Nähdäkseni Uuden testamentin valossa on mahdollista tehdä erottelu paitsi Pyhän Hengen pilkkaamisen ja muiden syntien välille, myös vakavien ja vähemmän vakavien syntien välille.
"Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei johda kuolemaan, hän rukoilkoon ja siten antakoon hänelle elämän; tarkoitan niitä, joiden synti ei ole kuolemaksi. Mutta on myös syntiä, joka johtaa kuolemaan, ja sellaisen synnin vuoksi en kehota rukoilemaan." (1 Joh. 5:16) Tässä raamatunkohdassa "kuolemaan johtavalla synnillä" ei tarkoiteta itsemurhaa, mutta se viittaa siihen, että on syntiä, jota ei voi saada anteeksi.
Miten itse kukin määrittelee syntien vakavuuden? Jotkut sanovat, että kaikki synti kadottaa ja on siinä mielessä yhtä vakavaa ja tuomittavaa, mutta seurausten valossa tai mitä tulee kärsimyksen ja tuhon aiheuttamiseen muille, eri teoilla on selvästi eri vakavuusasteensa.
Lukuisia murhanneen ja kiduttaneen syntien vakavuus on järjen mukaan suurempi kuin esim. lapsen makeisen varastaminen kaupasta, kun häntä toverien taholta siihen yllytetään (jos huomioon otetaan tekojen seuraukset ja kärsimyksen määrä). Mahtaako monikaan uskovainen ajatella, että Jumalan viha kaikkia syntejä kohtaan on yhtäläinen eli ettei ole erotusta rikkomusten välillä Jumalan silmien edessä (jos pois lasketaan kuvioista synti Pyhää Henkeä vastaan)?
Jaakobin kirjeen kohta (2:10), jossa sanotaan, että joka pitää (lähes) koko lain, mutta rikkoo yhdessä ainoassa kohdassa, on syypää kaikissa kohdin, on inhimillisen oikeustajun vastainen, jos raamatunkohta otetaan tietyllä tavalla kirjaimellisesti, sillä ei ole oikeudenmukaista kohdella taaperoa, joka varastaa makeisen, samalla tavalla kuin vaikkapa John Wayne Gaycea. Joka tapauksessa kyseisen raamatunkohdan valossa joku voisi väittää, että kaikki synti on yhtä ja samaa ikuisen kidutuksen tai helvetin ansainnutta syntiä.