Yksi ilmiö seurakunnassamme, (pphsrk.fi) on viime syksystä lähtien rohkaissut ja siunannut minua. Lähes poikkeuksetta sunnuntaina kokoksessamme on ollut enemmän kuulijoita kuin on seurakunnassa jäseniä (83). Syyksi en voi sanoa erinomaisia puhujia, vaikka heitäkin on. Myöskään musiikki ei kilpaile "valoilmiöiden" kanssa, joita useassa seurakunnassa viritellään mielenkiinnon herättämiseksi.
Puolen vuoden sisällä on seurakuntaamme liittynyt kaksi rock-musiikin puoliammattilaista. Toinen sanoi yhdeksi syyksi, että meillä puuttuu rock-henkinen hengellinen musiikki. Jo ehkä kyllästymiseen asti saamme kuulla niistä siunauksista, mitä "pitkänkirjan" laulut ovat ihmisille välittäneet. Laulamme toki Sävelten Sanomista ja useita Hilja Aaltosen lauluja.
Puhuttelin kumpaakin entistä rockin ystävää ja kysyin lupaa saada mainita heidän kantansa tällä ja toisellakin keskustelupalstalla, se sopi heille erinomaisesti.
Kari oikein koko sydämestään sanoi olevan erittäin tärkeää, ettei meidän antimme helluntaiseurakunnassa ole ikäänkuin saman ieksen kantamista maailman kanssa. Kari on 80-luvun heavy rockkareita.
Anssi, 23 v., on jo toisessa polvessa erittäin lahjakas muusikko. Tuli uskoon yli kaksi vuotta sitten. Kävi ensin seurakunnassa jossa "jammailtiin" ja houkuteltiin ihmisiä ja Pyhää Henkeä disco-tyyppiseen musisointiin mukaan. Muunmuassa se sai hänet ahdistuneeksi ja syy oli, että hän ei tuntenut eroa maailman ja seurakunnan välillä vaalittavan. Sen sijaan niitä yritettiin kaikintavoin kaventaa, "olla niinkuin muutkin kansat".