Viisi eri kastetta

[Ifa]

Noihin Pauluksen ottamiin kohtiin on viitattu useita kertoja. En tiedä olenko omalta kohdaltani kommentoinut jo kyllästymiseen asti sitä, että pitää huomioida kokonaisuus, ei yksittäisiä kohtia. Kyseiset kohdat on siten luettava kokonaisuuden valossa.

Apt. 2. luvussa ei mielestäni kerrota kastetun niitä, jotka saivat piston sydämeensä, vaan niitä, jotka ottivat sanan vastaan ja tekivät parannuksen. Paavalinkaan syntejä ei pyyhitty kasteessa pois, vaan synnit saadaan anteeksi uskon kautta Jeesukseen, mikä on Ut:n ilmoitus kautta linjan.

Tämä on tämänhetkinen ymmärrykseni ja näkemykseni, jollakin toisella on toisenlainen näkemys. Ut:n kasteopetus on mielestäni selkeälinjainen.

Noiden ja muidenkin kohtien valossa on täysin selvää, että uudestisyntynyt ihminen on jo saanut syntinsä anteeksi ja on jo saanut Pyhän Hengen. Paavalin mukaan ilman Pyhää Henkeä ei kuitenkaan kukaan voi olla Jumalan lapsi (Room. 8:9 ja 1. Kor. 12:13).

Samaa mieltä olen tuosta, ei täällä kukaan väitä, että uudestisyntyneellä ei olisi Pyhää Henkeä. Sekin on taidettu todeta moneen kertaan, että ajattelumme eroaa ilmaisujen osalta Pyhän Hengen alueella.

Lisään, että ajattelemme eri tavoin joistakin muistakin Raamatun ilmaisuista liittyen pelastumiseen. JPK kirjoitti mielestäni hyvin vesikasteen perusteesta. Kaste kuvaa elämää Jeesuksen seuraajana ja siksi se kuuluu jo uudestisyntyneelle ja uskon kautta Jeesukseen synnit anteeksi saaneelle. Mielestäni ennen uudestisyntymää suoritettu kaste ei voi olla sillä perustalla, mitä Ut kasteesta opettaa. Näin ymmärrän asian  kokonaisuuden perusteella.

[Jees-mies]

Miksi vesikastetta toistellaan edelleen täällä, vaikka kristinuskossa ei todistettavasti tunneta vesikastetta?
Johannes toisin kastoi vedellä parannukseen, mutta Jeesuksen asettama kaste, jonka yhteydessä Kristuksen vanhurskaus puetaan kastettavalle, hän saa syntinsä anteeksi ja syntyy uudesti Hengestä, ei missään tapauksessa ole vesikaste. Kasteessa Isä Poika ja Pyhä Henki toimivat, kasteveteen yhtyneenä.

Jos kristinuskon peruasiat USKO JA KASTE ovat merkitykseltään hukassa, niin sen päälle rakennettaessa rakennus menee kyllä pakostakin vinoon.  Vain ihmisen mielikuvitus on rajana sen jälkeen, kun näin keskeisessä PERUS-asiassa poiketaan Jeesuksen opetuksesta.

Koetappas hoitaa asia ilman vettä!

Tässä taitaa olla kyse käsite-erosta, koska evlutkristitty ymmärtääkseni kyllä kannattaa kristillistä kastetta, jonka näkyvänä elementtinä on vesi, mutta sen sisältö on toisenlainen kuin baptistisen kastetavan mukaisessa, eli ns. uskovien kasteessa.

En nyt lähde tässä enempää spekuloimaan toisten näkemyksiä. Selvittäkööt asianosaiset, minkä parhaaksi näkevät. Katsotaan nyt, mitä tästäkin ketjusta kehkeytyy...

[Paulus]

Kaste kuvaa elämää Jeesuksen seuraajana ja siksi se kuuluu jo uudestisyntyneelle ja uskon kautta Jeesukseen synnit anteeksi saaneelle.

Ilmeisesti puhumme edelleen vesikasteesta. En jaksa ymmärtää sellaista Raamatun lukutapaa, että koetetaan saada Raamattu tukemaan jotain ennalta omaksuttua oppia. Mielestäni muutamien varmojen kohtien varaan on hyvä rakentaa. Niiden perusteella olen itse tullut johtopäätöksiin, jotka ovat ristiriidassa niin luterilaisen kuin vapaittenkin suuntien oppien kanssa. Mutta niin ei kovin helposti käy, jos on vähänkin sidoksissa niihin. En väitä, että en missään ole erehtynyt, sillä en tarkoita kuitenkaan sitä, että olisi palaamassa entisiin käsityksiini tai jonkun kuppikunnan oppeihin.

[JPK]

Olennaisesti tunnetut kaksi vesikastetta eroavat opiltaan seuraavasti:

(1) lapsikaste (katolinen kirkko, ortodoksinen kirkko, luterilainen kirkko) = lapsi saa synnit anteeksi kasteessa ja uudestisyntyy. Kummi tunnustaa sylivauvan uskon puolesta, ja vanhassa kastekaavassa irtisanoutuu perkeleestä. Kirkkojen katekismukset osoittavat selvästi tämän heidän oppinaan.

(2) uskovien kaste (esim. helluntaiseurakunta; baptistit) = ihminen ei saa syntejään anteeksi vesikasteessa, vaan jo syntinsä uskossa Jeesukseen anteeksi saaneena julkisesti sitoutuu seuraamaan Herraa Jeesusta, ja siinä julkisesti tunnustautuu Hänen omakseen.

Näitä jos tarkastelemme lähemmin, huomaamme että kyseessä on kaksi erilaista evankeliumia, ja erilaista tietä pelastukseen. Toisessa se on vesikaste (lapsikaste), toisessa se on omakohtainen uskoon tuleminen, Jumalan Sanan ja evankeliumin kuulemisen kautta.

Tästä syystä nämä kaksi erilaista kastetta eivät voi olla yksi ja sama - vaan niissä on erilainen pelastustie, eli erilainen evankeliumi.

Itse ymmärrän Raamatusta, että ihmisen tulee tulla omakohtaisesti uskoon, eli uudestisyntyä Jumalan lapseksi, ja sitten - hän uskossa jo olevana lähtee vaeltamaan uudessa elämässä, ja tähän kuuluu vesikaste Jeesuksen Kristuksen nimeen.

En edusta helluntailaisuutta, enkä edes baptisteja - mutta kiistämättä Raamattu opettaa vain yhtä pelastuksen tietä, ja vain yhtä vesikastetta - ja siksi (2) on raamatullisesti aivan selkeästi perusteltua.

[Ifa]

Olen yllättynyt Paulus, että aloit puhua siihen suuntaan, että näkemykseni olisi Raamatun sanan sovittamista jonkun kuppikunnan oppeihin. Epäilet ilmeisesti, että rakastan niin kovasti jonkun ryhmittymän oppeja, että Raamatun sanakin muotoutuu ja kääntyy mielessäni ko. opin mukaisuuteen, enkä edes näe sitä.

Olemme eri mieltä tuosta, miten Raamatusta pitäisi tutkia ja etsiä ilmoitusta. Jos alkaisin tukeutua pääosin esim. mainittuihin Apt. kohtiin, niistä helposti saisi senkin käsityksen, että vesikasteessa saadaan synnit anteeksi ja ne pestään pois kasteessa. Tällöin vesikaste olisi uudestisyntymisen edellytys. Ja olet kirjoittanutkin täällä, että Raamatussa mielestäsi kastettiin enimmäkseen uudestisyntymättömiä. Kun katsotaan koko Ut:n ilmoitusta, omalla kohdallani on muotoutunut ymmärrys pelastumisesta ainoastaan uskon kautta Jeesukseen. Uskosta osaton ei voi seurata Jeesusta, mistä vesikaste on siis vertauskuva. Raamatun mukaan vesikaste ei siis mielestäni ole uskonvanhurskauden edellytys.

[Taisto]

Olennaisesti tunnetut kaksi vesikastetta eroavat opiltaan seuraavasti:

(1) lapsikaste (katolinen kirkko, ortodoksinen kirkko, luterilainen kirkko) = lapsi saa synnit anteeksi kasteessa ja uudestisyntyy. Kummi tunnustaa sylivauvan uskon puolesta, ja vanhassa kastekaavassa irtisanoutuu perkeleestä. Kirkkojen katekismukset osoittavat selvästi tämän heidän oppinaan.

(2) uskovien kaste (esim. helluntaiseurakunta; baptistit) = ihminen ei saa syntejään anteeksi vesikasteessa, vaan jo syntinsä uskossa Jeesukseen anteeksi saaneena julkisesti sitoutuu seuraamaan Herraa Jeesusta, ja siinä julkisesti tunnustautuu Hänen omakseen.

Näitä jos tarkastelemme lähemmin, huomaamme että kyseessä on kaksi erilaista evankeliumia, ja erilaista tietä pelastukseen. Toisessa se on vesikaste (lapsikaste), toisessa se on omakohtainen uskoon tuleminen, Jumalan Sanan ja evankeliumin kuulemisen kautta.

Tästä syystä nämä kaksi erilaista kastetta eivät voi olla yksi ja sama - vaan niissä on erilainen pelastustie, eli erilainen evankeliumi.

Itse ymmärrän Raamatusta, että ihmisen tulee tulla omakohtaisesti uskoon, eli uudestisyntyä Jumalan lapseksi, ja sitten - hän uskossa jo olevana lähtee vaeltamaan uudessa elämässä, ja tähän kuuluu vesikaste Jeesuksen Kristuksen nimeen.

En edusta helluntailaisuutta, enkä edes baptisteja - mutta kiistämättä Raamattu opettaa vain yhtä pelastuksen tietä, ja vain yhtä vesikastetta - ja siksi (2) on raamatullisesti aivan selkeästi perusteltua.

JPK sanookin aika kovat sanat: kahdessa eri kasteessa on erilainen evankeliumi.

Tulee etsimättäkin heti mieleen tämä:
"Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia,
joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu." _{Gal 1:8}
Paavali puhuu tässä oleellisesta asiasta: lain teot vs. uskossa kuuleminen.

Onko kuitenkin niin, että Paavalin tarkoittaman asian lisäksi myös väärä kasteoppi on
väärä evankeliumi, jonka opettajat ovat kirottuja? Aika vakava asia - Suomessakin
on siis suuri määrä uskovia, jotka ovat kirouksen alaisia?

Ja sitten vielä Paulus tuo esiin kastekäsityksen, joka ei sovi yhteen kummankaan JPK:n esittämän
käsityksen kanssa. Koska nämä kolme ovat toisensa pois sulkevia oppeja, niin vain yksi niistä
voi olla oikean evankeliumin mukainen. Uskovina itseään pitäviä, mutta tosiasiassa kirottuja,
taitaakin olla valtaosa suomalaisista uskovista.

[Oloneuvos]

Olennaisesti tunnetut kaksi vesikastetta eroavat opiltaan seuraavasti:

(1) lapsikaste (katolinen kirkko, ortodoksinen kirkko, luterilainen kirkko) = lapsi saa synnit anteeksi kasteessa ja uudestisyntyy. Kummi tunnustaa sylivauvan uskon puolesta, ja vanhassa kastekaavassa irtisanoutuu perkeleestä. Kirkkojen katekismukset osoittavat selvästi tämän heidän oppinaan.

(2) uskovien kaste (esim. helluntaiseurakunta; baptistit) = ihminen ei saa syntejään anteeksi vesikasteessa, vaan jo syntinsä uskossa Jeesukseen anteeksi saaneena julkisesti sitoutuu seuraamaan Herraa Jeesusta, ja siinä julkisesti tunnustautuu Hänen omakseen.

Näitä jos tarkastelemme lähemmin, huomaamme että kyseessä on kaksi erilaista evankeliumia, ja erilaista tietä pelastukseen. Toisessa se on vesikaste (lapsikaste), toisessa se on omakohtainen uskoon tuleminen, Jumalan Sanan ja evankeliumin kuulemisen kautta.

Tästä syystä nämä kaksi erilaista kastetta eivät voi olla yksi ja sama - vaan niissä on erilainen pelastustie, eli erilainen evankeliumi.

Itse ymmärrän Raamatusta, että ihmisen tulee tulla omakohtaisesti uskoon, eli uudestisyntyä Jumalan lapseksi, ja sitten - hän uskossa jo olevana lähtee vaeltamaan uudessa elämässä, ja tähän kuuluu vesikaste Jeesuksen Kristuksen nimeen.

En edusta helluntailaisuutta, enkä edes baptisteja - mutta kiistämättä Raamattu opettaa vain yhtä pelastuksen tietä, ja vain yhtä vesikastetta - ja siksi (2) on raamatullisesti aivan selkeästi perusteltua.

Minua siunaavat Sinun kirjoituksesi; ei vain tämä vaan useammat aikaisemmatkin. Jeesuksen ja hänen pelastustyönsä rinnalle ei saa asettaa mitään eikä ketään. Elämme ajassa, jossa uskovaiset eivät tahdo saada enää selvää puhetta suustaan. "Pasuna antaa epäselvän äänen."

[Oloneuvos]

Ja sitten vielä Paulus tuo esiin kastekäsityksen, joka ei sovi yhteen kummankaan JPK:n esittämän
käsityksen kanssa. Koska nämä kolme ovat toisensa pois sulkevia oppeja, niin vain yksi niistä
voi olla oikean evankeliumin mukainen. Uskovina itseään pitäviä, mutta tosiasiassa kirottuja,
taitaakin olla valtaosa suomalaisista uskovista.

Itse tulin kovaan synninhätään rippikoulun käytyäni 1971. Olin siis luterilainen. Sitten puiston penkillä 17.7.1971 istuessani kuulin (kovaäänisen kautta) luettavan kohtia Raamatusta. Niitä kuunnellessani ymmärrykseni avattiin käsittämään, että kaikki syntini oli Jeesuksen päällä, kun Hän kuoli, ja Jeesus vei ne pois kuten se eläin vanhan liiton esikuvassa vei kansan synnit erämaahan, koskaan palaamatta. Voi sitä pelastuksen riemua, kun näin uskossa, että Jeesus on haavoitettu minun syntieni tähden ja minun rangaistukseni oli pantu hänen päälleen. Siinä ei mieleeni noussut kasteasiat... myöhemmin 1973 menin kasteelle aivan väärin perustein, ansaitakseni sillä jotain lisää jo saamaani täydelliseen pelastukseen. En sano, että uskovien kaste on tarpeeton (jos ei tunnusta vauvakastetta), mutta se on väärin jos menee kasteelle ansaitakseen sillä jotain (ts. asettaa pelastuksen ehdoksi jotain muuta kuin Jeesuksen uhrin yksistään). Kaste muodostui minulle lain teoksi, mutta armosta rikas Herra antoi syvän lankeemukseni minulle anteeksi.

Kerroin tuon siksi, että monet luterilaiset ovat tulleet uskoon ja saaneet Pyhän Hengen (kuten sen jokainen uskoon tullessaan saa). Eivät he sen enempää (kuin minäkään aikoinaan) uskoneet kasteeseen vaan Jeesukseen syntiuhrinamme. He eivät ole siis kirouksen alla, vaan armon ja siunauksen alla, kuten kaikki jotka pysyvät uskon kautta Kristuksessa. Ihminen joka uskoo kasteeseen tai johonkin muuhun ihmistekoon eikä Kristukseen on ulkopuolella.

Luterilaisia on maailmassa reilusti alle 100 miljoonaa. Heistä pieni osa luetaan kuuluvaksi karismaattisiin tai uuskarismaattisiin. Karismaattisten ja uuskarismaattisten määrä kasvaa maailmalla voimakkaasti ja jo 2010 ylitti puolen miljardin (500.000.000) rajan. Heidän keskuudessaan on paljon niitä, jotka ovat eksytetyt ottamaan vastaan "toisen evankeliumin, toisen jeesuksen ja toisen hengen" -tämä on hyvin järkyttävää- ja he ovat Galattalaiskirjeen mukaan kirouksen alla. Tähän on syytä nostaa esille Jeesuksen sanoja tulevalla tuomiolla (Mt. 7:22): "Moni (pollus) sanoo minulle sinä päivänä..." Alkutekstissä adj. polus merkitsee suurta joukkoa, esim Ilm. 7:9 "valtaistuimen edessä oli suuri (pollus) joukko pelastuneita". Nuo "monet" Mt.7:22 karkoitetaan pois Herran kasvojen edestä. He tekivät tunnustekoja ja ihmeitä, mutta olivat (sanoistaan päätellen) ilmeisen tietämättömiä asemastaan, kunnes Herra lähettää heidät pois. He olivat niitä, jotka olivat ottaneet vastaan Jumalan lähettämän väkevän eksytyksen, kuten 2.Ts. 2-luvussa kerrotaan. Siihen eksytykseen liittyy merkillistä voimaa, energiaa (ενεργεια - energeia), joka näyttää myös toimivan.

[Paulus]

myöhemmin 1973 menin kasteelle aivan väärin perustein, ansaitakseni sillä jotain lisää jo saamaani täydelliseen pelastukseen. En sano, että uskovien kaste on tarpeeton (jos ei tunnusta vauvakastetta), mutta se on väärin jos menee kasteelle ansaitakseen sillä jotain (ts. asettaa pelastuksen ehdoksi jotain muuta kuin Jeesuksen uhrin yksistään). Kaste muodostui minulle lain teoksi, mutta armosta rikas Herra antoi syvän lankeemukseni minulle anteeksi.

Tämä oli aivan kuin minun historiaani. Minulle nuo tapahtuivat tosin 13 vuotta aiemmin. Olin ollut uskossa jo 3 vuotta sitten halusin "terästää" uskonelämääni ja menin kasteelle. Tiedätte jo seuraukset.

Silti sanon, että aitoja Jumalan lapsia on olemassa riippumatta siitä, onko esim. kasteasiassa väärässä. Jumala on armollinen ja niin meidänkin tulisi olla. Se ei tarkoita sitä, että tulisi hyväksyä asioita, jotka tietää vääriksi.

[Jopo]

Olennaisesti tunnetut kaksi vesikastetta eroavat opiltaan seuraavasti:

(1) lapsikaste (katolinen kirkko, ortodoksinen kirkko, luterilainen kirkko) = lapsi saa synnit anteeksi kasteessa ja uudestisyntyy. Kummi tunnustaa sylivauvan uskon puolesta, ja vanhassa kastekaavassa irtisanoutuu perkeleestä. Kirkkojen katekismukset osoittavat selvästi tämän heidän oppinaan.

(2) uskovien kaste (esim. helluntaiseurakunta; baptistit) = ihminen ei saa syntejään anteeksi vesikasteessa, vaan jo syntinsä uskossa Jeesukseen anteeksi saaneena julkisesti sitoutuu seuraamaan Herraa Jeesusta, ja siinä julkisesti tunnustautuu Hänen omakseen.

Näitä jos tarkastelemme lähemmin, huomaamme että kyseessä on kaksi erilaista evankeliumia, ja erilaista tietä pelastukseen. Toisessa se on vesikaste (lapsikaste), toisessa se on omakohtainen uskoon tuleminen, Jumalan Sanan ja evankeliumin kuulemisen kautta.

Tästä syystä nämä kaksi erilaista kastetta eivät voi olla yksi ja sama - vaan niissä on erilainen pelastustie, eli erilainen evankeliumi.

Itse ymmärrän Raamatusta, että ihmisen tulee tulla omakohtaisesti uskoon, eli uudestisyntyä Jumalan lapseksi, ja sitten - hän uskossa jo olevana lähtee vaeltamaan uudessa elämässä, ja tähän kuuluu vesikaste Jeesuksen Kristuksen nimeen.

En edusta helluntailaisuutta, enkä edes baptisteja - mutta kiistämättä Raamattu opettaa vain yhtä pelastuksen tietä, ja vain yhtä vesikastetta - ja siksi (2) on raamatullisesti aivan selkeästi perusteltua.

Hupsista! Kovaa tekstiä.

Johtopäätökset täytynee johtua ilmeisistä väärinkäsityksistä.

Ikään kuin kaste Jeesuksen nimeen ja siihen liitetyt asiat ja lupaukset olisivat ristiriidassa Jeesuksen uskomisen ja uskon kautta pelastumisen kanssa! Eihän Jumalan sanaa ja lupauksia voida muuten ottaa vastaan kuin uskon kautta? Jos perustamme pelastuksen toivomme edes osittain itseemme - ratkaisuumme, kokemuksiin, antautumisiin, tunteisiin - olemmeko silloin enää yksin uskon varassa? Entä ankarien koetusten tullessa? Varmempi on perustaa uskomme yksin Jumalan tekoihin ja lupauksiin. Uskon perustus on silloin Jumalan sanan varassa. Sitä tarkoittaa ymmärtääkseni pelastuminen uskon kautta.

Ymmärtäisin, että kaste ei ole mikään Jeesuksen ja Hänen sovitustyönsä rinnalle asetettu toinen pelastuksen tie tai tapa. Ne kuuluvat Raamatun mukaan yhteen. Jeesus sovitti syntimme ristillä. Vai siinä, Jeesuksessa, Hänen ristin työssäään ja veressään, on anteeksiantamus, vanhurskaus, iankaikkinen elämä. Ei missään muussa tai muualla!

Kaste on vain välineenä. Me itse ei siinä olla ansiollisina toimijoina vaan ihminen 'kastetaan'. Kasteessa meidät liitetään Jeesuksen kuoleman osallisuuteen (Room.6, Gal.3, Kol.2). Ilman kasteen yhteyttä Jeesuksen sovitustyöhön, ei olisi perustetta liittää kasteen yhteyteen lupauksia Pyhän Hengen lahjasta ja syntien anteekisaamisesta (Apt.2), syntien pois pesemisestä (Ap.22), pelastukesta (Mark.16, 1.Piet.3).

Eikä myöskään, jos kastetta pidetään pelkkänä 'vertauskuvana'. Kasteen selittäminen vain vertasukuvaksi on helpoin ja yleisin tapa turhentaa Raamatun kasteelle antama merkitys. Nooan arkissa pelastuttiin veden kautta silloisesta maailmasta. Se oli Pietarin mukaan kasteen vertauskuva, ei kaste. Ja voitaisiko pelkkä vertauskuva liittää hyvän omantunnon pyytämiseen?

"Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta"(1.Piet.3:15)

[Ifa]

Otaksun näkemyserojen olevan pysyvää laatua. Jopo kirjoitti ansiokkaasti kirkollisesta näkemyksestä, jossa kaste nähdään välineenä ja sellaisena, johon on liitetty lupauksia. Tämän näkemyksen edustajat tyypillisesti mieltävät uskovien kasteen ihmisteoksi, mikä johtunee juuri tuosta välineajattelusta. Sen sijaan uskovien kastenäkemyksessä kaste on askel seuratessa Jeesusta, uskon teko siis. Kun ymmärtää, mikä on uskon teko, ymmärtää myös sen, että Jeesuksen seuraaminen ei ole ihmislähtöistä.

Näiden kahden näkemyksen ajattelun lähtökohdat ovat siten hyvin erilaiset.

[Taisto]

Otaksun näkemyserojen olevan pysyvää laatua. Jopo kirjoitti ansiokkaasti kirkollisesta näkemyksestä, jossa kaste nähdään välineenä ja sellaisena, johon on liitetty lupauksia. Tämän näkemyksen edustajat tyypillisesti mieltävät uskovien kasteen ihmisteoksi, mikä johtunee juuri tuosta välineajattelusta. Sen sijaan uskovien kastenäkemyksessä kaste on askel seuratessa Jeesusta, uskon teko siis. Kun ymmärtää, mikä on uskon teko, ymmärtää myös sen, että Jeesuksen seuraaminen ei ole ihmislähtöistä.

Näiden kahden näkemyksen ajattelun lähtökohdat ovat siten hyvin erilaiset.

Tähän liittyvät näkemyserot ovat olleet jakamassa laumaa jo kauan, satoja vuosia. Ehkä paljon kauemminkin.

Vakava asia se on silloin, kun kasteesta tehdään oppi, jota voidaan nimittää toisenlaiseksi evenkeliumiksi.
Evankeliumiksi, joka on vastoin sitä mitä apostolit julistivat.

Paavalin mukaan kirouksen alaisia ovat ne, jotka julistavat toista evankeliumia.

[Jopo]

Viittaamalla ansiolliisuuteen, en tarkoitanut siillä lainkaan uskovin kasteen kannattajia. Jos se niin käsitettiin. Vaan oli vastausta esitettyyn kritiikkiin, että luterilaisten opetus kasteesta toisi pelastuksen perustukseen armon lisäksi ihmisen tekona kasteen. Että se olisi jokin lisä evankeliumiin. Että ei  perustauduttaisikaan yksin Jeesukseen, armoon, uskoon. Kaste on Raamatussa passiivimuodossa. Ihminen ei kasta itsensä, vaan hänet kastetaan.

Kasteen ymmärtäminen välineenä ei siis mielestäni ole tekojen tai toisen pelastustien lisäämistä Jeesuksen, uskon ja armon rinnalle. Eikä tämäkään ole uskovin kasteen kannattajia vastaan suunnattu. Vaan vastausta siellä täällä esitettyy kritiikkiin.

Olen Pauluksen kanssa samoilla ajatuslinjoilla siinä, ettei oma näkemys kasteesta välttämättä sovi yksi-yhteen minkään seurakunnan näkemyksen kanssa. Se olisikin melkeinpä mahdottomuus. Koska seurakuntien sisälläkin käsitykset kasteesta vaihtelevat melko paljon. Myös luterilaisuuden sisällä. Verrataanpa vaikka Muromaa ja Väisästä.

Mutta siinä kyllä ollaan luterilaisuuden sisällä pitkälti samoilla linjoilla, että kasten merkityksen ilmaisee hyvin käsite armonvline. Se perustuu mielestäni lujasti Raamattuun.

Taiston kanssa olen samaa mieltä, että pitää olla tosi varovainen sanomaan toisenlaisen käsityksen kasteesta omaavia toisenlaisen evankeliumin julistajiksi. Vaikka sellaistakin kuulee - puolin ja toisin.

[kalamos]

Kuten avauksesta toivottavasti kävi ilmi,
toivon tässä ketjussa keskustelua siitä,
että Raamattu puhuu useista eri kasteista
- siis käyttää samaa ilmaisua eri asioiden yhteydessä.
Jeesukseen uskovia koskien sanaa kaste/kastaa
käytetään ainakin seuraavissa viidessä eri asiayhteydessä:

1) Kaste PILVESSÄ

Kaste, joka tapahtuu uudestisyntymisen yhteydessä,
kun me synnymme Hengestä.
Meihin on silloin puhallettu Elämän Henki.
Tuossa hetkessä meidät on siirretty Pyhän Hengen pilven alle,
ja me hengitämme Sitä, elämme Siitä,
Se uudistaa ja tekee eläväksi meidät. Meistä on tullut eläviä.
Se ilmenee muun muassa siten, että me alamme hengittää.
Ja sitten me hengitämme koko ajan.
Rukoilemme ja huokailemme koko ajan.
Jos lakkaamme hengittämästä,
niin kohta jokainen solu meissä huutaa: Hengitä!!!


2) Kaste VEDESSÄ/MERESSÄ

Entinen hallitsijamme on näkyvällä tavalla jäänyt taaksemme.
Se haudattiin vesimassojen alle.


3) Kaste PYHÄSSÄ HENGESSÄ

Astiamme upotetaan Pyhään Henkeen niin,
että se myös täyttyy Pyhällä Hengellä.
Emme enää vain Elä Pyhässä Hengessä,
eli vaella tuon Pilven alla, jota hengitämme.
Nyt me juomme Elävää Vettä pelastuksen kalliosta,
jotta saamme voimaa vaellukseen.


4) Kaste TULESSA

Meidät upotetaan ahdistuksiin. Kuonat palavat pois.
Meillä ei enää ole muuta kuin Kristus.
Olemme kuin Sadrak, Meesak ja Abed-Nego tulisessa pätsissä.


5) Kaste KÄRSIMYKSISSÄ

Osallisuus Kristuksen kärsimyksiin

[Paulus]

Jos oma kastekäsitykseni olisi ainoa, niin:

1. Kaikki uudestisyntyneiden lapset (iästä riippumatta) kastettaisiin, ellei heitä ole jo aikaisemmin kastettu kristillisellä kasteella. Kasteen tarkoitus ja edellytys olisi se, että lapsille tullaan antamaan kristillistä opetusta, ja tavoitteen tulisi olla se, että he uudestisyntyvät. Tämä perustuu käsitykseeni perhekunnista, joissa on eri ikäisiä. Rippikoulun on ollut alunperin tarkoitus antaa tätä opetusta, mutta asia on väljähtynyt.

2. Ne kastettaisiin, jotka tahtovat ottaa vastaan pelastavan uskon.

3. Ne kastettaisiin, jotka ovat jo saaneet Pyhän Hengen, ts. ovat jo uudestisyntyneet.

Nähdäkseni Raamattu tukee näitä ajatuksia.

En halua alkaa uudestaan vääntöä tästä suuresti uskovia jakavasta asiasta, mutta sitä olen alkanut itsekseni hämmästellä, että miksi ihmistä ei voisi kastaa siinä vaiheessa, kun hän on aivan selkeästi Jumalan oma ja Hänen edessään otollisimmillaan.