristillä, ja tilalle nousee uusi HENGESTÄ syntynyt ihminen Kristuksessa Jeesuksessa elävä!

*) Kaste on näet Jeesus Kristus itse, samoin kun HPE on Jeesus Kristus itse.

Kasteessa ei siis kasteta veteen, vaan Jeesuksen Kristuksen kärsimisen, kuoleman ja kuolleista ylösnousemisen osallisuuteen, - YHDESSÄ Kristuksen kanssa.

*************************************************************

Room. 6:1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?

Room. 6:2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
______

Room. 6:3 Vai ettekö tiedä, ...
1.) ... että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

Room. 6:4 Niin olemme siis ...
2.) ... yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan,
3.) ... että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

Room. 6:5 Sillä ...
4.) ... jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa,
5.) ... niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,

Room. 6:6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
Room. 6:7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.

Room. 6:8 Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,
Room. 6:9 tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse.
Room. 6:10 Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.

**) Room. 6:11 Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
____________

Room. 6:12 Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,
Room. 6:13 Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.

***) Room. 6:14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, ...
6.) ...koska ette ole lain alla, vaan armon alla.

Poissa evlutkristitty

  • Viestejä: 553
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #709 : 25.09.18 - klo:15:03 »
Mitä kaikkea tuo "synnin vallitseminen" sitten itse kunkin elämässä onkin?

Ihmisen pyrkimys itse itsensä vanhurskauttamiseen, eli omavanhurskaus, se on kaikkien syntien äiti. Mutta näyttäytyy  hengellisesti sokealle suurena pyhyytenä. Maailmakin arvostaa sellaisia henkilöitä, jotka ovat hyvin onnistuneita omavanhurskaudessaan.  Ihmissilmin monet heistä ovat virheettömiä "laissa laittamattomia". Paholainen on vaarallisin  valkeuden kaapuun puettuna.

Toisilla synnin vallitseminen on pelkojen syyllisyyden ja häpän taakan alla taivaltamista. Syntinsä tunteva ihminen ei rohkene ottaa vastaan Kristuksen täydellistä sovitusta, koska hän tiedostaa ja tunnustaa olevansa "niin paha ihminen, ettei tällaiselle voi kuulua Jumalan armo". Tällainen syntejään katuva ihminen on jäänyt lain alle. Siitä vihtahousu tietenkin tykkää, kun Jumalan lapsi vääntelehtii tuskissaan, vailla Kristuksen lahjavanhurskautta, iloa lepoa ja rauhaa Kristuksessa Jeesuksessa.

Toisille synnin vallitseminen on omien himojensa orjuudessa elämistä. Raha, seksi, erilaiset riippuvuudet (addiktiot) hallitsevat ihmistä. Ja häpeä estää tulemasta valoon, tunnustamaan tilansa ja pyytämään armoa. Synnin voima on laki. Ihminen toimii koko ajan väärin, pakkomielteisesti, on himojensa ja halujensa vanki. Päihteet, lääkkeet, peliriippuvuus, ahne työnteko rahan himossa, joka lopulta tuhoaa ihmisen. Synti vallitsee silloin ihmistä. Synti on ihmisen herrana.

Tässä muutamia asioita joiden kautta synti vallitsee. Näistä Kristus tahtoo meidät vapauttaa, orjuudesta vapauteen.

Paholainen ei sitä sallisi JUmalan lapsille onnea iloa ja vapautta, ei mistään hinnasta, se laittaa kapuloita rattaisiin, aina nousee uusia syitä, miksi syntinen ei voi paeta Kristuksen luo ja ottaa häneltä lahjaksi hänen vanhurskautensa.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #710 : 25.09.18 - klo:15:05 »
Jopon edellä lainaamista raamatunkohdista ilmenee, miten outo ajatus vauvojen kastaminen on.
Miten vauvat voisivat nousta, huutaa avukseen Jeesuksen nimeä, tehdä parannuksen ja antaa kastaa itsensä syntiensä anteeksisaamiseksi?

Poissa evlutkristitty

  • Viestejä: 553
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #711 : 25.09.18 - klo:15:17 »
Kuuleppa nyt Soltero!

Mitä vanhemman ihmisen lihassa on sellaista, mihin Jumala mielistyisi, verrattuna vastasyntyneeseen ihmiseen? 

On aivan hölynpölyä väittää, että ihminen vanhetessaan ja puhekykyiseksi tullessaan tulisi pyhemmäksi ja Jumalalle kelvollisemmaksi, verrattuna vastasyntyneeseen lapseen, jolta nämä hirmut kieltävät Kasteen ja sitä kautta Jeesuksen Kristuksen, vedoten järkensä päätelmiin.

Harhaoppisten ensimmäinen vika on siinä, että he kieltävät Aadamin ja Eevan perimän itseltään. He eivät tajua olevansa pelkkiä suuria syntikasoja, koko elämänsä ajan täällä.
_______

Mikä sitten syntisen pelastaa, sen voi lukea esim.  Joh. 3:16

JUMALA ON HÄN JOKA  KASTEESSA ja pelastuksessa KAIKEN TEKEE, alusta loppuun saakka.

Ihmisliha ja sen hurskaimmatkin lopinat eivät vanhurskauta ketään, eivätkä tee häntä yhtään otollisemmaksi ottamaan vastaan Pyhän Kasteen. Lapsi on otollisin ja pysyy.

Harhaopit eivät voi Kristuksen sanaa kaataa. Ne ovat vain niiden seuraajille itselleen vahingoksi.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #712 : 25.09.18 - klo:16:05 »
Kuuleppa nyt Soltero!

Mitä vanhemman ihmisen lihassa on sellaista, mihin Jumala mielistyisi, verrattuna vastasyntyneeseen ihmiseen? 

On aivan hölynpölyä väittää, että ihminen vanhetessaan ja puhekykyiseksi tullessaan tulisi pyhemmäksi ja Jumalalle kelvollisemmaksi, verrattuna vastasyntyneeseen lapseen, jolta nämä hirmut kieltävät Kasteen ja sitä kautta Jeesuksen Kristuksen, vedoten järkensä päätelmiin.

Harhaoppisten ensimmäinen vika on siinä, että he kieltävät Aadamin ja Eevan perimän itseltään. He eivät tajua olevansa pelkkiä suuria syntikasoja, koko elämänsä ajan täällä.
_______

Mikä sitten syntisen pelastaa, sen voi lukea esim.  Joh. 3:16

JUMALA ON HÄN JOKA  KASTEESSA ja pelastuksessa KAIKEN TEKEE, alusta loppuun saakka.

Ihmisliha ja sen hurskaimmatkin lopinat eivät vanhurskauta ketään, eivätkä tee häntä yhtään otollisemmaksi ottamaan vastaan Pyhän Kasteen. Lapsi on otollisin ja pysyy.

Harhaopit eivät voi Kristuksen sanaa kaataa. Ne ovat vain niiden seuraajille itselleen vahingoksi.
Tietoisesti uskoon tullutta henkilöä ei kasteta sen vuoksi, että hän olisi kastettavaksi vauvaa kelvollisempi tai pyhempi.
Hän haluaa itse kasteen, koska tajuaa Pyhässä Hengessä sen merkityksen.

Vauva on kasteessa vain mitään ymmärtämätön, tahdoton toimenpiteen kohde.
Hän ei voi tunnustaa eikä katua syntejään, huutaa Jeesusta avukseen eikä tehdä parannusta.
Tuskin vauva on edes vielä tehnyt kovin paljon syntejä.

Tietysti hän on syntynyt syntiinlangenneen ihmiskunnan jäseneksi,
mutta kaste ei ota tuota ominaisuutta pois.
Hänen on itse tehtävä aikanaan uskonratkaisu, kun Herra kutsuu,  ja tunnustettava Jeesus Kristus omaksi Herrakseen. 
Muuten hän ei pelastu.


Poissa xyz

  • Viestejä: 220
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #713 : 25.09.18 - klo:16:21 »
Uskonratkaisuko meidät pelastaa?

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #714 : 25.09.18 - klo:16:33 »
Uskonratkaisuko meidät pelastaa?
Jos ei tietoisesti ratkaise suhdettaan Jeesukseen Kristukseen ja tunnusta Häntä Vapahtajakseen, ei tietenkään voi pelastua.

Poissa xyz

  • Viestejä: 220
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #715 : 25.09.18 - klo:16:48 »
Jos ei tietoisesti ratkaise suhdettaan Jeesukseen Kristukseen ja tunnusta Häntä Vapahtajakseen, ei tietenkään voi pelastua.

Taidat olla oikeassa. Minusta painotat silti ihmisen osuutta asiassa enemmän kuin mihin on aihetta.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #716 : 25.09.18 - klo:16:57 »

"Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;
sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan."
(2. Piet. 1: 10-11)

Tuostakin ilmenee, että Jumala kutsuu, ja ihminen tekee sitten oman valintansa.
Selkeän uskonratkaisun tehnyt ei lankea pois uskosta,
ellei ala sitä ehdoin tahdoin haluta.

Poissa xyz

  • Viestejä: 220
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #717 : 25.09.18 - klo:17:10 »
Minusta tuossa puhutaan Jumalan valitsemisesta.

En väitä, etteikö selkeä uskonratkaisu olisi hyvä asia.


"Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;
sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan."
(2. Piet. 1: 10-11)

Tuostakin ilmenee, että Jumala kutsuu, ja ihminen tekee sitten oman valintansa.
Selkeän uskonratkaisun tehnyt ei lankea pois uskosta,
ellei ala sitä ehdoin tahdoin haluta.

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #718 : 25.09.18 - klo:20:03 »
Kuuntelin sunnuntaina livenä paikan päällä ev.lut. papin puhetta. Hän mainitsi muistaakseni asioita, jotka tuovat elämässä turvaa. Ja mainitsi niistä asioista sitten tärkeänä kasteveden vihmonnan, "josta kaikki alkaa". Särähti korvaani.

Virkansa puolesta papin kai piti sanoa niin. Tilaisuus oli Kauhajoen kirkossa, ja oli nimeltään "Kauhajoen kouluampumisesta 10 vuotta". Olimme siellä vaimoni kanssa paikalla siksi että koulusurmassa yksi vaimoni sukulainen ammuttiin.
« Viimeksi muokattu: 25.09.18 - klo:20:14 kirjoittanut Taisto »

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Uskoon ilman kastetta
« Vastaus #719 : 25.09.18 - klo:20:07 »
Minusta tuossa puhutaan Jumalan valitsemisesta.

En väitä, etteikö selkeä uskonratkaisu olisi hyvä asia.


"Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;
sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan."
(2. Piet. 1: 10-11)

Tuostakin ilmenee, että Jumala kutsuu, ja ihminen tekee sitten oman valintansa.
Selkeän uskonratkaisun tehnyt ei lankea pois uskosta,
ellei ala sitä ehdoin tahdoin haluta.
Nimenomaan siinä puhutaan Jumalan valisemisesta.  Sehän tarkoittaa samaa kuin Jeesuksen valinta.