Olen koonnut lainauksia helluntaiherätyksen alkuajoista kertovasta Frank Bartlemanin kirjasta Azusa-katu 312, Ristin Voitto 1986: (ennen ja jälkeen “idyllin” rikkoutumisen). Joitakin kohtia saattaa tulla toistona. Mielenkiintoista on verrata niitä aikoja tähän päivään:
“Siihen aikaan ei tiedetty mitään ‘vauhdikkaasta’ menosta. Henki liikutti sydämiä syvältä. Henki paheksui heti hiljentymättömyyttä ja ajattelematonta puhetta. Olimme ‘pyhällä maaperällä’. “
“Henki antoi Azusassa sieluuni ‘taivaallisen kuoron’. Huomasin yht’äkkiä liittyväni niihin, jotka olivat saaneet vastaanottaa tämän yliluonnollisen ‘lahjan’. Se oli itsestään kumpuava ilmiö ja hurmio, jota yksikään maallinen kieli ei pysty kuvaamaan. Alussa se ilmeni ihmeellisen puhtaana ja voimakkaana. Emme uskaltaneet yrittää tuottaa tapahtumaa uudelleen, kuten emme ‘kieliäkään’ - - Se on jotakin muuta kuin meidän aikamme jazzin tyyppiset uskonnolliset laulut - - Alkuaikoina meillä ei Azusa-kadulla ollut mitään soittimia. Emmekä niitä kaivanneetkaan. Meidän jumalanpalveluksessamme niille ei ollut sijaa - - Mutta ‘uusi laulu’ oli kaiken kaikkiaan erilaista, ei ihmisen luomaa. Sitä ei voi onnistuneesti jäljitellä - - Tämän päivän laulukirjat ovat suurelta osin kaupallisia tuotteita, emmekä menettäisi paljonkaan luopuessamme useimmista niistä. Vanhoja sävelmiä pilataan muuttamalla ja jokainen aika vaatii uutta tyyliä, joka taas tuottaa (rahaa) hiukan lisää. - - ne saavat varpaat liikkumaan mutta eivät liikuta ihmisen sisintä.”
“Ei ollut tilaa ylpeydelle eikä itsetehostukselle, tärkeilylle eikä itserakkaudelle. Uskonnollinen itserakkaus saarnasi nopeasti oman hautajaissaarnansa… “
“Kukaan ei halunnut itse olla esillä… “
“Hän (Jumala) kehotti minua heti hyvän työn tehtyäni unohtamaan sen, aivan kuin sitä ei olisi koskaan tehtykään, ja elämään eteenpäin, kuin ei olisi tehty elettäkään Hänen hyväkseen. Muutoin hyvistä teoista tulisi minulle ansa.”
“Varsin hyvätkin ihmiset alkoivat inhota itseään Jumalan valon kirkastuessa. Saarnaajien kuolema oli hitainta. Oli niin paljon mainetta ja hyviä töitä.”
“On luotava hengellinen ilmapiiri nöyryyden ja rukouksen tietä, sillä siinä ei saatana kykene asumaan. Tämän me tajusimme alussa. Se oli aivan muuta kuin uskonnollista intoilua ja lihallista uskonnollista kunnianhimoa. Me emme tienneet mitään tämän päivän ‘vauhdilla toimeksi’ ja ‘railakkaasti töpinäksi’ -menetelmistä. Koko tuo systeemi on helluntain kannalta kurja aikaansaannos. Pyhittyminen kestää kauan.”
“…rukoushuoneemme ovat pelkkiä varjoja entisistä. Liian usein niissä vain puhalletaan ulos liiat innot tai humallutaan henkisesti ja kuvitellaan, että vaikuttajana on Pyhä Henki. Monesti ne ovat kuin kaasukammioita, joissa ei ole juuri nimeksikään puhdasta Jumalan Henkeä. Näin ei saisi olla. Pyhitysliikkeessäkin oli suunnattomasti kiihkomielisyyttä.”
“Oikea helluntai tuo raskaan synnintunnon ja käännyttää Jumalan puoleen. Väärät merkkitapahtumat synnyttävät vain kiihkoa ja ihmettelyä. Eikä synti sen paremmin kuin itsekäs elämäkään kärsi näistä lainkaan… Toiminta, joka ylentää Pyhän Hengen tai armolahjat Jeesuksen yläpuolelle, päätyy aina lopulta kiihkoiluun…”
“Yhdessä kokouksessa meidät otti valtaansa oikea taivaan hiljaisuus neljäksi tunniksi. Lausuttiin tuskin äännähdystäkään. Paikka aivan värisi rukouksen ja pyhyyden ilmapiiriä, ja me suljimme oven hiljaa ja kuljimme samoin hiljaa puhumatta toisillemme paljonkaan edes kuiskaamalla.”
“Näissä kokouksissa ei ollut mitään riehakasta – kaiken aikaa vallitsi rauhallinen henki.”
“Kaikki keskittyy Jeesuksen ympärille. Emme saa asettaa voimaa, armolahjoja, Pyhää Henkeä, emme itse asiassa mitään Jeesuksen edelle. Lähetys, joka korottaa vaikka Pyhän Hengenkin Herran Jeesuksen Kristuksen yläpuolelle, on matkalla harhaan, fanaattisuuden kareille.”
“Veli Pickett oli leiristä vastuussa ja hän otti sisäänpääsymaksun. Se oli rahanahneutta.”
“Veli Durham saarnasi uskon kautta pelastumisen evankeliumia. Hänelle oli annettu tehtäväksi viitoittaa uusi selkeä raja tekojen kautta pelastumisen ja uskon kautta pelastumisen välille, lain ja armon välille. Siihen oli ilmaantunut suurta tarvetta helluntailaistenkin keskuudessa.”
“Ihminen lisää aina jotakin Jumalan antamaan sanomaan. Se on saatanan tavallisin tapa tehdä sanoma mitättömäksi ja tuhota se. Sekä Lutherilla että Wesleyllä oli samat vaikeudet voitettavina. Samoin on jokaisellla Jumalasta lähtöisin olevalla herätyksellä. Ihmiset ovat taipuvaisia äärimmäisyyksiin. Sanoma kärsii yleensä enemmän ystävien kuin vihollisten takia.”
“Tuohon aikaan meitä ei pelottanut mikään niin kovasti kuin se, että alkaisimme etsiä omaa kunniaamme…”
“On tosiasia, että kun ihminen tulee siihen vaiheeseen, jossa hän oikeastaan mielellään suostuu olemaan pienellä paikalla, jossa hän ei halua innolla saarnata ja jossa hän mieluummin istuisi takapenkillä kuin astuisi puhujankorokkeelle, Jumala voikin nostaa hänet ylös ja käyttää häntä, mutta ei kovin paljoa ennen.”
“Alkuseurakunta asetti Jumalan ensimmäiselle sijalle, oman minän viimeiselle. Meillä oma minä on ensimmäisenä ja Jumala viimeisenä.”
“On varottava kahta virhettä: yksinvaltiutta ja epäjärjestystä.”
“Jokainen huono vaikute kristinuskoa tunnustavien parissa vaikeuttaa aina koko Kristuksen seurakunnan taivalta.”
“Meillä on liikaa kaikenlaista suitsuttamista ja tanssisaleissa kuultavan kaltaista musiikkia. Charles G. Finney, vaikutusvaltainen evankelista, varoitti jopa liiasta laulamisesta. Se tappaa synnintunnon. Vihellykseen kuluu liiaksi höyryä.”
“Se, joka pyrkii saamaan aikaan paljon jälkeä ja tekemään urotekoja, tulee epäonnistumaan. Itsetietoinen teeskentelijä on häviäjä. Jos minä pääsee tunkeutumaan ylimmäksi, kaikki muu on pilalla - - Kehujen metsästäjä on kadottanut Jumalan.”
“Ihmiskiihko ja into, saarnaajia ja seurakuntia leimaava kevyt leikkimielisyys johtaa varmasti turmioon. Jos me olemme kadottaneet osamme ‘vieraina ja muukalaisina’, emme ole Raamatun kristittyjä.”
“Suuria kirkkoja, helppoa evankeliumia, räikeätä mainosta…, ‘Yhden miehen’ kokouksia, etukäteen ilmoitettuja kokousohjelmia. Onko tällainen ‘helluntain hengen’ mukaista? Meidän on jossakin kohdin annettava tilaa Jumalalle. Eikä meidän silti tarvitse suosia epäjärjestystä.”
“Me mainostamme ‘ihmeitä’, oivallisia saarnamiehiä jne…, ja panemme ihmiset seuraamaan kadunvarsilla kylttejä ja odottamaan ‘merkkejä’ seuraavassa suuressa kokouksessa. Mutta seuraavatko ‘merkit’? Ihmiset rakastavat näytöksiä.”
“…monilukuinen joukko palvelee Herraa ilmeisesti sen vuoksi, että voivat hyötyä siitä jotenkin — itsekkäästi, siunauksen toivossa.”
“Purkaukset eivät välttämättä merkitse syvää iloa. Röyhkeät henget tallaavat Jeesuksen lempeän hengen jalkojensa alle. Ehkä 90 % alkuseurakunnan tuhoutumisen jälkeisistä uskonnollisista ilmiöitä on ollut ihmisestä.”
“Jotkut johtajat haluavat pitää seurakunnan kokonaan hallinnassaan. He muuttavat kokousjärjestystä oman erinomaisen tahtonsa mukaisesti.”
“Työstä on tullut liian ammattimaista, etsijöitä läheteään liukuhihnalla eteenpäin kuin puoskarin vastaanotolla. Siitä syntyy valehelluntai, jossa ‘kielet’ ovat teeskentelyä. Myös ‘kielillä laulamista’ matkitaan.”
“On yritetty tuottaa korvikkeita sille, mikä on hylätty.”
“Meillä on liikaa ‘johtajuuden henkeä’. Sellainen jakaa ‘ruumiin’, erottaa veljet toisistaan!”