Olen osallistunut kolmeen r-piiriin. Sen lisäksi hajakäyntejä kerran pari piireissä, joihin en sen enempää ole halunnut osallistua. Yksi oli naistenpiiri, muut sekapiirejä. Kaikkien, myös naispiirin, ongelma oli, ettei keskustelua oikein tahtonut syntyä. Luettiin luku Kirjasta, ja se jälkeen tuijoteltiin tekstiä miettien, mitähän siitä sanoisi. Joku sitten, kodin isäntä / emäntä päätti loppurukouksella ja sitten siirryttiin teenjuontiin ja muuhun jutteluun. Piirit olivat viikoittain kokoontuvia.
Parhaiten toimi naistenpiiri noin kahden vuoden ajan. Kooltaan pieni, enimmillään kuusi henkilöä. Tavallisimmin läsnä neljä tai viisi henkeä. Melkein kaikki olimme tuttuja entuudestaan ja niin ryhmä muodostuikin, kaveripohjalta. Yksi oli vastikään hellareista eronnut, toinen sen passiivinen jäsen ja me muut muuta yhteyttä vailla olevia ev.luteja.
Luettuun tekstiin ei siis ollut paljon mitään sanottavaa, mutta saatoimme rukoilla luontevasti. Aiheina oli aika paljon maan yleisiä asioita sen lisäksi, mitä kullakin oli ajankohtaista. Eräällä oli toistuvia hankalaksi kokemiaan työmatkoja, joihin koki saaneensa apua r-vastauksena. Tällainen olikin ehkä parasta kokoontumisten antia.
Sitten yksi (ent.hell.) innostui silloin uudesta herätyksestä ja vei toisen mukanaan J:kylää myöten (meiltä kaukana). Se torontolaisuus tietenkin. Sitten tuo aihepiiri ja ajattelutapa sekä kerronta elämyksellisistä tilaisuuksista alkoi hallita liikaa ajankäyttöä. Tämä oli viimeisen talvikauden aikana, jonka olin vielä mukana. Sen jälkeen viimeiset kokoontuivat vielä noin vuoden verran. Luulen kuitenkin, että joka tapauksessa ryhmä oli tulossa tiensä päähän noihin aikoihin, ryhmädynamiikan lakien mukaisesti.
Noihin aikoihin tulin lukeneeksi ryhmädynamiikasta. Sen mukaan kaikki ryhmät ja piirit, henge/llisyyd/ttömyyd/estä riippumatta kokevat samat vaiheet. En muista kaikkia vaiheita, mutta hyvää sopusoinnun aikaa ei muuttumattomana kestä kauan.